perjantai 15. huhtikuuta 2011

Konkreettisia vinkkejä sähkömagneettisilta kentiltä suojautumiseen.


Kesä ja uimarannat alkavat jo vähitellen siintää silmissä, ainakin haaveissa sitä jo kuuntelee laineiden liplatusta laiturilla. Ihanaa! Tämä kesä on varmasti taas vielä vapaampi ja nautinnollisempi kuin edelliset suvet. Sähköherkkyyteni sen kun lievenee lieventymistään ja voin aina vain helpommin liikkua ympäriinsä. Ehkäpä jo tänä kesänä uskaltauden kokeilemaan laivamatkaakin niin monien vuosien jälkeen.

Olen edelleen sähköherkkä, mutta jo paljon paremmassa kunnossa kuin joitain vuosia sitten. Aihe on totta kai edelleen lähellä sydäntäni. Olenkin halunnut pitää blogissani esillä aika ajoin ympäristömme sähkömagneettisten kenttien haitallisia vaikutuksia terveyteemme.

Monet kärsivät esim päänsärystä,tinnityksestä, huimauksesta, lihaskivuista, pahoinvoinnista, sydämen rytmihäiriöistä, keskittymisvaikeuksista ja unettomuudesta...tietämättään, että myös sähkömagneettisella saasteella voi  joissain tapauksissa olla hyvinkin suuri vaikutus näihin oireisiin.

Monet meistä ovat kokeneet suuren muutoksen olossaan muutettuaan esim kännykänkäyttötapojaan ja saneerattuaan muutenkin sähköistä ympäristöään. Useissa tapauksissa jo WLANin sulkeminen ainakin yöksi ja kännykän siirtäminen kauas vuoteesta on jo huomattavasti parantanut nukahtamista ja unen laatua.

Koska en varmasti ole ainoa joka haluaa miettiä, miten voisi vähentää säteilyaltistustaan konkreettisin keinoin, innostuin ottamaan esille pari hyödyllistä paikkaa. Näistä voi halutessaan tilata esim  laadukkaita maadoitussysteemeitä ja muitakin välineitä, joilla voi suojata itseään sähkömagneettisten kenttien haitoilta.


Ensinnäkin siis yhteystiedot firmasta, jossa tutkija Mikko Ahonen (jota haastattelin aiemmin blogissani ja joka on nyt myös kirjoittajavieraana suositussa veteraaniurheilija-blogissa) on osakkaana:  Suomen Säteilykontrolli : (http://www.sateilykontrolli.fi/).

 Sen uutiset Facebookissa (http://tinyurl.com/sk-uutiset) kertovat myös alan uusista tutkimuksista ja toimista terveellisempien asuinympäristöjen rakentamisessa



Tässä pieni lainaus firman hands-free-esittelystä:

"Hands-free

Mielestämme on jo monta hyvää syytä suojata aivoja kännykän mikroaaltosäteilyltä:
- EU:ssa on jo ennakkotapaus, jossa työnantaja määrättiin korvaamaan työntekijälle työkännykän käytöstä aiheutunut kasvain.
- Lasten riskit ovat moninkertaiset aikuisiin verrattuna.
- Interphone tutkimushanke osoitti lisääntynyttä terveysriskiä yli 10 vuotta kännykkää käyttäneillä. Tätä ei voi pistää käyttäjän recall bias -muistihäiriön piikkiin.
- On olemassa jo 4 meta-analyysia (tutkimusyhteenvetoa), jotka osoittavat kohonnutta aivokasvainriskiä.
Myymme vain ilmajohdolla (air tube) varustettuja hands free -malleja. Ne ovat terveellisempiä, koska tavallinen hands-free johtaa radiotaajuisen säteilyn aina käyttäjän korvakäytävään saakka."




Myös Uudessa Suomessa on miehellä aiheesta mainio blogi nimeltä Sähkömagneettiset kentät ja terveys - Mikko Ahonen. (http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ )


Toinen Suomessa jo pitkään alalla vaikuttanut taitava ja asialleen omistautunut tiedottaja ja nykyään myös yrittäjä on Suomen sähköyliherkät ry:n puheenjohtaja ja tietokirjailija Erja Tamminen. Tässä pari hänen toimittamaansa valaisevaa teosta, jotka ovat itselläni kuluneet käytössä ihan paperisina versioina. Mutta vautsi vau...ne ovat nykyään saatavilla ilmaiseksi netistä, klikkaus toimii Erjan firman sivulta.Tässä vain kuvat:




Erja Tammisella on siis myös firma, josta voi tilata monipuolisia suojautumistuotteita, mm erilaisia suojaavia kankaita, verkkoja, maalia, matalamman tason säteilyn kännyköitä ja hands-free-laitteita, suojaavia makuupusseja sekä mm jopa suojakatoksen sähköeristävästä kankaasta sänkynsä päälle jne. (http://www.sahkoailmassa.fi/ )

 Erjalta tilaamistani tuotteista mm hiilikuituverkoista, laadukkaasta lankapuhelimesta ja sähköä eristävästä kankaasta on ollut minulle todella paljon hyötyä. Kankaaseen on kudottu sisään ohuen ohutta metallilankaa. Toimii todella tehokkaasti!

Ps.Vielä yksi linkki, mistä löydät lisää tietoa maadoituksesta:
www.earthing.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti