Klassinen homeopatia voi tuoda merkittävää apua autismin kirjon sairauksia tai piirteitä omaaville ihmisille. Olen hoitanut useita joko diagnosoituja tai diagnosoimattomia autismin kirjon ihmisiä ja heistä jokainen on saanut selkeää helpotusta ja apua tilaansa. Eräskin poika, joka sai Aspergerin syndrooma diagnoosinsa (autismin kirjon lievin muoto) vähän alla kouluikäisenä ja on nyt koululainen, sai lääkärin viimeksi tutkiessa lausunnon, jonka mukaan lapsi ei enää täytä minkään autismin kirjon diagnoosin määritelmiä. Eräs lääkäri oli alunperin ehdottanut pojalle hoidoksi Ritalinia tiettyjen käytöksen ongelmien takia. Vanhemmat turvautuivat mieluummin klassiseen homeopatiaan.Tämä lapsi on ollut hoidossani useamman vuoden ja hänen kokonaistilansa on nykyään hyvä.
Yksi ala-aste ikäinen autismin kirjon piirteitä omaava poika kärsi mm jatkuvasta pakkoneuroottisesta ääntelystä, joka loppui yllättävän nopeasti yhdellä tarkkaan valitulla kokonaistilan huomioon ottavalla homeopaattisella aineella. Hoito jatkuu edelleen, mutta tuo eniten vaivaava pääoire poistui siis jo täysin. Muutenkin pojan terveydentila on mielestäni (ja myös pojan perheen ja varsinkin pojan itsensä mielestä) jo varsin hyvä.
Eräs autismin kirjon oireita vahvasti ilmentävä keski-ikäinen mies on ollut jo pitempään hoidettavanani. Hänellä on ollut edistystä niin neurologisen oireilun vähenemisenä kuin fyysisen terveydentilan huomattavana kohentumisenakin. Miehellä oli rankkoja pakkoilmeitä, niin pahoja, että töissäkin kyseltiin kärsiikö mies kovistakin tuskista, miehen maksa-arvot olivat myös ajoittain koholla ja iho kutisi kovasti sekä selkä oli täysin sitkeän aknen peitossa.Mies juuttui myös voimakkaasti erilaisiin rituaalinomaisiin käyttäytymiskuvioihin ja negatiivisiin tunnetiloihin.
Nykyään tämän miehen pakkoilmeet ovat poistuneet, selän iho on täysin näpytön ja hyväkuntoinen, ihon jatkuva kutina on hellittänyt ja maksa-arvot olivat viime mittauksessa täysin normaalit. Mies on myös paremmalla mielialalla ja hänen aiemmat usein toistuneet raivokohtauksensa ovat tasaantuneet. Hän menettää malttinsa siis huomattavasti harvemmin kuin ennen. Rituaaliset tavatkin ovat lievittyneet miehellä huomattavasti. Kaiken kaikkiaan mies kokee voivansa nykyään paljon paremmin kuin vielä jokunen vuosi sitten.
Klassisessa homeopatiassa etsitään aina yksi kokonaistilaa vastaava homeopaattinen aine. C-potensseja käytettäessä ainetta otetaan melko harvoin, mutta Q eli LM-sarjaa käytettäessä useammin. Ne toimivat eri tavoin.
Kun oikeaa ainetta otetaan, se antaa ihmisen energeettiselle tilalle, elinvoimalle oikean sykäyksen lähteä tasapainottumaan ja voimistumaan. Kun ihmisen energiakenttä tasapainottuu, elimistö alkaa parantaa itse itseään siinä järjestyksessä, mikä elimistön kokonaistilan kannalta on edullisinta. Aidossa homeopatiassa hoidetaan aina kokonaisuutta periaattella samankaltainen parantaa samankaltaisen. Eli aine, joka aiheuttaisi terveelle koehenkilölle tietyn sairaudentilan parantaa vastaavalla tavalla sairaassa tilassa olevan ihmisen.
Ihminen on kerrallaan aina yhdessä energeettisessä häiriötilassa. Ihminen kokonaisuutensa on. Niinpä tosi homeopatia hoitaa aina kerralla kokonaisuutta , koko ihmisen energeettistä tilaa. Kun se korjaantuu, keho lähtee korjaamaan itse itseään.
Jo Hahnemann aikoinaan kielsi ehdottomasti useamman kuin yhden homeopaattisen aineen antamisen kerrallaan, yhdistelmälääkkeistä puhumattakaan. Tällöin lähdettäisiin vesittämään homeopatian perusperiaatteita ottamalla mallia koululääketieteen toimintatavoista, joissa ihmistä ei useinkaan hoideta kokonaisuutena vaan osasina.
Entä akuutit sairaudet? Jos ihmisellä on tarpeeksi paha influenssa koko ihminen ilmentää tuota tilaa. Niin hänen mielialansa, yleisvointinsa kuin oireensakin. Niinpä todellinen klassinen homeopaatti ei koskaan lähde etsimään "kurkkukipuainetta"," keuhkoainetta", "päänsärkyainetta" tai vielä pahempaa: yhdistelmäpilleriä, jossa on useampia usein aiemmin monilla päänsärkyongelmiin tahi kurkkukipuun jne auttaneita hom.aineita.
Homeopatia toimii energeettisellä tasolla ja ihmisen koko olo, tuntemukset, pelot, mieltymykset, modaliteetit ja oireet kertovat ja viittaavat siihen, mikä tila on kyseessä eli missä häiriintyneessä energeettisessä tilassa ihminen on ja näin ollen mikä yksi homeopaattinen aine vastaa tuota tilaa. Oli kyseessä sitten kunnon tilaksi muuttunut akuutti sairaus tai kroonisempi häiriintynyt tila.
Minä suorastaan kärsin, kun luen sepustuksia, joissa mainostetaan ottamaan vatsavaivoihn Nux vomicaa tai päänsärkyihin monen yleisen" päänsärkyaineen"yhdistelmäpillereitä. Tai kehotetaan vetäisemään joku "yleisesti vahvistava" muka lähes kaikille sopiva homeopaattinen lääkekuuri. Kärsin!!!
Ja niin kärsi aikoinaan jo homeopatian keksijä Samuel Hahnemannkin. Jo silloin osa liikaa koululääketieteeseen kiintyneitä, mutta myös homeopatiasta viehättyneitä ihmisiä alkoi yhdistellä keskenään sekä silloisen koululääketieteen että homeopatian näkemyksiä tavalla, joka vesittää täysin homeopatian syvimmän olemuksen. Ihminen on kokonaisuus, ihmisen energiakenttä on kokonaisuus ja kokonaisuutena ihmistä tuleekin hoitaa! Ei osiin pilkkoen, ei rutiininomaisuuksiin sortuen!
On kuitenkin jopa lääketieteen ja kirurgian tohtoreita, jotka eivät vesitä homeopatian periaatteita vaan pitävät oikeat linjaukset selkeinä mielessään.Tälläisiä loistavia esimerkkejä ovat esim klassiset homeopaatit ja lääketieteen tohtorit Uwe Friedrich, Andreas Wegener ja Thomas Genneper. Ja tuskin tarvitsee sanokaan, että mikäli ihminen on sekä taitava lääkäri että loistava homeopaatti, kumpaa taitoa tämä ihminen pitää tärkeämpänä, kumman kategorian keinoja käyttäessään hän tuntee ja ymmärtää syvimmin TODELLA PARANTAVANSA...
Aidosti klassista homeopatiaa ja ihmisen parantumisprosessia ymmärtävät homeopaatit kuten yllä mainitut samoin kuin George Vithoulkaskin korostavat, että kun ollaan tekemisissä elämänvoiman kanssa pitää olla tarkka, pitää olla huolellinen. Vithoulkas kirjoittaakin teoksissaan, että mikäli homeopatian lainalaisuuksia ei noudateta ja mikäli hoidettaville annetaan jatkuvasti yhdistelmälääkkeitä tai yhtäaikaisesti eri homeopaattisia lääkeaineita (tai tyyliin tätä aamulla, tätä illalla, tätä kerran viikossa), ihmisen elimistö ja elinvoima voi lopulta olla niin sekaisin, että potilasta on vaikeaa enää mitenkään auttaa. Lääkeainekuvakin , mitä ihmisen olemus ja kokonaisuus viestii, voi olla lopulta tällöin aivan sekava.
Onhan toki haasteellista löytää se yksi, oikea kokonaistilaa vastaava aine. Mutta se ei siitä muuksi muutu. Ihminen on kokonaisuus ja kokonaisuutena ihmistä on hoidettava, mikäli halutaan lähteä vaikuttamaan homeopaattisin keinoin suoraan ihmisen elinvoimaan. Elinvoiman kanssa ei kannata hutiloida!
Mutta mikäli noudatetaan tarkoin parantamisen lainalaisuuksia ja toteutetaan aitoa homeopatiaa, tulokset ovat usein hämmästyttäviä!
Kun joku kertoo, että homeopatia ei ole hänellä toiminut, surullisen usein on niin, että homeopaatti on kyllä määrännyt asiakkaalle homeopaattisia lääkeaineita, mutta niitä ei ole määrätty eikä käytetty homeopatian lainalaisuuksien mukaan.Tällöin ei tarkasti ottaen ole edes kysymys homeopatiasta.Olen aiemminkin kirjoittanut tästä eli:
"Termi homeopaattinen ei edes viittaa lääkeannoksen määrään tai pitoisuuteen. Sana homeopatia tulee kreikankielisistä sanoista homoios pathos eli samankaltainen kärsimys. Sana viittaa siis samankaltaisuuteen.
Lääke on homeopaattinen vain silloin, kun se on samankaltainen kunkin potilaan oirekokonaisuuden ja kokonaistilan kanssa."
On yksi asia sinänsä miten nimitystä "homeopaattinen lääke" käytetään arkikielessä tietyllä tavalla valmistetuista lääkeaineista, mutta nämä homeopaattiset lääkkeet ovat sitä itseään eli oikeasti homeopaattisia lääkkeitä vain siinä yhteydessä ja vain silloin, kun homeopaattista ainetta todella käytetään vastaavuusperiaatteen mukaisesti.
"Samankaltainen parantaa samankaltaisen!" Mikäli annettaisiin ns homeopaattinen lääkeaine potilaalle, jonka kokonaistilaan (modaliteetteihin, kokonaisoirekuvaan, delusioneihin, inhoihin, syvimpiin haluihin jne) se ei sovi, vaan lääke annettaisiin muka vaikkapa ns "vahvistamaan maksaa, rauhoittamaan suolistoa, antamaan puhdistuskuurin tms, kyse ei olisi aidosta homeopatiasta eikä ns homeopaattinen lääkeaine olisi tässä yhteydessä homeopaattinen lääkeaine.
Mikäli ihmisen elinvoimaan vaikuttavia aineita käytetään pitkään sekavalla ja pinnallisella tyylillä vaikutusta voi toki olla, mutta usein sen kaltaista, että joku pinnallisempi asia voi päällisin puolin muuttua haluttuun suuntaan, mutta elinvoima ei harmonisoidu eikä vahvistu vaan pahimmassa tapauksessa käy päinvastoin. Tällöin oireilu siirtyykin vain kohti tärkeämpiä elimistön alueita.
Todellisen, aidon homeopatian vaikutus ja paranemisessa suunta on päinvastainen eli tärkeämmät osa-alueet ja elimet parantuvat pääsääntöisesti ensin ja oireilut siirtyvät myös keskeltä ulospäin kohti vähemmän oleellisia alueita ja elimiä. Ihmisen paranemisprosessin suunnan tarkkailu ja yleensäkin koko prosessin tunnistaminen on tärkeä osa klassisen homeopaatin työtä.
Laitanpa alle lainauksen siitä, miten loistavia tuloksia aidolla, huolellisella homeopatialla on saavutettu esim varsin syväänkin autismiin.
Itse olen löytänyt autismin kirjon ihmisille sopivia aineita mm tästä joukosta: Carcinocin, tuberculinum, hyoscyamus, stramonium,saccarum off., sulfur, nux moschata, thuja jne. Ainevalinta ei saa missään tapauksessa olla rutiininomainen vaan sen tulee perustua kokonaisuuteen ja tärkeimpien puolien priorisointiin. Olen itse havainnut yleensä Q-eli LM-potenssit(lempeitä, mutta tehokkaita) erittäin hyviksi kroonisten terveysongelmien hoidossa ja niin myös autismin krjon ongelmissa, välillä toki C-sarjakin on käytössä. Akuuteissa sairaudentiloissa suosin yleensä C-potensseja.
Seuraavaksi siis mielestäni varsin valaiseva lainaus tohtori Vikas Sharman sivuilta:
"Cured case of Autism
Homeopathy is much more of a choice than people often think it to be. One of its philosophy’s greatest breakthroughs is the realization that the body is not an object but a process with no pre-ordained limits. The scorching, cruel heat of summer was just setting in the first year of the new century when Mr and Mrs Puri (not their real names) approached us with their only child Ravi (not his real name) who was then four. Two years earlier, at the age of two, he was diagnosed as being autistic. We tested him on the ATEC (Autism Testing and Evaluation Checklist) and his rating was in the moderate to high category. His problem was more in speech/communication and sensory/cognitive areas.
Besides the classical symptoms of autism, the symptoms that actually led us to prescribe Carcinocin were the history of an early eruption of teeth and hairiness. A leading characteristic of Carcinocin is the desire for milk. There are many symptoms – a sweaty head, when sleeping, and physical heat in general; difficulty in falling asleep; the desire for things salty and for chocolate-like energetic foods. Than there are internal restlessness and fidgetiness and love for dancing. Strong passion, sexuality and a very strong family history of cancer in the family are also noticed. The remedy was the boy?s similimum if there ever was one! Fitting him like a glove, the treatment has worked. Ravi has suffered no aggravation in the two years he has been on and off this remedy.
The dosage chosen for him was similarly fitting ? the LM dose. Positive results were obvious within the first month. Babbling turned into more formative words, hyperactive behaviour became rare and he started obeying simple commands. His self-stimulatory behaviour, too, was nearly gone.
Very soon a big achievement came when Ravi started interacting with children and started playing with them. He is now five and is attending a normal school. There are still vestigial signs of his former autism though these are not really apparent to teachers or anyone else besides us (parents and the physicians). For example, his language is occasionally awkward. In moments of stress (e.g. if he is sick), he retreats into himself and utilizes echolalia as a speech strategy. To sum it up, none but the very discerning can make out that Ravi had this serious problem
I would now like to enlighten the readers about the intricacies and the sensitive approach necessary for the homeopathic intervention. Autism poses a challenge to homeopaths. It needs a hardcore-Hahnemannian approach. Valuable symptoms including reaction to vaccines, family medical history, thermal sensitivities and sleep postures form a part of the very detailed information that a physician would need.
For the parents whose kids are undergoing such intervention, the stimulus/reaction model of symptoms and its significance to the homeopath need to be clearly understood.
As the autistic child experiences stress, he respond with a reaction. This reaction becomes a symptom or a sign of characteristic importance. The real challenge is to understand what the child is expressing both verbally (if he is articulate) and nonverbally. By fully perceiving the patient, one may learn to understand the individual?s cycle of stress and response. It is only through such a deep understanding that a homeopath is able to prescribe effectively. The improvement following such intervention also needs to be evaluated regularly on the autism-rating scale. The extent to which the cure can occur has a great degree of variability associated with it.
Two medicines require a special mention for their effectiveness in the treatment of autism ? Carcinocin and Secretin (Secretin as a homeopathic medicine is highly diluted and potentised). Secretin is supposed to neutralise the excess levels of peptides. This medicine has been found useful in cases of autism where loose stools are often an important symptom along with the classical symptoms of the autism spectrum. Another important aspect of the homeopathic treatment of autism is the usage of LM potencies… Homoeopathic medicines in this scale are faster acting and at the same time gentler. It is able to hold the “slipping back” of the old symptoms and can be used for a longer period with frequent repetitions.
Homeopathy is undergoing a very strong resurgence in the modern medical world, and one of the main reasons for it is its recent role in treating such illnesses. Homeopathic philosophy is a constant reminder that the greatest healing power lies within the body itself.
Here is some more info on autism . This article on autism was written by me in Tribune about 2 yrs years back.
Autism and Homeopathy
Autism is a childhood disorder begins in early childhood (typically during the first three years of life) which affects the child?s communication skills, social interactions, and causes restricted, repetitive and stereotyped patterns of behavior in varying degrees. Autism (also called as autism spectrum disorder or pervasive developmental disorder) can range from severe to a very milder form. This mild form is called as asperger syndrome. The actual cause for autism is not clear.
Autism in the first two years of life is slightly difficult to diagnose. Parents are usually the first ones to notice the symptoms, which in the first two years of life are otherwise slightly difficult to find out; usually it is the nonresponsive behavior in the first two years that may make the parents feel concerned. In cases where the child has been growing normally, his sudden withdrawal from social interactions, nonresponsive behavior along with losing that little amount of speech that he had gained initially, may lead the parents to get their toddler screened for this disorder.
By the age of three, autism spectrum disorder can be clearly diagnosed. Children with ASD (autism spectrum disorder) may not follow regular developmental pattern like other kids of their age. Verbal and non verbal communication, social interaction and patterns of repetitive behavior (also called as fixations)-like being fixated with carrying some object in the hand all the time e.g. Sticks ,pencils, soap suds etc. Rocking, spinning, excessively arranging things in one line and Behavioral issues like hyperactive behavior and inability to understand emotions are a part of this disorder for some kids.
Autism is nowadays called as autism spectrum disorder as there is huge variation of symptoms that the child might suffer from. Key features that should help the parents in identifying this disorder are child?s inability to babble or make meaningful gestures (like social smile, pointing to objects like fan etc,) by 18 months of age. Inability to speak even a single word by the age of two, having a poor or no eye contact, giving the impression as if he is hard of hearing when being called out to. The ?not in tune? behavior of child is the most important differentiating symptom although it is not very easy for a lay person to identify it.
Homeopathy for treating autism in kids is gaining quite a popularity all over the world. Clinical experience shows that results are much better when the treatment is started at an earlier age ,even though at higher ages like six or seven some kids do show remarkable improvements; but Homoeopathic intervention at an early age(before much behavioral and emotional issues come up) has distinct advantages. One important aspect that I would clearly like to mention is the fact that results with homeopathy in treating autism are selective. This means that where one segment of kids may respond extremely favorable to the treatment others may fail to yield any relief. Even while treating with homeopathy the child needs to be rated on an autism rating scale. Periodical assessments on the autism rating scale are must to gauge the improvements in the child. Homeopathy is a holistic system of medicine; it takes into consideration the constitutional picture (complete physical and mental make up of the child) along with the necessary details of the disease while prescribing.
Medicines that are very effective in treating autism are Carcinocin, Thuja, and Secretin. The role of carcinocin in treating autism requires a special mention. This also does not mean that every child who has autism should be put on it; even for carcinocin to be prescribed the child has to fall within the drug?s constitutional picture
Dr. Vikas Sharma is a Neuro Developmental Specialist in homeopathy and has been Treating Autism spectrum disorders with homeopathy for the last ten years."