Kesä, ihana kesä!

Toukokuun loppu, kesäkuun alku - ihan parasta aikaa! Ilmatkin ovat suosineet. Aurinkoista ja raikasta sopivassa suhteessa. Piha on ollut täynnä kukkivia puita ja kiihkeää kasvua. Luumut ja kriikunat antoivat jo valkean kukkapilvensä loistaa, nyt omenapuut ovat täydessä terässä ja kirsikat aloittelevat kukintaansa.

Herkkä kultaherukka kukkii keltaisenaan, vastakohtinaan uljaat saksankurjenmiekat leiskuvan violetteina hopeaan vivahtavine lehtineen. Sireenit aukaisevat kukkansa näinä hetkinä. Kerkeimmät pionit ovat jo kauniilla nupuilla. Ahomansikkojen valkea meri tietää makoisaa heinäkuuta ja ukonkellomeri laajenee  hedelmäpuitten alla vuosi vuodelta. Paljon on löydettävää jokaisena aamuna avojaloin puutarhaa tutkaillessani.

Lisäsin tänä keväänä viljelylaatikoiden määrää ja nyt minulla on aiempaa enemmän tomaatintaimia  varttumassa.Vastapoimittujen tomaattien muhevan täyteläiseen, samalla makean raikkaaseen makuun ei hevillä kyllästy. Lapsetkin tykkäävät kovasti. Siirsin karhunvatukat entistä aurinkoisemmalla paikalle. Hyvin näyttävät viihtyvän ja uskonpa, että talon eteläseinustalla ne ehtivät kypsyäkin hyvin ennen syksyn saapumista.

Monia kasveja on ilo kerätä pihalta ja lähimaastosta syötäväksi. Villikasvien puolelta on voinut nauttia satoa mm nokkosesta, maahumalasta, horsman versoista, koivun lehdistä, kuusen kerkistä, voikukan nuorista lehdistä ja ketunleivän suloisista lehdistä.

Yrttimaan ruohosipulit ovat olleet jo pitkään kovassa käytössä. Timjami, salvia, sitruunamelissa, lipstikka, sitruuna-ajuruoho, oregano, suolaheinä ja monet muutkin piristykset ovat jo sen verran reippaassa kasvussa, että niin vain ruokapöytään ovat saaneet joutua harva se päivä. Tillit, retiisit, herneet ja muut kevään kylvökset kasvavat vielä aivan pieninä, joten niiden herkuttelusta voi oman maan sadon osalta vasta haaveilla.

Koulut loppuvat kohta ja odotan kesäloma-aikaa varmaan yhtä innolla kuin lapsenikin. Mahtavaa, kun lapsia ei tarvitse herätellä kouluun ja voi nauttia kiireettömistä aamuista ja leppoisista päivistä. Töitäkin teen toki välillä, mutta niitä on yleensä juuri sopivasti ja lomaakin jää paljon.

 Esikoisellani Vilillä on yksi aikakausi loppumassa. Ysiluokka päättyy ja oppivelvollisuus on pian suoritettu. Poika on tosissaan tykännyt luokastaan ja opettajistaan, joten yläkoulun päättyminen tuntuu hänestä  hyvin haikealta. Mukava porukka hajaantuu eri puolille, Onneksi omalla kylällä varmasti törmää moniin tuttuihin ja aika monet luokalta tulevat samaan lukioon kuin Vili sitten syksyllä. Koulu sujui esikoisellani vallan mainiosti ja kesäloman alkua ynnä peruskoulun suorittamista tekee mieli vähän juhliakin. Vili tykkää leipoa ja on siinä taitava, joten monen moista kakkua, piirakkaa ja herkkua on odotettavissa ensi viikonlopun juhlissa. Itse keskityn eniten salaattien, voileipäkakkujen ja muiden suolaisen puolen ruokien tekoon. Jonkinmoisen boolinkin aiomme yhdessä  valmistaa. Kolme ystäväämmekin ovat tulossa yhtenä iltana leipomaan ja laittamaan ruokaa kanssamme. Yhdessä on kivaa kokkailla!

 Vieraita, lähinnä perheystäviämme, tulee näihin kemuihin noin kuutisenkymmentä. Suunnitelmissa on mm laulamista, musisointia ja ulkopelejä. Toivon mukaan ensi lauantainakin on yhtä kaunista ja aurinkoista kuin tänään. Vili on puhunut tälläisistä kekkereistä jo useamman vuoden ja olen iloinen, että nyt saamme ne järjestettyä. Pienimuotoisempia illanviettoja ja pippaloita meillä on toki aina aika ajoin ollutkin. Saimme itsekin tänä keväänä jo käydä joissakin hauskoissa juhlissa. Kyllä pippalot, illanvietot ja ystävien tapaamiset yleensäkin ovat tosi piristäviä kohokohtia tavallisemman arjen keskellä.

Kesällä myös liikuntaan tulee uusia ulottuvuuksia. Takapihan suuri trampoliini on meillä jatkuvassa käytössä. Se on kyllä ollut tosi hauska ja hyödyllinen urheiluväline. Uimista olemme harrastaneet talvellakin ahkerasti uimahallissa, mutta pian aiomme suunnata taas uimaan läheiselle joelle. Järven rannallekin pitää kyllä aika ajoin päästä. Varsinkin  keskimmäiseni on ihan intona jalkapalloon ja kuopuskin on kovasti menossa mukana, joten niin vain äitikin on usein kesäisin pelaamassa takapihan nurmialueella. Minähän kyllä oikeasti todella tykkäänkin jaliksesta ja usein pelikauden alkaessa yllätän pojat ja vetelen ihan kummasti maaleja. Niin kävi nytkin! Kyllä tämä kesä on sentään ihanaa aikaa! Nautitaan siitä nyt täysillä! :)

Suppisjahtiin!

Nyt kaikki kynnelle kykenevät suppisjahtiin! Suuntasimme ystäväni Maikun kanssa yhteisen ystävämme Niinan jahtimaille Mäntsälän metsiin. Viltsu ja Juhokin olivat mukana, kun läksimme porukalla sieniä metsästämään. Tänä vuonna puut ovat notkuneet omenoita ja sama yltäkylläisyys näkyi luonnossakin. Kankaat olivat aivan tulvillaan puolukoita. Niitäkin piti sitten tottakai aina välistä pysähtyä napostelemaan.

Mitä sieniin tulee, ensin törmäsimme rouskuihin ja tatteihin. Mutta annas olla, kun pääsimme vähän syvemmälle kuusien katveeseen. Aluksi löytyi pieni keskittymä suppilovahveroita ja siitä etiäpäin kävellessämme suppiksia tuntui löytyvän aina vain lisää ja lisää.

 Metsä täyttyi pian poikien ja ystävieni riemunkiljahduksista. Itsekin ihan hihkuin innoissani. Meistä kukaan ei ollut koskaan aiemmin törmännyt näin ylitsepursuavaan sienisatoon.

Retkellämme oli niin mukava jutustellakin yhdessä. Ilma oli suloisen raikasta ja maisemat ympärillämme vaihtelivat herkän kauniista naavataideteoksista uljaisiin, vanhojen puiden muodostamiin näkymiin. Naavat muodostivat kuvauksellisia pitsejään puiden oksistoihin, kuuset kurottivat korkeuksiin ja pehmeän kutsuva  sammalmatto vaihtui välillä veikeään jäkäläpeitteeseen. Aluskasvillisuus marjoineen, heinineen ja kanervineen toi silmäniloa ja rauhoittavaa tunnelmaa. Sienien etsimisjahti loi kutkuttavaa  jännitystä. Koimme löytäneemme oikean luonnon aarreaitan ja saimme kerätä täyttä tahtia aivan kylläksemme.

Illan alkaessa tummentua meillä kaikilla oli kantamuksia kilokaupalla. Kantamukset käsissämme suuntasimme vielä Niinan perheen keittiön pöydän ääreen. Niina on mainio kotikokki ja rakastaa  luonnon antimia, yrttejä, sieniä, kukkia ja marjoja, kuten minä ja Maikkukin rakastamme. Niina oli leiponut ihanan omenakakun itse poimimistaan ja hillostamistaan omenoista. Kakku oli aivan suussa sulavaa. Muutkin herkut kuten Niinan leipoma leipä olivat todella maistuvia. Teevaihtoehtoina oli tarjolla mustan teen lisäksi myös moninaisia Niinan poimimia luonnonyrttiteelaatuja. 

Oli niin mukavaa ja mikä parhainta varmasti taas pian keksimme tehdä jotain kivaa yhdessä. Lapsetkin nauttivat kovasti niin luonnosta kuin aikuisten seurasta ja huomiostakin. Syksy on oikeaa luontoihmisten kulta-aikaa!

Ystäväni Maikku, Juho ja alkuillan satoa. Tästä se sienenkeruutahti vaan vielä kiihtyi ja saalis
 kasvoi kasvamistaan.

Illalla riitti sitten edelleen puuhaa. Putsailimme porukalla sieniä kotona ja Vili lappoi suppiksia kuivalle pannulle, jossa ne saivat muhia omassa liemessään. Sitten ne jäähdytettiin ja Vili pakkasi niitä pusseihin ja laittoi pakastimeen. Talvella kelpaa tehdä sienikastikkeita ja -keittoja. 

Työn touhussa kuuntelimme musiikkia. Ja eivätkös lapset tietenkin keksineet laittaa välillä soimaan Risto Räppääjän Pakastaja Elvin laulua, jossa lauletaan" PUSSITA, PUSSITA, PAKASTA! PUSSITA, PUSSITA, PAKASTA..." :D

 Varsinkin suppilovahveroille kuivaus on myös erittäin hyvä säilöntävaihtoehto. Monina vuosina olemme saaneet äidiltäni kuivattuja suppilovahveroita lahjaksi. Niitä on tosi kätevää käyttää ja aromi on säilynyt upeasti. Tänä syksynä aion itsekin vielä myös kuivata suppiksia talven varalle.

Iltapalaksi söimme vielä jokusen tunnin uurastuksen jälkeen, mitäs muutakaan kuin suppilovahverosipulimuhennosta ja Niinan ihanaa leipää, jota saimme kotiinviemisiksikin. 

Olen jo pienestä pitäen rakastanut sieniä ja sieniretkiä. Äitini otti minut usein mukaansa mummolan sienimetsiin. Oi sitä iloa, kun koivikosta löytyi kauniita karvalaukkuja! Lapsuuteni retket muistuivat mieleeni, kun sain nyt taas itse puolestani seurata lapsieni sienestysintoa.

Sienillä on todettu monia terveysetuja. Niistä löytyy runsaasti erilaisia antioksidanttiyhdisteitä, jotka suojelevat elimistöämme hapettumisreaktioilta. Sienten antioksidantit kestävät myös hyvin kuumentamiskäsittelyä.

Sienet sisältävät vähän energiaa, mutta pitävät tutkimusten mukaan kuitenkin hyvin yllä kylläisyydentunnetta. Sienissä on myös paljon ravintokuituja kuten betaglukaania, jonka on todettu vähentävän haitallisen LDL-kolestrolin pitoisuutta. Samainen aine näyttää tutkimusten mukaan suojaavan elimistöä myös pahanlaatuisten solujen lisääntymiseltä. Sienet sisältävät kaikenkaikkiaan moninaisia immuniteettiamme vahvistavia ainesosia. Erityisesti Kaukoidässä on jo vuosituhansia osattu hyödyntää sieniä immuniteetin nostamisessa ja monien tautien ehkäisyssä.

Sienten proteiini on korkeatasoista ja sisältää kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Sienet ovat usein myös vitamiini- ja hivenainepitoista ruokaa. Voidaankin sanoa, että sienten käytön lisääminen tekee hyvää yleiselle terveydentilallemme. On kuitenkin oltava tarkka siinä, että varmasti tunnistaa sienet, joita poimii. 

On kiinnostavaa opetella ja laajentaa aina pikkuhiljaa eri sienilajien tuntemustaan. Ja yhdessä oppiminen se vasta hauskaa onkin!

Suloisia syyspäiviä ja sienestysintoa teillekin armaat lukijani!

Ps. Suosittelen kaikille hienoa dokumenttia sähköherkkien ihmisten elämästä. Sitä voi katsella vielä jonkun aikaa YLE AREENASTA. Ohjelman nimi on Silminnäkijä, Sähköä paossa.

Terveytemme liittolaiset

Pohjoisen ystäväni Pirjo.

Reissullamme pohjoiseen sain iloita hyvästä seurasta, rentoutua ja virkistyä. Tämän sivun kuvat ovat pitkäaikaisen ystäväni Pirjon kodista ja sen läheisyydestä. Kuinka monet ilot ja surut olemmekaan  jakaneet yhdessä.

 Pirjo meni rakastumaan ja sen seurauksena päätyi lähimaisemistani kauas Pohjois-Suomeen. Menetys minulle, mutta ilo Jussille ja seutukunnalle. Onneksi junat on keksitty ja lankapuhelinkin toimii. Pariskunnan koti henkii omistajiensa kauneuden ja tyylin tajua. Kyllä taas sai nauttia, niin esteettisesti kuin kulinaarisestikin. Pirjohan on tunnettu myös loistavista kokkaamistaidoistaan. Kaikkein parasta olivat taas yhteiset keskustelut ja retket. Ehdittiin pelatakin. Välillä valvottiin yhdessä jutustellen aamuyöhön asti. Tosi ystävyys jatkuu, vaikka välimatkat pitenevät.

Löysimme lähistöltä villejä punaherukkapensaita  kukoistamassa ikivanhoilla kivimuureilla.

Sosiaalisen elämämme vaikutuksia terveyteen on tarkasteltu jo paljon. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että vanhuksilla, joiden sosiaalinen elämä oli antoisaa ja tukea antavaa oli eristyneemmissä oloissa eläneitä ikätovereitaan selvästi paremmat kognitiiviset kyvyt seitsemän vuoden seurannan jälkeen. Kiinnostavaa on, että yksinäisyyden tunteella ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa paljonko ihmiset viettävät aikaa omissa oloissaan tai toisten ihmisten seurassa. Yksinäisyyttä aiheuttaa läheisten, ystävällismielisten kontaktien vähäisyys. Tärkeintä on ihmissuhteiden laatu. Se onko kanssakäymisemme toisten kanssa lämmintä vai etäistä, tukea antavaa vai kielteisiin palautteisiin painottuvaa merkitsee.

Sinistä ja valkoista...niitä Pirjo rakastaa!

Yksinäisyyden tunteen ja terveyden välillä on suora korrelaatio. Pelkkä tuttavien ja kontaktien määrä ei ole ratkaisevaa. On havaittu, että mitä yksinäisemmäksi ihminen tuntee itsensä sitä huonommin hänen vastustuskykynsä, verisuonensa ja sydämensä toimivat. Ihminen voi kokea olevansa hyvin yksinäinen suurenkin ihmisjoukon keskellä.

Toisaalta lukuisissa tutkimuksissa on huomattu, että sosiaalisiin yhteisöihin integroituneet ihmiset, joilla on läheisiä perhe-ja ystävyyssuhteita, jotka kuuluvat sosiaalisiin ryhmiin tai yhteisöihin ja ottavat osaa verkostojensa toimintaan, toipuvat tilastollisesti paremmin sairauksista ja elävät kauemmin.

Keittiöön tulee paljon valoa. Hauska keksintö tuokin ikkuna.Ystävänikin tykkää yrteistä kuten minäkin.

Virustutkija Sheldon Cohen kannustaa etsimään biologisia liittolaisia. Hänen mukaansa erityisen suositeltavaa voi olla "uusien ihmisten liittäminen sosiaaliseen verkostoon, erityisesti sellaisten, joille kokee voivansa avautua." Cohen yllyttää potilaitaan mahdollisuuksien mukaan vähentämään emotionaalisesti myrkyllisten kohtaamisten päivittäistä määrää ja vastaavasti lisäämään virkistävää, ystävällismielistä kanssakäymistä.  

Parveke kutsuu rentoutumaan. 

Emotionaalisesta läheisyydestä ja lämmöstä on erityisen paljon apua silloin, kun ihmisen terveydentila  on heikko.Välittämisellä on usein havaittu olevan ihan kliinisestikin tutkittuja vaikutuksia paranemiseen. Rakkaus ei ole siis vain keino parantaa potilaan elämän tunnesävyä vaan parantavan hoidon tärkeä, biologisestikin aktiivinen osa.

Neurogeneesi eli päivittäinen uusien hermosolujen tuotanto jatkuu läpi elämämme. Sosiaalisen ympäristömme sopivan virikkeellisyyden ja emotionaalisen lämmön on huomattu edistävän uusien asioiden oppimista ja nopeuttavan myös uusien aivosolujen tuotantoa. Osa tutkijoista on jopa sitä mieltä, että uusien hermosolujen tuotannon dramaattinen hidastuminen vanhemmalla iällä ei ole niinkään ikääntymisen väistämätön seuraus vaan ennemminkin tylsän, yksitoikkoisen elämän sivuvaikutus.

Olohuone on niin viihtyisä  ja raikas.

Monien iäkkäiden ihmisten sosiaaliset verkostot pienenevät, kun ystävät menehtyvät tai muuttavat pois. Samaan aikaan on toisaalta myös huomattu, että iän myötä monet ihmiset karsivat verkostojaan valikoivasti ja pyrkivät keskittymään myönteisiin ihmissuhteisiin. Tätä ainakin osin ihan alitajuistakin strategiaa pidetään nykytiedon valossa järkevänä. Henkisesti uuvuttavista ihmissuhteista luopumista pidetään ennaltaehkäisevänä vetona, joka auttaa meitä ohjaamaan tunnemaisemaamme myönteisempään suuntaan. Onhan ymmärrettävää, että esim kroonisesti (avoimesti tai piilotetummin) piikittelevät tai toisia manipuloimaan pyrkivät ihmiset voivat helposti ajaa lähellään olevat ihmiset ankeisiin tunnelmiin, joskus suoranaiseen epätoivoon.

"Menestyksekkäästi vanhenevista" amerikkalaisista ikäihmisistä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mitä enemmän he saivat tukea ihmissuhteistaan, sitä vähemmän stressin merkkejä, kuten kortisolitason kohoamista, heidän elimistössään ilmeni.

Virkistävissä ihmissuhteissa ystävykset tai kummppanit auttavat toisiaan ahdistavien tunteiden säätelyssä. Kun olemme pahoilla mielin tai stressantuneita, läheisemme voivat auttaa meitä pohtimaan ahdistuksen syitä, keksimään ratkaisuehdotuksia, reagoimaan rakentavammalla tavalla ja eritoten  näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa. Kaikki tämä vähentää haitallisesti vaikuttavien neuroendokriinisten hormonien tulvaa.

Kaunis, valkoinen makuuhuone on minusta aivan ihastuttava. 

Varsinkin oksitosiinihormoni toimii stressihormonien alasajajana. Se hillitsee hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin sekä sympaattisen hermoston toimintaa. Tämän akseliston ylivireä toimiminen aiheuttaa pitkään jatkuessaan lukuisia terveysriskejä ja uupumista.

Oksitosiinin erittyminen saa kehossa aikaan valtaisasti myönteistä. Pääsemme rentoutuneeseen olotilaan, jossa parasympaattinen hermosto on vallassa. Aineenvaihdunta siirtyy tilaan, jossa energia kanavoituu ravintoaineiden säilömiseen ja elimistön paranemiseen sekä kasvuun. Kortisolitaso laskee ja  kipukynnys kohoaa. Tällöin pienet vaivat jäävät huomaamatta ja haavatkin paranevat nopeammin.

Oksitosiinin puoliintumisaika aivoissa on varsin lyhykäinen, muutamassa minuutissa aine on kadonnut kokonaan. Onneksemme läheiset, lämpimät ihmissuhteet tarjoavat kuitenkin vakaan oksitosiinilähteen. Jokainen halaus, välittävä kosketus ja läheisyyden hetki saa tätä mainiota ainetta erittymään. Läheisyydestä rakkaidemme kanssa on meille pitkäaikaista terveydellistäkin etua. Kun vietämme paljon aikaa myönteisissä tunnelmissa läheistemme kanssa, oksitosiinia erityy jatkuvina sykäyksinä. 

Ihokosketuksessa oksitosiinia erittyy erityisen runsaasti. Eipä ihme, että hieromisen ja hellittelyn on todettu vähentävän huomattavasti sterssiä. Oksitosiinin erittyminen lisää kiintymyksen tunteitamme meille tärkeisiin ihmisiin (toimii "biologisena liimana") ja nämä läheiset kontaktit muuntuvat myös biologiseksi hyvinvoinniksemme. 

Kyllä ihminen tarvitsee toista ihmistä! Iloitaan läheisistämme. Jo vakiintuneet ja orastavatkin ystävyydet tuovat iloa elämään!

Pirjolla on myös oikea viherpeukalo. On asunto sitten ollut maan tasalla tai korkeammalla, virkistävää vihreyttä
ja kauniita kukkia on aina ollut runsaasti. Aurinko paistoi suloisesti ja istuskelimme välillä myös parvekkeella siemaillen raikasta juotavaa. Kyllä elämä voi olla ihanaa, kun aurinkoa ja ystävien seuraa riittää. :)

Lähteet: Daniel Goleman: Sosiaalinen äly

Marjaista raakaherkkua ja esteettisiä elämyksiä.

Helle käänsi taas katseen kohti jäisiä marjoja. Omalla pihalla pojat taas hihkuivat innosta löydettyään lukuisia kypsiä punaherukoita. Kaksi kultaherukkaakin oli kuulema melkein valmiita. Voi tätä sadonkorjuun iloa! :D

Jätskikone on ollut ahkerassa käytössä. Mutta tämän marjaisan unelman pyöräytin blenderillä ja sauvasekoittimella:

 
     Marjaisa raakajäätelö


vajaa kupillinen manteleita, cashew- ja saksanpähkinöitä (liotettuna ensin)
hiukkasen vettä
250 grammaa kotimaisia mustikoita pakastettuina
125 grammaa kotimaisia vadelmia pakastettuina
kourallinen pienehköjä mustaherukanlehtiä
hiukkasen sitruunamelissaa ja /tai sitruunatimjamia
1 rkl mustaherukkajauhetta
(1rkl tocoa)
loraus hunajaa tai vaahterasiirappia

Tee blenderillä manteli-pähkinämaitoa tai käytä valmista juomaa.
Lisää kohmeiset marjat ja soseuta. Itse käytin tähän osuuteen sauvasekoitinta.
Lisää jauheet ja vaahterasiirappi tai hunaja
Surauta kaikki jäätelöksi.

Koristele raikkailla yrteillä sekä ruusun ja mustaherukan lehdillä.
Voit jättää myös osan marjoista ehjiksi. Mikäli haluat enemmän makeutta,
 lorauta vaahtersiirappia vielä kastikkeeksikin. Hyvää ja niin täyteläistä! :)

Kesäisinä päivinä on ihanaa kyläillä ystävillä. Välillä ollaan sisällä, välillä taas tutkaillaan pihaa ja ympäröivää luontoa. Monet ystäväni rakastavat kukkia, yrttejä ja yleensäkin luonnon monenmoisia antimia. Tässä vielä kuvasatoa Pohjois-Tuusulan uumenista. Meitä oli siellä enemmänkin, mutta näissä kuvissa esillä tällä kertaa vain kesäisen iltapäivämme emäntä Pirjo ja kolmen pojan katraani.

 Ohjelmassa oli mm kylpemistä, puutarhan ihanuuksiin tutustumista, jutustelua ja mansikoilla, hunajameloneilla ynnä muilla herkuilla nautiskelua. Yksi kiintoisa videokin ehdittiin katsastaa. Poitsut olivat tynnyrikylvystä ihan haltioissaan. Oli kuulema "rauhoittavaa."  Meillekin tarvittaisiin selvästi tynnyri! ;)

Talon isäntä on askarrellut mainioita laatikoita keittiöpuutarhan tarpeisiin. Taustalla uljaita, hienoaromisia maa-artisokkia.

Ystäväni Pirjo puutarhassaan jättitatarten katveessa.

Salaatit ja herneet ovat jo hyvällä mallilla. Persilja ja tilli kirivät perässä.

Terassilla voi nauttia ympäröivän luonnon kauneudesta. 

Nurmi on peittynyt ihanasti kukkivaan maahumala - valkoapilamattoon. Tuoksuvadelmat ovat levinneet reheviksi aidanteiksi. Taustalla viihtyisä grillikatos, joka on soinnutettu talon sävyihin.

Pihakeinusta voi ihailla pionien kukintaa.

Silmä lepää ystäväperheemme kauniissa kodissa. Tutkailen aina innolla avautuvia näkymiä ja kiintoisia yksityiskohtia.
Pirjolla on todella  esteettistä silmää.  Kodin sisustukseen antaa hienon lisänsä myös perheen nyt jo aikuisten poikien upeat taideteokset . Miniöissä  ja ystävissäkin on taiteilijan vikaa.  Niinpä ihanista tauluista ja erilaisista käsityön taidonnäytteistä ei ole pulaa.

Olohuoneen värimaailma on sekä lämmin että raikas. Ajattelin, että korkealla yläikkunassa
näkyvä upea kurkiteos on hankittu joltain taiteilijalta. Se kuului olevan perheen pojan ala-asteen
kuvistuntien tuotantoa!

Välillä on kiva lepäillä riippukeinussa. Se on muuten uusimpien tutkimusten mukaan paras paikka pienille päivänokosille!

Ystävyydestä

Yksi ihanimpia asioita elämässäni ovat ystävät! Heitä on siunaantunut koko eloni ajan jotenkin niin mutkattomasti. En muista aikaa ilman, että minulla olisi ollut rakkaita ystäviä, joihin olen voinut luottaa ja jakaa niin hyvät kuin huonotkin asiat.

Olen pitänyt ystävien olemassaoloa niin luonnollisena, tärkeänä asiana kuin hengittämääni ilmaa, etten ole edes antanut tilaa päässäni sille mahdollisuudelle, ettei minulla olisi ystäviä. Ystäväni ovat aina tuleet jotenkin luonnostaan elämääni... on vain alkanut synkata niin hyvin joittenkin ihmisten kanssa. On tehnyt mieli avautua puolin ja toisin ja sitten sitä on joskus nopeastikin tultu läheisiksi, joskus pikku hiljaa.

Jollain sivulla näin erään kiinnostavan ihmisen määrittelevän itsensä sosiaaliseksi erakoksi. Hänellä tuntui olevan paljon ystäviä, mutta hän nautti kovasti myös yksinolosta. Tuo sanonta jotenkin kolahti minuun, koska on aikoja, jolloin oleskelen paljon kotosalla vain perheen parissa eikä tule oikein lähdettyä minnekään eikä järjestettyä mitään. Tykkään silti kovasti ystävistäni ja kun taas tulee erilainen kausi mieleni uumenissa, kapuan päivänvaloon ja otan enemmän yhteyksiä, menen ja tulen, kutsun ja ehdotan. Mutta minulla on kauteni ja minulla on päiväni. Onneksi ystäväni tietävät sen ja puhelin on keksitty. Ystävyyteen tarvitaan läheisyyttä, mutta ystävät antavat toisilleen myös tilaa hengittää. Välillä on kiva jutella ja tehdä kaikenlaista mukavaa yhdessä sekä suunnitella tulevia hauskoja tempauksia porukalla ystävien kanssa. Toisinaan taas yksinolo tuntuu hyvältä ja rentouttavalta. Yksin ollessanikin keksin yleensä paljon miettimistä ja tekemistä. Minulla ei ole taipumusta pitkästyä.

Joskus tuo yksinolo voi kyllä alkaa mennä jo liiankin pitkälle. Silloin ystävät alkavat pikku hiljaa kuulostella, missä sitä oikein mennään. Onko kaikki hyvin. Jos huolia ja paineita on, jotkut reagoivat menemällä jumiin, oman toiminnan ohjauskyky heikkenee. Surujen alle hautautuneena toimintatarmo hiipuu ja yksinkertaisetkin rutiinit, ehkä juuri jopa pahiten ne, alkavat tökkiä ja kohta elämä onkin kuin yhtä hidastettua elokuvaa, painajaista, joka jatkuu päivästä toiseen.

Usein tässä tilanteessa ihminen vielä sanoo, että kyllä tämä tästä. Minä klaaraan ihan kohta kaiken, nyt on vain tällainen tilapäinen jumitus. Mitäpä ystäväni ovat silloin tehneet, kun tällä naisella menee näin. Ovatko ajatelleet, että antaa naisen maatua omiin ongelmiinsa, kun ei kerran osaa tai kehtaa apua selkeästi pyytää. Eivät ole antaneet maatua, eivät!

Kun on ollut vaikeaa, kun ei ole jaksanut...ystävät ovat tulleet pyytämättäkin. Tulleet puhumaan, vieneet lapset yökylään, tuoneet salaattia ja sämpylöitä, siivonneet asuntoa yksin tai monen naisen voimin koko päivän. Ovat kertoneet, että kaikki järjestyy ja he tulevat olemaan aina tukeneni. Näin olen saanut kokea niin suurta välittämistä, niin jopa rakkautta, että mustimmankin pilven alta on taas alkanut pilkottaa aurinko. Luottamus siihen, että kaikki on taas pian paremmin on herännyt. Itse asiassa kaikki on heti jo ollutkin paremmin!

Kun aloin miettiä sitä, onko ystävilläni joitain yhteisiä piirteitä, niin nopeasti mieleeni juolahti kolme sanaa: hyväntahtoisuus, avoimmuus ja rehellisyys. Kaikki ystäväni omaavat nämä piirteet. Jotkut ystäväni eivät ehkä kaikille halua tai jaksa olla avoimia, mutta minulle he ovat ainakin. Epärehellisiä, pahantahtoisia tai  ystävilleenkin jatkuvasti piikitteleviä ihmisiä minä nyt en meinaa jaksaa ollenkaan. Se, että ihmiset haluavat toisille hyvää ja se näkyy myös heidän käytöksessään on minulle tärkeää.

 Mitään roolien ja kulissien pitämistä en myöskään jaksa kauaa seurata lähipiirissä. Arvostan sitä, että ihmiset eivät pakene todellisuutta ja petkuta jopa itseäänkin omista luonteenpiirteistään ja käytöksensä vaikuttimista, vaan selvästikin pyrkivät kohtaamaan itsensä ja ovat jopa avoimia oppimaan koko ajan lisää elämästä, itsestään ja toisistaan. Niinpä onkin niin onnellisesti, että ystäväni ovat todella aitoja ihmisiä!

Kukaan ei ole täydellinen, en minä niinkuin eivät ole ystävänikään, mutta omissa ystävissä on aina paljon sellaista, joka vetoaa, vetää puoleensa. Ja kun mietimme millaisia ystävämme ovat, opimme itsestämmekin. Opimme, millaiset asiat ovat meille itsellemme tärkeitä, millaiset omainaisuudet meitä koskettavat.

Ystävien kanssa ollessa pystyy myös kehittymään.  Oikeat ystävät hiovat meitä. He uskaltavat ehdottaa (toivon mukaan hienotunteisesti ;) ), jos kannattaisi kiinnittää johonkin ongelmaan enemmän huomiota tai pyrkiä muuttamaan jotain asiaa. Läheisten ihmisten kanssa voi välillä tulla eripuraakin, mutta toisaalta on läheisyyden merkki, kun uskalletaan tuoda todelliset ajatukset ja tunteet esille. Todellisella ystävyydellä on niin vahva pohja, että se kestää ajoittaiset myrskytkin kaatumatta. Usein asioitten selvittely, mikäli tarvetta löytyy, vain lähentää kahta toisiaan arvostavaa ihmistä. Me kestimme tämänkin yhdessä!

Ystäväni ovat ihania, niin ne joitten kanssa olen usein tekemisissä kuin nekin, joita pystyn tapaamaan harvemmin. Elämäni olisi niin toisenlaista ilman ystäviäni, vanhoja ja uusia. Ja aina on se kutkuttava mahdollisuus, että nurkan takana piileskelee taas yksi uusi, mahtava ystäväkandidaatti omine hienoine ominaisuuksineen.

Olen saanut niin paljon iloa ja tukea ystäviltäni, että, jos kykenisin itse antamaan edes murto-osan siitä toisille, kokisin olevani todella hyvä ystävä. Elämä on sentään usein oikein suloista ja suuri kiitos siitä kuuluu ystäville! :)