Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalinen media. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. helmikuuta 2012

Statuksen laskun kauneudesta ja ja ja...


On todella mielenkiintoista jopa hauskaa aina välillä analysoida keskusteluja eri foorumeilla. Olipa sitten itse pääteemoista mitä mieltä tahansa, niin keskustelujen kulku kertoo paljon ihmisluonteesta. Ja totta: omasta siinä missä muidenkin.

Maassamme ratsastaa nyt pintalaineilla tiettyjä kiinnostavia vastakkainasetteluja. Joihinkin niistä minulla on selkeä ja helposti muotoiltava kanta, usein asia on kuitenkin sarjaa Toisaalta mutta toisaalta.

Sosiaalisessa ja muussakin mediassa pyörii nyt kuumana perunana tahi lanttuna väittely karppauksen (ja sen eri variaatioiden) ihanuudesta tahi kamaluudesta...ynnä kaikenlaiset kannat tältä väliltä monenmoisin eri painotuksin. Kiintoisaa on ollut seurata eri perustelujen virtaa.

 Usein kiihkeääkin keskustelua on edelleen myös siitä, onko nykyinen lisäaineiden määrä ja laatu sekä käyttötapa ravinnossamme OK vai tulisiko tutkimuksia tiettyjen lisäaineiden riskeistä pitää esillä ja edesauttaa näin ihmisten altistumisen vähentymistä niitten aiheuttamille terveyshaitoille.

Tulisiko kulttuuriamme johdattaa kohti läpinäkyvämpää, avoimempaa tiedottamista vai pitäisikö suosia tyyliä, jolloin jätetään ns virallisten asiantuntijoitten huomaan sen päättäminen, millä kansaa voi  ja kannattaa"stressata" ja "huolestuttaa".

Tulipa tässä mieleeni, että ennen sikainfluenssarokotteen ottamista, viralliset asiantuntijat onnistuivat hyvin ajamaan läpi sen, mistä kannatti huolestua ja mistä ei.

Kunnon kansalainen huolestui siis sikainfluenssan suuresta riskistä tappaa ja vain hupakkohysteerikot keskittivät huomionsa sikainfluenssarokotteen mahdollisiin riskeihin. Ehkä jo arvasitkin: Minä en ollut kunnon kansalainen, minä kuuluin ja kuulun ilmiselvästi edelleenkin jälkimmäisiin joukkoihin.

Ei tästä nyt tässä vaiheessa enempää, mutta on siis niin humoristista seurata, miten me ihmiset asiamme usein esitämme, varsinkin silloin, kun haluamme, että sanomamme ja meidät otetaan tosissaan, niin tosissaan.

Jätetäänpä keskustelujen räikeimmät tyylirikot sikseen ja käännetään katseemme meidän ihmisten perusarmaaseen, salarakkaaseen, joka keikkuu aina mukanamme niin keskusteluissamme kuin  ihmisten välisessä kanssakäymisessä yleensäkin. Halusimmepa kohdata sitä tai emme.

Jotta keskustelut ja yleensäkin ihmissuhteet sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja luonteikkaasti, olisi mainiota saada kanssakeskustelijalle sellainen tunne, että arvostamme ajattelussamme häntä aivan samalle tasolle kuin itseämme...mieluiten aika ajoin jopa korkeammalle. On kaunista antaa toiselle hänen tähtihetkensä! :)

 Mutta, kun se näyttää olevan niin vaikeaa! Mutta, kun ihmismieleen hiipii äkkiä, usein niin kovin äkkiä tuo tuttu tunne: Pitää päteä, pitää todistaa olevansa hyvä, ainakin pikkuisen parempi kuin tuo toinen... Sitten omaan sanaan luotetaan, sitten minulla ja sanomallani on merkitystä, sitten olen tärkeä.

 Halu kokea olevansa tärkeä tai ainakin merkityksellinen tuntuu olevan ihmisen perustarpeita ja moni kokee tarvitsevansa tuon tunteen ja nopeasti sittenkin sekä vieläpä helpoimmalla mahdollisella tavalla. Ja yleensä se pikalääke tuohon ongelmaan on oman statuksen nosto. Mutta kuten arvata saattaa pikaruoka on usein semmoista höttöä huttua, ettei se nälkä kauaa poissa pysy ja olokaan ei ehkä ole sen mätön jälkeen ihan parhainta A-luokkaa.

Varsinkin väittelyiden tiimellyksessä, kun vastakkaiset kannat eivät tunnu kohtaavan, voi tulla äkkiä tuo kuuluisa hätä, statushätä ja pitää juosta, mutta ei pisulle vaan nisulle...syömään itsekorostuksen makoisaa pullaa.

"Tiiättehän te , että oon hirrrveen nätti ja hirrrrveen fiksu ja oppinut ja lukenut ja hirrrveen kokenut ja ja ja... Ja Kaikki mitä sanon on hirrrveen punnittua, tutkittua ja totistettua... ihan Amerikoissakin asti ja ja ja... Aina oon ollut hirrveeen karismaattinen ja suosittu oon ollut ja kaikki tykkää hirrrveesti ja ja ja...

Ja mitäs sitten: Toinen sankari/ sankaritar siihen sitten vastineensa ja mieluiten potenssissa kymmenen ja kunnolla santsaten.

Mutta mitä: Yllättäjä, joku pieni nurkan takaa ilmestyjä, ehkä sanookin: "Oi, SINÄ se oot sitten niin hirrrveen taitava ja hirrrveen nätti ja ihanaa kuulla SUN mielipiteitä...hirrrveen punnittuja. Minä nyt olen kyllä tätä mieltä... mutta siitä huolimatta minä oon aina tiennyt, että SINÄHÄN se oot kyllä hirrrveen tietävä ja osaava ja ja ja..."

Miten sitten suu pannaan? Ehkäpä hymyyn uson ma ja päivä on siten pelastettu. Ja ehkäpä puoli maailmaakin tahi ainakin se yksi ihmissuhde. :)

Tämä statuksen nosto tai laskeminen on teema, jota tykkään aina aika ajoin pohdiskella. Minusta aiheen pohdiskelu tekee hyvää niin ihan yksityiselämän tasolla omia ihmissuhteitamme ajatellen kuin keskustelukulttuuria niin sosiaalisessa kuin muussakin mediassa ajatellen.

Esimerkiksi ravitsemuskeskustelu käy mediassa ja monilla muillakin foorumeilla usein niin kuumana, että suuri osa osallistujista tuntuu kokevan tarvetta ottaa kaikki mahdolliset statuksennostokeinot käyttöön. Itse kuitenkin seuraan erityisen ihailun vallassa heitä, jotka osoittavat huomaavaisuutta ja arvostusta kanssakesksutelijoita kohtaan ja luottavat, että sanoman sisältö ja perustelut puhuvat puolestaan... ilman hirmuista arsenaalia oheisviestintää keskustelijan omista henk.koht. saavutuksista ynnä vastapuoleen liitettävistä uskottavuusongelmaa lietsovista määreistä.

Kirjoittelin statuksenlaskun kauneudesta jo ihan bloggaamiseni alkumetreillä. Tässä pieni ote teemasta viime vuoden puolelta.:

Jotkut joilla on paljon tietoa,kokemuksia,elämyksiä tai taitoja tykkäävät käyttää sosiaalisissa kommunikointitilanteissa kontaktin helpottamiseksi niin sanottua " statuksen laskua". Jos he eivät tekisi näin kanssaihmiset saattaisivat mennä vähän lukkoon heidän erinomaisuutensa edessä...Esim Marco Bjurström kertoi kirjassaan, että, kun eräs mies tuli innoissaan kertomaan hänelle nähneensä erään kiintoisan musikaalin Helsingissä, Marco meni heti läväyttämään nähneensä kyseisen tuotannon myös Tukholmassa,Pariisissa ja New Yorkissa ja jotenkin se keskustelun lupaava alku tyssähti siihen...Samoin viestintäkouluttaja Ritva Enäkoski kertoi vastaavan tapauksen: Hänen ystävänsä tuli kertomaan tulevasta matkastaan Budapestiin, jolloin Ritva ennätti hönkäisemään, että juu, oonhan mäkin ollut siellä, ei se ole niin kaunis kaupunki kuin Pariisi, mutta kyllä sielläkin viihtyy.

Jos taas Ritva olisi kiinnostuneena kysellyt ensin mitähän siellä oli suunnitelmissa tehdä ja vasta sivulauseessa maininnut,että hänellä saattaisi olla jotain kivoja osotteita kaupungissa, niin kummankin status olisi pysynyt sopivasti tasapainossa. Kertoja olisi onnistunut kokemaan oman tähtihetkensä uuden, tulevan kokemuksen kertojana ja Ritvalle olisi jäänyt ilo avun tarjoamisesta kuitenkin.

Ritva Enäkoski kutsuu tätä toisen tärkeäksi ja "tähdeksi" nostamista Blonditeoriaksi. Se tuli siitä,kun Ritva piti hyvin aikaansaapalle ja säpsäkälle morsiammelle juhlapuheen osaa häissä. Ritva antoi morsiusparille Blondistrategian lahjaksi. Hän sanoi: Kun sinä, Morsian, osaat niin paljon ja hyvin, osaat naulata naulan ja ripustaa taulun, älä tee sitä. Mene rakkaasi luo ja pyydä,että hän naulaa taulun seinään. Älä ensimmäiseksi ota vasaraa ja osoita,miten hyvä olet olet kaikessa. Anna toisen osoittaa taitonsa. Taulun ripustus on vain kuvannollinen "miehen työ". Se voi olla mikä muu tahansa. Sinä tiedät, mitkä asiat saavat miehen tuntemaan olonsa "Kuninkaaksi". Sitten puhe jatkui sulhaselle päin...

Niin minusta tässä Ritva ja Marco osuivat johonkin oleelliseen pointtiin ihmisten välisissä suhteissa ja kommunikoinnissa. Kun on kyseessä tietävä ja taitava ihminen toisten on usein vaikea tuntea olonsa päteväksi tai tärkeäksi tällaisten seurassa. Kuitenkin jokainen yleensä edes alitajuisesti haluaa kokea olevansa hyvä tai ajoittain jopa mielellään itsekin edes jossain määrin tähti. Ja siksipä monet fiksut ihmiset joko joutuvat vähän peittelemään ajoittain tietojensa tai kykyjensä täyttä määrää, jotta toisestakin olisi helpompaa saada se oma tähtihetkensä. Muuten ainakin osa ihmisistä ympärillä voi vähän jähmettyä ja vetäytyä kuoreensa. Tieto,äly ja osaaminen pelottavat monia."



Statuksen laskun edut ihmissuhteissa on aihe, josta soisin keskusteltavan enemmänkin nykykulttuurissa. Tuota taitoa soisin myös niin itseni kuin muidenkin oppivan aina vain paremmin harjoittamaan. :)




Mutta nyt, kun bloggauksessani tuli mainittua maagiset sanat: "LISÄAINEET" , elimistöni ei salli, psyykeni ei anna periksi ( ei, vaikka kuinka yritin ;)) minun olla laittamatta paria niin miun maun mukkaan olevaa kirjoitusta tästä kuumasta, kuumasta, AUTS, lisäaineteemasta: 


http://www.kemikaalicocktail.fi/2012/02/3142/

http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2012/2/23/siksi-vouhkaamme-e-koodeista.html


Ja tässäpä vielä linkki lightlimujen haitoista kertovaan uutukaiseen tutkimukseen:


http://www.mtv3.fi/makuja/uutiset.shtml/uusi-tutkimus-vahvistaa-light-limuissa-piilee-vakava-terveysriski?
1499391

Kyllä näitä nykyisin käytössä olevien lisäaineiden haittoja nousee jatkuvasti esiin ja ei: En näköjään millään malta olla nostamatta näitä teemoja esille!

Haittaaks se?

 


Kiitokset jälleen kuvataiteesta

Kuvia matkalta- blogin Annelle! ♥

perjantai 10. helmikuuta 2012

Kun tulee lunta tupaan...



Sain jo viime vuoden puolella joitakin kitkeriä kommentteja blogiini. Köh, köh... Ja  pienen tauon jälkeen jo ainakin yksi piikittelijä ehti jo kimppuuni täällä oman pikku blogini kommenttiosiossa. Ja ei, en todellakaan julkaissut tuota uusintakaan pilkallisen kuuloista lausuntoa ja aionpa vastakin pitää oikeutenani päättää, mitkä saapuneista kommenteista julkaisen ja mitkä en.



Joskus, kun en julkaise, kyseessä voi olla esim kysymyksiä teemasta, josta en halua alkaa kirjoittelemaan jostain syystä ja en myöskään halua silloin välttämättä lähteä analysoimaan, miksi...jopa silloin, kun kysyjällä on ihan hyväntahtoinen sävy.

 Joskus aihe menisi helposti turhan laajaksi...esim tyyliin: periaatteessa olen sitä mieltä yleensä, mutta toisaalta poikkeustapauksissa minusta kuitenkin...jne. Ja sitten mikäli edes julkaisisin jonkun kysymyksen, johon en halua vastata, voisi herätä turhaa kummeksuntaa ja lisäkysymyksiä siitä, miksi nyt en ala tuosta tietystä aiheesta puhumaan ollenkaan jne .

 Minusta on kaikinpuolin yksinkertaisinta ja helpointa, että mikäli en halua alkaa käsitellä joitain tiettyjä aiheita, en vain edes julkaise niitä kysymyksiä ja silloin kysyjä voi huomata, että jaahas, esim tuosta, vaikkapa aika henkilökohtaisesta aiheesta, tuo bloggaaja ei halua jutustella. Ja toivon mukaan kukaan ei tästä linjastani loukkaannu, mutta niinkin voi toki käydä. Ei voi aina miellyttää kaikkia. Sanottakoon kuitenkin, että julkaisen varmaankin noin 97 prosenttia kaikista kysymyksistä ja kommenteista.


Se aihe, josta viimeksi on tullut kitkerää kommenttia, on väite, ettei blogistani välttämättä huomaa, etten minä kirjoittele täällä minkään virallisen ravitsemustieteellisen, terveydenhoidollisen  tai minkään luontaisterveydenalaan kuuluvan loppututkinnon tai diplomin turvin. Itse asiassa olin kyllä jo aiemminkin kirjoitellut aiheesta, mutta tehdäänpä asia nyt sitten taas selväksi: Kaikki se, miten toimin ja kirjoittelen luontaiseen ravitsemukseen ja luontaisterveyden hoidon joihinkin osa-alueisiin liittyen on sekä itseoppimaani ja oman itsenäisen opiskeluni ja käytännön kokemukseni tulosta että Suomen lainsäädännön mukaan täysin sallittua ja laillista. Ja mikäli tämänkaltainen asiaintila häiritsee jotakuta, sen ei tarvitse olla minun päänvaivani.

Toivon, kuten moni muukin bloggaaja, että blogiani lukevat siihen yleisesti myönteisesti suhtautuvat, vaikkei nyt varmastikaan kaikista asioista sentään samaa mieltä olla. Jos blogini kovin ärsyttää, on varmaan kaikille osapuolille rakentavampaa, että kukin etsii blogeja, joita lukemalla kokee saavansa itselleen jotain kiinnostavaa, hyödyllistä tai virkistävää. Ei tänne kenenkään ärsyyntymään kannata tulla. Aikansa voi jokainen käyttää hedelmällisemminkin.

Kaikki eivät tykkää, mutta ei tarvitsekaan.

Luin vähäsen aikaa sitten fiksun jutun ja linkin sisällön Positiivista psykologiaa-blogista.: Opettele sanomaan EI ja helpottamaan tarvettasi miellyttää muita… . " Entisenä kilttinä tyttönä" olen minäkin opetellut sanomaan ei, ei ja vielä kerran  EI! Olen opetellut myös vähentämään turhaa asioitten märehtimistä. Niin kauan, kun henki kulkee ja aivomme vielä toimivat, voimme oppia uutta, myös uusia asenteita ja toimintatapoja.

 Niinpä minäkin voin oppia olemaan juuttumatta siihen kaikkeen negatiiviseen, mitä jokainen meistä väistämättä täällä kulkiessaan kohtaa. Minäkin voin oppia kiinnittämään enemmän huomiota kaikkeen hyvään ja innostavaan. Voin oppia sanomaan EI, kun niin todella haluan ja KYLLÄ, kun se on mitä aidosti koen." Ei" ja" kyllä", ne ovat sanat, jotka ovat minun vallassani ja haluan , että muistan sen aina.



Kiitokset teille kaikille kannustaville ja myönteisesti blogiini suhtautuneille lukijoille! Te kannustatte minua jatkamaan tätä usein antoisalta tuntuvaa bloggaamista, vaikka välillä tulisikin  lunta tupaan. Leppoisaa viikonloppua kaikille! :)






Kiitokset Juho-pojalleni näistä hänen  6-7 vuotiaana tehdyistä töistään, joita sain tänne . Juho rakastaa piirtämistä ja suunnittelua kuten minäkin aina aika ajoin. Välillä me piirrämme ja teemme puutarhasuunnitelmia yhdessä. Se on tosi mukavaa. :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pohdiskelua Juhanan blogista ja laaturavinnosta






Aamiainen ruohikolla-blogin Juhana Harju on bloggaaja, jonka jokainen kirjoitus on antanut minulle runsaasti ajattelemisen aihetta. Niin tänä syksynäkin. Olen innoissani hänen syvällisestä perehtyneisyydestään ravitsemuksen terveysvaikutuksiin ja Juhanan kyvyistä ja halusta perustella kunnolla kantansa.

Olen aina ollut ihminen, joka ei vakuutu vain siitä, että joku sanoo: "Asia on näin, koska MINÄ sanon, että se on näin." Olen aina ollut ihminen, joka haluaa käyttää myös omia aivojaan ja kuulla perustelut eri kannoille ja mielipiteille.




Juhana osaa todella loistavasti yhdistää kiinnostavan kirjoitustyylin jämäkkään perustelutapaan. Eihän niitä viitteitä lähdeaineistoon välttämättä suurin osa tule lukeneeksi, mutta minusta on upeaa, että sieltä ne löytyvät, mikäli löytyy halua mennä paneutumaan asiaan tarkemmin ja  jopa ryhtyä arvioimaan tutkimusten luotettavuutta. Mahtavana plussana Juhanan kirjoittelussa on  myös se, että hän pyrkii ystävälliseen keskustelutyyliin niittenkin kanssa, joiden linja eroaa hänen omista näkemyksistään. Ei ole hedelmällistä linnoittua ajatteluun, että on niin fiksu, ettei koskaan voi olla väärässä tai oppia muilta hyvinkin eri linjoilla olevilta mitään.

Yleensä avoin, utelias ja ystävällinen suhtautuminen toisten ajattelutapaan tuo eniten iloa ja hyötyä. Ja en nyt tarkoita, että itsekään pystyisin tähän aina (tai hmm...useinkaan... tai ota tästä nyt itse sitten selvää...), mutta esim Juhanalla loistaa usein läpi todella positiivinen ja tasapainoinen asenne niin keskusteluissa kuin kirjoittelussakin. Siitä on hyvä ottaa mallia! Eipä ihme, että Aamiainen ruohikolla keikkuu jatkuvasti suosituimpien terveys-ja ravitsemusblogien kärkitilastoissa ja mikä huomionarvoisinta jopa täysin ilman provosoivaa (tosin joittenkin blogien räväkkä tyyli on myös omalla tavallaan vetoavaa...)  ja vastakkainasettelevaa tyyliä. Se on jo saavutus jos mikä ja kumpuaakin varmasti intohimoisesta ja ahkerasta asennoitumisesta omaan alaansa!

Vaikka en olisikaan ihan joka yksityiskohdasta Juhanan kanssa samaa mieltä, todella nautin ja iloitsen hänen blogistaan. Olen löytänyt myös upeita pointteja ja lähdeviitteitä, joihin on ollut kiinnostavaa tutustua.
Ja tosiaankin: erittäin monesta asiasta huomaan olevani hänen kanssaan aivan samoilla linjoilla.

Juhana on minusta esim hyvin ymmärtänyt senkin, että mikäli tajuaa tyhjien hiilareitten arvottomuuden ei ole välttämättä järkevintä ampaista toiseen ääripäähän ja alkaa vetää lähinnä vain kananmunia, lihaa ja voita.
On muitakin vaihtoehtoja kuten esim ekologisestikin mainio kasviskarppaus tai ns. Välimeren ruokavalio, kuten Juhana on tuonut esille.

Ja sitä paitsi ylenmääräisellä kananmunien syömisellä ravinnon metioniinipitoisuudet nousevat pilviin ja tämä taas rasittaa turhaan elimistöämme. Kaikkein pitkäikäisempien kansojen ravinnon metioniinipitoisuudet ovat olleet alhaisilla tasolla. Olen itse sitä myös mieltä, että liiallinen eläinproteiinien nauttiminen  happamoittaa elimistöä ja edesauttaa näin monien sairauksien syntyä. Sen sijaan runsas raakaravinnon määrä ruokavaliossamme edistää terveyttämme monin tavoin. Ilokseni Juhana Harjukin on useaan otteeseen puhunut raakaravinnon terveyshyödyistä ja kannustanut sen määrän lisäämiseen ravitsemuksessamme.

Itsekin pidän oleellisempana ravinnon laatua, ravinnetiheyttä ja monipuolisuutta kuin rasva/ hiilariprosenttien kapeakatseista tuijottelua. Prosenttimäärissä voi olla paljonkin vaihtelua ja silti ravitsemus voi olla hyvällä tolalla. Ihmiset ovat myös yksilöitä ja jonkun elimistö kaipaa enemmän vaikkapa rasvoja ja joku toinen voi taas hyvin vähemmällä. Sama asia protskujen ja hiilareitten suhteen. Ei pidä kangistua liikaa mihinkään kaavoihin.

Mitä tuohon edelleen kiivaana vellovaan rasvakeskusteluun tulee, olen sitä mieltä, että sekä voin yltiöpäiset ylistäjät että voin alimpaan suohon tuomitsijat menevät harhaan. Yhteen aikaan voita pidettiin sangen haitallisena ja nyt osa porukasta ylistää sen ylimpiin korkeuksiin.

Monet tutkimukset osoittavat, että kohtuukäytössä voi ei lisää esim sydäntautiriskiä ja maitorasvassa on myös terveyttä suojaavia ainesosia esim CLA:ta eli konjugoitua linolihappoa. Tätä terveysainetta löytyy runsaimmin luomueläinten maidosta ja luomumaitotuotteista, ilmeisesti näiden eläinten runsaamman laiduntamisen ansiosta. Jälleen yksi hyvä syy suosia luomua! 

 Mutta kohtuu kaikessa. Mikäli eläinrasvoja käytetään suhteessa liikaa, nousee esiin tiettyjä ongelmia, joista tässä nostan nyt yhden esiin: Ihminen tarvitsee kunnolla omega-3 rasvahappoja voidakseen hyvin ja mikäli käyttörasvana on vain lähinnä voi (ja kookosrasva, jonka lauriinihapolla on kyllä sinänsä suotuisia terveysvaikutuksia), omega-3-tasot jäävät liian alhaisiksi.

Tärkeimpiin omega-3-rasvahappoihin kuuluvat EPA, DHA ja alfalinoleenihappo. Tämä kolmikko on elimistöllemme,esim verisuoniston, hermoston ja rauhasten sekä aivojemme toiminnalle tärkeää. Näillä rasvahapoilla on tulehdusta alentavia vaikutuksia ja niitten runsas saanti vähentää selvästi tutkimusten mukaan esim sydäntautitapausten määrää. Alfalinoleenihappo vähentää myös verenhyytymistä ja ehkäisee sydämen rytmihäiriöitä.

  • Alfalinoleenihappoa on esim  pellavansiemenöljyssä, camelinaöljyssä, saksanpähkinöissä ja hampunsiemenissä sekä kiistellyssä rypsiöljyssä. Mikäli alfalinoleenihapon saanti jää liian vähäiseksi, se voi ennen pitkää kohottaa esim sydäntautiriskiä.
  • DHA on pitkäketjuinen rasvahappo, jota on varsinkin rasvaisessa kalassa. Sitä tarvitaan erityisesti aivotoiminnassa. Elimistö pystyy tekemään  alfalinoleenihaposta pieniä määriä DHA:ta. Tätä tulisi kuitenkin   saada myös suoraan ravinnosta, koska sitä muodostuu useimmilla liian vähäisiä määriä. Rasvainen kala on mainio lähde niin DHA:lle kuin EPA:llekin. Kasvissyöjät voivat saada DHA:ta helposti riittävästi, mikäli  käyttävät esim vegaanisia DHA-kapseleita. Niissä rasvahappojen lähteenä on mikrolevä.
Joten mikäli pistelemme vaikkapa vain voita ja kookosöljyä, tärkeitten omega-3 -rasvahappojen osuus jää ravinnossamme epäterveellisen alhaiseksi. Siksi kannattaa käyttää ravinnossaan ehdottomasti myös hyviä omega-3 rasvahappojen lähteitä!

Itse tykkään käyttää rasvoina siemenien, pähkinöiden sekä avocadon lisäksi mm UDO'OIL-tuotetta ja seesamsiemen-tai avocadoöljyjä. On hyvä muistaa, että kaikki kylmäpuristetut öljyt, vaikka mainioita monet  muuten ovatkin, eivät sovellu paistamiseen. Kylmäpuristettu kookosöljy kylläkin esim soveltuu siihenkin tarkoitukseen.



Siis pieni vinkki mielestäni upeasta öljytuotteesta, jota ei kuitenkaan kannata käyttää paistamiseen:


"Udon omega 3-6-9 luomuöljysekoitus 500ml
Kylmäpuristettu jalostamaton luomukasviöljysekoitus, joka sisältää omegarasvahappoja 3, 6 ja 9 määräsuhteessa 2:1:1."

Haluan suosia raakaravintoa, mutta paistaessani ruokaa pannulla, tykkään yleensä käyttää kookosrasvaa tai oliiviöljyä. Voitakin meillä käytetään jonkun verran.

Salaatteihin sopii minusta hyvin seesaminsiemenöljy, saksanpähkinäöljy sekä avocadoöljy ja tuota UDO's oiliakin käytän myös siihen tarkoitukseen

Rasvoja ei kannata kammota, tulee vain kiinnittää huomiota niitten laatuun ja välttää transarasvoja eli osittain kovettettuja kasviöljyjä kuin ruttoa. Ne ovat kaikkien leirien asiantuntijoitten mukaan haitallisia. Mutta laadukkaita, mahdollisimman luonnollisia rasvoja elimistömme kaipaa!


LOPUKSI JOITAIN MAKUPALOJA JUHANAN KIRJOITUKSISTA:



Kasviskarppaaja laihduttaa terveellisesti ja ekosti


Välimeren ruokavalio: Jätä maito, valitse jogurtti



Ruoan paistaminen on luultua epäterveellisempää

Välimeren ruokavalio: Korvaa edes osa lihasta pavuilla

Välimeren ruokavalio: Lisää vihanneksia ja hedelmiä!



Saatko tarpeeksi D-vitamiinia?



Selvyyttä ravinnon rasvoihin


Ps. Juhana on myös välillä kirjoittanut jotain sähkömagneettisten kenttien riskeistäkin ja jo ennen kuin ne alkoivat tulla nykyisessä mittakaavassa esiin...ja sekös minua myös ilahduttaa! Suhteellisen harvat ovat sille linjalle uskaltautuneet viime vuosina maassamme.

Kiinnostavaa ja virikkeellistä eloa kaikille! Otetaan parhaat puolet irti syksystä - satoi tai paistoi! :)






Ps. Suurkiitokset kuvataiteesta jälleen kerran blogin Kuvia matkalta  Annelle ! 

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Sosiaalisen median iloista...



Olen rakastunut sosiaalisen median suomiin uusiin  mahdollisuuksiin löytää kiinnostavia ihmisiä ja jopa keskustella heidän kanssaan!
Voi aina oppia lisää ja joskus voi itsekin antaa ehkä jotain uutta näkökulmaa pohdittavaksi. Mikäs sen mahtavampaa kuin olla yhteyksissä ja ymmärtää, kohdata ja tulla kohdatuksi!

Seuraavassa ote Ravitsemusuutisten seinältä keskustelusta, johon minulla oli etu osallistua:
Suomessa on johtajuutta myöntää ettei kaikkea ole tehty parhaalla mahdollisella tavalla. Hienoa!

bit.ly
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio ottaa nettikolumnissaan kantaa Suomessa vellovaan lisäainekeskusteluun. Husu-Kallio vaatii lisää tutkimusta lisäaineiden...


Reijo Laatikainen Kylläpä oli virkistävän rohkea kommentti viranomaiselta!

Anette Palssa Kiitos Jaanalle tästä rohkeasta kommentista. Tämä on tärkeä kannanotto, sillä onhan selvää, että yhteisvaikutuksia löytyy ihan varmasti. Lapsellisesti tulee mieleen vaikka kemian harjoitustyöt: kun kaksi viatonta ainetta laitettiin yhteen ja tulos saattoi olla hyvin ihmeellinen. 

Juuso Reinikainen Wow mikä steitmentti! Kunpa tällainen avarakatseisuus elintarvikeketjussamme lisääntyisi, niin siinä olisi itse kunkin yhä helpompi työskennellä, omista ideologisista painotuksista riippumatta! :)

Hanna Partanen Hienoa Jaana! Omilla valinnoilla voidaan aina asioihin vaikuttaa, mutta toki EVIRAn johtotason tehtävissä pitää olla myös osaltaan vastuussa muista, joilla ei tiedot tai taidot riitä perehtymään siihen, mitä suustaan alas laittaa.

Patrik Borg Miten sokea mä olen kun multa jää nyt huomaamati mikä tässä on ihmeellistä. US:n otsikko takuumediaa kun jutussa ei ole mitään ruokahuijauksesta eikä blogissa ole tunnustusta. Siinähän sanotaan minusta seuraavaa: lisäaineita voi ja kannattaa välttää tekemällä ruokaa perusraaka-aineista, nykyisellä tiedolla lisäaineista ei ole ongelmia tai ne on kontrollissa (nitriitit jne..) mutta lisää tietoa ja tutkimusta tarvitaan.

Patrik Borg Hienoa on kyllä se että näin korkea virkamies bloggaa

Tiina K:
Patrik: Nämä mietteet Jaanalta tuntuivat tuolta taholta mullistavilta, ilahduttivat ja positiivisesti yllättivät: "Tulen EU-tasolla viemään eteenpäin näkemystäni siitä, että eri kemiallisten aineiden yhteisvaikutuksia tulee tutkia entistä ...enemmän.

-"Kuluttajana olen hyvin kriittinen lisäaineiden suhteen. Ruoanlaitosta pitävänä suosin raaka-aineista itse tehtyä ruokaa. Luomua suosin aina, kun se sopii ruokasuunnitelmiin ja sitä on saatavilla."



Näistä kaikista kommenteistamme huomaa, miten eri tavoin tekstiä voidaan lukea...ja mitä sieltä nähdä ... tai haluta olla näkemättä. ;) Ja sinun nykytietoosi sen kummemmin kajoamatta Patrik, haluan kuitenkin kertoa, että minun nykytiedollani ainakin lisäaineista on ongelmia...ja ihmisten oireilusta päätellen ne ongelmat eivät ole kunnollisessa kontrollissa...ja mitä tuollainen kontrolli edes hyödyttää...saadaan tilastoja paljonko mikin lisäaine on aiheuttanut haittoja vai...


Jaanan bloggaus on taas yksi askel eteenpäin kohti luonnollisempaa ravintoa...ja onneksi voimme itsekukin jo karttaa lisäainepommeja, ettemme turhaan odota aina 10-20 vuotta sitä virallista vahvistettua totuutta haittavaikutuksista ja rasita koko ajan turhaan terveyttämme. Maalaisjärkeä voi käyttää ja suosia siis jo nyt lisäaineettomia ja luomulaatuisia tuotteita. :)


Patrik Borg Noh, ehkä sitä vain lukee omalla tavallaan. Itse kun olen kuitenkin ajatellut, että useimmat ravitsemusihmiset ajattelevat että ruoka kannattaa tehdä raaka-aineista lukemattomista eri syistä, lisäaineista ei kai kukaan erityisesti tykkää, ja aina haluamme lisää tutkimustietoa - eritoten aiheesta joka on monisyinen. Joten tuo uutuusarvo jäi tuolta pohjalta ontoksi.


Patrik Borg En minäkään lisäaineista erityisemmin siis pidä, mutta kysymykseen ovatko jotkut niistä tutkitusti ongelmallisia ilman että niitä on huomioitu sanoisin ei. Allergiat on ehkä hieman oma juttu. Mutta ainahan sitä voi tietää kaikesta lisää ja jos jollakin on esitellä ihmistutkimuksia lisäaineiden haitoista niin todella kiinnostuneena niitä näen. Ja varmaan moni muukin!


Tiina K:    Patrik: Syklamaatti, aspartaami, BHT, BHA... pengopa vähän...voit yllättyä...natriumglutamaatti ehkä jo tutumpi... Kyllä näistä tutkimuksia löytyy... hyväksymisen taustalla ovat piilleet teollisuuden edut ja poliittinen tahto...ei ihmisten todellinen tarve ja hyötyminen näistä aineista!


Patrik Borg Siinähän se kun pengottu on jo monesti eikä ole näitä ihmistutkimuksia löytynyt - tai muutakaan tutkimusta joka ylittäisi huolestumiskynnykseni. Joten aidosti tässä nyt pyydän joltakin apua jos jokin on jäänyt huomaamatta.


Ravitsemusuutiset Miten on metodologinen kritiikki? On mahdotonta luoda riittävän päteviä tutkimusasetelmia, joilla saadaan tietoa lisäaineiden yhteisvaikutuksista yli ihmissukupolvien. Voi kysyä, onko mitään näyttöä lisäaineita vastaan? Voi myös kysyä, onko riittäviä menetelmiä tutkija lisäaineiden vaikutuksia.


Ravitsemusuutiset En tunne tutkimuskenttää tältä alueelta yhtään. Mutta monessa muussa yhteydessä on tullut törmättyä tutkimusmenetelmien rajallisuuteen. Joten heitinpä nämä kysymykset ilmaan näin "lisäainemaallikkona"


Tiina K:    Hyviä kysymyksiä... etenkin näin epigenetiikan tultua kuvioihin!


Tiina K:
No...minulle ainakin henkilökohtaisesti riittää jo se, jos eläinkokeissa joku lisäaine on aiheuttanut kasvaimia tai sikiökuolemien selkeää lisääntymistä (esim BHA,natriumglutamaatti). Ja ihmiskokeitakin löytyy paljon esim aspartaamista...tuntuu vaikealta kuvitella, etteikö näihin törmäisi, jos hiukankin alkaa penkoa asioita esim täällä netissä, alan kirjallisuudesta tai dokumenteista. (lähdekritiikkiä unohtamatta) En tiedä onko nyt asianmukaista ruveta tuomaan tänne pitkiä listoja näistä tutkimuksista... En muista niitä kaikkia lukemiani nyt yhtäkkiä tietenkään ulkoa...mutta vuosien varrella on tullut aiheeseen kyllä perehdyttyä jonkin verran...samoin kuin sähkömagneettisten kenttien aiheuttamiin haittoihin. Se onkin melko vastaava alue siinä, että osa toimijoista pyrkii viimeiseen asti tulkitsemaan tutkimuksia teollisuuden etujen mukaisesti . Mutta tuulet tuntuvat nyt alkaneen kääntyä alalla sun toisella.


Patrik Borg Allekirjoitan kaiken Janne. Tutkimukset eivät koskaan kerro kaikkea. Ajan takaa sitä, että nykytiedolla kummasta on kyse: niistä ON haittaa vai VOI OLLA. Yksilön ruokavalinnan kannalta sillä ei ehkä ole isoa eroa mutta vaikuttamisen kannalta on.


Tiina K:     Osasta lisäaineista ON haittaa...joka vaikuttaa merkittävästi ihan ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ylivilkkautta, käytöshäiriöitä, päänsärkyä, rytmihäiriöitä, syöpäriskin lisääntymistä...You name it! Osa vaikutuksista tuntuu heti...osan vaikutukset näkyvät selkeästi vasta viipeellä.


Ravitsemusuutiset Patrik, perimmäinen ongelma liittyy juuri tähän retoriikkaan. Anja Nysten on kirjoittanut journalismista juuri hyvin "Mitta täynnä lisäainekeskustelusta" http://kemikaalikimara.blogspot.com/2011/03/mitta-taynna-lisaainekeskustelusta.html.




Ravitsemusuutiset
Ihmisten aiheeton pelottelu on moraalitonta, ja siitä on vastuu asiantuntijoilla. Mutta aina löytyy niitä asiantuntijoita jotka puhuu että ON haittaa kun pitäisi puhua VOI OLLA. Eihän esimerkiksi tämä Husu-Kallion kirjoitus ole todellakaan ...levinnyt samalla tavalla kun ne aikaisemmat Taloussanomien ja iltapäivälehtien revittelyt. Koska Husu-Kallion juttu ei vetoa äärimmäisiin tunteisiin eivätkä insituutiovihaan. Jonkun verran ymmärrän toimittajiakin; heidän tehtävä on nähdä uusia tuulia siellä missä asiantuntijat eivät niitä vielä suostu näkemään. Mutta toki se pitää tehdä tyylikkäästi, eikä lööppihakuisesti.




Tiina K:    Täytyy kuitenkin muistaa, että suuret massat eivät herää muutoksiin kovin kevyin keinoin...muistetaan nyt vaikka se tupakkavalistus...järeät aseet on täytynyt ottaa käyttöön, että edistystä on saatu aikaan...ei se varoittelu syövästä tupakkarasiassakaan kovin tyylikästä ole, mutta sen sijaan melkoisen tehokasta...jopa henkiä säästävää!


Tiina K :  Mutta, tällä sivulla nyt käy varmaan huomattavasti keskimääräistä tiedostavampaa porukkaa ja moni on tosiaan jo täynnä tätä lisäaine- ja aitousvalistusta ja kuten olen sanonut , jos haluaa etsiä niin selkeää faktaa riskeistä kyllä löytyy! Niinpä en minäkään tunne nyt suurta halua tosiaan alkaa latoa tähän mitään tarkkoja tutkimusviitteitä, vaikka Patrik niitä huhuilikin...niitä löytyy, jos jaksaa itse paneutua...Ei sitä turhaan Snelmannkaan jo mainosta tuotteitaan natriumglutamaatittomiksi ja suuntaus leviää...ei ilman syytä!


Mirka M :  Missä tutkimuksessa järkevä määrä oraalisesti nautittua natriumglutamaattia on aiheuttanut haittaa?


Patrik Borg Ei tutkimuksia? Yllätys.


Juuso Reinikainen
Minäkin kaipailisin ihmistutkimuksia lisäaineiden terveydellisistä haitoista - yhdessä tai seoksina, kiitos! Pitäisi nimittäin kirjoittaa aiheesta aikakauslehtiartikkeli, mutta kappas vaan, kun ei ole mistä kirjoittaa. :D Aspartaamikohukaan... ei aikanaan vakuuttanut, ja olihan esimerkiksi kohutun italialaisporukankin taustalla rottien sittemmin vieläpä epävalidia tarkastelua. Ja datalla viittasin nyt aikuisväestöön, riskiryhmien kuten lapset, sijaan. Jyrsijöitä ei edelleenkään kelpuuteta, ja koeputkistakin on pitkä matka käytäntöön. Metodologisia haasteita toki on, mutta luulisi nyt tällä kohulla repäisevän edes jonkin vihjailevan väestödatan esiin. Mutta tällä tutkimusten vähäisyydellä aika paljon on tyhjästä nyhjäisty. Enpä ole glutamaatistakaan törmännyt kuin anekdotaalisen kertomuksen tasoisiin havaintoihin jotka lopulta päätyvät lähinnä konsensukseen valmisruoan/prosessoidun tavaran ylensyömisestä.


Tiina K :
Ajattelin ensin, ettei tämän seinän ylläpitäjä ehkä tahdo, että lähdetään tuomaan tänne laajoja tietoja lisäainetutkimuksen tiimoilta, mutta kun haikailua siihen suuntaan ilmeni niin laitanpa nyt tähän jotain infoa esim (näin aluksi ;) ) aspartaamin haittojen tutkimuksista ihmisillä : " Aspartame Testing on Humans

Q. I have been told that there are no controlled human studies



showing that aspartame causes adverse effects. Is this true?




I ran a medical database MEDLINE search and found several



abstracts that demonstrated no problems when aspartame was



ingested in large amounts. Why is that?

Answer
------

==> I have been told that there are no controlled human studies
==> showing that aspartame causes adverse effects. Is this true?

I am afraid you have been given completely inaccurate information.
In many cases, persons who perpetuate these myths are simply
ignorant of the scientific literature. Unfortunately, some of these
persons are journalists who spread inaccurate information. In some
cases, however, blatantly false implications that aspartame has not
been shown to cause problems in controlled human studies come from
Monsanto, friends of Monsanto in certain government agencies (e.g.,
FDA), and public relations organizations that receive large sums of
money from the manufacturer (e.g., IFIC, ADA).

The following controlled human studies have shown that aspartame can
cause adverse changes or health problems: Camfield (1992), Elsas
(1988), Gulya (1992), Koehler (1988), Kulczycki (1995), Spiers
(1988), Van Den Eeden (1994), Walton (1993). Therefore, if you read
statements implying that there is no controlled research showing
problems with aspartame, you can rest assured that the writer is
completely ignorant of the scientific literature or simply relating
public relations nonsense.

==> I ran a medical database MEDLINE search and found several
==> abstracts that demonstrated no problems when aspartame was
==> ingested in large amounts. Why is that?

Before this question can be answered, it is necessary to discuss the
overall findings of the scientific community. Recently, Dr. Ralph
Walton compiled a list of all of the controlled human and animals
studies looking for the effects of aspartame (Walton 1996). Out of
90 independently-funded studies, 83 of them found one or more
problems caused by aspartame. But out of the 74 studies funded by
the aspartame industry (e.g., Monsanto, G.D. Searle, ILSI, etc.),
every single one of them claimed that no problems were found. It
is important to note that some of those few "indenpendently-funded"
studies that found no effects were funded by organizations that have
recently shown have been or were being run by persons with very close
ties to the aspartame industry.

Only the most gullible individual would believe that it is a
coincidence that all industry studies found no effects and almost all
independent studies found adverse effects. This is reminiscent of
the "safety" seen cigarette "research" during the 1950s.

For more information of abuse of the scientific method related
to Monsanto/NutraSweet research, please see the following web page:

http://www.holisticmed.com/aspartame/abuse/




References Cited



----------------

Camfield, PR, et al., 1992. "Aspartame exacerbates EEG spike-
wave discharge in children with generalized absence
epilepsy: a double-blind controlled study." Neurology,
Volume 42, page 1000-1003.

Elsas, Louis J., James F. Trotter, 1988. "Changes in
Physiological Concentrations of Blood Phenylalanine
Produces Changes in Sensitive Parameters of Human Brain
Function," Presented at "Dietary Phenylalanine and Brain
Function." Proceedings of the First International Meeting
on Dietary Phenylalanine and Brain Function, Washington,
D.C., May 8-10, 1987. Center for Brain Sciences and
Metabolism Charitable Trust, P.O. Box 64, Kendall Square,
Cambridge, MA 02142. Reprinted in "Dietary Phenyalalnine
and Brain Function," c1988, Birkhauser, Boston, MA USA,
page 187-195.

Gulya, A. Julianna, Roy B. Sessions, Thomas R. Troost, 1992.
"Aspartame and Dizziness: Preliminary Results of a Prospective,
Nonblinded, Prevalence and Attempted Cross-Over Study," American
Journal of Otology, Volume 13, Number 5, pages 438-442.

Koehler, SM, A. Glaros, 1988. "The Effect of Aspartame on
Migraine Headache," Headache, Volume 28, page 10-14.

Kulczycki Jr., Anthony, 1995, "Aspartame-induced hives," Study
described in Letter to the Editor, Journal of Allergy &
Clinical Immunology, February 1995, page 639-640.

Spiers, P.A., Donald Schomer, LuAnn Sabounjian, Harris
Lieberman, Richard Wurtman, John Duguid, Riley McCarten,
Michele Lyden, 1988. "Aspartame and Human Behavior:
Cognitive and Behavioral Observations," Presented at
"Dietary Phenylalanine and Brain Function." Proceedings
of the First International Meeting on Dietary
Phenylalanine and Brain Function, Washington, D.C., May 8-
10, 1987. Center for Brain Sciences and Metabolism
Charitable Trust, P.O. Box 64, Kendall Square, Cambridge,
MA 02142. Reprinted in "Dietary Phenyalalnine and Brain
Function," c1988, Birkhauser, Boston, MA USA, page 169-
178.

Van Den Eeden, SK, et al., 1994. "Aspartame Ingestion and
Headaches," Neurology, Volume 44, page 1787-1793.

Walton, Ralph G., et al., 1993. "Adverse Reactionbs to
Aspartame: Double-Blind Challenge in Patients From a
Vulnerable Population," Biological Psychiatry, Volume 34,
page 13-17. Also see followup: Volume 36, page 206-210. "

Walton, Ralph G. 1996. Interview by Mike Wallace on CBS News, "60
Minutes," broadcast December 29, 1996.





Patrik Borg Kiitos! Siellä oli joukossa todellakin sellaisia joihin aion perehtyä. Ja pahoittelut ansaitsemattomasta sarkasmista koska tutkimuksia ihan kunnon julkaisuissa oli. Johtopäätösten aika myöhemmin.


Tiina K:   Kiitos ystävällisistä sanoistasi Patrik! :)




Näin kiintoisaan keskusteluun oli siis tällä tavis-Tiinallakin mahdollisuus osallistua. Siinä sitä vaan mennä porskutti lisäainekeskustelun syövereissä ja vasta, kun keskustelu oli jo ohi (ainakin tältä erää) tuli tajuttua, että oho...se yksikin Patrik Borg oli SE Patrik Borg. Oli miekkosesta niin rennon, nuoren ja coolin näköinen kuva, etten aluksi tajunnut ollenkaan siksi julkisuudesta tutuksi tyypiksi. Anette Palsan ja Hanna Partasen tunnistin sentään heti.  Ravitsemusuutisten taustalla taas on ravitsemusasiantuntija Janne Huovinen. Sosiaalinen media on siitä jännä paikka, että tittelit eivät enää niin paljon merkkaa, vaan jokainen voi melkoisen vapaasti tuoda tietojaan ja tuntojaan kehiin. Ja siinähän sitten yleensä oppii kaikki jotain uutta.


Muutenkin keskustelurikkaan viikon lopuksi Janne laittoi vielä mukavan statuksen esiin:


Ravitsemusuutiset-seinällä on ollut vilkas viikko. Vilpitön kiitos kaikille kommentoijille, tykkääjille ja seuraajille! Paljon mielenkiintoisia ajatuksia ja uutisia on noussut esille. Omat ajatuskuvionikin ovat lähteneet uusilla urille - siitä myöhemmin blogeissa. Hyvää viikonloppua!


Jatketaan pohtimista ja ajatustenvaihtoa ! Kiitokset kaikille keskustelijoille!