Homeopaattisen lääkkeen ottamisen jälkeen voi seurata hyvin erilaisia reaktioita. Reaktioiden hienovaraisetkin erot tulisi tunnistaa hyvin ja osata tulkita oikein. Onhan hoidon onnistuminen elimistön reaktioiden oikeasta tulkinnasta kiinni.
Klassiseen homeopatiaan on jo perustaja Samuel Hahnemanista alkaen kuulunut sen korostaminen, että ihminen on kerrallaan vain yhdessä dynaamisessa tilassa ja näin ollen tulee löytää vain yksi tätä dynaamista häiriötilaa vastaava homeopattinen lääkeaine. Tämä vastaava homeopaattinen lääkeaine kykenee antamaan elimistölle sopivan impulssin, jotta ihmisen elimistön energeettisen tilan harmonisoituminen, paraneminen lähtee käyntiin. Jo Hahnemann kielsi ehdottomasti useamman eri aineen yhtäaikaisen antamisen. Näin ollen myöskään yhdistelmäpillerit, joihin on yhteen lääkepilleriin ympätty useita eri homeopaattisia aineita, eivät tule millään muotoa kyseeseen harjoitettaessa aitoa klassista homeopatiaa.
Tässäpä vielä lainaus homeopatian perustajalta Samuel Hahnemanilta:
Parantamistaidon Organon § 273 : "Yhdessäkään parannettavassa tapauksessa ei sairasta hoidettaessa ole tarpeen - ja jo pelkästään siksi on kiellettyä - käyttää kerrallaan enempää kuin yhtä ainoata, yhdenkertaista lääkesubstanssia.On käsittämätöntä miten voisi olla pientäkään epäröinnin aihetta siitä, onko luonnonmukaisempaa ja järkevämpää määrätä sairauteen kerralla vain yksi yksittäinen, yhdenkertainen, hyvin tunnettu lääkeaine vai useamman erilaisen lääkeaineen sekoitus..."
Yksittäiset homeopaattiset lääkeaineet ovat käyneet läpi tarkat lääkeainekokeet, jotka kertovat aineen tunnuspiirteet ja vaikutukset. Sen sijaan yhdistelmäpillereille ei ole tehty vastaavia lääkeainekokeita. Näitten aineitten mahdollisista yhteisvaikutuksista yms ei ole siis tarkkaa tietoa.
Yhdistelmäpillerit valitaan usein myös hyvin karkeasti esim tyyliin:" Ahaa, sinulla on suolisto-ongelmia, maksa heikossa kunnossa ja päänsärkyjä. Tässäpä kolme eri yhdistelmäpilleripurkkia ja jokaisessa on sitten kyseeseen alueeseen tai vaivaan usein tehonneita tunnetumpia lääkkeitä.
Tälläisellä hoitotyylillä ihminen voi saada saman päivän aikana vaikkapa kahta-kolmeakymmentäkin eri hom.lääkeainetta, mutta on hyvinkin mahdollista, että se täsmällinen, koko elimistön tilaan oikeasti parhaiten sopiva aine ei siltikään sisälly näitten kaikkien määrättyjen joukkoon. On nimittäin satoja lääkkeitä, joissa mahdollisina oireina voivat olla esim suolistonalueen kivut tai päänsärky tms. Pitäisi olla malttia ja taitoa haastatella kunnolla ja etsiä modaliteetit, tarkat oireet, mahdolliset piintyneet ajatuskuviot, pelot ym. tiedot, jotka muodostavat kokonaiskuvan ihmisen sen hetkisestä tilasta. Tuo haastattelussa ja tarkkailussa esiin tuleva tietomäärä pitää myös osata painottaa oikein.
Kun sitten tuo oikea, yksi, tilaan täsmäävä aine löytyy, se kykenee saattamaan alkuun elimistön dynaamisen tilan tasapainottumisen ja kokonaisvaltaisen parantumisprosessin ja vieläpä juuri siinä järjestyksessä, mikä on elimistölle suostuisinta. Tämä etsintätyö voi ajoittain olla ymmärrettävästi erittäin haastavaa, mutta mikäli se tuntuu liian vaikealta, ratkaisu ei ole kuitenkaan kehittää tilalle joitain vippaskonsteja. Ratkaisu on oppia harjoittamaan laadukasta, paranemisen lait huomioivaa homeopatiaa.
Yksittäisen, tarkkaan harkintaan perustuvan homeopaattisen lääkeaineen antamisen jälkeen on myös tärkeää havainnoida huolellisesti reaktioita. Kuten klassinen homeopaatti George Vithoulkas teoksissaan ansiokkaasti tuo esiin, yhdistelmäpillereitä tai montaa erillislääkettä yhtä aikaa ( tai rutiininomaisesti vuorotellen) käytettäessä kunnollisen tapausanalyysin mahdollisuuus vesittyy.
Jos jotain edistystä yhdistelmälääkkeen ottamisen jälkeen olisikin potilaan tilassa tapahtunut, niin mistä syystä? Mikä oli se aine, joka auttoi ja millä kannattaisi jatkaa ja miksi jne. Jos edistystä ei tapahtunut, häiritsikö joku toinen aine toisen vaikutusta vai...
Homeopaattisten yhdistelmälääkkeiden käyttö on klassisen homeopatian mestareiden mukaan epäloogista ja sattumanvaraista toimintaa, jolloin ei otata huomioon elimistön toiminnan lainalaisuuksia. Itse asiassa he eivät määrittele tälläistä toimintaa homeopatiaksi lainkaan.
Klassinen homeopaatti, lääketieteen tohtori Thomas Genneper esim sanoo suoraan seuraavaa: "kahta homeopaattista lääkettä ei koskaan saa antaa samanaikaisesti." (Teos Homeopatian oppikirja, s.201)
Se, joka määrää homeopaattisia lääkkeitä (tai vieläpä homeopaattisia yhdistelmälääkkeitä) sairausdiagnoosien tai jollain menetelmällä arvioimansa yksittäisten elimien tilan mukaan, harjoittaa allopaattista lääkemääräysten tekoa homeopaattisilla lääkkeillä. Se ei oikeastaan ole homeopatiaa. Esim vain dynamisointi ei tee lääkkeestä homeopaattista, vaan lääkkeestä tulee homeopaattinen vasta sitten, kun sillä on tietty homeopaattisesti määritelty samankaltaisuussuhde hoidettavan oireistoon ja modaliteetteihin.
Olen joskus kysynyt joiltain homeopaattisia yhdistelmäaineita määrääviltä ja/tai kannattavilta, miksi he käyttävät näitä. Yksi mieleenpainunut vastaus oli, että koska homeopatia on kovin vaikeaa, niin kun käyttää useaa ainetta yhtäaikaa, niin ehkäpä edes joku sattuu osumaan oikeaan. Sanoisinpa vain, että tälläinen vastaus pani todella ajattelemaan. Eräs toinen homeopaattisia yhdistelmäaineita määräävien suosima ajatus taas on, että elimistö nappaa yhdistelmäpilleristä tarvitsemansa ja muut aineet eivät häiritse mitenkään.
Tämänkaltaiset perustelut eivät vakuuta klassisen homeopatian harjoittajia. Ajatellanpa homeopaattisia lääkeainekokeita. Niissähän syötetään terveille koehenkilöille tiettyjä homeopaattisia lääkeaineita ja tarkasti kirjataan oireet, tuntemukset ja mielialan muutokset, joita aineen nauttimisen jälkeen esiintyy. Kokeita tehdään useille henkilöille, jotka saavat vaihtelevasti aineelle tyypillisiä oireita. Aineet, joita he eivät omassa tilassaan edes tarvitsisi aiheuttavat siis reaktioita. (Riippuu sitten ihmisen elimistön värähtelytaajuuden etäisyydestä tai läheisyydestä ko. hom.aineelle, miten paljon ja voimakkaita oireita aine kykenee koehenkilölle tuottamaan.) Koko lääkeaineitten testaaminen siis perustuu siihen, että ne kykenevät tuottamaan oireita terveille koehenkilöille. Joten ei ole niin kuin jotkut väittävät, että yhdistelmäpillereitten sopimattomat aineet eivät koskaan aiheuta mitään ja vaikuta mitenkään. Kyllä ne voivat aiheuttaa, muutenhan homeopaattisia aineita ei olisi koskaan edes voitu testata terveillä koehenkilöillä!
Klassisen homeopatian mestarit varoittavat jopa klassisen homeopatian sääntöjen mukaan toimivia siitä, että pitää olla tarkka, ettei vahingossa antaisi liian pitkään tai tiheään tiettyjä homeopaattisia aineita, jottei kävisi niin, että lääkkeen oirekuva jymähtääkin pysvästi päälle parantamisen sijasta. Jos aine ei olekaan sopiva tai se ei ole enää sopiva ja sen käyttöä vain jatketaan pitkäaikaisesti, ihmisen dynaaminen tila voi haitallisella tavalla muuntua. Esim James Taylor Kent varoittaa tästä useasti teoksissaan kertoen kuinka yritti saada kuntoon asiakkaita, joita oli aiemmin hoidettu homeopaattisilla aineilla, mutta vastoin kaikkia homeopatian ja parantamisen lainalaisuuksia.
Nykyään esim George Vithoulkas on kirjoittanut siitä, miten monien homeopaattisten lääkeaineiden yhtäaikainen tai sattumanvarainen pitkäaikainen käyttö on sekoittanut monien ihmisten elinvoiman tasapainoa jopa entisestään. Tulisi aina muistaa, että homeopaattinen lääkeaine ei toimi samoin ja samalla tasolla kuin yrtit tai muut biologisella ja fyysisellä tasolla toimivat hyvää tekevät aineet, joita voidaan käyttää välillä sekoituksinakin. Homeopaattinen lääkeaine toimii dynaamisella tasolla ja vaikuttaa suoraan ihmisen energiakenttään, jota elinvoimaksikin kutsutaan.
Seuraavaksi tuon tänne esille tiivistetysti 12 erilaista reaktiotapaa homeopaattisen lääkkeenoton jälkeen J.T. Kentin mukaan:
(Kent käytti C-potensseja. Monet tai ainakaan kaikki klassiset homeopaatit eivät käytä D-potensseja, mutta periaatteessa niitten käyttöä ohjaavat samanlaiset lainalaisuudet kuin C-potensseja. Q-potenssien käytössä ja toiminnassa on paljon eroavaisuuksia C-potensseihin. Kirjoitan aiheesta lisää toiste.)
Reaktiotavat:
1. Pitkittynyt huononeminen ja sitten romahdus
Kyseessä on parantumaton sairaus, jolloin kokonaan parantava reaktio ei ole mahdollinen. Tällöin syvävaikutteista lääkettä ei saisi missään tapauksessa antaa korkeassa potenssissa, jottei romahduksia ilmenisi.
Kent suosittelee tälläisissä tapauksissa potensseja C30 tai C200. Hän ei kuitenkaan tuntenut Hahnemannin kehittelemiä Q-potensseja, koska tämän kirjoittaman Organonin 6.laitos, jossa Q-potenssit kuvailtiin, ilmestyi vasta Kentin kuoleman jälkeen. Nykyään monet klassiset homeopaatit pitävät Q-potensseja niitten hellävaraisuuden takia ihanteellisimpina tälläisten vakavien kroonisten sairauksien hoitamiseen.
2. Pitkittynyt huononeminen ja sitten hidas helpotus
Potilas on parantumattomuuden rajalla, mutta pystyy juuri ja juuri pääsemään toipumisvaiheeseen. Vastakin on odotettavissa jokaisen uuden lääkkeen kohdalla aluksi ensin pitkä huononeminen. Hoidossa täytyy olla erittäin varovainen (mm potenssin valinnassa) ja toimia kaikinpuolin hellävaraisesti.
3. Nopea, lyhyt ja raju huonontuminen ja sitten nopea helpotus
Kehon reaktio on vahva ja voidaan odottaa pitkään kestävää helpotusta ja paranemisen hienoa edistymistä. Tälläisissä reaktioissa tärkeät elimet ovat vahingoittumattomia.
4. Ei havaittavaa alkuhuononemista ja paraneminen lähtee rivakasti käyntiin
Sekä lääke että potenssi osuivat tarkasti oikeaan. Potilaan elimissä ei myöskään tällöin ole rakenteellisia muutoksia. Ennuste on todella hyvä.
5. Aluksi helpotus sitten huonontuminen
Nopeasti alkanut helpotus ei kestä kauaa ja vaivat ovat pian jopa alkuperäistä pahemmat.
Tällöin lääkeaine on voinut osua aineeseen, joka vastaa oireita vain pinnallisesti eli vaikutus on ollut vain palliatiivinen tai sitten potilas on parantumattomassa tilassa. Tapausta täytyy tutkia perusteellisesti uudelleen.
6. Helpotuksen kesto on varsin lyhyt
Helpottuminen kestää kauemmin kuin edellisessä kohdassa, ehkäpä pari kolme viikkoa, jonka jälkeen helpotus lakkaa tai tilanne jopa huononee lähtötasosta. Kyseessä on joko tapaus, joka on parantumaton liiallisten rakenteellisten muutosten takia tai sitä tilaa lähellä oleva vaihe tai sitten lääkkeen vaikutusta on häirinnyt esim kemiallisten aineiden käyttö, liika alkoholin juonti tms.
7. Oireet helpottuvat lääkevaikutuksen ajaksi, mutta potilas ei voi paremmin
Reaktio kertoo, että kyseessä on potilas, joka ei tule paranemaan koskaan täydellisesti, mutta yksittäiset oireet voivat helpottua selkeästi. Syynä tilaan on yleensä kehon rakenteelliset vaurioit tärkeissä elimissä tai esim elimen menettäminen (kohtu, munuainen tms) Tällöin on kuitenkin mahdollista pallioida eli lieventää joskus laajaastikin potilaan olotilaa.
8. Potilas suorittaa aina lääkeaineen saadessaan lääkeainekokeen.
Jotkut potilaat ovat yliherkkiä ja heillä on kroonisesti parantumaton sairaus. Elimet ovat kuitenkin rakenteellisesti kunnossa. Kroonista tilaa voidaan vain lievittää, mutta akuutteja vaivoja voidaan usein hoitaa tehokkaastikin. Potenssin valinnassa täytyy olla erittäin varovainen.
9. Lääkeainekoe terveillä koehenkilöillä
Reaktioista saadaan selville ko. lääkeaineen lääkeainekuva. Eri koehenkilöt tuottavat eri puolia oirekokonaisuudesta esiin. Jotkin oireet ovat yleisempiä ja tyypillisiä ja jotkin ilmenevät vain harvoilla.
10. Aineen saamisen jälkeen ilmaantuu uusia oireita
Jos ilmaantuu selkeitä uusia oireita voi kyseessä olla epäsopiva lääkemääräys. Pitää kuitenkin tarkistaa ovatko oireet uusia vai onko kyseessä sittenkin vanhemmat, aiemmin esiintyneet oireet. (Joskus, kun oirekuva on hyvin yksipuolinen voi paras mahdollinen lääkeaine ns."rikastuttaa oirekuvaa", jolloin syvävaikutteisen lääkeaineen valinta helpottuu.)
11.Vanhat jo aiemmin poistuneet oireet palaavat
Tämä on ns. Heringin säännön mukaan erittäin hyvä merkki. Vanhat oireet ovat olleet uusien oireiden peitossa ja kun uudemmat ja usein vakavammat oireet poistuvat lääkkeen ansiosta, vanhat oireet tulevat näkyviin.
12. Oireet kulkevat väärään suuntaan
Oireiden tulisi siirtyä elimistön keskustasta sen reunamille ja vakavimmista oireista vähemmän vakaviin. (Heringin sääntö) Päinvastainen kehityssuunta osoittaa, että tilanne on menossa vakavaan suuntaan ja todellista paranemista ei tapahdu. Tälläinen kehityksenkulku tulee pyrkiä katkaisemaan nopeasti. Sairaudentilan ei tulisi siirtyä elintärkeisiin elimiin. Tälläinen kehitys voi johtua pinnallisesta lääkemääräyksestä, jolloin on otettu huomioon vain joku tai joitain pääoireita.
Jokaisen lääkkeen määräyksen pohjana tulee olla tarkka tilanteen selvittäminen. Edellisen aineen vaikutukset arvioidaan ja nykyinen oirekuva ja hoidettavan mielentila sekä modaliteetit tarkastetaan.Tarvitaan huolellisuutta, oikeaa asennetta ja ymmärrystä paranemisen lainalaisuuksista. Tällöin homeopatia voi tarjota suurta apua parantaessaan usein uskomattomankin syvällisesti ja tehokkaasti.
Lähteet: Samuel Hahnemann: Parantamistaidon Organon, Thomas Genneper, Andreas Wegener (toim.): Homeopatian oppikirja, George Vithoulkaan ja J.T. Kentin teokset
