Olin parikymppisenä vahvojen tunteiden vallassa... Sain tulipunaisen ruusun. Lähdin karkuun. Ei siinä muu auttanut kuin kirjoittaa, kirjoittaa, kirjoittaa itsensä järkiinsä...Näin syntyi silloin tämä teksti. Joskus sitä hämmästyy, tunteeko enää itseään, joskus taas miettii, onko mikään todella muuttunut...
Älä tule lähemmäksi
Älä tule lähemmäksi, kosketa.
Älä kädelläsi, silmilläsi, sanoillasi.
Älä enää kosketa.
Älä yritäkään rakentaa, älä koota meitä ehjäksi.
Temppeli ei saa, ei voi nousta tälle maalle.
Ei aikaan, jossa mannerlaatat uhmassa rynnivät,
ei paikkaan, missä tulivuoret syntyvät.
Voi minä tiedän,
minä aavistan ja siksi itken.
Me ratsastamme samoilla rajoilla,
ikiaikojen öissä,
etsien tähtien pölyä, aurinkojen usvaa.
Haemme mennettein metsien kaikuja,
trubaduurien kadonneita säveliä.
Itse alkuvoimat maaäidin sydämestä nousisivat,
kirpaisevat salamat lakeuksilta lankeaisivat.
Meillä olisi kaikki,
kaikki täyttymyksen temppeliin.
Voi, minä tiedän.
Minä aavistan ja siksi itken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti