Kävimme poikien kanssa Heurekassa. Dinosauruksia, kaasupilviä, mustia aukkoja ja muuta mukavaa. Olivat ihan tohkeissaan. Paikkaan täytyy päästä taas uudestaan!
Keskimmäiseni Jullinkainen 8v tutkailee usein huvikseen eläimiä, kasveja ja luonnontieteellisiä ilmiöitä käsitteleviä kirjoja. Hän lukee välillä ihan intona myös tietosanakirjoja kannesta kanteen ja opettaa sitten äitiään maailmankaikkeuden ihmeellisyyksistä. Samalla pikkuvelikin oppii monta asiaa kuin itsestään.
Oppiminen onkin hauskinta, kun voi keskittyä itseä kiinnostaviin asioihin ja oppia myös toisilta samoista asioista innostuneilta koko ajan lisää. Välillä järjestetään pieniä tietokilpailuja tai pelejä eri aiheista. Tai sitten näytellään jotain yhdessä. Vili taas rakastaa haastattelujen, power point-esitysten ja videoiden tekemistä. Yleisöstä voi olla välillä pulaa, mutta tekemisen into on kova.
Matkasimme junalla ja kävellen. Luonto hehkui täydessä auringonpaisteessa niin kauniina. Löysimme monia tuttuja kasveja. Erityisesti sadat valtoimenaan kukkivat vuokot ja sipulikukat ihastuttivat. Myös lukuisat erilaiset kivet vetivät puoleensa.
Alunperin me kaikki synnymme oppijoiksi. Ympäristömme asenteet ja koulujen arvostelumallit voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, että hallitsevaksi ajattelumalliksemme kehittyy suoritusorientoituneisuus. Hyvää tarkottaen itsekin kiitämme usein ystäviemme tai lapsiemme lahjakkuutta. Se varmasti ilahduttaa, mutta voi aiheuttaa myös paineita. Voikin käydä niin, että lapsi ajautuu suurten odotusten saattelemana hyvien arvosanojen metsästyksen oravanpyörään. Hän muuttuukin oppimisorientoituneesta suoritusorientoituneeksi. Näin oppimisen ilo on vaarassa kadota tai ainakin vähentyä.
Monien oppimisen asiantuntijoiden mukaan meidän tulisi kiittää ja antaa palautetta eritoten itsensä likoon laittamisesta, yrittämisestä ja periksiantamattomuudesta. Kun totumme saamaan hyvää mieltä toimeliaisuudestamme ja rohkeudestamme, uskallamme hypätä yrittämään asioita, joitten lopputuloksesta emme voi olla varmoja. On hienoa yrittää ja ponnistella, ei ole pakko aina onnistua. Ja sitä paitsi jo yrittämisen voi usein oppia näkemään onnistumisena.
Pystymme vaikuttamaan ajatusmalleihimme vielä aikuisenakin. Meidän kannattaa ihmissuhteissamme, töissä ja harrastuksissamme kannustaa toisiamme myönteisyyteen. Emme ole huonoja ihmisinä, vaikka emme aina onnistuisikaan. Kukoistamme parhaiten ympäristössä, jossa virheisiin suhtaudutaan ymmärtäväisesti.
Perfektionististen johtajien ja esimiesten kulttuureissa täydellisyyden tavoittelu johtaa usein huonoihin lopputuloksiin. Kun perfektionistijohtajat odottavat aina vain loistosuorituksia, paradoksaalisesti luova toiminta ja innovatiivisten ratkaisujen tulva voikin tyrehtyä. Tällöin päädytään helposti virheitä pelkäävään varmistelukulttuuriin .Kun kaikenlainen riskinotto ja mahdollisuus epäonnistumiseen koetaan liian pelottavana, oppimisen, etsimisen ja keksimisen ilo lamaantuu.
Sen sijaan, jos johtoporras tai ihan me kaikkikin omissa ihmissuhteissamme kannustamme toisiamme vapaaseen ideointiin ja kokeiluihin odottamatta täydellisiä suorituksia, lopputulos voi olla todella kaunis. Voimme oppia pääsemään eroon rajoittavista peloistamme, vahvuutemme alkavat päästä esiin. Pystymme puhkeamaan parhaaseen kukkaamme ihan luonnostaan!
Myös palautteen annossa tuemme parhaiten toisiamme, jos keskitymme korostamaan onnistumisia. Vain noin viidennes palautteesta olisi hyvä kohdistaa niihin asioihin, jotka kannattaisi tehdä toisin. Asioihin, joissa meidän olisi syytä muuttaa toimintatapojamme. Epäonnistumisistakin oppii, mutta niihin ei kannata keskittyä liikaa. Niihin ei pidä juuttua. Meidän kannattaa kohdistaa fokuksemme aina myönteisiin asioihin. Niin myös palautteen annossa. Ongelmakeskeisyys lannistaa. Onnistumiskeskeisyys innostaa!
Asenteemme ratkaisevat paljon. Voimme myös vaikuttaa omiin asenteisiimme. Joskus, kun on ollut puhetta ikuisuudesta, jotkut ovat tuoneet esille ajatuksen, etteivät he edes haluaisi elää ikuisesti, vaikka sellainen mahdollisuus heille suotaisiinkin. Sitä kuitenkin kuulema aivan tylsistyisi.
Miten ihmeessä voidaan ajatella näin, olen itse kummastellut. Jos olemme hyvässä kunnossa ja voimme vapaasti toimia ja toteuttaa itseämme, kuinka aikamme voisi koskaan käydä pitkäksi, kuinka koskaan voisimme kyllästyä elämään. Mitä syvemmälle kaivadumme kasvien ja eläinten maailmaan, sitä kiehtovampia yksityiskohtia löydämme. Mitä tarkemmin analysoimme eri ilmiöitä, sen kiinnostavampia havaintoja ja lainalaisuuksia löydämme. Mitä syvemmin tutustummin uusiin persoonallisuuksiin sen antoisimmiksi ihmissuhteemme muuttuvat. Ja mitä enemmän opimme maailmankaikkeudesta, sen selvemmin tulemme tajuamaan miten vähän vielä tiedämmekään.
Näin on nyt ja tulee aina olemaan. Näin uskon tuntien suurta kiitollisuutta siitä, että saan elää. Elää ja oppia jatkuvasti lisää! Ihmetyksen ja ilon täyttämiä keväisiä päiviä kaikille! ♥
Alun piirrustukset ovat Jullinkaisen tuotantoa muutamien vuosien takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti