Kyllä maalla on mukavaa!

Reissusimme halki alavan Pohjanmaan. Seinäjoen tangohuuma koettu, muistoissa elävinä myös hetket ystävien ja sukulaisten kanssa. Kyllä maalla on mukavaa!

Meillähän on asia niin onnellisesti, että monet sukulaiset ja ystävät ovat tajunneet kasautua asumaan tahi lomailemaan toistensa lähituntumaan. Kerrassaan kätevää! Mikäs siinä on sitten reissun päällä tavatessa  kerralla paljon läheisiä ihmisiä. Yksi ystäväpariskunta kylläkin oli tällä kertaa etelässä, kun me olimme  pohjoisessa. Mutta eipä hätiä: ehdittiin sentään nähdä ennen lähtöämme meillä ja heidän sukutalossaan  samalla kylällä. 

Mitäs sitten Pohjanmaalla: Nautittiin luonnonrauhasta, samoiltiin metsässä, rakennettiin majaa, juteltiin porukalla, tehtiin yhdessä ruokaa, pelattiin ja leikittiin. Välillä sitten uitiin ja saunottiin. Vanha ulkosaunakin pääsi jälleen käyttöön. Se on täynnä rakkaita muistoja tunnelmallisista illoista, niin tai välillä jo ihan aamuistakin.

Mummon autolla hurautettiin poikien tädin ja puolisonsa maille läheiselle rannikkoseudulle. Siellä on  rauhaisaa maalaismaisemaa, niin nostalginen, kotoisa mökkikin kuin pian valmistuva, itse tehty huvila. Se on kaunis, itse hyvällä maulla suunniteltu, vuosien varrella pikkuhiljaa rakennettu. Lintutornikin kohoaa omissa korkeuksissaan kaiken yllä. Näkymät ovat merelle ja lintujen salattuihin menoihin. Tykkäsin kovasti tuosta omassa rauhassaan lepäävästä piilopaikasta.

Poikien täti on itseni lailla hurahtanut villivihanneksiin ja keräilee niitä salaatteihin ja keittoihin. Suosiossa oli nyt väinönputkikeitto. Tuosta jo muinoin käytetystä kasvista voi tehdä hilloa ja muitakin herkkuja. Puoliso on yhtä lailla terveyden vaalimisesta ja yrteistä kiinnostunut. On mukavaa havaita, miten monilla pareilla on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Se yhdistää varmasti omalta osaltaan.

Talvisin pariskunta suuntaa nauttimaan Espanjan lämmöstä. Sielläkään eivät yrtit pääse unohtumaan, heidän laajalla kattoterasillaan kun on myös viherhuone. Viltsu on mummonsa kanssa jo päässyt nauttimaan heidän vieraanvaraisuudestaan. Siellä oli kuulema ihanaa! Banaaneja ja sitruunoita voi poimia omalta pihalta ja maku on kuulema vastapoimituissa ihan omaa luokkaansa. Kovasti taas kutsuttiin  Espanjaan. Ehkäpä minäkin koko lapsikatraani kanssa vielä. Aina pitää olla unelmia!

 Mutta niin: Kyllä Suomen kesässäkin voi nauttia olostaan, satoi tai paistoi! Sää ei yhdessä olemista estä. Auringon ilmestyminen esiin ilahduttaa kyllä erityisesti.

Tykkään todella paljon toistenkin sukulaistemme luonnonläheisestä pihasta parinkymmenen kilometrin päässä mummolasta. Sieltä ei löydy viivasuoria kasvirivistöjä. Sen sijaan silmä lepää sulavasti luontoon ja toisiinsa sopivissa vehreissä kukkapenkeissä, pensaissa ja puissa. Silmä ei erota, missä piha loppuu ja metsä alkaa. Hyvä niin. Rakastan tuota rauhaisaa, mutta runsaana ryöppyävää näkyä.

 Piha syttyy välillä todelliseen vilskeeseen, kun lapset nauravat, juoksevat ja kirmaavat koirien kanssa. Talon asukkaat ovat luoneet yhdessä kotinsa täyteen kauneutta. Sisällä seiniä elävöittävät perheen äidin monet hienot maalaukset. Niitä on tilaisuus nähdä välillä näyttelyissäkin.

Mummolaan kokoontui tänä kesänä jälleen yhteen kantavanhempien jälkikasvua ja sukua useammassa polvessa. Oli niin mukava jakaa ajatuksia ja tunnistaa yhteisiäkin piirteitä suvun jäsenissä. Ensi kesänä taas tavataan. Viimeistään!

Kuvat ovat minun ja Viltsun ottamia. Ylin Seinäjoelta, muut pohjois-pohjanmaalta. :).

Pohjolan suvessa

Reissullamme pohjoiseen saimme nauttia sukulaisperheemme rehevän puutarhan kauneudesta. Tässä pihassa viilettelee myös perheen iloluontoinen villakoira Peku. Kuka vielä sanoo, etteivät pohjoisen puutarhat vedä vertoja etelän pihojen viihtyisyydelle.

 Ja entäs pohjoisen luonto! Soiden ja kangaslampien karussa kauneudessa, suopursujen huumaavassa tuoksussa, juolukoiden ja variksenmarjojen sitkeydessä on jotain. Jotain, joka vetoaa, ainakin minuun.

Pohjoisen ihmiset ovat jo vuosituhansien ajan oppineet olemaan läheisessä yhteydessä luontoon. Onhan halla, yllättävä pakkanen voinut helposti vaarantaa jopa koko seuraavan vuoden toimeentulon. Erityisesti katovuosina turvauduttiin perinnetietoon. Miten jo esi-isät pärjäsivät, haettiinko pettua, mistä luonnon kätköistä löydettiin ravintoa, miten kannatti säilöä. Mitä parantajanaiset hakivat metsän uumenista. Lähiluonnosta etsittiin kaikkea, mikä auttoi elämään kaukana sivistyksestä, kun tiet olivat  vain kinttupolkuja, myöhemmin hevosteitä.

Relletin kylän tuntumassa mummo tiesi kertoa lapsenlapsilleen, miten tiet olivat muotoutuneet niin mutkikkaiksi. Miten tohtoria ei ennen niin vain saatu apuun. Kuinka synnytyksissä pärjättiin. Millaista elämä oli ennen nykyisin tuntemaamme kulttuuria.

 Ne ajat kiehtovat minua ja tuntuivat kiehtovan lapsianikin. Sekin, miten silloin oli kokemusperäisesti opittu hyvin paljon luonnon antimista. Paljon sellaista, jonka nykytiede vasta nyt osaa selittää. Kaikkea se ei osaa selittää vieläkään, tuskin koskaan. Tieto siirtyi silloin sukupolvelta toiselle ja auttoi selviytymään haastavissa olosuhteissa usein ankarankin luonnon keskellä.

Terveytemme liittolaiset

Pohjoisen ystäväni Pirjo.

Reissullamme pohjoiseen sain iloita hyvästä seurasta, rentoutua ja virkistyä. Tämän sivun kuvat ovat pitkäaikaisen ystäväni Pirjon kodista ja sen läheisyydestä. Kuinka monet ilot ja surut olemmekaan  jakaneet yhdessä.

 Pirjo meni rakastumaan ja sen seurauksena päätyi lähimaisemistani kauas Pohjois-Suomeen. Menetys minulle, mutta ilo Jussille ja seutukunnalle. Onneksi junat on keksitty ja lankapuhelinkin toimii. Pariskunnan koti henkii omistajiensa kauneuden ja tyylin tajua. Kyllä taas sai nauttia, niin esteettisesti kuin kulinaarisestikin. Pirjohan on tunnettu myös loistavista kokkaamistaidoistaan. Kaikkein parasta olivat taas yhteiset keskustelut ja retket. Ehdittiin pelatakin. Välillä valvottiin yhdessä jutustellen aamuyöhön asti. Tosi ystävyys jatkuu, vaikka välimatkat pitenevät.

Löysimme lähistöltä villejä punaherukkapensaita  kukoistamassa ikivanhoilla kivimuureilla.

Sosiaalisen elämämme vaikutuksia terveyteen on tarkasteltu jo paljon. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että vanhuksilla, joiden sosiaalinen elämä oli antoisaa ja tukea antavaa oli eristyneemmissä oloissa eläneitä ikätovereitaan selvästi paremmat kognitiiviset kyvyt seitsemän vuoden seurannan jälkeen. Kiinnostavaa on, että yksinäisyyden tunteella ei ole paljoakaan tekemistä sen kanssa paljonko ihmiset viettävät aikaa omissa oloissaan tai toisten ihmisten seurassa. Yksinäisyyttä aiheuttaa läheisten, ystävällismielisten kontaktien vähäisyys. Tärkeintä on ihmissuhteiden laatu. Se onko kanssakäymisemme toisten kanssa lämmintä vai etäistä, tukea antavaa vai kielteisiin palautteisiin painottuvaa merkitsee.

Sinistä ja valkoista...niitä Pirjo rakastaa!

Yksinäisyyden tunteen ja terveyden välillä on suora korrelaatio. Pelkkä tuttavien ja kontaktien määrä ei ole ratkaisevaa. On havaittu, että mitä yksinäisemmäksi ihminen tuntee itsensä sitä huonommin hänen vastustuskykynsä, verisuonensa ja sydämensä toimivat. Ihminen voi kokea olevansa hyvin yksinäinen suurenkin ihmisjoukon keskellä.

Toisaalta lukuisissa tutkimuksissa on huomattu, että sosiaalisiin yhteisöihin integroituneet ihmiset, joilla on läheisiä perhe-ja ystävyyssuhteita, jotka kuuluvat sosiaalisiin ryhmiin tai yhteisöihin ja ottavat osaa verkostojensa toimintaan, toipuvat tilastollisesti paremmin sairauksista ja elävät kauemmin.

Keittiöön tulee paljon valoa. Hauska keksintö tuokin ikkuna.Ystävänikin tykkää yrteistä kuten minäkin.

Virustutkija Sheldon Cohen kannustaa etsimään biologisia liittolaisia. Hänen mukaansa erityisen suositeltavaa voi olla "uusien ihmisten liittäminen sosiaaliseen verkostoon, erityisesti sellaisten, joille kokee voivansa avautua." Cohen yllyttää potilaitaan mahdollisuuksien mukaan vähentämään emotionaalisesti myrkyllisten kohtaamisten päivittäistä määrää ja vastaavasti lisäämään virkistävää, ystävällismielistä kanssakäymistä.  

Parveke kutsuu rentoutumaan. 

Emotionaalisesta läheisyydestä ja lämmöstä on erityisen paljon apua silloin, kun ihmisen terveydentila  on heikko.Välittämisellä on usein havaittu olevan ihan kliinisestikin tutkittuja vaikutuksia paranemiseen. Rakkaus ei ole siis vain keino parantaa potilaan elämän tunnesävyä vaan parantavan hoidon tärkeä, biologisestikin aktiivinen osa.

Neurogeneesi eli päivittäinen uusien hermosolujen tuotanto jatkuu läpi elämämme. Sosiaalisen ympäristömme sopivan virikkeellisyyden ja emotionaalisen lämmön on huomattu edistävän uusien asioiden oppimista ja nopeuttavan myös uusien aivosolujen tuotantoa. Osa tutkijoista on jopa sitä mieltä, että uusien hermosolujen tuotannon dramaattinen hidastuminen vanhemmalla iällä ei ole niinkään ikääntymisen väistämätön seuraus vaan ennemminkin tylsän, yksitoikkoisen elämän sivuvaikutus.

Olohuone on niin viihtyisä  ja raikas.

Monien iäkkäiden ihmisten sosiaaliset verkostot pienenevät, kun ystävät menehtyvät tai muuttavat pois. Samaan aikaan on toisaalta myös huomattu, että iän myötä monet ihmiset karsivat verkostojaan valikoivasti ja pyrkivät keskittymään myönteisiin ihmissuhteisiin. Tätä ainakin osin ihan alitajuistakin strategiaa pidetään nykytiedon valossa järkevänä. Henkisesti uuvuttavista ihmissuhteista luopumista pidetään ennaltaehkäisevänä vetona, joka auttaa meitä ohjaamaan tunnemaisemaamme myönteisempään suuntaan. Onhan ymmärrettävää, että esim kroonisesti (avoimesti tai piilotetummin) piikittelevät tai toisia manipuloimaan pyrkivät ihmiset voivat helposti ajaa lähellään olevat ihmiset ankeisiin tunnelmiin, joskus suoranaiseen epätoivoon.

"Menestyksekkäästi vanhenevista" amerikkalaisista ikäihmisistä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mitä enemmän he saivat tukea ihmissuhteistaan, sitä vähemmän stressin merkkejä, kuten kortisolitason kohoamista, heidän elimistössään ilmeni.

Virkistävissä ihmissuhteissa ystävykset tai kummppanit auttavat toisiaan ahdistavien tunteiden säätelyssä. Kun olemme pahoilla mielin tai stressantuneita, läheisemme voivat auttaa meitä pohtimaan ahdistuksen syitä, keksimään ratkaisuehdotuksia, reagoimaan rakentavammalla tavalla ja eritoten  näkemään asiat oikeissa mittasuhteissa. Kaikki tämä vähentää haitallisesti vaikuttavien neuroendokriinisten hormonien tulvaa.

Kaunis, valkoinen makuuhuone on minusta aivan ihastuttava. 

Varsinkin oksitosiinihormoni toimii stressihormonien alasajajana. Se hillitsee hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin sekä sympaattisen hermoston toimintaa. Tämän akseliston ylivireä toimiminen aiheuttaa pitkään jatkuessaan lukuisia terveysriskejä ja uupumista.

Oksitosiinin erittyminen saa kehossa aikaan valtaisasti myönteistä. Pääsemme rentoutuneeseen olotilaan, jossa parasympaattinen hermosto on vallassa. Aineenvaihdunta siirtyy tilaan, jossa energia kanavoituu ravintoaineiden säilömiseen ja elimistön paranemiseen sekä kasvuun. Kortisolitaso laskee ja  kipukynnys kohoaa. Tällöin pienet vaivat jäävät huomaamatta ja haavatkin paranevat nopeammin.

Oksitosiinin puoliintumisaika aivoissa on varsin lyhykäinen, muutamassa minuutissa aine on kadonnut kokonaan. Onneksemme läheiset, lämpimät ihmissuhteet tarjoavat kuitenkin vakaan oksitosiinilähteen. Jokainen halaus, välittävä kosketus ja läheisyyden hetki saa tätä mainiota ainetta erittymään. Läheisyydestä rakkaidemme kanssa on meille pitkäaikaista terveydellistäkin etua. Kun vietämme paljon aikaa myönteisissä tunnelmissa läheistemme kanssa, oksitosiinia erityy jatkuvina sykäyksinä. 

Ihokosketuksessa oksitosiinia erittyy erityisen runsaasti. Eipä ihme, että hieromisen ja hellittelyn on todettu vähentävän huomattavasti sterssiä. Oksitosiinin erittyminen lisää kiintymyksen tunteitamme meille tärkeisiin ihmisiin (toimii "biologisena liimana") ja nämä läheiset kontaktit muuntuvat myös biologiseksi hyvinvoinniksemme. 

Kyllä ihminen tarvitsee toista ihmistä! Iloitaan läheisistämme. Jo vakiintuneet ja orastavatkin ystävyydet tuovat iloa elämään!

Pirjolla on myös oikea viherpeukalo. On asunto sitten ollut maan tasalla tai korkeammalla, virkistävää vihreyttä
ja kauniita kukkia on aina ollut runsaasti. Aurinko paistoi suloisesti ja istuskelimme välillä myös parvekkeella siemaillen raikasta juotavaa. Kyllä elämä voi olla ihanaa, kun aurinkoa ja ystävien seuraa riittää. :)

Lähteet: Daniel Goleman: Sosiaalinen äly

Yöttömiä öitä, autereisia päiviä

 Loma Pohjanmaalla. Rakkaita sukulaisia ja ystäviä, uusiakin tuttuja. Ihanat juhlat herkkuineen,  tunnelmaisine hetkineen. Puheensorinaa, yhteisiä touhuja, laulua ja runoja. Iloisia, koskettavia, haikeitakin tuokioita. Läheisyyden ja  yhteenkuuluvaisuuden tuntoja.

Kyläilyä, uimista, marjaretkiä. Pelejä ja leikkejä. Kylpemisen hurmaa, vastojen läiskettä. Juho kirjoitti haltioituneena huuruiseen ikkunaan: Perinteistä suomalaista saunomista. Hi hii... kirjallinen ilmaisu kutsuu poikasiakin.

Oman tunnelmansa loivat Pohjolan yöttömät yöt, hillojen kypsyminen, mustikkasuut. Välillä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ikuiseen leppeään kesään. Ei ollut kiire minnekään, näin oli hyvä.

 

Kuvat ovat minun ja Viltsun ottamia. Kiitos Vili! :)