Pojasta polvi paranee

Olen aina rakastanut näyttelemistä. Laulaakin nykyään tykkään, mikäli muut kestävät kuunnella. ;) Kuvassa olen noin seitsemäntoista ja menossa on näytelmä Avomerellä. Kun ajattelen paratiisia, siellä näytellään, lauletaan, tanssitaan, pelataan jalkapalloa ja tennistä rannalla sekä hoidetaan puutarhaa päivät pääksytyksin. Välillä pulahdetaan putouksen alle uimaan. No, ehkä jotain muutakin voisi olla... Ja ruoka on tietenkin lähinnä elävää ravintoa, paljon marjoja, hedelmiä ja raikasta lähdevettä, ehkä välillä kookosjuomaa ja smoothieita. Se, mitä mielikuvia sana paratiisi herättää, riippuu tietenkin siitä, mitä erityisesti rakastaa. Se kaikki kuuluu sinne! :)

Luulin nuorempana, että sitten, kun on ihan kunnolla aikuinen ja on vaikkapa jo omiakin lapsiakin, tuntuu varmaan jotenkin selkeästi aikuiselta, jollain tavoin varsin erilaiselta kuin lapsena ja nuorena. No, voin kertoa, että sitä AIKAVAA perusolotilaa ei minulle ole koskaan tullut, miksi sen sitten kuvittelinkin. Mutta ei nyt kyllä miltään lapsukaiseltakaan enää tunnu. Hmm, tuntuu nuorelta, minusta tuntuu aina, ainakin melkein aina, nuorelta ja tuoreelta. Mutta niin... ehkäpä silloin, kun joku tarvitsee apua... tai on sairas ja hoidan häntä sekä etsin oikean homeopaattisen lääkkeen...juu, nyt nappasi! Silloin varmaan pääsen lähimmäs AIKAVAA olotilaa. Ja heh, ehkä paras olisikin!

 Hih, älkääs nyt hermostuko te hoidettavani, jos satutte lukemaan tätä, kyllä homeopatiahommat voivat olla  hanskassa, vaikka välillä vähän höpäjääkin! ;) Tällä kirjallisella avoimmuudella on nääs puolensa ja puolensa, äkkiä voi huomata, että uskottavuus on mennyt, mutta kaipa se olisi (tai on) mennyt jo ajat sitten, jos olisi mennäkseen. Ja yhden silmissä omituinen, voi toisen silmissä olla jotain muuta. Niinhän se menee ja saa mennäkin. En jaksaisi kirjoitella, jos en voisi olla täällä oma, välillä erikoinen välillä tavallinen itseni kaikkine höpsäköine piirteinenikin. 

Niin, olin tässä soljumassa kohti sitä aatosta, että nyt on tilanne se, että tämän nuoreksi itsensä tuntevan  naisihmisen esikoispoika on jo jotenkin päätynyt yläasteelle! Ja vieläpä lähdössä ylihuomenna ulkomaille ja jopa ilman äitimammuskaa, ihan vaan kavereittensa kanssa. Hui! Aika jännittävää, varsinkin allekirjoittaneesta. Tosin perillä vastassa ovat kavereitten isovanhemmat, joten ei tämä kovin riskialttiilta vaikuta. Poika on tullut esiintymisintonsa lisäksi äitiinsä siinä, että häneen on niin helppo luottaa. Ihan älyttömät tempaukset eivät edes kuulu repertuaariin.

 Pikkasen tulee mieleen, kun nuorena menin ja viuhdoin siellä täällä ja ihmettelin, kun eivät olleet vanhemmat yhtään huolestuneita. Olin kuulema niin järkevä, että ei tarvinnut. Just! Aattelin, että asia ei ole kyllä ihan näin. Ja mietin, että ei kannattaisi olla noin luottavainen. Mutta olinhan minä suhteellisen kiltti ja monessa asiassa varovainenkin. Mutta aika kummaa menoa, aattelin, kyllä tällaista teiniä pitäisi vähän tarkemmin vahtia! Että meillä näin päin! 

Jännittää kyllä, mutta pääasiassa olen tosi iloinen Viltsun hauskasta matkatilaisuudesta. Matkoilla omiinkin mummoloihin olen lastannut mukaan aina homeopaattisen matka-apteekin pahan päivän varalle. Niin aion tehdä taaskin. Aina voi jotain yllättävää sattua tai kovakin pöpö iskeä. Kaikkia flunssia ja muita ei minusta edes tarvitse hoitaa homeopaattisesti, mutta jos tauti yltyy kovin kovaksi tai pitkityy, homeopatian apu on usein paikallaan. Kokoilen matka-apteekin huomenissa ja seuraavaksi ajattelinkin kirjoittaa mm sen sisällöstä.  

 Viltsu tykkää laulaa ja näytellä kuten äitinsäkin. Nuottikorva vaan on jostain ihme syystä parempi kuin vanhemmillaan. Aikoinaan laulukokeet luokan edessä olivat kannaltani varsin noloja, välillä jopa tuskaisia hetkiä. Kova yrityskään ei riittänyt hyvään lopputulokseen. Myöhemmin jotain kehitystä sentään on ollut havaittavissa. Tuntuu veikeältä, että ala-asteella kutosia ja seiskoja laulusta vedelleen äidin poika nauttii laulamisesta Yläasteen kevätjuhlissa. Linkki on kuvattu tänä aamuna. :)