Täällä internetin ihmemaailmassakin ilmenee välillä myrskyä...vai sanoisinko kuohuntaa vesilasissa. Juuh... ihmiset, joilla on voimakkaita mielipiteitä ja selkeitä näkemyksiä (ainakin omasta mielestään)... ja jotka pelaa eikä pelkää...ainakin jollain tasolla... yleensä kohtaavat ennemmin tai myöhemmin tilanteen, jossa ei ollakaan ihan samaa mieltä. Ja kun näitä tyyppejä menee sitten samaan tilaan... olkoon sitten ihan fyysinen huone tai vaikkapa internetin avara sali... niin mitä tapahtuu ...se on aika jännää.
Jos kaikki menee hyvin...yhteinen keskustelu sujuu kunnioittavissa tunnelmissa ja mahdollinen ylikuumeneminen yritetään pitää hallinnassa. Rauhaisaan tyyliin seurataan eriäviäkin mielipiteitä heittävien kommentteja...ja jos hymy alkaa hyytyä tai koppa liikaa kuumentua...niin tavoite kai yleensä on pysyä ihan asiallisella linjalla...Kun keskustelu pysyy kiintoisissa asiakysymyksissä, voidaan meuhkata vapaasti ja kenellekään ei tarvitse tulla paha mieli, sellainen olo, että häntä nyt mollataan ja vähätellään. Toisten keskustelukumppaneitten arvostaminen, eri linjoilla olevienkin, on aidon kypsyyden merkki. Vanha sanonta on edelleen hyvä: "Asiat voivat riidellä, ihmisten ei tartte."
Sen sijaan se, että on tarve alkaa vähätellä erineviä ajatuksia omaavia ihmisiä pisteliääseen tyyliin ei oikein kuulu reiluun ja tiedostavaan keskustelukulttuuriin. Ja toisaalta, jos joku oman uskottavuutensa pönkittämiseksi jatkuvasti hokee, mitä kaikkia mahtavia ominaisuuksia itse omaakaan, viestii se usein jonkin asteisesta kompensaatiosta. Jos on niin varma omasta kyvykkyydestään, niin sitä nyt tuskin olisi tarve toistella alinomaan. On ollut mukava huomata täällä joskus jäyhäksikin mainitussa maassamme , että jotkut osaavat vilpittömästi nauttia kyvyistään ja onnistumisistaan eivätkä turhaan salaile sitä. Mutta, jos selkeään itsekorostukseen liittyy toisten rankka arvostelu ja itsensä nostaminen suhteessa toisiin...niin EI HYVÄ! Aidosti itsevarmat ja tyytyväiset ihmiset keskittyvät asioitten ja tapahtumien analysointiin sekä toisista ihmisistä positiiviseen sävyyn puhumiseen jatkuvan itseihailun ja muitten mollaamisen sijasta. He kritisoivat ehkä lujinkin sanoin joitain ilmiöitä, suuntauksia ja asioita, mutta antavat lähimmäistensä niin sanotusti armollisesti säilyttää kasvonsa.
Mitä, mitä...monet karismaattisina pidetyt johtajathan kehuskelevat usein estotta saavutuksillaan ja ovat myös usein aika suorasukaisiakin tyyppejä. Onko se ollenkaan huono juttu? Heitä ihaillaan ja he saavat usein paljonkin hyvää aikaan. Heidän tyylinsä tuo sitä näkyvyyttä. "All publicity is good publicity!" , tuntuu olevan monen johtohahmon tunnus. Pääasia, että huomataan, sitten voin viedä hyvinä ja tärkeinä pitämiäni asioita kaikkien hyödyksi eteenpäin, monet ajattelevat. Näinhän se on ...vai onko sittenkään?
Asiaton ja hyvin repäisevä tyyli voi joskus kääntyä alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Jos ajat pääasiallisesti jotain jo alati laajenevien kannatusjoukkojen hyväksi tajuamaa asiaa, mutta alatkin sitten etupäässä intoilla joittenkin ajatusten tai filosofioitten puolesta, joita suuri tai jopa suurin osa sen pääjutun arvostajista ei voi eikä halua millään sulattaa, niin seuraukset voivat olla varsin harmilliset. Esim jos rakastat yrttejä ja alatkin meuhkata vapaan seksin ja ns. "mietojen" huumeitten laillistamisen puolesta...mikä voi olla seuraus...Päinvastaisia kantoja omaavien, mutta monissa jutuissa sinua ja ajatteluasi suuresti arvostavien ihmisten alkaa ehkä olla välillä vaikea lukea tekstejäsi ja kuunnella juttujasi...niin paljon häiriösignaalia (erästä fiksua ajattelijaa lainatakseni) alkaa olla joukossa. Kohta iso osa porukasta voi joutua huomaamaan painelevansa useinkin epämukavuusalueella sinänsä monin tavoin briljanttien tuotostesi parissa.
Ja ajatellaanpa nuorisoa ja heidän vanhempiaan. Jos jutut menevät kovin villeiksi, vanhemmat voivat helposti ajatella lastensa olevan päätymässä ties minkä hörhelöpiirin täysin hillikkeettömiin orgioihin ja huumediilereitten hyväksikäyttämäksi, vaikka totuus olisikin hyvin, hyvin kaukana siitä. Niinpä, vaikka näkyvyys voi tietyin tempuin olla taattu, sillä voi olla oma hintansa...joskus kaikkia megamietteitään ja raisuimpia intuitioitaan ei kannata panna julkiseen levitykseen. Ei se ole vain se asia, vaan myös miten se tarjoillaan.
Luin juuri Pomo-lehdestä 2/2010 loistavan artikkelin , jonka oli laatinut johtamistaidon opiston johtaja Pauli Juuti. Kaikissa meissä ihmisissä on kuulema myös vähintään pisara narsismia ja sen pysyessä terveissä rajoissa seurauksena voi olla reipasta ja aikaansaavaa luovaa toimintaa. Enemmän tai vähemmän narsismia on yleensä kietoutunut myös monen näkyvän, karismaattisen johtohahmonkin olemukseen. Mutta mistä sen sitten huomaisi, jos tilanteet ja toimintamallit joissain porukoissa tai jollain sankarilla uhkaisivat liukua ikäville poluille...
Laitanpa tähän joitain lainauksia yllä olevasta artikkelista:
"Narsistinen johtaja hakee muilta ihailua...Hän ei halua kuullakaan epäonnistumisista, sillä organisaatiosta on tullut hänen itsensä jatke."
"Kun narsistinen johtaja kokee olevansa täydellinen, ei mikään epätäydellinen voi kuulua hänen johtamaansa organisaatioon..."
"Hänen mielestään sellaiset henkilöt, jotka uskaltavat esittää kritiikkiä organisaation tuotteista tai palveluista ansaitsevat tulla häväistyiksi."
"Lisäksi narsistiset henkilöt luovat omat sääntönsä, ovathan he kaikkien muiden yläpuolella tiedollisesti, taidollisesti ja moraalisesti. Narsistinen johtaja luo organisatioon kylmän, tunteettoman ja epäonnistumisia sallimattoman kulttuurin, jossa vahvimmalla on aina etuoikeus. Tähän kulttuuriin kuuluu, että johtajaa on liehiteltävä..."
Jos pikku ripaus narsismia voi ollakin sangen virkistävää, jopa viihdyttävää, niin liiallisuuksiin mennessään se aiheuttaa enemmän harmia kuin iloa. Eräänä parhaana ilmapiirin testaajana, terveen yhteisöllisyyden merkkinä ja tuon pahamaineisen narsismipeikon kitkijänä on mainittu hovinarrien sietäminen. Miten on... me kaikki voimme kysyä itseltämme... kestänkö kohdata erilaisia mielipiteitä, siedänkö kysymyksiä... saako narri minut pohtimaan, hymyilemään vai raivostumaan? Pystynkö kohtaamaan klovnin, narrin tai kyselijän... pystynkö aidosti kohtaamaan itseni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti