Heikkoutta - vai sittenkin vahvuutta...

Jos kertoo heikkouksistaan toiselle, on vahva! On niin vahva, että uskaltaa luottaa kestävänsä, vaikka toinen pettäisikin tavalla tai toisella...toinen kertoisi eteenpäin...naureskelisi...

Kun avautuu heikkouksistaan, on niin vahva, että tietää kestävänsä, vaikka tulisikin torjutuksi. Tietää, ettei sorru, vaikka ei riittäisikään toiselle, vaikka ei pystyisikään täyttämään odotuksia.

Jokainen, joka kertoo heikkouksistaan toisille, on todennäköisesti ainakin matkan alussa itsensä tuntemiseen. Ja itsensä hyväksymiseen epätäydellisenä olentona. Perfektionisti odottaa täydellisyyttä sekä itseltään että usein myös muilta. Perfektionisti ei ole armollinen...ei itselleen ...eikä toisillekaan. Täydellisyyden tavoittelija ei kestä heikkoutta ja haluaa olla vahva, joutuu olemaan väkisin vahva, jotta kestäisi itseään. Perfektionisti on sairastunut vahvuuteen, ei anna itselleen lupaa olla heikko ja epäonnistunutkin - edes ajoittain.

Jotkut vahvuuteen sairastuneet rakastavat heikkoutta ympärillään, koska se saa heidät tuntemaan itsensä tarpeellisiksi. Se pönkittää heidän vahvuuden tunnettaan. He ovat voimakkaita ja auttavat, mutta vain omilla ehdoillaan, ja lopulta he eivät ehkä enää jaksakaan auttaa, jolleivat he opi koskaan antamaan lupaa itsellen sanoa ... " Minä en osaa, minä en tiedä tai minä en jaksa."  Lupaa itselleen siihen, että voi joskus ottaa apua vastaan. Lupaa olla heikko ja tarvitseva .

On myös toisenlaisia vahvuuteen sairastuneita...niitä, jotka eivät kestä nähdä heikkoutta toisissakaan, vaan se tuo heidän mieleensä sen oman kätketyn heikkouden, jonka sallimiseen ei ole varaa. Mistä tämän tunnistaa? Tällaiseen vahvuuden ulkokuoreen pukeutuneen on mahdotonta kestää heikkoutensa näyttävien tai tunnustavien seuraa...ainakaan pitkään. Heillä ei ole varaa olla armollisia toisille, koska he eivät osaa olla armollisia itselleenkään.

Niin...yleensä tämäkin ilmiö menee läpi sukupolvien, kun lasta ei olla kohdattu omana itsenään, sellaisenaan arvokkaana... vaan lapsi on joutunut vanhempiensa kunnianhimon ja egon pönkityksen välikappaleeksi...niin tälle lapselle ei ole oltu armollisia.

 Lapsi on kokenut tulevansa hyväksytyksi vain suorittamalla tiettyä ylhäältä päin annettua roolia ja täyttämällä toisten kunnianhimoiset odotukset. Lasta ei olla todella nähty eikä kuultu. Tällainen lapsi ei uskalla nähdä itseään vaillinaisena, jottei musertava arvottomuuden tunne valtaisi häntä.  Vain suorittaminen ja onnistuminen riittää hänelle. Armoton asenne, virheiden kestämättömyys saa aikaan armottomia ratkaisuja. Tämän seurauksena toisissa voi nousta vihaa,  mutta parempi olisi sääliä, vielä parempi rakastaa. Armottomalle itselleen elämä on kaikkein kovinta.

Se, joka luottaa, antaa mahdollisuuden, antaa virheittenkin jälkeen anteeksi, on aina se vahvin.

Sanotaan, että rakkaus kestää kaiken. Aidossa, läheisessä ihmissuhteessa kestetään toinen vahvana ja kestetään toinen heikkona.  Kestetään!