maanantai 3. lokakuuta 2011

Suomalaisilta rannoilta intialaisen tulsin lumoihin.


Lokakuu on alussaan, mutta sää hellii meitä. Aurinko valaisi koko aamupäivän, illemmalla oli jo pilvisempää. Rantamaisemat miellyttivät silmää hämyisempinäkin ja pojat leikkivät innoissaan. Ympäröivä kauneus ilahdutti lastenkin katseita. Pojat intoutuivat välillä metsästämään kanssani parhaita kuvakulmia, välillä kiipeily houkutti enemmän. Reissu oli mukava ja illan hämärtyessä menimme kotiin juomaan tulsismoothiet. Tulsi on eksoottinen yrtti, joka ansaitsee meidän pohjoisen asukkaidenkin huomion. Alempana siitä enemmän... Ensin näkymiä reissultamme. :)











Reissumme oli niin mukava, että uusimme sen varmaan pian. Kaikkein parhaita paikkoja ovat ne, joissa on sekä kauneutta että virikkeitä ihanana yhdistelmänä. Parhaat yrtitkin ovat yleensä usean halutun ominaisuuden miellyttäviä kombinaatioita. Illan smoothiemme yrtti tulsi on yhtä aikaa sekä lempeä, mieto että tehokas. Ilmankos sitä käytetään paljon lapsillekin.





                               TULSI - yrttien kuningatar


Tulsi (Ocimum sanctum), tunnetaan paremmin nimellä pyhä basilika. Tulsi on Intian arvostetuin kasvi, joka on saanut kotimaassaan arvonimen yrttien kuningatar. Lähes kaikki luontaiset lastenlääkkeet Intiassa sisältävät tulsia. Länsimaissa tulsia ei vielä kovin yleisesti tunneta.

Tulsi on yksivuotinen haarova, alla metrinen ruoho. Yrtti on kaukoidässä kuuluisa vahvistavasta voimastaan. Perinteisesti tulsia on käytetty vastustuskyvyn kohottamiseen, ruuansulatusvaivoihin, kuumeeseen, yskään, astmaan, ihottumiin ja muistin parantamiseen. Sitä on käytetty myös vahvistamaan hermostoa sekä lisäämään suorituskykyä.

Tulsi lisää henkistä ja fyysistä kestävyyttä.

Tämä upea yrtti suojaa elimistöämme stressiltä ja vahvistaa immuunijärjestelmäämme taistelemaan taudinaiheuttajia vastaan. Tulsi lasketaankin ns.immunostimulanttien joukkoon.




Tieteellisistä tutkimuksista:


Tulsia on tutkittu paljon tieteellisestikin. Viimeaikaisten tutkimusten valossa tulsi on mitä ilmeisemmin  COX-2 - inhibiittori kuten yleisesti tehoavat kipulääkkeet usein ovat.Tulsia käytetäänkin yleisesti erilaisiin kiputiloihin.Tulsin vaikuttaviin aineisiin sisältyy mm  eugenol.

Tulsin on havaittu tieteellisissä kokeissa laskevan verensokeriarvoja, joten sitä pidetään lupaavana hoitomahdollisuutena diabetekseen. Samassa tutkimuksessa kävi ilmi, että tulsi laskee myös veren kokonaiskolestroliarvoja. Tulsin myönteiset vaikutukset selittyvät tutkimusten mukaan osaltaan kasvin antioksidanttisista ominaisuuksista.

Tulsi on osoittautunut myös lupaavaksi keinoksi suojella elimistöämme erilaisten säteilymyrkytysten  vaikutuksilta ( radiation poisoning) sekä  tietyiltä silmäsairauksilta.(cataracts). Tulsilla on havaittu olevan myös veren liiallisia rasva-arvoja alentavaa vaikutusta ( anti-hyperlipidemicsekä sydäntä suojaavia ominaisuuksia. Jotkin tieteelliset havainnot viittaavat tulsilla olevan myös syöpää vastustavia vaikutuksia.





Kuinka käyttää:


Tulsia voi sekoittaa esimerkiksi mehun tai smoothien joukkoon. Voit sekoittaa jauhetta myös pieneen määrään hunajaa ja syödä sellaisenaan. Jotkut lisäävät tulsia mielellään tuorepuuroihin. Pyhä basilika on myös pidetty yrttiteeaines.

Yleensä suositeltu päiväannos  on 1 tlk jauhetta kahdesti päivässä.


Myös ruuaksi:


Pyhän basilikan eli tulsin lehtiä (kraphao thai-kielellä) käytetään yleisesti Thaimaan ruokakulttuurissa (Thai cuisine). 


Tunnetuin tulsia sisältävä ruokalaji on Phat kraphao , josta kuva alla.






Tulsi on hieno yrtti, johon kannattaa varmasti tutustua! :)


Aineistoa tulsista:


  1. ^ Kothari, S K; Bhattacharya, A K, et al. (November/December 2005). "Volatile Constituents in Oil from Different Plant Parts of Methyl Eugenol-Rich Ocimum tenuiflorum L.f. (syn. O. sanctum L.) Grown in South India"Journal of Essential Oil Research: JEOR. Retrieved 2008-09-05.
  2. ^ Prakash P, Gupta N. Therapeutic uses of Ocimum sanctum Linn (Tulsi) with a note on eugenol and its pharmacological actions: a short review.
  3. ^ Effect of Ocimum sanctum Leaf Powder on Blood Lipoproteins, Glycated Proteins and Total Amino Acids in Patients with Non-insulin-dependent Diabetes Mellitus. Journal of Nutritional & Environmental Medicine. V. RAI MSC, U. V. MANI MSC PHD FICN AND U. M. IYER MSC PHD. Volume 7, Number 2 / June 1, 1997. p. 113 - 118
  4. ^ Evaluation of Hypoglycemic and Antioxidant Effect of Ocimum Sanctum,. Jyoti Sethi, Sushma Sood, Shashi Seth, and Anjana Talwar. Indian Journal of Clinical Biochemistry, 2004, 19 (2) 152-155.
  5. ^ Devi, P. Uma; Ganasoundari, A.. Modulation of glutathione and antioxidant enzymes by Ocimum sanctum and its role in protection against radiation injury. Indian Journal of Experimental Biology, v.37, n.3, 1999. March,:262-268.
  6. ^ Sharma, P; Kulsh tulsi is not good for you reshtha, S; Sharma, A L. Anti-cataract activity of Ocimum sanctum on experimental cataract. Indian Journal of Pharmacology, v.30, n.1, 1998:16-20
  7. ^ Suanarunsawat T, Boonnak T, Na Ayutthaya WD, Thirawarapan S.,"Anti-hyperlipidemic and cardioprotective effects of Ocimum sanctum L. fixed oil in rats fed a high fat diet." J Basic Clin Physiol Pharmacol. 2010;21(4):387-400
  8. ^ Mondal S., Varma S., Bamola V.D., Naik S.N., Mirdha B.R., Padhi M.M., Mehta N., Mahapatra S.C. "Double-blinded randomized controlled trial for immunomodulatory effects of Tulsi (Ocimum sanctum Linn.) leaf extract on healthy volunteers" Journal of Ethnopharmacology 2011
  9. a b Kuhn, Merrily; David Winston (2007). Winston & Kuhn's Herbal Therapy & Supplements: A Scientific and Traditional Approach. Lippincott Williams & Wilkins. p. 260. ISBN 9781582554624.
  10. ^ Padalia RC, Verma RS.,"Comparative volatile oil composition of four Ocimum species from northern India." Nat Prod Res. 2011 Mar;25(6):569-75
  11. ^ β-Elemene, a novel plant-derived antineoplastic agent, increases cisplatin chemosensitivity of lung tumor cells by triggering apoptosis http://www.spandidos-publications.com/or/22/1/161
  12. ^ NIIR Board, National Institute of Industrial Research (India) (2004). Compendium of Medicinal Plants. 2004. National Institute of Industrial Research. p. 320. ISBN 9788186623800.
  13. ^ Botanical Pathways article with clinical trials details
  14. ^ Biswas, N. P.; Biswas, A. K.. "Evaluation of some leaf dusts as grain protectant against rice weevil Sitophilus oryzae (Linn.).". Environment and Ecology (Vol. 23) ((No. 3) 2005): pp. 485–488.
  15. Wikipedia, Tulsi (in English)

6 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Tulsi on tuttu,mutta tulsiteenä,jota täällä on saanut yhden ketjun luomukaupoista jo joitakin vuosia.Itse asiassa kaapissani taitaakin olla paketti sitä....
    Mukavaa viikon alkua Mustikkatyttö!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Yaelian!

    Tulsiteetä olisikin mukava kokeilla eri versioina.Itse olen käyttänyt tulsijauhetta monin eri tavoin, mutta en varsinaisesti vielä tosiaan ihan teenä. Aionpa kyllä kokeilla. Huomasin , että Suomestakin tulsiteeaineksia pitäisi myös löytyä. Ja netistähän voi myös tilata.Mukavaa aina vähän laajentaa näitten hyvää tekevien aineiden repertuaaria ja käyttötapoja.Mikä estää käyttämästä tuota jauhettakaan teen tapaan ja vaikkapa yhdistellen eri teelaatuihin ja hunajaan.

    Mukavaa viikon alkua sinullekin Yaelian! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia! Tulsia olen käyttänyt kohta yhden pussillisen ja täytyy sanoa siinä olevan jotain tehoa! Olen sotkenut sitä hunajaan ja smoothieihin ja laittanut kuumennettuun veteen teeksi. Tätä pyhää basilikaa aion ensi vuonna kokeilla viljellä itse.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sannis!

    Mukava kuulla kokemuksiasi. Vautsi, ei jotenkin tullut mieleen, että se voisi menestyä meilläkin! Olisi sitten kiva kuulla kokemuksiasi tulsin kasvatuksestakin! :)

    VastaaPoista
  5. Oon lipittäny tulsiteetä aina lapsuudenkotona käydessäni- äiti osti sitä kampaajaltaan tietämättä täysin mitä osti. "Tää on joku terveysjuttu", se sanoi. Juoma on hyvää ja oon huomannu sen kohottavan mielialaa, jonka ajattelin ensialkuun johtuvan kofeiinista, mutta näin ei vissiin ole. Hyvä juttu tuo tulsi.

    VastaaPoista
  6. Hei Hosuli! Juu, tulsi on mainio yrtti ja teenä mitä kätevin tervehdyttävä nautinto! :)

    VastaaPoista