Erja Tammisen haastattelu - sähköä ilmassa!

Sain tilaisuuden haastatella yhtä maamme suurinta uranuurtajaa sähkömagneettisten kenttien riskeistä tiedottamisen alalla: Erja Tammista.

M: Kuinka oikein päädyit sähkömagneettisten kenttien riskeistä tiedottamisen pariin?

Erja Tamminen:

Kuten usein on, ajoi tähänkin sydämenasiaan alunperin omakohtainen kokemus. Vuonna 1997 herkistyin itse sähkömagneettisille kentille. Silloin alettiin hankkia GSM-puhelimia ja niiden antenniverkkoa laajennettiin. Kotiani vastapäätä Helsingissä asennettiin 2 tukiasemaa ja silloinen kumppanini hankki samanaikaisesti GSM-kännykän.

Aloin oireilemaan monin tavoin. Noihin aikoihin näin myös uutislähetyksen, jossa toimittaja Leena Roussek kertoi australialaisesta Michael Repacholin rottakokeesta, jossa havaittiin lymfoomariskin 2, 4 kertaistuvan muuntogeenisillä rotilla, joita oli altistettu kännykkäsäteilylle. Lähetyksessä haastateltiin erästä suomalaista professoria, joka kiisti tällöin terveysriskit.

Tuo rotille "vaaraton kännykkäsäteily" aiheutti minulle voimakkaita reaktioita. Aloin tajuta selkeän yhteyden oman kehoni reagoinnin ja sähkömagneettisten kenttien välillä. Oireilin altistukseen korreloiden. Minulla esiintyi mm verenpaineen vaihtelua, voimakasta painontunnetta kilpirauhasessa, hengenahdistusta ylähengitysteissä sekä rintakipuja. Reaktiot tulivat selkeästi altistuksen mukaan.

Sähköherkkyyteni mullisti hetkeksi kaiken. Vuonna -97 tietoa ja apua oli vaikea löytää Suomessa, oli vain vältettävä sähkömagneettisia kenttiä parhaansa mukaan. Monien vaiheiden, mm tilapäisasunnoissa ystävien luona asumisen jälkeen, sain asumistilanteeni järjestykseen. Asun nykyään sähkösuojatussa rivitaloasunnossa.

Ympäristömme tila - myös säteilyrasituksen suhteen - vaikuttaa niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvointiin.

Valistamisesta tuli pian elämäntehtäväni. Perustin viiden muun sairastuneen kanssa potilasyhdistyksen – Suomen Sähköyliherkkien tuki ry:n –  marraskuussa 1997. Olen toiminut yhdistyksen sihteerinä (1997–2000), tiedottajana (2000–2007) ja puheenjohtajana (2007–2011 edelleen). Tiedottaminen sähkömagneettisten kenttien riskeistä on tuntunut sydämenasialta. Aktiivinen toiminta on ollut luonnollinen jatkumo aiemmalla toimenkuvalleni, jolloin työskentelin eräässä kansainvälisessä yrityksessä tiedottamisen parissa.

Haittavaikutusten esille tuominen Suomessa ei ole ollut pelkästään palkitseva tehtävä. Olin pioneeri 2000-luvun alussa, jolloin Nokian asema ja yhtiön sankariteko suomalaisen yhteiskunnan nostamisessa jaloilleen lamasta 1990-luvun lopulla painoivat puntarissa. Riskeistä ei keskusteltu.

Tiedottaminen työllisti minua laajalti alusta asti. Helsingin yliopiston tiloissa järjestetty seminaari, johon osallistuivat Säteilyturvakeskuksen ja Työterveyslaitoksen edustajat Kari Jokela ja Maila Hietanen oli ensimmäinen yleisötilaisuus, joka sai laajaa mediahuomiota vuonna 2001. Kaikkiaan 30 tiedostusvälineiden edustajaa oli paikalla. Aamu-TV:ssä haastateltiin Kari Jokelaa ja Matti Wirmanevaa, joka toimiyhdistyksen puheenjohtajana 2000-luvun alussa.

Järjestimme paneelikeskustelun, jossa Kari Jokelalta pyydettiin kirjallinen vakuutus, että sähkömagneettiset kentät ja erityisesti kännykät ovat täysin turvallisia myös lapsille. Jokela ei allekirjoittanut paperia, mutta kielsi terveyshaitat. Kun hänen kollegaltaan professori Maila Hietaselta tiedusteltiin, miksi säteilysuojakomissio ICNIRP (International Commission on Non-Ionizing Radiation Protection), jossa Hietanen toimi, ei ollut kutsunut jäsenikseen lääketieteen edustajia samassa suhteessa kuin esimerksiksi Venäjän vastaavassa järjestössä, Hietanen vastasi, että oli vaikea löytää riippumattomia lääkäreitä. Kommentti huvitti kriittisesti ajattelevaa yleisöä.

Paikallislehtemme Keski-Uusimaa teki seminaarista ison jutun. Se oli ensimmäinen julkinen esiintymiseni. Kynnys oli ylitetty – omia artikkeleita ja yleisönosastokirjoituksia on sittemmin syntynyt vuosien varrella kohtalaisen paljon.Olen ollut valistamassa aiheesta myös lukuisia kansanedustajia ja vaikuttajia yli puoluerajojen sekä vaihtelevasti suhtautuvaa lääkärikuntaa.

Tuntui suurenmoiselta, kun yhdessä professori Osmo Hännisen kanssa panimme liikkeelle Pathophysiology-tiedelehden erikoisnumeron sähkömagneettisista kentistä. Lehdestä ilmestyi online-versiona kolme erilaista julkaisua ja myöhemmin paperilehti. Myös suomalaiset lääkärit saivat nettiversionsa. Joskus sanoma tuntui uponneen erityisen otolliseen maaperään ja hyvää  vuorovaikutusta syntyi.

Kun kännyköistä tai sähkömagneettisista kentistä on tehty TV- tai radio-ohjelmia, toimittajat usein ovat ottaneet yhteyttä. Olemme keskustelleet tuoreista tutkimuksista ja poliittisista kannanotoista sekä viranomaistapahtumista eri maissa. Koen tämän miellyttäväksi tavaksi vaikuttaa. Tiedonkeruu helpottui, kun taas pystyin käyttämään tietokonetta ja pääsin nettiin kansainvälisten organisaatioiden sähköpostilistalle. 

(Tässä vain kuva.)

Kirjojen teon myötä syntyi hyvä yhteistyö ruotsalaisen journalistin Mona Nilssonin kanssa. Mona on aikamme vaikuttajanaisia. Hän on tehnyt ansiokasta tutkivaa journalismia sähkömagneettisten kenttien riskejä selvitettäessään. Hän esiintyi myös FSTV:n keskusteluohjemassa Spotlight yhdessä kansanedustaja Astrid Thorsin kanssa. Aiheena oli ionisoimattoman sätelyn turvanormit ja kännyköiden riskit. Nilsson yöpyi Suomessa ja vietimme mukavan illan ystävien kesken. Myös Mona reagoi matkapuhelinsäteilylle.

Tiedotuksen rinnalla on kulkenut yhdistystoiminta. Olemme päässeet lausunnonantajiksi Viestintäviraston lakialoitteisiin. Olemme myös tavanneet muutaman muun yhdistyksen jäsenen kanssa ja aloitteesta Säteilyturvakeskuksen ja ympäristöministeriön edustajia sekä sosiaali- ja terveysministeriä.

Uskon, että meidän pieni aktivistijoukkomme on pystynyt vaikuttamaan muun muassa siihen, että valokuitua laajennetaan koko Suomeen. Kiinteä kaapeliteknologia on langatonta turvallisempaa sähköherkillekin.

Kirjoittelun ja TV-ohjelmien myötä asiat ovat menneet eteenpäin. Viiden vuoden aikana tietoisuus riskeistä on huomattavasti lisääntynyt. Lehdet seuraavat asiaa, tekevät omiakin juttuja. Media on herännyt uuteen ympäristöongelmaan.

Kuvaa klikkaamalla voit ladata kirjan! :)

M: Monet meistä ovat alunperin perehtyneet ionisoimattoman säteilyn riskeihin teostesi kautta. Mitä kirjoja olet julkaissut?

Erja Tamminen:
Teokseni Sähköä Ilmassa ilmestyi 2002. Sen käsikirjoitus syntyikin mekaanisella, vaaleansinisellä Adlerilla ja osittain käsin. Siinä vaadittiin sisua. ”Suo, kuokka ja Jussi”. Minun kuokkani oli Adler. Kun herkkyyteni alkoi vähitellen antaa myöten ja pystyin käyttämään tietokonetta, ilmestyivät Sähköä Ilmassa, 2. painos (2003), Ihmiskunta ja Langaton peli (2005) ja Matkapuhelinteknologia (2007). Olen parhaillaan kirjoittamassa viidettä kirjaani.

Tutkimusten mukaan ionisoimattoman säteilyn taso vaikuttaa paljon lintujen pesinnän onnistumiseen.

M: Olet perustanut myös yrityksen. Kertoisitko siitä tarkemmin? 

Erja Tamminen:
Sähköä Ilmassa -kirjan yhteydessä perustin oman yrityksen vuonna 2002.  Perehdyin materiaaleihin, joiden avulla voidaan madaltaa kodin sähkömagneettisia kenttiä. Sähköä Ilmassa -kirja sisältää asiaa aiheesta myös arkkitehti Päivi Rekulan ja sähkötekniikan DI Matti Juuselan kertomana. Suojasin ensin omaa kotiani. Tuntui suurenmoiselta naulata työpisteen oveen kyltti ”Erja Tamminen Ay”.

Nykyisin käyn mittaamassa kodin ja työympäristön säteilytasoja ja tuon maahan sähkömagneettista säteilyä madaltavia kankaita, maaleja ja tapetteja sekä mittalaitteita. Sähkömagneettisten  kenttien ympärille on muodostunut mielenkiintoinen työ. Ihmiset kyselevät ja ovat kiinnostuneita asioista.

Vuonna 2004 järjestin alan ensimmäisen seminaarin Suomessa. Rakennustietosäätiö, joka rahoitti myös Sähköä Ilmassa -kirjan ensimmäisen painoksen, avasi Terve talo -seminaarille ovensa. Esitelmiä pidettiin valaistuksesta, rakennusmateriaaleista, maadoituksesta ja säteilyn madaltamisesta. Paikalle oli tullut noin 70 henkeä tavallisista omakotirakentajista rakennus- ja sähköalan ammattilaisiin. 

Saukko Korkeasaaren kodissaan

M: Asuinympäristömme on hyvinvointimme kannalta varmasti tärkeä. Kun suunnittelemme asumisolosuhteitamme, mitä kaikkea voisimme tehdä vähentääksemme sähkömagneettisille kentille altistumistamme?

Erja Tamminen:
Kun teen asiakkaan toimeksiannosta konsultaation asunnon etsimisessä, niin selvitän ensin, ettei 1 km lähempänä ole suurjännitelinjoja, tai 500 m lähempänä rautatietä tai muuntamoa, pikkumuuntajiin on hyvä olla parinsadan metrin matka, jos mahdollista.

Isojen mastojen osalta selvitän niissä olevien lähetysantennien tehon ja kuinka ne on suunnattu ja mitä uutta mastoon vielä on suunnitteilla. Etäisyyttä on hyvä olla mahdollisimman paljon, muutama kilometri.
Nykymaailman aikaan ihanteelliset etäisyydet vain eivät useinkaan onnistu.

Säteilyltä suojaavilla kankailla voi auttaa tilannetta huomattavasti. Swiss Shield Naturell madaltaa säteilyä noin 15-20-osaan lähtotasosta riippuen käyttötavasta. Näin huomattavaa säteilyn laskua on havaittu varsinkin tukiasemaa vastapäätä olleissa asunnoissa.

Suojakankaasta tehdyt ikkunaverhot tai baldakiinivuode ovat suositeltavia. Baldakiinivuode on kuin Faraday-häkki, jossa säteily on suljettu tiiviin rakenteen vuoksi ulkopuolelle.

Naapureiden vastaiset seinät kannattaa suojata, jos asuu esimerkiksi rivitalossa keskimmäisessä huoneistossa. Itse olen toiminut siten, että suojasin huoneiston uloimmat seinät ja ikkunat ja asennutin releen (virranpysäytysautomaatin) sähkötauluun.

Sähköverkon häiriöt voidaan eliminoida protec-sähköasennusjärjestelmällä.

Releellä taas pystytään vaimentamaan sähköverkko yöksi.

 Nyt ovat tulossa 4G- ja lisää muitakin langattomia verkkoja - mikroaalloilla toimivien
laitteiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Naturell-kangas on erinomainen tapa vähentää erityisesti ikkunoista tulvivaa säteilyä. Makuuhuoneen suojaus on tärkeintä, koska olemme siellä niin suuren osan vuorokaudesta ja elimistön olisi hyvä saada levätä jatkuvalta säteilyrasitukselta. Suosittelen jousipatjan vaihtamista muunlaiseen, sillä jouset resonoivat herkästi mikroaaltojen kanssa. Metallisänky vetää myös sähköä puoleensa, joten puinen vaihtoehto on parempi. Vähentämällä meihin kohdistuvan säteilyaltistuksen määrää unenlaatummekin usein paranee huomattavasti.

Kannattaa myös vaihtaa kännykkä mahdollisuuksien mukaan lankapuhelimeen ja kännykkää käyttäessä tulisi suojata itseään käyttämällä airtube-handsfreetä tai kaiutintoimintoa. Langalliset laitteet säteilevät yleisesti ottaen langattomia vähemmän. Sähkölaitteet olisi hyvä myös muistaa sulkea, kun niitä ei käytä.

M: Voit nykyään jo paljon paremmin kuin vuonna-97, jolloin herkistymisesi puhkesi. Olet ollut jo pitemmän aikaa varsin toimintakykyinen joistain rajoitteistasi huolimatta. Minkä uskot auttaneen tässä?

Erja Tamminen:
Uskon, että vastaus löytyy pitkälti hyvistä elämäntavoista ja asuinympäristöstä, jossa sähkömagneettisen säteilyn kenttävoimakkuudet ovat alhaisella tasolla. Huolehdin yleiskunnostani liikkumalla päivittäin, nautin terveellistä, monipuolista ravintoa, lisäravinteita, rasvahappoja ja silloin tällöin käyn akupunktiohoidossa. Vältän lisäaineita, kemikaaleja ja raskasmetalleja.  Hammaspaikkani vaihdettiin muovisiksi ja keraamisiksi heti sairastumisen alussa.  

M: Sähköherkätkin ilmeisesti sietävät säteilykenttiä hyvin yksilöllisesti?

Erja Tamminen:
Näin on. Ikävä kyllä, kaikki eivät selviydy yhtä hyvin kuin minä. Uskon, että sähköherkkyyttä on montaa alalajia. Jotkut sairastuvat vaikeasti, eivätkä palaa yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi. Toiset herkistyvät vain vähän.

Näen tällä hetkellä tilanteen huolestuttavana, koska niin monella on lieviä, alkavia oireita:

korvan kuumotusta kännykkään puhuttaessa,  päänsärkyä, ajoittaista huimausta. Unettomuus on yleistynyt ja nukahtamislääkkeidenkulutus on lähtenyt jyrkkään kasvuun. Suuri joukko nuoria on tuntemattomasta syystä yhteiskunnan ulkopuolella. En usko työ- ja koulutusmahdollisuuksien kaventumisen tai masennuksen selittävän kaikkia nuorten ongelmia.

Kaikki eivät toki reagoi. Ymmärrän myös nettiriippuvaisia, sillä nyt kun itsekin kohtalaisesti pystyn käyttämään tietokonetta, on mukavaa käväistä facebookissa, lukea sähköpostit ja vähän surffailla. Tietokoneelle jää helposti ”koukkuun”.

Moni uskoo, ettei sähköherkkyydestä ole sairauden olemassaoloa tukevia tieteellisiä tutkimuksia. Niitä on paljonkin. Arvostan amerikkalaisprofessori Andrew Marinon ärsyke-vaste-testejä sähkömagneettisen säteilyn vaikutusten selvittämiseksi. Ensimmäisessä tutkimuksessa kaikki koehenkilöt reagoivat matalataajuiselle magneettikentälle ja vaikutukset ilmenivät aivojen potentiaalien muutoksina (evoked potentials). Toisessa tutkimuksessa Marino käytti samaa tutkimusmenetelmää ja selvitti matkapuhelinsäteilyn vaikutusta aivojen vasteeseen. Tutkittavista 90 prosentilla ilmeni muutoksia aivojen potentiaaleissa, kun tuloksia analysoitiin epälineaarisin menetelmin.

Tutkijat ovat sitä mieltä, että väestötasolla voi olla herkemmin reagoiva ryhmä, kuten esimerkiksi kemikaalien osalta on todettu. Myös yhteisvaikutuksia kemikaalien, säteilyn, raskasmetallien ja homeen kanssa voi olla. Venäläiset tiedemiehet ovat selvitelleet jo 1940-luvulla sähköherkkyyttä, jota kutsutaan myös mikroaaltosyndroomaksi, työperäisen altistuksen aiheuttamana sairautena.

Europarlamentissa on käyty keskustelua 2009 sähköherkkyyden hyväksymisestä Ruotsin mallin mukaisesti. Ruotsissa sähköherkät luokitellaan toimintarajoitteisiksi.

Kaikkia uuden teknologian vaikutuksia ei vielä läheskään tunneta. Mielenkiintoista, että langattomissa WLAN-yhteyksissä sekä reititin että tietokone lähettävät 10 hertsin taajuutta. Myös ihmisen aivojen sähköiset toiminnot ilmenevät näillä hyvin matalilla taajuuksilla. WLAN-säteilyllä on havaittu vaikutusta työmuistiin ja aivojen toiminnan heikkenemiseen alpha- ja beeta-alueella.

Kanadalainen professori Magda Havas on todennut sylissä olevan WLAN-päätteen heikentävän sperman laatua ja WLAN-tyyppisen säteilyn muuttavan sydämen lyöntitiheyttä herkillä henkilöillä.

Näiden tietojen valossa myös sähköherkkien neurologiset oireet langattomien päätelaitteiden lähellä ovat selitettävissä. Itse en voi käyttää WLAN-päätettä lainkaan. Saan huimausta ja käteni puutuvat langattoman päätteen äärellä.

Kun näytteilleasettajana osallistun messutapahtumiin, pyydän järjestäjältä paikan, joka on kaukana reitittimistä. WLAN-reitittimen antennien ympärille voi myös kääräistä säteilyltä suojaavaa kangasta, jolloin laitteen tuottama kenttävoimakkuus laskee kymmenenteen osaan, mutta WLAN toimii silti hyvin. 

Monissa maissa on Suomea tiukemmat ionisoimattoman sähkömagneettisen säteilyn turvanormit. Sähköherkkyyden hyväksyminen merkitsisi suurta muutosta yhteiskunnassamme. Etenkin se koskettaisi elektroniikkateollisuutta. Vastassa ovatkin suuret taloudelliset intressit. Teollisuuden olisi kuitenkin aika kohdata haasteet ja panostaa uusiin, riskit minimoiviin innovaatioihin.

Yhteiskuntamme rakenteita on syytä punnita vakavasti etenkin nyt, kun Maailman terveysjärjestö, WHO, on luokitellut radiotaajuiset kentät ”mahdollisesti karsinogeenisiksi”. WHO:n päätöstä ei voida sivuuttaa. Varovaisuusperiaatteen huomioiminen konkreettisine ohjeineen uuden teknologian käytössä on parasta ennalta ehkäisevää työtä sähköherkkyyden ehkäisemiseksi. Etenkin lapset herkkänä ryhmänä on suojeltava.

 M: Tuhannet kiitokset Erja tästä haastattelusta! Uskon, että se antaa monille kaivattua lisätietoa aiheesta.

Ps. Kiitokset Viltsulle eläinkuvista! :)