Yllätys, yllätys...

Tervehdys lukijat armaat! Huomasin ilolla, että suurin osa teistä lukijoikseni kirjautuneista on jaksanut odotella, josko se Mustikkatyttö vielä ilmaantuisi. Ja tässähän minä, pitkästä aikaa. Tänä parina vuotena on tapahtunut todella paljon: erittäin isoja elämänmuutoksia, tärkeitä ratkaisuja ja irtiottoja, mahtava löytö, suuria suruja, isoja iloja... paljon kaikenlaista. En ole vielä päättänyt mistä kaikesta tulen kirjoittamaan ja mistä en. Pikkuhiljaa mietin ja asiaa mutustelen.

Yhdestä isosta asiasta haluan nyt heti ensimmäiseksi kertoa. Minusta on tullut äiti nyt neljättä kertaa!  Esikoiseni täyttää tänä vuonna jo 18 vuotta enkä siis enää ole mikään tyttönen (blogini nimestä huolimatta), mutta niin vain ihan yllättäin huomasin viime kesän korvilla olevani jälleen kerran raskaana. Laskeskelin tilastoista, että se todennäköisyys, että minun ikäiseni nainen onnistuu synnyttämään elävän lapsen oli noin yhden suhde sataan. Ensinnäkin ikäisistäni pystyy tulemaan tilastojen mukaan raskaaksi vain yksi kymmenestä ja näistä raskaaksi päätyneistä äideistä tässä iässä vain noin kymmenen prosenttia lopulta onnistuu synnyttämään elävän vauvan. Ja sitten päälle vielä sekin (jota en edes laskenut todennäköisyyteen), että vauvahan oli ihan ylläri eli ei edes mitään yritystä  vauvan saamiseen ollut. (Varmat päivät eivät ole aina ihan niin kovin varmoja...onneksi ajattelen minä nyt.) Kaikki tämä huomioon ottaen vauvelimme tuntuu ihan pieneltä ihmeeltä!

kuopus ja esikoinen

Perheessämme on ennestään minä ja mieheni sekä kolme poikaa: 9-, 12- ja 17-vuotiaat. Ja kuulkaas, kyllä se tuntui ihmeelliseltä, kun tähän miesvaltaiseen porukkaan syntyi pikkuinen tyttönen. Isoveljetkin ovat olleet ihan innoissaan ja hurmaantuneita pikkusiskostaan. Mitä nyt aluksi välillä oli jollakin pientä mutinaa mm siitä, että pikkuveli olisi ollut mieluisampi yllätys ja vauvan nukkumisen huomioon ottaminen (vaadittu hiljaisempi meno) häiritsee eloa, äiti ei ehdi pelailemaan yhtä paljon lautapelejä kuin ennen ym. Mutta tosi nopeasti pikkusisko vei kuitenkin kaikkien veljienkin sydämet! Siippa on myös ihan tohkeissaan vauvasta ja pyrkii huolehtimaan tunnollisesti hänen hyvinvoinnistaan. Vauveli on koko perheen silmäterä ja joka päivä isoveljet hulluttelevat ja hauskuttavat siskoaan niin, että pikkujalat potkivat innosta ja nauru kujertelee tai kiljahtelee pienestä suusta. Isä taas tykkää varsinkin soittaa, hyräillä tai lukea tyttärelleen.

Hormonitoimintani on ollut minulla nuoresta lähtien tasapainoista ja olen vältellyt epäterveellisiä lisäaineita, kemianteollisuuden lääkkeitä, ehkäisypillereitä yms ja suosinut luonnonmukaisia ratkaisuja monilla elämän alueilla jo pitkään. Odotusaika meni muutamista jännityksen aiheista huolimatta loppujen lopuksi oikein hyvin ja varsin luonnonmukaisesti. Mitään kemiallisia lääkkeitä en syönyt vaan kaikki välillä ilmaantuneet nyt ajatellen pienehköt ongelmat hoituivat odotusaikana luonnomukaisin keinoin pääasiassa klassisen homeopatian avulla. Terveydenhoitajat ja lääkärit päivittelivät välillä, miten hyvin raskauteni sujui loppuun asti iästäni huolimatta ja sairaalasta lähtiessämme lääkäri vielä huikkasi, että tervetuloa taas vaan uudestaan, kun noin hyvin homma sujuu! :D

Join odostusaikana paljon itsetehtyjä smoothieita ja söin paljon marjoja ja mm kalaöljykapseleita sekä D-vitamiinia. Uimista harrastin runsaasti ihan loppuun asti. Vielä viimeisenä iltana ennen yöllistä synnytystä uin ja voimistelin uimahallissa.

Synnytys meni hyvin (vaikka toki sattui kovasti kuten aina ennenkin) ja mieheni tuki minua hienosti tapahtumien kulussa mm painaen selkääni lämpöhauteilla. Tällä kertaa syntyi lapsi, jolla olikin ihan tummat syntymähiukset ja hauska korkeampi tupsu keskellä päätä. Suloinen mussukka kerrassaan ja heti niin rakas!

Synnyttyään tyttö hakeutui heti rinnalle ja imi tosi pitkään kuin vanha tekijä. Ja siitä lähtien tytteli on pitänyt huolen syömisestään niin innolla, että maito nousi minulle tosi nopeasti ja hän ei tarvinnut luovutettua äidinmaitoa ollenkaan. Maidon runsas määrä on ollut ilon aihe ja aion tälläkin kertaa imettää pitkään. Viimeksi imetin lähemmäs kaksi vuotta.

Tyttömme on tosi eloisa, iloinen ja nopea oppimaan. Hän on mahdollisesti kaikkein innokkain liikkumaan lapsistamme. Hän oppi jo varhain kääntymään kumpaankin suuntaan ja ryömimään. Nyt viisikuisena hän jo itse hakeutuu sujuvasti topakkaan istuma-asentoon, jossa sitten istuskelee maailmaa ihmetellen, harjoittelee konttaamista ja on juuri oppinut jopa nousemaan tukea vasten seisomaan, mikä ei ole kovin yleistä tuossa iässä. Vauvelissa on kova vahtiminen, koska hän on jo tosi pienestä ollut niin kova menemään ja tietenkin kaikkea pitäisi päästä mutustelemaankin. On se mainiota, että meilläkin päästiin vielä nauttimaan tälläisen tytöntyllerön vauva-ajasta. Välillä kyllä on väsyttänyt kovastikin ja univelkaakin on ajoittain  ehtinyt aikalailla kertyä. Mutta joka tapauksessa ihan ihana juttu tämä meidän vauva!

Nyt on sellaiset tunnelmat, että jatkoa seuraa tällekin blogikirjoitukselle ja tällä kertaa ei sitten niin pitkän tauon jälkeen kuin viimeksi. ;)

Aurinkoista kesän jatkoa ja mukavia päiviä kaikille! :)