Yllätys, yllätys...

Tervehdys lukijat armaat! Huomasin ilolla, että suurin osa teistä lukijoikseni kirjautuneista on jaksanut odotella, josko se Mustikkatyttö vielä ilmaantuisi. Ja tässähän minä, pitkästä aikaa. Tänä parina vuotena on tapahtunut todella paljon: erittäin isoja elämänmuutoksia, tärkeitä ratkaisuja ja irtiottoja, mahtava löytö, suuria suruja, isoja iloja... paljon kaikenlaista. En ole vielä päättänyt mistä kaikesta tulen kirjoittamaan ja mistä en. Pikkuhiljaa mietin ja asiaa mutustelen.

Yhdestä isosta asiasta haluan nyt heti ensimmäiseksi kertoa. Minusta on tullut äiti nyt neljättä kertaa!  Esikoiseni täyttää tänä vuonna jo 18 vuotta enkä siis enää ole mikään tyttönen (blogini nimestä huolimatta), mutta niin vain ihan yllättäin huomasin viime kesän korvilla olevani jälleen kerran raskaana. Laskeskelin tilastoista, että se todennäköisyys, että minun ikäiseni nainen onnistuu synnyttämään elävän lapsen oli noin yhden suhde sataan. Ensinnäkin ikäisistäni pystyy tulemaan tilastojen mukaan raskaaksi vain yksi kymmenestä ja näistä raskaaksi päätyneistä äideistä tässä iässä vain noin kymmenen prosenttia lopulta onnistuu synnyttämään elävän vauvan. Ja sitten päälle vielä sekin (jota en edes laskenut todennäköisyyteen), että vauvahan oli ihan ylläri eli ei edes mitään yritystä  vauvan saamiseen ollut. (Varmat päivät eivät ole aina ihan niin kovin varmoja...onneksi ajattelen minä nyt.) Kaikki tämä huomioon ottaen vauvelimme tuntuu ihan pieneltä ihmeeltä!

kuopus ja esikoinen

Perheessämme on ennestään minä ja mieheni sekä kolme poikaa: 9-, 12- ja 17-vuotiaat. Ja kuulkaas, kyllä se tuntui ihmeelliseltä, kun tähän miesvaltaiseen porukkaan syntyi pikkuinen tyttönen. Isoveljetkin ovat olleet ihan innoissaan ja hurmaantuneita pikkusiskostaan. Mitä nyt aluksi välillä oli jollakin pientä mutinaa mm siitä, että pikkuveli olisi ollut mieluisampi yllätys ja vauvan nukkumisen huomioon ottaminen (vaadittu hiljaisempi meno) häiritsee eloa, äiti ei ehdi pelailemaan yhtä paljon lautapelejä kuin ennen ym. Mutta tosi nopeasti pikkusisko vei kuitenkin kaikkien veljienkin sydämet! Siippa on myös ihan tohkeissaan vauvasta ja pyrkii huolehtimaan tunnollisesti hänen hyvinvoinnistaan. Vauveli on koko perheen silmäterä ja joka päivä isoveljet hulluttelevat ja hauskuttavat siskoaan niin, että pikkujalat potkivat innosta ja nauru kujertelee tai kiljahtelee pienestä suusta. Isä taas tykkää varsinkin soittaa, hyräillä tai lukea tyttärelleen.

Hormonitoimintani on ollut minulla nuoresta lähtien tasapainoista ja olen vältellyt epäterveellisiä lisäaineita, kemianteollisuuden lääkkeitä, ehkäisypillereitä yms ja suosinut luonnonmukaisia ratkaisuja monilla elämän alueilla jo pitkään. Odotusaika meni muutamista jännityksen aiheista huolimatta loppujen lopuksi oikein hyvin ja varsin luonnonmukaisesti. Mitään kemiallisia lääkkeitä en syönyt vaan kaikki välillä ilmaantuneet nyt ajatellen pienehköt ongelmat hoituivat odotusaikana luonnomukaisin keinoin pääasiassa klassisen homeopatian avulla. Terveydenhoitajat ja lääkärit päivittelivät välillä, miten hyvin raskauteni sujui loppuun asti iästäni huolimatta ja sairaalasta lähtiessämme lääkäri vielä huikkasi, että tervetuloa taas vaan uudestaan, kun noin hyvin homma sujuu! :D

Join odostusaikana paljon itsetehtyjä smoothieita ja söin paljon marjoja ja mm kalaöljykapseleita sekä D-vitamiinia. Uimista harrastin runsaasti ihan loppuun asti. Vielä viimeisenä iltana ennen yöllistä synnytystä uin ja voimistelin uimahallissa.

Synnytys meni hyvin (vaikka toki sattui kovasti kuten aina ennenkin) ja mieheni tuki minua hienosti tapahtumien kulussa mm painaen selkääni lämpöhauteilla. Tällä kertaa syntyi lapsi, jolla olikin ihan tummat syntymähiukset ja hauska korkeampi tupsu keskellä päätä. Suloinen mussukka kerrassaan ja heti niin rakas!

Synnyttyään tyttö hakeutui heti rinnalle ja imi tosi pitkään kuin vanha tekijä. Ja siitä lähtien tytteli on pitänyt huolen syömisestään niin innolla, että maito nousi minulle tosi nopeasti ja hän ei tarvinnut luovutettua äidinmaitoa ollenkaan. Maidon runsas määrä on ollut ilon aihe ja aion tälläkin kertaa imettää pitkään. Viimeksi imetin lähemmäs kaksi vuotta.

Tyttömme on tosi eloisa, iloinen ja nopea oppimaan. Hän on mahdollisesti kaikkein innokkain liikkumaan lapsistamme. Hän oppi jo varhain kääntymään kumpaankin suuntaan ja ryömimään. Nyt viisikuisena hän jo itse hakeutuu sujuvasti topakkaan istuma-asentoon, jossa sitten istuskelee maailmaa ihmetellen, harjoittelee konttaamista ja on juuri oppinut jopa nousemaan tukea vasten seisomaan, mikä ei ole kovin yleistä tuossa iässä. Vauvelissa on kova vahtiminen, koska hän on jo tosi pienestä ollut niin kova menemään ja tietenkin kaikkea pitäisi päästä mutustelemaankin. On se mainiota, että meilläkin päästiin vielä nauttimaan tälläisen tytöntyllerön vauva-ajasta. Välillä kyllä on väsyttänyt kovastikin ja univelkaakin on ajoittain  ehtinyt aikalailla kertyä. Mutta joka tapauksessa ihan ihana juttu tämä meidän vauva!

Nyt on sellaiset tunnelmat, että jatkoa seuraa tällekin blogikirjoitukselle ja tällä kertaa ei sitten niin pitkän tauon jälkeen kuin viimeksi. ;)

Aurinkoista kesän jatkoa ja mukavia päiviä kaikille! :)

Kesä, ihana kesä!

Toukokuun loppu, kesäkuun alku - ihan parasta aikaa! Ilmatkin ovat suosineet. Aurinkoista ja raikasta sopivassa suhteessa. Piha on ollut täynnä kukkivia puita ja kiihkeää kasvua. Luumut ja kriikunat antoivat jo valkean kukkapilvensä loistaa, nyt omenapuut ovat täydessä terässä ja kirsikat aloittelevat kukintaansa.

Herkkä kultaherukka kukkii keltaisenaan, vastakohtinaan uljaat saksankurjenmiekat leiskuvan violetteina hopeaan vivahtavine lehtineen. Sireenit aukaisevat kukkansa näinä hetkinä. Kerkeimmät pionit ovat jo kauniilla nupuilla. Ahomansikkojen valkea meri tietää makoisaa heinäkuuta ja ukonkellomeri laajenee  hedelmäpuitten alla vuosi vuodelta. Paljon on löydettävää jokaisena aamuna avojaloin puutarhaa tutkaillessani.

Lisäsin tänä keväänä viljelylaatikoiden määrää ja nyt minulla on aiempaa enemmän tomaatintaimia  varttumassa.Vastapoimittujen tomaattien muhevan täyteläiseen, samalla makean raikkaaseen makuun ei hevillä kyllästy. Lapsetkin tykkäävät kovasti. Siirsin karhunvatukat entistä aurinkoisemmalla paikalle. Hyvin näyttävät viihtyvän ja uskonpa, että talon eteläseinustalla ne ehtivät kypsyäkin hyvin ennen syksyn saapumista.

Monia kasveja on ilo kerätä pihalta ja lähimaastosta syötäväksi. Villikasvien puolelta on voinut nauttia satoa mm nokkosesta, maahumalasta, horsman versoista, koivun lehdistä, kuusen kerkistä, voikukan nuorista lehdistä ja ketunleivän suloisista lehdistä.

Yrttimaan ruohosipulit ovat olleet jo pitkään kovassa käytössä. Timjami, salvia, sitruunamelissa, lipstikka, sitruuna-ajuruoho, oregano, suolaheinä ja monet muutkin piristykset ovat jo sen verran reippaassa kasvussa, että niin vain ruokapöytään ovat saaneet joutua harva se päivä. Tillit, retiisit, herneet ja muut kevään kylvökset kasvavat vielä aivan pieninä, joten niiden herkuttelusta voi oman maan sadon osalta vasta haaveilla.

Koulut loppuvat kohta ja odotan kesäloma-aikaa varmaan yhtä innolla kuin lapsenikin. Mahtavaa, kun lapsia ei tarvitse herätellä kouluun ja voi nauttia kiireettömistä aamuista ja leppoisista päivistä. Töitäkin teen toki välillä, mutta niitä on yleensä juuri sopivasti ja lomaakin jää paljon.

 Esikoisellani Vilillä on yksi aikakausi loppumassa. Ysiluokka päättyy ja oppivelvollisuus on pian suoritettu. Poika on tosissaan tykännyt luokastaan ja opettajistaan, joten yläkoulun päättyminen tuntuu hänestä  hyvin haikealta. Mukava porukka hajaantuu eri puolille, Onneksi omalla kylällä varmasti törmää moniin tuttuihin ja aika monet luokalta tulevat samaan lukioon kuin Vili sitten syksyllä. Koulu sujui esikoisellani vallan mainiosti ja kesäloman alkua ynnä peruskoulun suorittamista tekee mieli vähän juhliakin. Vili tykkää leipoa ja on siinä taitava, joten monen moista kakkua, piirakkaa ja herkkua on odotettavissa ensi viikonlopun juhlissa. Itse keskityn eniten salaattien, voileipäkakkujen ja muiden suolaisen puolen ruokien tekoon. Jonkinmoisen boolinkin aiomme yhdessä  valmistaa. Kolme ystäväämmekin ovat tulossa yhtenä iltana leipomaan ja laittamaan ruokaa kanssamme. Yhdessä on kivaa kokkailla!

 Vieraita, lähinnä perheystäviämme, tulee näihin kemuihin noin kuutisenkymmentä. Suunnitelmissa on mm laulamista, musisointia ja ulkopelejä. Toivon mukaan ensi lauantainakin on yhtä kaunista ja aurinkoista kuin tänään. Vili on puhunut tälläisistä kekkereistä jo useamman vuoden ja olen iloinen, että nyt saamme ne järjestettyä. Pienimuotoisempia illanviettoja ja pippaloita meillä on toki aina aika ajoin ollutkin. Saimme itsekin tänä keväänä jo käydä joissakin hauskoissa juhlissa. Kyllä pippalot, illanvietot ja ystävien tapaamiset yleensäkin ovat tosi piristäviä kohokohtia tavallisemman arjen keskellä.

Kesällä myös liikuntaan tulee uusia ulottuvuuksia. Takapihan suuri trampoliini on meillä jatkuvassa käytössä. Se on kyllä ollut tosi hauska ja hyödyllinen urheiluväline. Uimista olemme harrastaneet talvellakin ahkerasti uimahallissa, mutta pian aiomme suunnata taas uimaan läheiselle joelle. Järven rannallekin pitää kyllä aika ajoin päästä. Varsinkin  keskimmäiseni on ihan intona jalkapalloon ja kuopuskin on kovasti menossa mukana, joten niin vain äitikin on usein kesäisin pelaamassa takapihan nurmialueella. Minähän kyllä oikeasti todella tykkäänkin jaliksesta ja usein pelikauden alkaessa yllätän pojat ja vetelen ihan kummasti maaleja. Niin kävi nytkin! Kyllä tämä kesä on sentään ihanaa aikaa! Nautitaan siitä nyt täysillä! :)

In Memoriam

Tämä viikko on ollut raskas ja surullinen. Tiistain vastaisena yönä puhelin soi yllättäin ja herätti. Puhelu tuli neurologian erikoislääkäriltä. Isäni oli maanantain puolella saanut massiivisen aivoverenvuodon ja oli hoidossa Kuopion keskussairaalassa. Tuli kylmä olo ja tärisin. Keskustelimme ennusteesta ja se oli erittäin huono. Päätin lähteä lasteni kanssa isääni katsomaan ja varasimme liput junaan. Isäni ehti kuitenkin menehtyä ennen kuin pääsimme hänen luokseen.

Isälläni oli ollut monia terveysongelmia jo nuoresta keski-ikäisestä lähtien ja hän oli joutunut käyttämään erilaisia lääkkeitä jo vuosia. Hän ei ollut lainkaan luontaishoitojen käyttäjä vaan päätyi ainoastaan koululääketieteen tavanomaisten hoitoratkaisujen käyttäjäksi. Niistä lääkkeistä ja hoidoista oli varmaan hänelle pitkään helpotustakin, mutta surullista kyllä eräs lääke koitui kuitenkin hänen kohtalokseen.

Lääkäri kertoi minulle jo yöllä, että Marevan (verenohennuslääke) lääkityksessä esiintyy tilastollisesti pieni riski aivoverenvuotokomplikaatioon ja se riski ikävä kyllä toteutui nyt isäni kohdalla. Marevanin käyttäjiltä seurataan säännöllisesti veriarvoja (INR), jotka kertovat miten lääke toimii ja pysyykö veri sopivan ohuena. Aiemmin arvot olivat pysyneet isälläni tasaisina ja sopivina, mutta nyt jostain tuntemattomasta syystä tuo tarkkailtava arvo olikin mittausten mukaan aivan liian korkea ja veri oli päässyt ohenemaan liikaa, Se oli lääkärin mukaan mitä ilmeisemmin ollut laukaiseva tekijä aivoverenvuodon puhkeamiseen.

Näinä päivinä olen muistellut paljon isääni ja hänen elämäänsä. Isäni syntyi Satakunnassa maalaistalon kuusilapsisen perheen kuopukseksi. Tuo pellavapäinen vilpertti  oli jo pienenä vilkas, puhelias ja nauravainen. Poikasesta lähtien isäni osasi arvostaa eri-ikäisiä ihmisiä ja hyvää keskusteluhetkeä. Hänet saattoikin lapsena löytää usein naapurin mummon luota jutustelemasta ja  kukkia kastelemasta.

Isäni oli monella tapaa hyvin persoonallinen hahmo. Hän alkoi jo nuoresta perehtyä syvällisesti moneen tärkeänä pitämäänsä asiaan muodostaen niistä vahvoja, selkeitä mielipiteitä. Isälläni oli taipumus perustella kantansa varsin kattavasti ja hän kertoi ajatuksensa usein rohkeasti ja avoimesti. Jo pienestä pitäen minulla on muistikuvia isästäni kertomassa erilaisia kiinnostavia anekdootteja ja kaskuja historiallisten henkilöiden ja yhteiskunnallisten vaikuttajien elämästä.

Isäni luki todella paljon. Hänen erityisiä kiinnostuksen kohteitaan olivat yhteiskunnalliset asiat, elämänkerrat,  historia ja oikeustiede. Hän rakasti kierrellä vanhojen tavaroitten kaupoissa ja keräillä kirjoja, tauluja, astioita ja muuta mielenkiintoista.

Isäni ja äitini tapasivat opiskellessaan Tampereen yliopistossa ja rakastuivat. Heillä oli monia samoja kiinnostuksen kohteita ja he keskustelivat läpi koko ikänsä paljon yhdessä. Jo melkoisen nuorina he valmistuivat yliopistosta ja muuttivat töihin erääseen Pirkanmaan kuntaan. Isäni johti tuota kuntaa jo kaksikymmentäyksi vuotiaana. Se on minusta tuntunut aikamoisen nuorelta iältä vastata tuollaiseen haasteeseen. Mutta isä ei tosiaan pelännytkään haasteita, vaan hän oli hyvin rohkea ja optimistinen luonne. Hänen optimistisuutensa olikin jo ihan legenda lähisuvun kesken. Vaikka tilanne olisi näyttänyt kuinka synkältä tai haastavalta hyvänsä, isän vakiolausahdus oli: "Kyllä kaikki järjestyy!" Vaikeita asioita isäni joutuikin kohtaamaan aikamoisen paljon, esim tietyssä elämänsä vaiheessa poliittista vainoa ja muuta epäoikeudenmukaista kohtelua. Hänellä oli myös  paljon terveysongelmia. Kuitenkin  hänen valoisa, toiveikas sekä henkisesti vireä asenteensa elämään kantoi pitkälle ja loi aina luottamusta siitä, että kohta taas moni asia on paremmin. Elämä kantaa ja tuo iloa.

 Isä työskenteli elämänsä aikana mm eri kunnissa kunnanjohtajana, yrittäjäkurssien vetäjänä ja hän toimi myös salanimellä sanomalehtikolumnistina. Kerran hänelle sattui hauska juttu junassa. Erään miehen kanssa virisi eloisa keskustelu, jolloin yhteiskunnallisen pohdiskelun lomassa mies alkoi lainailla ueamman vuosikymmenen takaa erään arvostamansa kolumnistin ajatuksia. Ja kuinka ollakaan tuo kolumnisti olikin ollut isä! Arvata saattaa, että isäni oli hyvin otettu.

Muistan isäni lapsuudestani ystävällisenä ja lempeänä hahmona meitä lapsiaan kohtaan. Hän puhui kotona yleensä paljon ja halusi myös usein kiittää meitä. Hän puhui meistä arvostavasti ja loi aina uskoa ja luottamusta perheenjäsentensä kykyihin ja tulevaisuuden näkymiin. Kaiken kaikkiaan hän oli hyvin kannustava isä. Myös äitiäni hän kiitti ja kannusti jatkuvasti. Olen ymmärtänyt, että tälläiset ominaisuudet eivät ole suinkaan mitään itsestäänselvyyksiä.

Isäni antoi työelämänsä ajoittaisesta kiireellisyydestä huolimatta usein myös hyvin aikaa perheelleen. Hän rakasti uimista ja opetti minut uimaan jo tosi pikkuisena, noin kolmevuotiaana. Paikkakunnalla oli kaunis järvi. Uiminen oli meille silloin ja myöhemminkin yhteinen harrastus. Isä innostui aika ajoin puutarhahommistakin, erityisesti sipulin viljelystä ja ruuanlaittokin oli hänelle mieluisaa. Hän olikin mielestäni taitava kotikokki. Muistan hyvin miten hän välillä täytti keittiön erilaisilla tarveaineilla ja teki monenmoisia säilykkeitä lasipurkkeihin. Mieleeni on myös jäänyt lämpiminä hetket, kun kävelimme yhdessä perheenä metsässä tai menimme mummolaan viettämään aikaa. Kävimme yhdessä myös teatteriesityksissä ja muissakin kiintoisissa tapahtumissa. Meillä oli paljon mukavia hetkiä yhdessä.

Olen kiitollinen isälleni elämästäni, jonka sain. Olen kiitollinen yhteisistä hetkistämme, joita saimme kokea. Olen kiitollinen rakkaudesta ja huolenpidosta ja kaikesta siitä, mitä opin tältä mielenkiintoiselta, persoonalliselta ja luovalta mieheltä. Mieheltä, joka säilytti läpi elämänsä  osana itseään sen uteliaan, toiveikkaan, elämänjanoisen pikku pellavapään, joka nautti elämästään Satakunnan pitkinä, aurinkoisina kesinä.

Kiitos kaikesta rakas isä! Uskon, että vielä kohtaamme.