Yksi ihanimpia asioita elämässäni ovat ystävät! Heitä on siunaantunut koko eloni ajan jotenkin niin mutkattomasti. En muista aikaa ilman, että minulla olisi ollut rakkaita ystäviä, joihin olen voinut luottaa ja jakaa niin hyvät kuin huonotkin asiat.
Olen pitänyt ystävien olemassaoloa niin luonnollisena, tärkeänä asiana kuin hengittämääni ilmaa, etten ole edes antanut tilaa päässäni sille mahdollisuudelle, ettei minulla olisi ystäviä. Ystäväni ovat aina tuleet jotenkin luonnostaan elämääni... on vain alkanut synkata niin hyvin joittenkin ihmisten kanssa. On tehnyt mieli avautua puolin ja toisin ja sitten sitä on joskus nopeastikin tultu läheisiksi, joskus pikku hiljaa.
Jollain sivulla näin erään kiinnostavan ihmisen määrittelevän itsensä sosiaaliseksi erakoksi. Hänellä tuntui olevan paljon ystäviä, mutta hän nautti kovasti myös yksinolosta. Tuo sanonta jotenkin kolahti minuun, koska on aikoja, jolloin oleskelen paljon kotosalla vain perheen parissa eikä tule oikein lähdettyä minnekään eikä järjestettyä mitään. Tykkään silti kovasti ystävistäni ja kun taas tulee erilainen kausi mieleni uumenissa, kapuan päivänvaloon ja otan enemmän yhteyksiä, menen ja tulen, kutsun ja ehdotan. Mutta minulla on kauteni ja minulla on päiväni. Onneksi ystäväni tietävät sen ja puhelin on keksitty. Ystävyyteen tarvitaan läheisyyttä, mutta ystävät antavat toisilleen myös tilaa hengittää. Välillä on kiva jutella ja tehdä kaikenlaista mukavaa yhdessä sekä suunnitella tulevia hauskoja tempauksia porukalla ystävien kanssa. Toisinaan taas yksinolo tuntuu hyvältä ja rentouttavalta. Yksin ollessanikin keksin yleensä paljon miettimistä ja tekemistä. Minulla ei ole taipumusta pitkästyä.
Joskus tuo yksinolo voi kyllä alkaa mennä jo liiankin pitkälle. Silloin ystävät alkavat pikku hiljaa kuulostella, missä sitä oikein mennään. Onko kaikki hyvin. Jos huolia ja paineita on, jotkut reagoivat menemällä jumiin, oman toiminnan ohjauskyky heikkenee. Surujen alle hautautuneena toimintatarmo hiipuu ja yksinkertaisetkin rutiinit, ehkä juuri jopa pahiten ne, alkavat tökkiä ja kohta elämä onkin kuin yhtä hidastettua elokuvaa, painajaista, joka jatkuu päivästä toiseen.
Usein tässä tilanteessa ihminen vielä sanoo, että kyllä tämä tästä. Minä klaaraan ihan kohta kaiken, nyt on vain tällainen tilapäinen jumitus. Mitäpä ystäväni ovat silloin tehneet, kun tällä naisella menee näin. Ovatko ajatelleet, että antaa naisen maatua omiin ongelmiinsa, kun ei kerran osaa tai kehtaa apua selkeästi pyytää. Eivät ole antaneet maatua, eivät!
Kun on ollut vaikeaa, kun ei ole jaksanut...ystävät ovat tulleet pyytämättäkin. Tulleet puhumaan, vieneet lapset yökylään, tuoneet salaattia ja sämpylöitä, siivonneet asuntoa yksin tai monen naisen voimin koko päivän. Ovat kertoneet, että kaikki järjestyy ja he tulevat olemaan aina tukeneni. Näin olen saanut kokea niin suurta välittämistä, niin jopa rakkautta, että mustimmankin pilven alta on taas alkanut pilkottaa aurinko. Luottamus siihen, että kaikki on taas pian paremmin on herännyt. Itse asiassa kaikki on heti jo ollutkin paremmin!
Kun aloin miettiä sitä, onko ystävilläni joitain yhteisiä piirteitä, niin nopeasti mieleeni juolahti kolme sanaa: hyväntahtoisuus, avoimmuus ja rehellisyys. Kaikki ystäväni omaavat nämä piirteet. Jotkut ystäväni eivät ehkä kaikille halua tai jaksa olla avoimia, mutta minulle he ovat ainakin. Epärehellisiä, pahantahtoisia tai ystävilleenkin jatkuvasti piikitteleviä ihmisiä minä nyt en meinaa jaksaa ollenkaan. Se, että ihmiset haluavat toisille hyvää ja se näkyy myös heidän käytöksessään on minulle tärkeää.
Mitään roolien ja kulissien pitämistä en myöskään jaksa kauaa seurata lähipiirissä. Arvostan sitä, että ihmiset eivät pakene todellisuutta ja petkuta jopa itseäänkin omista luonteenpiirteistään ja käytöksensä vaikuttimista, vaan selvästikin pyrkivät kohtaamaan itsensä ja ovat jopa avoimia oppimaan koko ajan lisää elämästä, itsestään ja toisistaan. Niinpä onkin niin onnellisesti, että ystäväni ovat todella aitoja ihmisiä!
Kukaan ei ole täydellinen, en minä niinkuin eivät ole ystävänikään, mutta omissa ystävissä on aina paljon sellaista, joka vetoaa, vetää puoleensa. Ja kun mietimme millaisia ystävämme ovat, opimme itsestämmekin. Opimme, millaiset asiat ovat meille itsellemme tärkeitä, millaiset omainaisuudet meitä koskettavat.
Ystävien kanssa ollessa pystyy myös kehittymään. Oikeat ystävät hiovat meitä. He uskaltavat ehdottaa (toivon mukaan hienotunteisesti ;) ), jos kannattaisi kiinnittää johonkin ongelmaan enemmän huomiota tai pyrkiä muuttamaan jotain asiaa. Läheisten ihmisten kanssa voi välillä tulla eripuraakin, mutta toisaalta on läheisyyden merkki, kun uskalletaan tuoda todelliset ajatukset ja tunteet esille. Todellisella ystävyydellä on niin vahva pohja, että se kestää ajoittaiset myrskytkin kaatumatta. Usein asioitten selvittely, mikäli tarvetta löytyy, vain lähentää kahta toisiaan arvostavaa ihmistä. Me kestimme tämänkin yhdessä!
Ystäväni ovat ihania, niin ne joitten kanssa olen usein tekemisissä kuin nekin, joita pystyn tapaamaan harvemmin. Elämäni olisi niin toisenlaista ilman ystäviäni, vanhoja ja uusia. Ja aina on se kutkuttava mahdollisuus, että nurkan takana piileskelee taas yksi uusi, mahtava ystäväkandidaatti omine hienoine ominaisuuksineen.
Olen saanut niin paljon iloa ja tukea ystäviltäni, että, jos kykenisin itse antamaan edes murto-osan siitä toisille, kokisin olevani todella hyvä ystävä. Elämä on sentään usein oikein suloista ja suuri kiitos siitä kuuluu ystäville! :)
