maanantai 5. syyskuuta 2011

Elimistön sisäistä ja ulkoista suojaamista

Terttuselja vetää katseet puoleensa hehkuvilla väreillään. Intiaanikesän tunnelmissa tänäänkin...

 Rynnistin tänään  hellittelemään elimistöäni heti aamutuimaan marja-aroniasmoothiella. Siippa vietti  lomapäivää ja tuolla terveyspommilla lähti hänenkin päivänsä hyvin käyntiin.

Marja-aronia sisältää suuria määriä mm antosyanideja, joilla kasvi puolustautuu solujen hapettumista sekä sieni- ja bakteeritauteja vastaan. Meillä  marja-aronia pensaat ovat nyt aivan tulvillaan satoa, joten nuo marjat kuuluvat jokaiseen päiväämme. Poimin yleensä myös yhtä sun toista vihreää virkistystä pihaltamme juomiemme joukkoon. Uskonpa, että tuo pirteä, marjainen juoma antoi aimo annoksen sisäistä suojaa elimistölleni.

Marja-aronioita on vielä paljon jäljellä pihamme pensaissa. Alkavaa ruskaa on jo näkyvissä.

  Marjaisa yrttismoothie

lasillinen marja-aronioita 
kourallinen lollo rosso-salaattia
sitruunamelissan lehtiä
mintun lehtiä
pikkaisen salviaa
pikkaisen tilliä
verigreippi palasina
1-2 banaania
ripaus valkosipulijauhetta
loraus hunajaa
vettä

Sekoita ainekset blenderissä. Nauti!

Hyvä olo tuosta tämän aamuisesta juomaversiosta ainakin tuli!


Mintut kukkivat edelleen luumupuun juurella.


Elimistöä kannattaa suojata ulkoisestikin. Sain Erja Tammiselta airtube-handsfreen, joka meni heti testaukseen ja Vilin käyttöön.

WHO suosittelee eritoten lapsille handsfreen käyttöä. Lasten hermosto on vielä kehitysvaiheessa ja säteilyä imeytyy lapsiin myös enemmän kuin aikuisiin.

Ilmaputki-handsfree ei johda säteilyä aivoihin niin paljon kuin monet mallit tekevät , vaan se vähentää päähän kohdistuvaa säteilyä enemmän kuin tavalliset laitteet, jopa 98 prosenttia. Systeemi perustuu patentoituun tekniikkaan, jossa ääni johdetaan onttoa ilmajohtoa pitkin korvaan. Laite soveltuun myös musiikin kuunteluun MP3-soittimesta.




Vili on kovasti tykännyt tästä airtube-handsfreestä! Sitä on miellyttävä käyttää ja ääni kuuluu puhelun kummallakin osapuolella mainiosti. Minäkin olen kokeillut  ja hyvältä vaikutti.






Tässä vielä lisää näytteitä sähkömagneettisilta kentiltä suojaavista materiaaleista tai laitteista. :




Daylite –suojakankaat toimivat ilman maadoitusta suojaten radiotaajuiselta mikroaaltosäteilyltä. Kangas sisältää hiuksenhienoja metallikomponentteja, joihin kankaan suoja vaikutus perustuu. Kangas antaa 99 prosentin suojan mikroaaltosäteilylle taajuudella 1,8 GHz. Daylite on hyvin valoa läpäisevää, hengittävää ja kevyttä kangasta, joka sopii mainiosti esimerkiksi ikkunaverhokankaaksi tai hupuksi baldakiinivuoteeseen.



Nefa 16- plus



"Virranpysäytysautomaatti on pieni sähkötauluun asennettava rele, joka katkaisee jännitteen virtapiiristä ja sähkölaitteista kun sähköä ei käytetä. Virranpysäytysautomaatti syöttää sähköverkkoon pienen määrän tasavirtasähköä, joka toimii verkossa ”paimenena”.
Jos haluat käydä yöllä vaikkapa jääkaapilla ja kytkeä yölampun päälle, jännite toimii tunnistimena ja virta palaa hetkessä verkkoon. Kun taas sammutat yölampun, virta ja jännite katkeavat verkosta.
Virranpysäytysautomaatti vähentää merkittävästi altistusta etenkin öiseen aikaan. Tällainen rele onkin käytössä standardivarusteena jo monissa saksalaisissa makuuhuoneissa."



Cornet-radiotaajuusmittari mittaa kaikki laitejärjestelmät taajuusalueella 100 MHz - 6 GHZ (kännykkäsäteilyn, laajakaistat (Wlan), langattomat kotipuhelimet, paikantamisjärjestelmät, tutkat, Digi-TV.n, mikroaaltouunin )




Olen sitä mieltä, että omaan ja lastensa terveyteen jos mihin kannattaa satsata. Olen iloinen, kun nykyään alkaa löytyä jo mukavasti tietoa siitä, miten omaa terveyttään voi parhaiten vaalia. Ravinnerikas, puhdas ja luonnollinen ravinto on yksi terveytemme kulmakivi ja toinen tärkeä perusasia on elimistöjemme suojaaminen ympäristön saasteilta - oli kyseessä sitten kemikaalit, raskas metallit tai sähkömagneettinen saaste.

Raikkaita ja aurinkoisia alkusyksyn päiviä kaikille! :) 





9 kommenttia:

  1. Tässä joutessani aina lueskelen Piipon Suomalaiset marjat kirjaa ja minulle on tullut sellainen olo, että pääasia kun syö kotimaisia marjoja. len tänä vuonna kyllä sekä pakastanut, syönnyt tuoreena kuin myös keittänyt kattilassa kevyesti hilloksi paljon, joten nyt on mistä ottaa. Lakka vielä uupuu. Ja sitä ilman en koskaan lähde talveen.

    Lakasta moni luulee, että se on vain C-vitamiinipommi. Se on sitäkin, mutta siinä on sen lisäksi mm. A.vitamiinia kymmenen kertaa enemmän kuin muissa marjoissa. C- ja E-vitamiinia runsaasti eli saman verran kuin mustaherukassa. Lakan tärkeimpiä terveyteen vaikuttavia aineita ovat ellagihappo ja ellagitanniinit, jotka estävät patogeenisten bekteerien kasvua tehokkaasti. Lakkauutteen on havaittu estävän tehokkaammin kuin mikään muu marjauute pieneliöitä.

    Lakka myös estää paksusuolisyöpää!

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Leena! Kotimaiset marjat - ne ovat kyllä ihan ykkösjuttu. Sinullahan kuulostaa olevan aivan upeat varastot talveakin varten!

    Kyllä, lakka on todellakin monipuolinen ja tehokas terveyden edistäjä ja yksi meidän perheen poikienkin lempimarjoja. Relletin mummolan lähistölläkin Pohjois-Pohjanmaalla niitä onneksi kasvaa. Päästiin siellä taas tänäkin kesänä tuoreiden lakkojen makuun. :)

    VastaaPoista
  3. Marja-aroniaa olisi kyllä joskus kiva maistaa.Täällä saa tuoreena vadelmia,mustikoita ja karhunmarjoja ja joskus harvoin punaherukoita,mutta ne ovat sikakalliita.Onneksi lähistöni jättimarketin pakastehyllyssä on hyvä valikoima pakastemarjoja,myös puolukoita ja mustaherukoita,joita käytänkin usein.Lakkaa kun vielä saisi ja vaikka tuota marja-aroniaa...
    Ai niin,unohdin ihan mulperimarjat,joita kasvaa täällä aika monessa puussa.
    Mielenkiintoinen tuollainen hands free!

    VastaaPoista
  4. Ompa herkun kuuloinen smoothie ohje! Kuivattelen vieläkin naapuritalon raja-aidan tuotteita toivoen saavani aronia-jauhoa. Ihan yhden kaksi aroniaa olen heitellyt smoothieen, mutta tarkoitus on tehdä toisinto aiemmin postaamastasi aronia-smoothiesta. Nektariinin kanssa aronian tuhti maku ei tule niin esille! Tuo handsfree kuulostaa just hyvältä idealta joululahjapakettiin!

    VastaaPoista
  5. Yaelian: Jospa vaikka ensi kesänä Suomessa...
    Teillä on siellä Israelissa kyllä tosi paljon kaikkea ihanaa: hedelmää, marjaa ja vihannesta! Itse en ole ikinä maistanut tuoreita mulperimarjoja, olisipa mukavaa saada tilaisuus.

    Tuossa hands freessä on muuten kuulema stetoskooppia muistuttava tekniikka.

    Sannis: Minulla taitaa olla joku smoothiebuumi päällä. Tänään kehittelin taas ihan uuden version. Hauskaa aina testailla eri variaatioita.

    Heh, olen jo kaiketi tottunut kivasti aronioitten tuhtiin aromiin, koska tekee mieli nappailla niitä jo joka päivä. Vai vaikuttaneeko tieto superterveellisyydestä.
    Monilla muilla marjoilla ja hedelmillä voi kyllä tosiaan pehmentää makua.

    Juu, itsekin aattelin, että siinäpä vasta loistoidea lahjaksi! :)

    VastaaPoista
  6. Moi Mustikkatyttö!

    Kiva blogi sulla. Olet ilmeisesti kirjoitellut jonkin verran EMF-kentistä ja niiltä suojautumisesta. Luin myös jonkun postauksen, missä kerroit kestäväsi niitä nyt paremmin. Kerro mulle sun vinkit siihen, miten suojautua tietokoneen säteilyltä!? Mitä olet itse tehnyt ja mikä on auttanut eniten?

    Kivaa syksyä!!

    VastaaPoista
  7. Kiitos anonyymi tosi hyvästä kysymyksestäsi! Vastaus olisi kuitenkin laaja ja minulla on kohta homeopatia-asiakkaan vastaanottoaika, joten joudun palaamaan aiheeseen vähän myöhemmin.

    Keksinpä tässä, että teenkin seuraavan postauksen juuri kysymästäsi aiheesta! Joten seuraavasta blogikirjoituksestani kuulet aiheesta lisää!

    Kiitos ja kivaa syksyä sinullekin! :)

    VastaaPoista
  8. Jes! Odottelen postausta :-).

    VastaaPoista