Kevään koittaessa

 

Aikaa on hurahtanut jo reippaasti yli kuusi vuotta siitä, kun viimeksi kirjoitin tähän blogiini. Elämässä on luonnollisestikin tapahtunut paljon tässä välissä. Esikoiseni on jo muuttanut pois kotoa ja hän opiskelee toisella paikkakunnalla unelma-ammattiinsa eli lääkäriksi. Ensi kesänä hän tekee jo osastonlääkärin vastuulisia töitä ja opinnot jatkuvat sitten jälleen syksyllä. Kaksi muuta poikaani opiskelee vielä lukiossa. Nuorimmaiseni Milla-tyttö on jo reipas eskarilainen. Tänään keskustelin tyttäreni eskariopen kanssa kehityspalaverissa. Milla on kuulema ollut tosi iloinen ja tasapainoinen eskarilainen, jolla on mm. erittäin hyvät kielelliset ja matemaattiset taidot. Oikeastaan kaikki osa-alueet opinnoissa ovat sujuneet mainiosti ja Milla on toiminut jopa apuopena neuvoen toisia oppilaita tehtävissä. Tytöllä on myös paljon hyviä kavereita ja leikitkin ovat sujuneet oikein mukavasti. Millalle oli annettu haasteellisempia tehtäviäkin, koska monet normitehtävät olivat olleet liian helppoja. Samoin olisi kuulema hyvä toimia koulussakin vastaisuudessa. Tulevaisuudessa jo siintävä koulun alkaminen näyttää tällä hetkellä varsin lupaavalta.

Olen kirjoitellut runoja ja romaaniakin, mutta romaanini kanssa tuli kirjoitusjumi, josta yritän päästä jossain vaiheessa eteenpäin. Blogiinkin olisi paljon kerrottavaa, mutta pikkuhiljaa tässä nyt etenen pitkän tauon jälkeen. Vastaisuudessa aion kirjoittaa taas homeopatiastakin. Ja runojanikin tuon taas tänne. Ihanaa, kun kevät on jo tuloillaan! Palaillaan! 

Mushu-kissamme

Virstanpylväitä

Esikoinen ja keskimmäinen poitsu noin kymmenen vuotta sitten

Olen vauvan äiti ja olen aikuisen äiti. Olen myös kahden kouluikäisen äiti. Tässä kuviossa näkyy aika laajasti äitiyden kirjo. Tuntuu jännältä, kun on niin monenikäisiä lapsia omassa perheessä.

Yksi iso virstanpylväs on nyt ohitettu, kun esikoiseni täytti 18-vuotta viime kuussa. Jotenkin jännitti etukäteen miltä sitten tuntuu. Ja erikoiselta tilanne on aluksi tuntunutkin, yhtä aikaa tosi hienolta ja toisaalta haikealta ja jännittävältä. Nyt esikoinen tekee isot päätöksensä varsin itsenäisesti ja voin vain ehdotella jotain varovasti tai no, ehkä en aina niin varovasti. Sanonhan usein mielipiteeni varsin suoraan kotosalla. Mutta jokatapauksessa, päätäntävalta on periaatteessa kokonaan hänen.

Tokihan aikuinen lapsi joutuu ottamaan huomioon kodin pelisääntöjä, esim musiikin äänenvoimakkuuden suhteen yms, mutta joka tapauksessa kaikkeen minun ei kuulu enää puuttua. Mutta kuitenkin... kuitenkin puutun aika moneen asiaan ja neuvon ja opastan ja varoitan ja... Niin, ei tämä ihan helppoa ole. Lapsi yhtäkkiä onkin virallisesti aikuinen, mutta äidin suojeluvaisto säilyy kuitenkin tietenkin edelleen voimakkaana. Pikku hiljaa tähän tottuu ja onneksi esikoiseni on ollut perinteisesti hyvin järkevä ja fiksu poika. Mitään varsinaisia tyhmyyksiä hän ei ole harrastanut koskaan ja toivon mukaan se järkevyys säilyy jatkossakin.

Esikoiseni Viltsu aikoo asua kotona näillä näkymin vielä siihen asti, kunnes jatkaa (nykyisten suunnitelmiensa mukaan ainakin) opintojaan yliopistossa. Vähän häntä jo innostaisi kuulema muuttaa lähemmäs nykyistä kouluaan lukiota ja työpaikkaansa. Mutta kiva juttu, jos hän ei päädy muuttamaan ihan lähiaikoina vielä pois. Ehkä sitten ensi kesänä, saa nähdä.

Näin monet ovat todenneet ja niin minäkin: Kumman äkkiä tämä aika hurahti synnytyslaitoksen pikku tuhisijasta aikamieheksi. Välillä ihan itkettää, kun tuntuu niin haikealta. Viltsukin lausahti, että nyt lapsuus on sitten enää muistoissa. Tietää poika miten saa äitille kyyneleet silmiin!

Onneksi esikoinen suunnittelee hakevansa lähiyliopistoon. Helpottaa kummasti ikävää, jos poika on puolen tunnin matkan sisällä eikä vaikkapa viiden sadan kilometrin päässä. Vaan kylläpä monet vanhemmat tottuvat sellaiseenkin tilanteeseen hyvin. Itse olen kuitenkin aina haaveillut asuvani  lähellä aikuisiakin lapsiani

Olen myös tottunut hoitamaan lapsiltani lähes kaikki sairaudet luonnonmukaisesti Kovasti toivon, että he jatkavat luonnonmukaista hoitotyyliä itsekin elämässään aikuisina. Jos lapset asuvat lähellä, voin nopeasti auttaa heitä tarvittaessa varsinkin homeopatialla lähes vaivassa kuin vaivassa. Homeopatiahan sopii hoidoksi tai hoidon osaksi lähes kaikkiin sairauksiin.

Viime kesänä yksi pojistani oli mahtavalla kesäleirillä. Esitietolomakkeessa kysyttiin voiko pojalle antaa tarvittaessa jotain kipulääkettä kuten Panadolia. Silloin hätkähdin tajutessani, että tämäkään poikani ei ollut saanut koko elämänsä aikana yhtään kipulääkettä, ei Buranaa, ei Panadolia, ei mitään. Kun hoitaa lapsiaan luonnonmukaisesti, voi joskus mennä tosiaan niin kivasti, ettei kemiallisia lääkkeitä tarvita juuri ollenkaan tai ollenkaan. Kuumeissa en ole koskaan lapsillani alentanut Panadolilla tms, koska kuume on elimistön oma hyödyllinen taistelukeino taudinaiheuttajia vastaan. Kuumetta alentavat lääkkeet voivat hidastaa ja häiritä parantumisprosessia ja rasittaa elmistöä ( esim maksaa. ) Toki olen mitannut kuumetta ja seurannut, ettei se nouse liian korkeaksi aivojen kannalta. Tarvittaessa olen puuttunut taudin kulkuun hoitamalla homeopaattisilla lääkkeillä tai muilla luonnollisilla keinoilla. Hyvin olemme tällä tyylillä pärjänneet ja tarkoitus olisi vastakin toimia mahdollisimman luontaiseen tapaan, mikäli suinkin mahdollista.

Tyttelimmekin voi hyvin. Tällä meidän kuopuksellammekin on ollut omat virstanpylväänsä. Hän oppi kävelemään kahdeksan kuukauden iässä ja siihen sitten konttaus loppuikin aika nopeasti. Piti päästä harjoittamaan juuri opittua uutta taitoa. Tätä nykyä kymmenen kuukauden iässä tyttö taapertaa topakasti ympäri taloa, kantelee tavaroita mukanaan ja aukoo innolla kaappeja etsien uusia aarteita. Tänään kaurahiutaleet saivat kyytiä pitkin lattiaa. Aika haastavaa yrittää tehdä kotihommia liian innokkaan apurin kanssa. :)

Milloin vauvaikä loppuu ja alkaa taaperokausi? Onko se vuoden iässä vai silloin, kun vauva oppii kävelemään. Jos tyttöä kantelee sylissä potkupuvussa, hän näyttää vauvalta. Mutta mekossa kävellessään määrätietoisena ympäriinsä, tuntuu, että talossa on taapero. Viltsu onkin sanonut välillä, että laita äiti siskolle potkupuku päälle, jotta hän näyttäisi vielä vähän aikaa vauvalta. Näyttää olevan vauva-ajan loppuminen muillekin kuin minulle haikea juttu. Sisko on Viltsullekin niin rakas, että hän mietti, että, jos hän muuttaisi kauas opiskelemaan, niin he voisivat etääntyä toisistaan ja se olisi harmi.

Tyttö hihkuu ylensä innoissaan ja menee vastaan, jos joku perheenjäsen tulee kotiin. Aamusella tytteli tarkkailee usein poikien kouluun lähtöä ja menee välillä vähän läpsimään, jos joku nukkuu pitkään. Poikien pukiessa ulkovaatteita hän säntää usein kengän nauhojen kimppuun ja odottaa vilkuttamishetkeä. Kaikenlaisia omia rutiineita on jo ehtinyt kehittyä.

Tyttö saa kivasti huomiota, kun vejet hulluttelevat ja pelleilevät kuka milloinkin hänen kanssaan. Ja hän saa varmasti joka päivä kuulla jonkun suusta, että on ihana. On siinä puolensa, kun on aika iso katras, johon kuuluu. Toisaalta kyllä ne muut vievät myös aina paljon vanhempien huomiota, mutta eipähän kasva niin helposti liian itsekeskeiseksi, toivon. Isohkossa perheessä jokainen joutuu pakostakin oppimaan aika paljon toisten huomioon ottamista ja hyvä niin.

Tyttelillä on jo omat lempiruokansa. Hän tykkää erityisesti mustikoista (kuinkas muuten), banaanista, vesimelonista, ja mandariineista. Hän on myös erittäin kova tissuttelija ja yölläkin, valitettavasti, äidinmaito maistuu moneen otteeseen. Meillä on ollut tämä sama probleema joka lapsen kohdalla. Tuntuu, että yöllä se vasta nälkä vauvalla onkin tai sitten vaan tarvitsee äitiä tutiksi ja sekös tekee tietenkin äidin usein tosi väsyneeksi. Eikö se jo riitä, kun saa nukkua äidin vieressä...kysyn vaan...pitääkö aina mussuttaa.

Kukaan lapsistani ei ole edes halunnut käyttää tuttia, mutta imeä äidinmaitoa sitäkin innokkaammin. Yövieroitukseen en ole jaksanut lähteä, vaan olen lopettanut imetyksen sitten kerralla vaan. Ajattelin, että jos jaksan, imetän tätä kuopustakin pitkään, ehkä noin kaksivuotiaaksi. Mutta jos alan olla liian väsynyt, lopettelen sitten aikaisemmin, vaikkapa puolitoista vuotiaana. Saa nyt nähdä. Imetyksen lopettaminen on minusta aina niin vaikeaa, koska kaikki lapseni ovat tykänneet siitä ihan hirmuisesti ja suru on ollut suuri, kun äidinmaitoa ei ole enää ollutkaan tarjolla.

Toiseksi nuorimmainen järkyttyi ja suuttui imetyksen loppumisesta niin kovasti, että ehti hakata hetkisen raivoissaan päätään oveen ennenkuin hätiin ehdittiin. Jospa tällä kertaa homma sitten sujuisi edes vähän pehmeämmillä reagoinnilla. Mutta vielä siis mennään lapsen tahdon mukaan imetysasiassa varmaan monta kuukautta. Kyllä se imettäminen on itsellekin tärkeä juttu ollut. Tuntuu kivalta se läheisyys ja se, kun näkee lapsen tyytyväisyyden maitoherkusta ja äidin läheisyydestä. Imetyksen onnistuminenhan ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys. Itselläni maitoa on tullut aina tosi hyvin ja homma on lähtenyt hienosti sujumaan. Mutta jos ongelmia olisi tullut, olisin käyttänyt homeopatiaa apuna. Seuraavasta linkistä pääsee bloggaukseen, jossa olen kirjoittanut aiemmin imetyksestä ja homeopatian suomista apumahdollisuuksista imetyksen sujumiseen: Mamman maitoa

Täällä Etelä-Suomessa on vielä kovin syksyisen näköistä, kun lumesta ei ole tietoakaan. Lumi kaunistaa äkkiä harmaan maiseman ja tuo valoa pimeyden keskelle. Sitä tässä odotellaan. Pääsee tyttelikin ihmettelemään sitten taas yhtä uutta asiaa. Viime talvena hän oli vielä niin pieni, että lumeen ei varmaankaan tullut kauheasti kiinnitettyä huomiota. Kaikki vaikuttaa paljon jännemmältä, kun katsoo asioita lapsen silmin. Pitämättä mitään itsestäänselvyytenä.

Perhosia vatsassa

Syksy on alkanut monessa suhteessa mukavasti. Keskimmäisellä poitsulla on alkanut kotitalous koulussa. Osittain sen innoittamana olemme kokkailleet yhdessä ja nuorinkin poika on usein touhussa mukana. Olemme myös pelailleet lautapelejä, shakkiakin, joka on joidenkin lastemme suosikkipelejä. Pojat ovat myös rakennelleet majoja, hyppineet ja leikkineet trampalla ja olleet erilaisia pihapelejä ja-leikkejä kavereittensa kanssa. Itsekin tykkään esim kirkonrotasta yms, mutta vauvan takia sellaiset jutut ovat toistaiseksi jääneet vähemmälle itseltäni.

Olen kannustanut lapsiani leikkimään mahdollisimman pitkään...miksi sen pitäisi koskaan katketa. Nykyään puhutaan paljon siitä, että lapset lopettavat pihaleikit tosi aikaisessa vaiheessa. Itse lapsena leikin pitkään (ja edelleenkin aikuisena) ja olen iloinen, että lapseni ovat samaa maata tässä asiassa. Leikkiminen on hauskaa, terveellistä ja kehittävää.

Syksy on ollut jännittävääkin aikaa. Yksi jännäämisen kohde on ollut esikoisen ylioppilaskirjoitukset, joista osa oli jo nyt syksyllä. Hänen yksi suosikkiaineitaan on ruotsi. En tiedä mistä se innostus on saanut alkunsa, mutta jostain syystä hän tosiaan rakastaa ruotsin kieltä ja käyttää sitä mielellään. Poika katselee ruotsalaisia ohjelmia ja lukee kirjoja ruotsiksi yms. Välillä hän jopa heittelee erinäisiä kommentteja ruotsiksi kotona, mistä kaikki eivät kyllä ole kovin innoissaan. Esikoinen on ollut koulunsa kautta ruotsiprojektissakin ja hän matkaillut sen tiimoilta läntisessä naapurimaassamme sekä Liettuassa. Se on ollut hauskaa ja antoisaa. Kun ruotsi nyt on hänelle jotenkin niin tärkeä juttu, toivoin kovasti, että varsinkin se menisi hyvin. Ja menihän se. Alustavien laskelmien mukaan, ruotsin ylppärikoe meni noin 20 pistettä yli ällän rajan, jesss! Jos kaikki muut eivät menisikään ihan nappiin, niin ainakin on jo takataskussa yksi piristävä tulos.

Esikoinen on ahkeroinut jo aika kauan töissä opiskelujen ohella. Minä en siihen ole kannustanut, mutta hän itse halusi, joten en ole toisaalta estellytkään. Nykyiseen työpaikkaansa häntä pyydettiin, kun hän oli syömässä ravintolassa. Poika oli ollut siellä yläkouluaikoinaan työharjoittelussa ja hän oli kuulema jäänyt mieleen hyvänä työntekijänä. Tälläisenä aikana tuntuu niin uskomattomalta, että nuori saa noin vain työtarjouksen, joten eihän hän sitä raaskinut olla ottamatta vastaan. Hyvin hän on töissä viihtynytkin.Vähän liiankin hyvin mielestäni, sillä hän ottaa mielellään liikenevät lisävuorotkin. Tämä juttu on varmasti vähentänyt opiskeluihin käytettyä aikaa, mutta koska koulu menee kuitenkin tarpeeksi hyvin, niin olkoon. Lisäksi hän on halunnut tehdä vielä erilaisia vapaaehtoistöitä.

Esikoisella on jo mielessään mitä hän hakee opiskelemaan. Vaihtoehtoina esillä ovat ainakin Helsingin yliopisto ja Åbo Akademi. Yksi muukin opinahjo kiinnostaa. Alakin on jo selvillä. (Ei kuitenkaan ruotsin kieli, vaikka voisi luulla.) Opon mukaan lähtöpisteet Turkuun tulevat olemaan niin hyvät, että on ihme, jos hän ei pääse halutessaan ainakin sinne. Vielä on kuitenkin miettimistä mihin poika hakee ykkösvaihtoehtona. Keväällä on vielä kirjoitettavaa ja sitten pääsykokeet.

Muutakin jännitettävää on ilmaantunut. Erityisesti yksi lapsistani on puhunut jo pitkään, että hänestä olisi kivaa olla malli. Poika tykkää muutenkin esiintyä, näytellä, tanssia ja laulaa. Hän tykkää myös kehitellä erilaisia sketsihahmoja, esittää niitä ja pukeutua hahmoon sopivasti. Se on hauskaa viihdettä koko perheelle! Vähän aikaa sitten ajattelin, että pitäisi varmaan alkaa ottaa tosissaan tuokin haavejuttu. Oli vähän huono mieli, kun en ollut saanut aiemmin aikaiseksi mitään asian suhteen.

Sivulla on kuvia blogistani vuosien varrelta. Kylläpä aika rientää. Lasten muuttumisesta sen huomaa.

No, ei sitten muuta kuin härkää sarvista ja asiaan. Stailaukseen emme jaksaneet tässä vaiheessa hirveästi keskittyä, leikkasin hieman hiuksia ja sitten vähän kammattiin, valitsimme pirtsakan sävyiset puhtaana olevat vaatteet ja ehjät sukat. Raikkosimme yhden olohuoneen nurkan kuvausstudioksi ja niin sitten alettiin ottaa kuvia... profiilikuvia, kasvokuvia, kokovartalokuvia, hymykuvia, naurukuvia, vakavia ilmeitä... Loppujen lopuksi päädyimme ottamaan kuvia toisestakin lapsestani.

Sain selville, että malleiksi hakee moni, mutta aika harva valitaan. Kanattaahan sitä silti kuitenkin yrittää, ajattelin. Soitin kolmeen mielestäni vakuuttavan oloiseen ja hyvämaineiseen mallitoimistoon. Kaksi niistä ei ottanut  juuri tällä hetkellä uusia lapsimalleja ollenkaan listoilleen, mutta yksi niistä sanoi ottavansa listoilleen myös uusia. Lähetimme sinne sähköposin ohessa kuvat. Yleensä on ilmeisesti ensin kotoa lähetettyjen kuvien esikarsinta ja sitten koekuvaukset.

 Seuraavana aamupäivänä tuli vastaus. Siinä luki, että lapseni ovat lähettämieni kuvien perusteella sellaisia kasvoja, joilla he uskovat löytyvän kysyntää kuvauksissa  ja mallitoimisto ottaa molemmat mielellään edustuslistalleen. Hupsista! Olin yhtä aika ilahtunut ja innoissani sekä vähän säikähtynyt. Koko homma tapahtui niin äkkiä.

Soitin toimistoon ja nyt on sitten sovittu aika, jolloin edustuslistalle tulevat kuvat otetaan. Studiossa on sitten oikea ammattikuvaaja ja itselleen saa myös ostaa noita kuvia. Kuvauksiin pitää ottaa kummallekin lapselle mukaan kolme hyvää ja istuvaa vaatekertaa, joista kuvaaja valitsee parhaat. Taitaa olla kauppareissu edessä, sillä meillä on ollut käytössä pääasiassa isommilta saatuja kierrätysvaatteita, joista monet ovat toki oikein kivoja ja kauniitakin vaatteita, mutta  usein hieman löysiä tai isohkoja vielä...jos nimittäin vaaditaan juuri sopivaa ja istuvaa kokoa kuten ymmärsin. Olen aina suosinut kierrätystä ja olen ostanut tosi vähän lapsilleni vaatteita uusina. Kolme lapsistani ei myöskään koskaan ole käynyt vielä kampaamossa, vaan olen itse aina leikannut heidän hiuksensa (kuten omani ja miehenikin). Tässä mielessä on kyllä oikein pystymetsästä repäistyjä mallinalkuja nyt lähdössä isoon kaupunkiin. :D

Tuo mallitoimisto välittää malleja tv-ja lehtimainoksiin sekä catwalkeille, näyttelijöitä ja avustajia kotimaisin elokuviin ja sarjoihin, juontajia ja tapahtumamarkkinoijia jne. On kiinnostavaa odotella, mitä töitä tarjotaan ja mitä mahdollisuuksia aukenee. Toisaalta olen toppuutellut, että vaikka onkin listoilla, ei ole sataprosenttisen varmaa tuleeko tehtäviä. Ja aina voi ilmaantua vaikkapa joitain odottamattomia esteitä ja mallin/esiintyjän hommat pitää lopettaa. Sekin on mahdollista, että huomaa, ettei haluakaan jatkaa. Jokatapauksessa tämä juttu kannattaa ottaa kiinnostavana tilaisuutena nähdä ja kokea uutta ja ainakin tässä vaiheessa aika ihmeellistäkin. Pääsee kurkistamaan kulissien taakse tiettyyn erilaiseen maailmaan. Vaikka homma ei jatkuisikaan pitkään, jää varmastikin muistoihin mukavia, jänniä hetkiä ja katsottavaksi kivoja kuvia. Näin ainakin uskoisin.

Tänään on suunnitelmissa ottaa tytteli elämänsä ensimmäiselle sieniretkelle metsään. Vauvamme on voinut hyvin ja tyttö on jo ottanut ensi askeleensa, peräti neljäkin yhtäsoittoa! Aurinko paistaa lupaavasti ja lapsikatras on hyvällä tuulella. Onhan syyslomakin. Mukavia syksyisiä hetkiä kaikille!