perjantai 21. lokakuuta 2011

Erja Tammiselta uusi, upea teos!



Sähkömagneettisten riskien tiedottamisen uranuurtaja Erja Tamminen on saanut uusimman kirjansa valmiiksi. Sain tuon mainion teoksen - Langaton teknologia ja terveys - Mitä riskejä rakennamme nyt lapsillemme ja ympäristölle? -  luettavakseni jo ennen kuin kirja meni painoon. Kiitokset siitä! Ahminkin  teoksen innolla!

Kirjassa on tekijöinä Erja Tammisen lisäksi muitakin asiantuntijoita, esimerkiksi fysiologian emeritusprofessori Osmo Hänninen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Seppo Kinnunen.


Tässä joitain otsikoita kirjasta:



-"He who has the gold makes the rules".
-Lasten aivokasvainriskiä kartoittavaa tutkimusta manipuloitu
-Matkapuhelinsäteily vaikuttaa aivojen glukoosiaineenvaihduntaan
-Lasten tinnitus kasvussa - matkapuhelinsäteily mahdollinen syy?
-REFLEX-tutkimus osoittaa: matkapuhelinsäteilyllä on DNA-vaikutuksia

Yksi minua todella hätkähdyttänyt ote:

"Ulkomaillakin on tutkittu vain jossain määrin eläimiin kohdistuvia vaikutuksia. Espanjalainen biologi Alfonso Balmori on ollut edelläkävijä. Balmori on selvittänyt lintujen reaktioita tukiasemamastoille. Useissa tutkimuksissaan Balmori on todennut, että säteilyn lisääntyessä lintujen lukumäärä vähenee voimakkaasti ja niiden käyttäytyminen muuttuu haitallisella tavalla, vaikkakin ne altistuvat runsaasti raja-arvojen alapuolella oleville säteilytasoille.



 Electromagnetic Biology and Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa (1) Balmori on osoittanut matkapuhelinmaston aiheuttaman säteilyaltistuksen seuraukset sammakonpoikasille. Balmori oli jo jonkin aikaa epäillyt, että ympäristön kohonnut säteilytaso voi olla osittain vastuussa sammakoiden vähenemisestä useilla alueilla.

Hän sijoitti kaksi sammakonpoikasia sisältävää häkkiä viidennen kerroksen parvekkeelle, 140 metrin päähän
kahdeksankerroksisesta rakennuksesta, jonka katolla oli neljä matkapuhelintukiasemaa. Kummassakin häkissä oli 70 poikasta. Toisen häkin ympärillä oli materiaalia, joka suojasi poikaset täysin säteilyltä, kun taas toinen häkki oli suojaamaton. Muutoin sammakonpoikasten elinolosuhteet olivat samanlaiset, ja ne söivät samaa ruokaa. Mitattu säteilytaso oli 1,8-3,5 V/m (riippuen mittalaitteesta), mikä vastaa arvoa 9-40 mW/m2 ja on 1100-250 kertaa Ruotsin (ja Suomen) säteilyviranomaisen asettamia raja-arvoja
matalampi. Ruotsin säteilyturvaviranomaisten mukaan asetetuissa raja-arvoissa on viisikymmenkertainen turvamarginaali, jonka alapuolella ”todistettuja haittoja” ei ilmene.

Epänormaalia käyttäytymistä

Sammakoiden altistuskoe kesti kaksi kuukautta. Altistetuilla sammakonpoikasilla ilmeni selviä koordinaatioongelmia, ja niiden kasvu oli epänormaalia. Osasta poikasia tuli poikkeuksellisen suurikokoisia, kun taas osa jäi kooltaan tavanomaista pienemmäksi. Altistetut sammakot liikkuivat vähemmän kuin altistamattomat, ja niiden reaktiokyky oli huomattavasti heikompi: vain puolet reagoi ulkoisiin ärsykkeisiin. Monet uivat ympyrää eivätkä kiinnostuneet tarjolla olleesta ravinnosta. 90 prosenttia altistetuista sammakoista kuoli, kun taas altistamattomassa häkissä kuolleita oli vain neljä (4) prosenttia. Toisin kuin
altistetut lajitoverinsa, altistamattomat poikaset käyttäytyivät normaalisti ja reagoivat nopeasti ulkoisiin ärsykkeisiin. Ne liikkuivat hallitusti ja kiinnostuivat nopeasti niille tarjotusta ruoasta."


1) Balmori, A. (2010). Mobile phone mast effects on common frog (Rana temporaria) tadpoles: the city turned into a laboratory. Electromagn. Biol. Med.
2010.29 (1-2):31-35.



Siis sammankonpoikasista kuoli 90 prosenttia sellaisessa säteilytasossa, joka on nykyään ihan tavallinen kaupunkien kerrostaloasuntojen parvekkeilla! Herää kysymys, mitä kaikkea tämä ympärillämme vaikuttava säteilymäärä saakaan aikaan...


Lopuksi vielä ote kirjan johdannosta:

"Maailmassa lähes 5 miljardia ihmistä omistaa matkapuhelimen. Teknologia on otettu laajamittaisesti käyttöön ilman, että sen terveysvaikutuksia olisi ennalta tutkittu...

Suomen kouluissa mobiilioppiminen ja langattomat verkot ovat syrjäyttämässä aapiset. Juuri lasten käyttämien teknologioiden turvallisuuteen pitäisi panostaa. Lasten hyvinvointi riippuu pitkälti meidän aikuisten tekemistä päätöksistä. Siitä huolimatta, että valokuitu- ja muut kaapeliteknologiat olisivat suositeltavia terveyshaittojen minimoimiseksi, langatonta tiedonsiirtoa laajennetaan Suomen kouluissa.

Suosittelenkin tutustumaan tähän kirjaan koottuihin uusimpiin tutkimustuloksiin WLANsäteilystä. Langatonta teknologiaa ei kuitenkaan laajenneta yksin kouluissa, vaan kehitys jatkuu luonnollisesti
koko yhteiskunnassa. 3G-järjestelmän rinnalle on tulossa 4G. Toisaalta valokuidun arvo laajakaistaratkaisuissa on nähty sen kapasiteetin tarjoaman ylivoimaisen edun ja häiriöttömyyden vuoksi. Valokaapeli kulkeekin onneksi langattoman rinnalla. Sen varaan pitäisi kehitellä uusia
innovaatioita.

Opettaja Jarno Kukkonen ottaa kirjassamme kantaa Euroopan Neuvoston suositukseen. Hän on mittaillut
säteilyn tehotiheyksiä espoolaiskouluissa ja painottaa kouluympäristön sekä lasten oppimisen ja hyvinvoinnin kulkevan käsi kädessä.

Matkapuhelinantennien sähkömagneettisesta säteilystä on saatu viime vuosina paljon uutta tietoa. Säteily vaikuttaa sammakonpoikasiin, lintuihin, kasveihin, mehiläisiin ja meihin ihmisiin. Lapsilla se saattaa aiheuttaa hyperaktiivisuutta, johon tässä kirjassa esitetty Egerin uusi tutkimus viittaa.

Kuten varatuomari Antero Kassisen kappaleesta ilmenee, Ranskassa on menty eteenpäin lainsäädännössä ja varovaisuusperiaate on esillä korostetusti viranomaisten kannanotoissa. Monissa Ranskan kaupungeissa on madallettu säteilytasoja ja kouluissa rajoitetaan kännykän käyttöä.

Tulevaisuus näyttää, onko Suomi korkean teknologian kärkimaa, vai kenties sittenkin Ranska, tai joku muu terveysvaikutukset huomioiva edelläkävijä.

Järvenpäässä, 16.10.2011
Erja Tamminen
Kustantaja "

Tämä on kirja, joka kannattaa lukea! Silmät avaava kokemus, voin kertoa.




Kirjaa saa suoraankin kustantajalta eli Erja Tammiselta.




Erja Tamminen 

Puh. 09-291 8696
www.sahkoailmassa.fi
erja.tamminen@sahkoailmassa.fi
erja.tamminen@gmail.com



Kirjan normaalihinta on 30 euroa. Mutta Erja lupasi lukijoilleni erityisedun: Kun kerrot tunnuskoodin Mustikkatyttö, saat kirjan hintaan 25 euroa. Itse en saa tästä provikkaa. Haluan vain nyt edistää tämän upean kirjan  eteenpäin menoa, tietoisuutta sähkömagneettisten kenttien vaikutuksista sekä tarjota lukijoilleni mahdollisuuden etuun!


Lisätietoa täältä.
Harmaahaikara (Wikipedia)


Pidetään silmämme auki ja tutkaillaan , mitä ympärillämme tapahtuu!
Mukavaa viikon jatkoa kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Kirjoitit taas asiaa! Kannan itse mukanani BioProtecia (myymme myös niitä), joka suojelee sähkömagneettisilta kentiltä.

    Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla, että tykkäsit kirjoituksesta Kaisu! Onneksi monet tosiaan alkavat tiedostaa näitä sähkömagneettisten kenttien riskejä!

    Ihan kaikki mahdolliset suojajutut eivät ole minulle tuttuja. En käytä yleensä kännykkää vaan lankapuhelinta. Hätätapauksessa puhun kännykkään kaiutinasennolla tai airtube-handsfreellä ja wlan-yhteyksiä en käytä ollenkaan. Käytän vain johdolla kulkevaa internetyhteyttä, joka säteilee wlania huomattavasti vähemmän.

    Upeaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  3. Asiallinen artikkeli. Viitteet ja arvot kunnossa paitsi kommentissa... "sammankonpoikasista kuoli 90 prosenttia sellaisessa säteilytasossa, joka on nykyään ihan tavallinen kaupunkien kerrostaloasuntojen parvekkeilla!"

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi Sam!

    "Hän sijoitti kaksi sammakonpoikasia sisältävää häkkiä viidennen kerroksen parvekkeelle, 140 metrin päähän
    kahdeksankerroksisesta rakennuksesta, jonka katolla oli neljä matkapuhelintukiasemaa."

    "Mitattu säteilytaso oli 1,8-3,5 V/m (riippuen mittalaitteesta), mikä vastaa arvoa 9-40 mW/m2 ja on 1100-250 kertaa Ruotsin (ja Suomen) säteilyviranomaisen asettamia raja-arvoja
    matalampi."

    Niin, minun mielestäni tälläinen tilanne on aika tavallinen nykyään:

    Säteilytasohan oli tosiaan huomattavasti säteilyviranomaisten asettamia raja-arvoja matalampi.

    Ja kerrostalojen katoillahan matkapuhelintukiasemat ovat hyvin yleisiä ja niiden vaikutuspiirissä on lukemattomia parvekkeita (ja tietenkin myös sisätiloja jonkun veran alhaisemmin arvoin ilmeisesti...tosin sisätiloissa on omat langattoman säteilyn lähteensä kuten Wlankentät.)

    Puhuin nyt vain ihan "maalaisjärjellä", mitään virallista tutkimustulosta kaupunkien kerrostalojen keskimääräisestä säteilytasosta minulla ei ole nyt tähän yhtäkkiä tuoda.

    Mutta kyseessä oli mielestäni aika normaalit, tavalliset säteilyolosuhteet näinä aikoina...ja siis todellakin säteilyarvot olivat vielä 1100-250 kertaa Ruotsin (ja Suomen) säteilyviranomaisen asettamia raja-arvoja matalampia.

    VastaaPoista
  5. Olet Tiina oikeassa, nuo Balmorin mittaamat säteilytasot olivat sellaisia, joita löytää Suomestakin erit. tukiasemien pääkiilassa. Olen itse kerännyt matkapuhelintukiasemien terveysvaikutuksia koskevia tutkimuksia: http://www.chronicexposure.org , kokoelma ehkä kattavin ainakin EU:ssa . Valtaosa osoittaa lisääntynyttä terveysriskiä. Tarkastelimme aivokirurgi Vini Khuranan ja Lennart Hardellin kanssa epidemiologisia tutkimuksia: http://tinyurl.com/TowerEpidemiology . Jälleen, 80 % osoitti kasvanutta riskiä. Toki epävarmuustekijöitä on aina epidemiologiassa, mutta silti mielestäni luku on korkea. Lintujen kadon osalta suosittelen: livingplanet.be/emrbirds.htm . +++ Lukemisen arvoinen kirja!

    VastaaPoista
  6. Niin, ajattelin, että näin mitä ilmeisemmin on.

    Kiitos Mikko, kun tulit kertomaan tarkemmin tilanteesta! Ja ajatella, että silti vaikka terveysriskit ovat jo näillä tasoilla niin selvät, niin säteilyn määrä saisi olla nykyisillä raja-arvoilla vielä huomattavasti suurempikin, huh... Toivottavasti raja-arvoja tiukennetaan huomattavasti lähitulevaisuudessa.

    Hieno juttu, että toit vielä nuo mainiot linkkivinkitkin tänne! Kyllähän tämä riskiasia on epidemiologisten tutkimustenkin mukaan jo varsin ilmeinen ja lintututkimukset ovat tosi valaisevia.

    Näin on: upea kirja tosiaan on kyseessä. Tietoisuus nykyisen säteilytason riskeistä nousee onneksi koko ajan...ja tälläiset kirjat ovat tärkeitä tässä kehityksessä. :)

    VastaaPoista
  7. En osaa sanoa, miten Tammisen uusi kirja eroaa Sähköä ilmassa -kirjasta, mutta viimeksimainitussa oli joitakin ristiriitaisuuksia käsitteissä.

    Useinkaan ei ymmärretä, mikä on matkapuhelimen ja tukiaseman antennien lähettämän säteilyn tehoero ja miten ne vaikuttavat ihmiseen. Etäisyys tukiasema-antennin ja ihmisen välillä on merkittävä ja vielä siten, että kentänvoimakkuus vaimenee erittäin nopeasti suhteessa etäisyyteen. Tämä on tekijä, joka pienentää tukiasemien riskiä, vaikka toisaalta ne ovat aina toiminnassa.

    Olen blogitekstissäni yrittänyt selvittää mm. matkapuhelimen ja tukiaseman antennien lähettämien säteilyjen eroavaisuuksia:

    http://oulun1.blogspot.com/2010/02/matkapuhelinsateily.html

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentistasi Oulu!

    Jaa...olen huomannut, että Erja Tamminen tajuaa ihan samoin kuin monet muutkin sähkömagneettisten kenttien riskeistä kirjoittavat asiantuntijat, että noissa tehoissa on eroa.

    Tokihan ihminen saa paljon enemmän säteilyaltistusta puhuessaan kännykkään, joka on vaikkapa päässä ihan kiinni kuin oleskellessaan kaukana mastosta.

    Mutta erityisen huomionarvoista onkin, että jopa nekin säteilytasot, joita mastot lähettävät riittävät altistamaan ja edistämään epidemiologisten tutkimusten mukaan mastojen lähellä asuvien ihmisten sairastumista moniin sairauksiin.

    Ja kaiken huipuksi jopa 1100-250 kertaa Ruotsin ja Suomen säteilyviranomaisten asettamia raja-arvoja alhaisemmilla säteilytasoilla siis tapahtui jo ylläolevan kaltaisia sammakonpoikasten kuolemia. Siis kuten havaita saattoi jopa noinkin "vähäiselle" määrälle mastosäteilyä altistuneista poikasista 90 prosenttia siis kuoli tuossa tutkimuksessa.

    On myös enemmänkin tutkimuksia siitä, miten nykyiset raja-arvot täyttävä mastosäteily vahingoittaa ksaveja ja eläimiä.

    Eli kännykkän säteily ihmisen lähellä on terveydelle haitallista ja niin on vielä sitä vähäisempikin mastosäteily.

    Euroopan parlamentin mukaan Suomen säteilyraja-arvot ovat 10 000 kertaa liian korkeat... niin siis myös se kännyköitten säteilyä vähäisempi kännykkämastojen jatkuvasti meitä pommittava säteilyaltistuskin.

    Kumpikin on liikaa nykyisellään niin ihmisten, kasvien kuin eläintenkin hyvinvoinnille!

    VastaaPoista
  9. Hei Tiina,

    Saisinko käyttää tuota ensimmäistä tässä blogikirjoituksessa näkyvää kuvaa, jossa on matkapuhelintukiasemia koulun katolla?

    VastaaPoista
  10. Hei Juhana! Kiva, kun tulit pistäytymään! :)

    Mikäli kuva olisi minun ottamani, niin tottahan toki sopisi. Sain kuitenkin kuvan muistini mukaan Erja Tammiselta, joten en voi puhua hänen puolestaan. Mutta mikäli kysyt häneltä suoraan , niin uskonpa, että kuvan käyttöön tuskin ilmenee mitään estettä.

    Hmm...Ehkäpä on taas pian tilaisuus lukea jotain kiinnostavaa aihepiiriin liittyvää kirjoitustasi. :)

    VastaaPoista
  11. Juuri julkaisin blogissani referaatinomaisen arvostelun Erja Tammisen kirjasta. Eiköhän hän annan luvan, kun käytän kuvaa hänen kirjansa arvostelun yhteydessä. :-)

    VastaaPoista
  12. Eiköhän tosiaan! Ja jes, miten upea kirjoitus blogistasi löytyikään! Olen niin iloinen, että kerrot näistä säteilyriskeistä blogissasi. Ja kun sinusta on kyse, teet sen totunnaiseen tapaasi eli asiantuntevasti ja vakuuttavasti.

    Sinulla on paljon ajattelevaisia lukijoita ja olet tärkeä mielipidevaikuttaja, joten sillä, mistä päätät milloinkin kirjoittaa ja kertoa on paljon merkitystä ja kerrannaisvaikutuksia monien ihmisten elämään! Kiitokset minun puolestani. Tämä aihe on minulle monistakin syistä kovin tärkeä. :)

    VastaaPoista