lauantai 30. huhtikuuta 2011

Koivut, valkorunkoiset vartijat



Kuin arat gasellit

Kuin arat gasellit,
lähdettä etsivät,
 kohtasimme.

Vain katse ja tiesimme,
on mahdollisuus.

Kuin arat gasellit
sieraimet väristen,
lähestyimme.
Hitaasti, hitaasti.

Syyskesän  kuulas koivikko,
paperinohuet lehdet,
auringon polttamat korret.

Vain tuulenhenkäys, risaus.
Toinen lähti, toinen jäi.



Valkorunkoiset vartijat


Koivut,
valkorunkoiset vartijat,
kaartuvat yllemme.

On kesäyö,
 tunnemme sen,
 muistamme menneiden kesien ketjun.

Laakso, kummut
peittyneinä versovaan viljaan,
tuoreitten lehtien tuoksu kaikkialla.
Usva hiipii kuin varoen.

Joen tumma kutsu,
 suvanto,
veden hyväily olkapäillä.
Huomaatko, ymmärrätkö kaiken.

Tunnetko tämän maan, joka antaa kaikkensa,
tämän veden,
 joka oli jo ennen aikojen alkua.

Savusaunan tuoksu hiuksissasi,
maailma on puhdas.




perjantai 29. huhtikuuta 2011

Ajatusmaailmojen kirjosta


 Täällä internetin ihmemaailmassa olen törmännyt mahtaviin asioihin, innostaviin juttuihin, kiinnostaviin ajatuksiin... mutta välillä hyvään ja tervehdyttävään liittyy myös ajattelumalleja, jotka tuntuvat varsin vierailta.

 Minusta on hyvä kehittää sietokykyä toisenlaisia asenteita ja ajatuksia kohtaan kuin mitä itse pitää kaikkein parhaina ja totuudellisina. Ja eritoten, vaikkei kaikesta olisikaan samaa mieltä on mahtava asia, jos haluaa ja pystyy tuntemaan välittämistä, jopa rakkautta monenlaisia ihmisiä kohtaan, vaikkeivät kaikki heidän ajatuksensa tai tekonsa miellyttäisikään. Ja aika ajoinhan meidän kaikkien on hyvä punnita ajatuksiamme ja arvojamme. Joskus voimme yllättäen jollain osa-alueella tullakin toisiin ajatuksiin, päätyä muuttamaan jopa vankoiksi luulemiamme  ajattelumalleja.


Olen innostunut ravinnerikkaista ruuista ja terveellisestä, luonnonmukaisesta elämästä. Valitsen aina mieluummin ennaltaehkäisyn terveellisin elämäntavoin ja tarpeen tullen luonnolliset hoitomuodot kuin lääketehtaiden antibiootit ym teollisuuden tuottamat vahvat kemialliset tropit. Yhä useammat tekevät ilokseni näin. Mutta on joitain ajatustyylejä, jotka ovat monia samoja asioita ihannoivien ihmisten keskuudessa melko yleisiä ja joista itse en lainkaan innostu.



Seuraavaksi pieni kokoelma asioista, joista olen eriävällä kannalla kuin monet, jotka kirjoittavat sinänsä ihania terveysjuttuja liittäen teksteihinsä kuitenkin usein kaukoidän filosofioitten ja uskontojen vaikutteita, jotka ilmenevät muuntuneina eri gurujen opetuksissa :

Yksi melko yleinen ajattelumalli on: " Ihminen on täydellinen ja jumaluus on persoonaton  ja  löydettävissä ihmisestä itsestään ja maailmankaikkeudesta."



Ajattelen:
 Ei ole olemassa muuta aitoa jumaluutta kuin yksi tosi Jumala, joka on todellinen persoona, kaikkivaltias ja Luoja, tekijämme. Ihminen tehtiin kyllä Jumalan kuvaksi, joten meissä on Hänen ominaisuuksiaan heijastavia piirteitä. Tänä aikana emme kuitenkaan ole täydellisiä kuten Luojamme on, joten emme heijasta täydellisesti myöskään Hänen mahtavia ominaisuuksiaan, mm rakkautta, viisautta ja voimaa. Voimme kuitenkin heijastaa näitäkin ominaisuuksia, vaikkemme siis täydellisesti. (Minkä voi havaita, kun tarkkailee maailmaa. )


Monet ajattelevat, että  korkein päämäärä on kehittää itseään henkisenä ja spirituaalisena olentona ja lopulta kehityttyään tarpeeksi, päästyään ns irti egosta tms , muuttua henkistyneeksi olennoksi ja sulautua lopulta kaikkeuteen, päätyä nirvanaan tms.


Ajattelen:
Ihmisen luonnollisin olotila ja päämäärä on päästä läheiseen yhteyteen kaikkeuden mahtavimman Persoonan eli Luojamme kanssa. Luonnollisena päämääränä ja halunaan palvoa ja rakastaa Häntä ja rakastaa myös toisia ihmisiä sekä itseään. Tarkoitus on  elää sopusointuisaa, innostavaa elämää kukin itsenäisinä persoonina ja lopulta jopa täydellisinä ja ikuisesti. Ihmistä ei luotu elämään riippumattomana Luojastaan vaan läheisessä suhteessa Häneen ja tarkoituksena saada myös jatkuvasti rakkautta ja ohjausta Luojaltaan. Tekijämme tietää, miten hänen luomuksensa voivat parhaiten ja ovat onnellisimpia, ei vain nyt vaan myös ikuisesti. Todisteita siitä, että on olemassa Luoja olen koonnut kirjoitukseeni  Onko maailmankaikkeudella älyllistä suunnittelijaa.




Monet ajattelevat, että kuuntelemalla tarkasti halujaan, ns sydämensä ääntä, ihminen pystyy elämään parhaiten ja onnellisimmin. Monien mielestä juuri tämän mielihalun seuraamisen pitäisi ratkaista valintamme.

Ajattelen: Ihminen on nykyään vielä epätäydellisessä tilassa ja niinpä halumme ja mietteemme johtavat meitä usein harhaan, jollemme valmenna omaatuntoamme Luojamme ohjeilla kuten jo alkuperäinen tarkoitus oli.


Toisaalta myös Paavali sanoi, että hänen henkensä,joka oli oikein valmennettu, oli altis, halusi tehdä oikein, mutta liha veti vääriin asioihin ja välillä kävi niin, että liha voitti, välillä taas henki. Mutta Paavali ei pitänyt hyvänä  ratkaisuna ja parhaimpana elämän mallina sitä, että toimisimme tahallamme niin kuin liha sanoo ( mikä olisi tietenkin monella tapaa helpoin ja ehkäpä monista myös se houkuttelevin vaihtoehto), vaan ponnistelisimme elääksemme kuten valmennettu omatuntomme kannustaa. Näin voisimme päätyä parhaisiin ratkaisuihin. Oikein valmennettu omatunto voi toimia kompassinamme elämän myllerrystenkin keskellä.



Ainahan kaikista asioista ei voi nostaa esille vain yhtä ainoaa tapaa toimia oikein. Mutta miettiessämme ratkaisujamme pidän parhaana ajatuksena kuunnella Raamatulla valmennettua omaatuntoaan ja kaikkia järjen kykyjään ennemmin kuin ns sydämen ääntä. Eläimet toimivat vaistojensa ja halujensa varassa, me ihmiset pystymme parempaan. Olemme henkisempiä,  halutessamme myös hengellisiä olentoja.




 Se on taas asia erikseen, että meidän on hyvä oppia tuntemaan kehomme tarkkaan ja kuunnella ja tunnustella, mikä meille sopii. Miten esimerkiksi reagoimme eri ruokiin, miten ne sopivat meille ja mitä elimistömme tuntuu tarvitsevan...mitä se haluaa.  On siis hyvä kuunnella, mitä kehomme kertoo,  mitä syömällä voimme hyvin.



Sitten arvostusten ja arvottamisen kuvioihin... Jotkut terveyden vaalimisesta innostuneet tuntuvat puhuvan niin kuin ihmisarvo jotenkin riippuisi siitä, miten terveellisesti osaa tai jaksaa syödä. Jos sairastelee jotkut viestivät, että se on aina vain oma vika. Kaikki kunnon ihmiset saavat itsensä kyllä terveeksi ja hyvään kuntoon, toiset antavat jopa ymmärtää.  Huumori aiheesta on tietysti oma juttunsa, mutta sen kyllä yleensä onneksi erottaa.

Jaahas... Itse ajattelen, että ei se ihmisarvo siitä romahda, vaikka söisi päivät pääksytysten valkaistuja vehnäjauhoja ja lisäainepitoisia karkkeja. Itse tuolla tyylillä voi kyllä tosiaan joutua kärsimään, mutta yhtä tärkeä ja arvokas ihminen silti on. Se miten ajattelemme sisällämme ja toimimme toisia kohtaan merkitsee. Yleensähän suurin osa meistä sanookin asian olevan näin, mutta puheista voi välittyä ajatus, että ulkonäkösi ja ruokakorisi sisältö määrittää arvosi...niin kuin jollain muulla asunto, auto tai työpaikka. Ravinnerikkaasti ja luonnollisesti syöminen on niin aito ja ihana asia, etten soisi terveys- tai ulkonäkörasismin juurtuvan edes pienenä lieveilmiönä mukaan kuvioihin.


Toinen tähän liittyvä melko yleinen ajatuksenkulku joittenkin ihmisten ympyröissä tuntuu olevan, että mikäli sinulla on jotain selviä heikkouksia ja ongelmia, ei sinulla voi olla mitään kovin oleellista annettavaakaan toisille. Jollet saa omaa mieltäsi iloiseksi ja tyyneksi, millään mitä teet ja puhut ei ole juurikaan merkitystä. "Energioittesi pitää olla balanssissa, jotta voisit välittää toisille mitään hyvää ja arvokasta. Kuunnelkaamme siis vain niitä, jotka alati hehkuttavat omaa hyvinvointiaan ja seesteisyyttään. Vain ne, jotka eniten syleilevät maailmaa puheillaan olkoot esikuvinamme ja neuvonantajinamme..."

Juu-u...En ole kyllä samoilla linjoilla. Tietenkin ääritapauksissa, jolloin ihminen voi todella huonosti tai on erittäin sairas, hän ei välttämättä jaksa keskittyä tai edes pysty puhumaan ja silloin kommunikointi on tietenkin vaikeaa. Mutta monet vakavasti sairaat tai masentuneetkin voivat itse kuitenkin omasta voinnistaan huolimatta antaa lämpöä, empatiaa ja viisaita ajatuksia tms toisille. Itse olen tuntenut monia hyvinkin vaikeassa jamassa olleita sairaita ihmisiä, jotka ovat antaneet minulle ja muillekin rohkaisua ja viisaita neuvoja.


Myös monet Raamatun profeetat tai uskon esimerkit olivat ainakin ajoittain surullisia, masentuneita tai jotenkin ahdingossa (esim Daavid, Joona, Job tai Joosef ), mutta kuitenkin he pystyivät monin tavoin auttamaan, neuvomaan tai kannustamaan toisiakin. He eivät olleet täydellisiä eivätkä yrittäneet esittääkään sitä, mutta silti he onnistuivat usein melkoisen vaikeissakin olosuhteissa tai koettelemuksissa välittää viisauden ja rohkaisun sanoja toisillekin.

 Ja jos he välillä tulivatkin toimineeksi väärin tai lamaantuivat...myöhemmin he taas elpyivät toimintaan. Minun ajatusmaailmassani ihmiset eivät ole täydellisiä kuten Raamatun profeetatkaan eivät olleet. Mutta aitoja, rehellisiä ja rohkeita ihmisiä kyllä löytyy monien hyvien asioitten parista. Ja me kaikki pystymme mielestäni parhaimpaamme, kun emme odota itseltämme tai toisiltamme täydellisyyttä, vaikka sitten asettaisimmekin tavoitteemme korkealle. Armolliset ihmiset ovat usein kaikkein onnellisimpia.


torstai 28. huhtikuuta 2011

Heureka!


Kävimme poikien kanssa Heurekassa. Dinosauruksia, kaasupilviä, mustia aukkoja ja muuta mukavaa. Olivat ihan tohkeissaan. Paikkaan täytyy päästä taas uudestaan! 



 Keskimmäiseni Jullinkainen 8v tutkailee usein huvikseen eläimiä, kasveja ja luonnontieteellisiä ilmiöitä käsitteleviä kirjoja. Hän lukee välillä ihan intona myös tietosanakirjoja kannesta kanteen ja opettaa sitten äitiään maailmankaikkeuden  ihmeellisyyksistä. Samalla pikkuvelikin oppii monta asiaa kuin itsestään. 


Oppiminen onkin hauskinta, kun voi keskittyä itseä kiinnostaviin asioihin  ja  oppia myös toisilta samoista asioista innostuneilta koko ajan lisää. Välillä järjestetään pieniä tietokilpailuja tai pelejä eri aiheista. Tai sitten näytellään jotain yhdessä. Vili taas rakastaa haastattelujen, power point-esitysten ja videoiden tekemistä. Yleisöstä voi olla välillä pulaa, mutta tekemisen into on kova.




 Matkasimme junalla ja kävellen. Luonto hehkui täydessä auringonpaisteessa niin kauniina. Löysimme monia tuttuja kasveja. Erityisesti sadat valtoimenaan kukkivat vuokot ja sipulikukat ihastuttivat. Myös lukuisat erilaiset kivet vetivät puoleensa. 


Alunperin me kaikki synnymme oppijoiksi. Ympäristömme asenteet ja koulujen arvostelumallit voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, että hallitsevaksi ajattelumalliksemme kehittyy suoritusorientoituneisuus. Hyvää tarkottaen itsekin kiitämme usein ystäviemme tai lapsiemme lahjakkuutta. Se varmasti ilahduttaa, mutta voi aiheuttaa myös paineita. Voikin käydä niin, että lapsi ajautuu suurten odotusten saattelemana hyvien arvosanojen metsästyksen oravanpyörään. Hän muuttuukin oppimisorientoituneesta suoritusorientoituneeksi. Näin oppimisen ilo on vaarassa kadota tai ainakin vähentyä.



Monien oppimisen asiantuntijoiden mukaan meidän tulisi kiittää ja antaa palautetta eritoten itsensä likoon laittamisesta, yrittämisestä ja periksiantamattomuudesta. Kun totumme saamaan hyvää mieltä toimeliaisuudestamme ja rohkeudestamme, uskallamme hypätä yrittämään asioita, joitten lopputuloksesta emme voi olla varmoja. On hienoa yrittää ja ponnistella, ei ole pakko aina onnistua. Ja sitä paitsi jo yrittämisen voi usein oppia näkemään onnistumisena. 


Pystymme vaikuttamaan ajatusmalleihimme vielä aikuisenakin. Meidän kannattaa ihmissuhteissamme, töissä ja harrastuksissamme kannustaa toisiamme myönteisyyteen. Emme ole huonoja ihmisinä, vaikka emme aina onnistuisikaan. Kukoistamme parhaiten ympäristössä, jossa virheisiin suhtaudutaan ymmärtäväisesti.

Perfektionististen johtajien ja esimiesten kulttuureissa täydellisyyden tavoittelu johtaa usein huonoihin lopputuloksiin.  Kun perfektionistijohtajat odottavat aina vain loistosuorituksia, paradoksaalisesti luova toiminta ja innovatiivisten ratkaisujen tulva voikin tyrehtyä. Tällöin päädytään helposti virheitä pelkäävään varmistelukulttuuriin .Kun kaikenlainen riskinotto ja mahdollisuus epäonnistumiseen koetaan liian pelottavana, oppimisen, etsimisen ja keksimisen ilo lamaantuu.


Sen sijaan, jos johtoporras tai ihan me kaikkikin omissa ihmissuhteissamme kannustamme toisiamme vapaaseen ideointiin ja kokeiluihin odottamatta täydellisiä suorituksia, lopputulos voi olla todella kaunis. Voimme oppia pääsemään eroon rajoittavista peloistamme, vahvuutemme alkavat päästä esiin. Pystymme puhkeamaan parhaaseen kukkaamme ihan luonnostaan!




Myös palautteen annossa tuemme parhaiten toisiamme, jos keskitymme korostamaan onnistumisia. Vain noin viidennes palautteesta olisi hyvä kohdistaa niihin asioihin, jotka kannattaisi tehdä toisin. Asioihin, joissa meidän olisi syytä muuttaa toimintatapojamme. Epäonnistumisistakin oppii, mutta niihin ei kannata keskittyä liikaa. Niihin ei pidä juuttua. Meidän kannattaa kohdistaa fokuksemme aina myönteisiin asioihin. Niin myös palautteen annossa. Ongelmakeskeisyys lannistaa. Onnistumiskeskeisyys innostaa!



Asenteemme ratkaisevat paljon. Voimme myös vaikuttaa omiin asenteisiimme. Joskus, kun on ollut puhetta ikuisuudesta, jotkut ovat tuoneet esille ajatuksen, etteivät he edes haluaisi elää ikuisesti, vaikka sellainen mahdollisuus heille suotaisiinkin. Sitä kuitenkin kuulema aivan tylsistyisi.

 Miten ihmeessä voidaan ajatella näin, olen itse kummastellut.  Jos olemme hyvässä kunnossa ja voimme vapaasti toimia ja toteuttaa itseämme, kuinka aikamme voisi koskaan käydä pitkäksi, kuinka koskaan voisimme kyllästyä elämään.  Mitä syvemmälle kaivadumme kasvien ja eläinten maailmaan, sitä kiehtovampia yksityiskohtia löydämme. Mitä tarkemmin analysoimme eri ilmiöitä, sen kiinnostavampia havaintoja ja lainalaisuuksia löydämme. Mitä syvemmin tutustummin uusiin persoonallisuuksiin sen antoisimmiksi ihmissuhteemme muuttuvat. Ja mitä enemmän opimme maailmankaikkeudesta, sen selvemmin tulemme tajuamaan miten vähän vielä tiedämmekään.

 Näin on nyt ja tulee aina olemaan. Näin uskon tuntien suurta kiitollisuutta siitä, että saan elää. Elää ja oppia jatkuvasti lisää! Ihmetyksen ja ilon täyttämiä keväisiä päiviä kaikille! ♥


Alun piirrustukset ovat Jullinkaisen tuotantoa muutamien vuosien takaa.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Aurinkoa!


Ihanaa, kameranjohto löytyi! Kun ollaan hiukkasen hajamielisiä, saadaan usein iloita löytymisistä! ;)  Muu perhe vielä nukkuu ja aattelin laitella tänään esille niitä aurinkoasioita, joihin jo eilen viittasin.

Tässäpä siis vinkkejä siitä kuinka saada auringonvalon hyödyt, mutta välttää palaminen:

On tärkeää, että D-vitamiinitasot ovat jo ennalta hyvällä tasolla. Suomessa kannattaa tätä vitamiinia ottaa myös ihan purkistakin. Talvi on pitkä ja pimeä kuten tiedämme.

Kaikelta säteilyltä suojautumisessa A ja O on maadotus! Luonnonmukaisinta maadotusta on lähteä paljasjalkaisena kesänurmikoille, jos tilanne niin sallii! Ja miksei usein sallisi! :)


Kannattaa syödä erittäin ravinnetiheää ruokaa!
Ravinteikkaan ruuan  antioksidantit suojaavat myös ihoamme!

Olli Posti suosittelee erityisesti seuraavia: luomulaatuiset gojimarjat, Rajakylän ihmeresepti eli: Pellavaöljy luomuna ja tummassa lasipurkissa, Bee Pollen (siitepölyvalmiste), mieluiten Cocovi tai Mesiniitty ja Spirulina,  mieluiten Azteca tai Puhdistamo
Sheavoi eli Karitevoi: Joihinkin tilanteisiin nämä hifeimmät sankarit ovat tehneet ihan värillisiäkin suojajuttuja. Esim voi  sävellellä vaikkapa Kaakaovoi-propolis-spirulinavoiteita. Silloin painellaan biitsillä ehkäpä hieman vihreänä...Asennetta! :D

 Jos taas erityisesti silmien kuntoa haluaa ajatella, kannattaa suosia mustikoita ja Udo's DHA oilia. Laadukkaat rasvahapot ovat tärkeitä!

Olli on tehnyt mainion videon hyvinvoinnista sopusoinnussa auringon ja luonnon kanssa! Se löytyy ainakin Nutrix Insiders-blogista ja myös miehen Facebook-seinällä voi  nauttia kyseisen videon annista.

Löysin Liekeissä-bloggarilta ja Shasamieheltä Pessi Peuralta hienon videon kesältä -10. Siinä Pessi duunailee omaa aurinkovoidettaan taitavin ottein .Kiintoisaa!



Ravinnerikkaan ruuan ja laatutietoisuuden puolestapuhuja Jaakko Halmetoja mainitsi Luomuttajissa  jo joitain vuosia sitten seuraavaa : " Karotenoideista semmonen kun astaxantiini on aika hc-kamaa sisäiseen aurinkosuojaan..."

Inspiroiduinkin kokoamaan tähän vielä pienen koosteen karotenoideista:


Karotenoideilla on antioksidatiivisia eli hapettumista estäviä ominaisuuksia eli ne torjuvat reaktiivisten happiyhdisteiden pommitusta.
Näitä taas syntyy sivutuotteena aineenvaihdunnassa ja niiden pommitus vaurioittaa soluja, proteiineja ja jopa  perimää. Tällaisten aineiden ylijäämä johtaa elimistön hapettumisreaktioihin.. Esimerkiksi raudan ruostumisessa ja rasvan härskiintymisessä  on kyse samankaltaisesta hapettumisprosessista. Karotenoidit  ovat siis elimistön hapettumisen estäjiä eli antioksidantteja

Luonnosta on tunnistettu yli 600 eri karotenoidia. Melko tavallisenkin ruokavalion on sanottu sisältävän noin 40 eri karotenoidia. Etupäässä ne saadaan hedelmistä, vihanneksista, kalasta sekä äyriäisistä. Karotenoidit jaetaan kahteen pääryhmään: karoteeneihin ja ksantofylleihin. Ksantofyllien luokasta löytyvät antioksidantit: astaksantaani, luteiini ja zeaksantiini.



Karotenoidit ovat punaisia, oransseja ja keltaisia väripigmenttejä, joita on hedelmissä, kukissa ja lehdissä, mutta myös esim joissakin kaloissa ja äyriäisissä. Esimerkkejä karotenoideihin kuuluvista väripigmenteistä ovat porkkanoiden, appelsiinien ja mandariinien oranssi sekä paprikan ja tomaatin punainen väri sekä  lohen vaaleanpunertava sävy. Karotenoidit voivat muuntua elimistössä myös A-vitamiiniksi, joka tekee hyvää mm silmille.


Valtamerellisessä ravintoketjussa astaksantiinia tuottavat mikrolevät, joista ravintoketjussa ylempänä olevat äyriäiset ja lohensukuiset kalat saavat punaisen värinsä .Villinä elävän kalan, kuten taimenen ja lohen punainen väri on siis peräisin astaksantiinista, jota niihin on kertynyt leväravinnosta.


Mm Haematococcus pluvialis-levä  kehittää astaksantiinia, kun siihen kohdistuu rasitusta, kuten kova auringonpaiste tai vaikkapa ravinnon puute.

Astaksantiini pystyy neutralisoiman  erilaisia reaktiivisia happiyhdisteitä kehossa ja estämään näin solujen vaurioittumista. Lisäksi astaksantiinin, kuten muittenkin ksantofyllen kerrotaan pystyvän sieppaamaan energian vahingollista ylijäämää ja poistamaan sen lämpönä.





Itse en ole koskaan jostain syystä tuntenut vetoa aurinkolaseihin. Se ei ole tahtiani kuitenkaan tuntunut haitaavan. Joillain muilla asia voi olla toisin.  Useilta luonnollisen elämäntyylin kannattajilta on tullut kuitenkin seuraavaa viestiä:

Yksi aurinkolasien ongelma on, että ne huijaavat kehoamme luulemaan, että ympäristössämme ei esiinny UV-säteilyä, vaikka sitä siis oikeasti olisi runsaastikin. Tämän seurauksena aivot lähettävät keholle signaalin, että ympäristössä on vain vähän valoa ja näin ollen elimistö vähentää melaniinin tuotantoa iholla ja täten palamisriski on suurempi. 

Hmm...kuulostaa sinänsä aika loogiselta ainakin minun korviini.

Kannattaa myös muistaa, että tarvitsemme auringonsäteitä, jotta ihomme voisi valmistaa meille tuota niin tärkeää D-vitamiinia. Elimistömme janoaa aurinkoa ja valoa ...ja nyt sitä saa!  



Kiitokset Vilille tämän kevään kukkakuvista, jotka ovat blogista Viltsun filmirulla. ♥

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ilahduttavia arvoituksia...



Eilen oli ihana, suorastaan kesäinen päivä, vaikka tuntuikin hassulta, kun Tuusulanjärvellä näkyi vielä jäätäkin ja kaiken sen suvisen tunnelman lisämausteena pilkotteli lymyileviä lumikasoja joissain varjoisemmissa paikoissa. Jännää!




Muutenkin olin ihan täpinöissäni, kun saatiin Ollilta täsmäohjeet kuinka nauttia auringosta luonnollisesti kuitenkaan palamatta. Mahtava kesä odottaa!




Viltsu, 13-vuotias poitsuni on ottanut ihania kuvia luonnon heräämisestä, mutta kamerajohtomme hukkaantui ja ennen kuin löydämme sen jälleen, niin niitä kuvia emme täällä nyt näe. Mutta pian varmaan kuitenkin. Poika innostuu koko ajan vain lisää kuvaamisesta ja minähän olen siitä iloissani! Joel ja Jullinkainenkin napsivat jo aika ajoin kivoja otoksia. Itsekin tykkään myös kuvata, mutta Viltsu käyttää siihen koko ajan meistä eniten  aikaa ja kehittyy kovaa vauhtia.



Meillä on Viltsun kanssa myös yhteisenä intohimona keksiä kummankin mielestä maukkaita ja  terveellisiä ruokia. Eilen aloittelimme opettelemaan sushin teon niksejä. Käytimme mm norimerilevälevyjä ja täysjyväriisiä sekä vihanneksia (ja minä myös kalaa). Hyvää tuli, mutta paljon on vielä oppimista. Tästä se lähtee!

 Sushi on niin hyvää ja kunhan tässä päästään vauhtiin niin meillä on  tarkoitus opetella myös  raw food- versioita susheistakin.. Ja muutenkin oppia Viltsun kanssa lisää raakaravintokokkaamista.




Olen pitänyt tärkeänä kannustaa poikasiakin tälle uudelle ravinnerikkaalle ravitsemuslinjalle. Kranttuja ovat kyllä aina olleet, joten täysin ilman haasteita ei selvitä. Edistystä tapahtuu kuitenkin koko ajan. Esim Viltsu innostui heti mulperimarjoista ja moninaisista hedelmä- ja marjasmoothieista, itsetehdystä mintturaakasuklaasta ja Ombarin goji- ynnä muista raakasuklaista sekä hampun siemenistä. Myös norimerilevälevyt tuntuvat maistuvan hyvin.




 Poika on ihan hulluna myös Sun Firen Fiesta Mole- mausteseokseen! Se sisältää mm tomaattijauhetta, Mayojen kultaista raakakaakaojauhetta, hampun siemeniä, macaa, kookosjauhoa, yrttejä ja mausteita ym sekä Sun Fire Saltia. Nams! Sillä saa moneen ruokaa ja vihannekseen täyteläistä ja tulistakin vivahdetta.


 Erilaiset seesamsiemenpatukat maistuvat myös. Raikkaat vesimelonit, tuoreet ananakset sekä granaattiomenat ovat myös pojan herkkua, greippiäkin menee kivasti. Pojat ovat kaikki meillä ihan intoina myös kennohunajaan, jota aina välillä saamme tuliaisina mm Eat and Joy-maatilatorilta. Tosi hyvää minustakin!

 Vili on alkanut innostua myös monista maukkaista, hyvin kypsyneistä pastoroimattomista juustoista. Ja kanttarellit ja siitakesienethän nyt ovat meidän kaikkien suosikkeja! Rouskuja poimimme yhdessä syksyisin lähimaastosta, mutta nyt ovat ajankohtaisia villiyrit  ja kasvimaastakin punkeaa jo ruohosipulin ja mintun versoja. Tämä on ihanaa aikaa ja tuntuu hyvältä, kun huomaa lastenkin innostuvan jatkuvasti yhä enemmän luonnosta ja terveellisen ruuan valmistamisesta!






Muutakin ilahduttavaa on mielessä. Eilen minulle läheinen ihminen kummasteli, että hetkinen... nythän on pahin siitepölykausi menossa ja mitä ihmettä... missä on se kauhea nuha, aivastelu, kutina ja kaikki! Siis tiessään! Tavallisesti tässä vaiheessa olo on ollut lehtipuiden siitepölyallergian takia viimeiset kaksikymmentä vuotta melkoisen surkea!

Olen hoitanut häntä klassisen homeopatian periaatteiden mukaisesti ja edistystä oli jo aiemmin tapahtunut huomattavasti monilla tasoilla ja tavallisesti olisin pähkäillyt, että hienoa, nyt homeopaattisen hoidon ansiosta päästiin jo sille tasolle, että tämäkin vaiva hoituu pois päiväjärjestyksestä. (Niin monet allergiat ja yliherkkydet ovat kyllä onnistuneesti hävinneetkin monilta homeopatian avulla, myös minun hoitamanani.)

 Mutta hei...olen myös tänä talvena oppinut, miten monilta, jotka syövät erittäin terveellisesti, luonnollisesti ja ravinnerikkaasti eli ovat foodeilla,( niin kuin monet asian ilmaisevat,) on myös hävinnyt aika nopeastikin monet pahatkin allergiat ja vieläpä rankemmatkin terveysongelmat. Ja nythän on niin, että tämä allergiavaivoistaan parantunut mies on viime talven aikana yhä lisääntyvästi siirtynyt syömään ns.superfoodeja ja luomua ja yleensäkin kaikkea erittäin ravinnerikasta ja terveellistä!


Niinpä summa summarum: Mies käytti sekä klassista homeopatiaa että superterveellistä ravintoa ja siitepölyallergia näyttää nyt kadonneen! Ja tiedän nykyään, että usein jo pelkästään aidot, ravinnetiheät foodit ovat yksinään pystyneet moiseen. Samoin tiedän että, jo yksistään pelkällä homeopaattisella hoidollakin on saavutettu näitä samaisia tuloksia, siis jopa täydellisiä parantumisia monista vaivoista.


 Kumpi siis auttoi? En voi tietää... ja hei, onko sillä nyt niin väliäkään! Ehkäpä kyseessä on yhteisvaikutus. Sitä kuuluisaa synenergiaa liikkeellä! Mene ja tiedä, mutta olen niin iloinen ja kiitollinen Viidakkomiesblogin Ollille! Häneltä sekä minä että tämä nyt siitepölyajan vaivoistaan parantunut mieskin olemme oppineet todella paljon siitä, miten kannatta syödä, jotta keho kiittää! Kyllä luonnon antimista löytyy ratkaisu moneen pulmaan! ♥



Aurinko paistaa taas ja lämpö on kohoamassa! Nautitaan!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Ilosta, itkusta ja lapsuudesta



Tässä kuvassa olen noin neli- tai viisivuotias. Asuimme silloin Kiihtelysvaarassa Pohjois-Karjalassa sinisinä siintävien vaarojen keskellä.. Muistan nuo päivät suloisina, aika soljui jatkuvana onnen ja huolettomuuden helminauhana. Päivisin Tiina-mummoni, jolta omakin nimeni tulee, hoisi minua hellästi nauru alati helkkyen. Hänelle oli sattunut elämässä vaikka mitä ( se olisi jo oma tarinansa), mutta sen elämänmyönteisempää, iloisempaa ja ystävällisempää ihmistä en ole koskaan tavannut. Ihmettelin jo aika pienenä, miten joku voi ollakaan jatkuvasti niin aurinkoinen.

Nanna ja Antti olivat kavereistani tärkeimmät. Touhusimme päivät pitkät hiekkalaatikolla, kiipeillen, piilosilla ja lähialueilla seikkaillen. Muistan timanttisina hohtavat keväiset hanget ja kotiseutujuhlien kaskinauriit. Nannan kotona oli mahtavaa, monta kerrosta ja kylpyammekin, jonka pohja oli täynnä iloisen kirjavia kukkatarroja. Minusta se oli jo aika lailla hienouden huippu. Heillä oli myös uudenlaista, upeaa, hyväntuoksuista shampoota, joka tuoksui ihanalta ja teki minuun syvän vaikutuksen. Pullo oli apteekin pullojen muotoinen ja siinä luki: "Erittäin hienoa suomalaista shampoota". Vau... meillä oli jotain paljon tavallisempaa.

Kaupassa meillä oli tili ja kerran menin ostamaan sinne noin vain itsekseni tarroja ihan omilla nimikirjaimillani. Sille vaaleanpunaiselle pahville raapustin tohkeissani nimikirjaimeni. Sain siitä kovat nuhtelut kotona ja jäi muuten viimeiseksi kerraksi.

 Haaveilin aina saavani kaupan tiskin lasin takaa näkyvää mehevän näköistä valkovoittoista massaa, jossa oli ainakin oransseja porkkanoita, vihreitä herneitä ja jotain vaaleanpunaista. Äiti piti sitä ihan turhana ja en päässyt silloin ikinä maistamaan .Isona tuli sitten jo tutustuttua moiseen houkutukseen ja sille löytyi nimikin: Italian salaatti.

Olin seitsämän, kun sain kauan ruikuttamani pikkuveljen, jota aloin heti rakastaa niin kovin. Koin tuota nyyttiä kohtaan mitä suurinta suojeluvaistoa ja vaikka poika siitä lopulta isoksi ja voimakkaaksi urkenikin, niin aina hän on minulle se pikkuveljeni, jota olisin halunnut ja haluaisin suojella koskaan kohtaamasta mitään maailman murheita ja pahuutta.

 Rakastan myös PMMP:n laulamaa biisiä "Pikkuveli" yli kaiken ja aina se tuo rakkaan "Ampon" mieleen. Vanhoilta kaseteiltakin kuuluu : "AMPPO ITE" Juu...tosi voimakastahtoinen pikku mies sieltä ilmaantuikin ja eipä se luonteenpiirre sitten koskaan mihinkään hävinnytkään.

Ensimmäiset oikeasti surulliset muistoni liittyvät pikkuveljeeni, siihen kuinka hänestä tuli niin villi ja haasteellinen tapaus...miksi hän heitteli kavereitani esineillä kolmivuotiaana, miksi hän vähän vanhempana veteli pöytäliinan vieraitten kahvittelun alta...miksi oli niin vaikea sopeutua sitten viiden vanhana päiväkotiin. Varsinainen Vaahteramäen Eemeli oli tullut elämääni. Koulussakin pikkuveljeä kiusattiin. Minuun tarttui avuton olo, mitä voisin tehdä, mikä auttaisi, ei ollut helppoa isosiskollakaan, ei.

Aika kului ja pojasta tuli verbaalivirtuoosi, joka rakastaa tanssia ja karaokea, älykäs keskustelija, urheilijanuorukainen ja lopulta monien  naisten havittelema komistus. Mutta aina isosiskon silmiin näkyi tuo tietty erilaisuus ja herkkyys, tuo  kaksiteräinen miekka. Toisaalta kaiken kauniin voi kokea niin vahvasti, toisaalta kaikki se ilkeä ja ikävä voi niin kovin haavoittaa. Niin, pikkuveljeni myötä tuli elämääni siihen astisen eloni syvintä rakkautta ja ensimmäisen kerran kunnolla myös huolta ja kipua. Kun Amppoon sattui, sattui aina Tiinaankin. Jossain vaiheessa suurimpiinkin ilon hetkiini tuli mukaan myös kyyneleet.

Pienet lapset eivät itke ilosta. Sitä ei ehkä tule ensimmäisenä ajatelleeksi mutta näin on. Jos yllätämme 4-vuotiaan oikein iloisesti hän ei parahda itkuun, edes pienintäkään ilonkyyneltä ei kieri poskelle. Miksi?

Onnenkyyneleethän eivät ole harvinaisia.Voitto jossain tiukille menneessä kisassa saattaa tuoda kyyneleet silmiin. Myös jonkun meille tärkeän ihmisen täpärä pelastuminen uhanneelta vaaralta tuo helpotuksen kyyneleet esiin. Samaten voimme alkaa itkemään ilosta, kun elokuvan sankari tai sankaritar selviää vaikeuksistaan myrskyisten tapahtumien jälkeen.


Ilmiö tuntuu paradoksaaliselta. Itku,joka yleensä seuraa tuskaa, onkin ajoittain suuren ilon seuraus. Millaisissa tilanteissa tämä ilmiö yleensä tapahtuu?

Psykoanalyytikko Emilio Servadio on havainnoinut tähän liittyvän seuraavia asioita: Ilon kyyneleihin päättyvää tilannetta on usein edeltänyt taistelujen, ahdistusten, kärsimysten tai suurten ponnistusten aika. Niinpä voimme ajatella, että itku voisi noissa tilanteissa olla lykkääntynyttä itkua, joka purkaantuu huolten täyttämien menneitten päivien takia. Kyseessä voisi olla siis jännityksen laukeaminen  ja aiemmin kasaantuneen paineen purkautuminen..

Mutta entä sitten, kun neiti X valittiin kauneukuningattareksi monien joukosta. Kruunaamishetkellä voittaja itkee onnenkyyneleitä. Miksi? Onko hänellä ollut aikaisemmin suuria vaikeuksia. Aina tämä ei vaikuta todennäköiseltä. Onko nyt sitten kyseessä aidot onnen kyyneleet? Tuskinpa. Lapsi ei vastaavassa tilanteessa itke. Mikä on erona?


                                                            
Niin...aikuinen on tietoinen siitä, että asioitten on taipumus olla ohimeneviä. Pienen lapsen mieleen tämä ei ole vielä ehtinyt iskostua. Miten hyvin asiat sujuvatkin... kunnianhimon suurimmatkin täyttymykset, kiihkeimmätkin rakkaudet, lämpimimmätkin ystävyyssuhteet voivat kadota...ja monella ovatkin kadonneekint, tavalla tai toisella.


Kun onnentunne tuntuu sitten välillä tulvivan yli äyräidensä, ääni jostain syvältä meistä kiirehtii sanomaan: " Tätä ei kestä ikuisuutta. Tämä voi hävitä." Jos itkemme tuossa tilanteessa, emme itke onnesta vaan tajuamattamme ennakoimme sen hetkisen onnemme mahdollisen katoavaisuuden. Onnen kyyneleitä itkiessämme aistimme onnemme lisäksi onnemme rajallisuuden. Puhtaita onnen kyyneileitä ei yksinkertaisesti ole olemassakaan, ihminen itkee aina ja kaikissa tilanteissa vain tuskasta. Ehkäpä siksi onkin sanottu, että paratiisissa ei ole kyyneleitä!

Lapset pystyvät iloitsemaan ilman kyyneleitä ja nauravatkin kaikkein eniten, nuortenkin ilo on vielä usein herkästi esille nousevaa. On havaittu, että alttius mielipahan sävyisille vaikutelmille lisääntyy vanhenemisen myötä. Se on ymmärrettävää. Elämässä on ehtinyt sattua jo niin monesti, niin monta menetystä on voinut jo tapahtua. 



Usein koemme lasten seuran ja nuorten kanssa olemisen virkistäväksi. Varmasti yksi syy on tuo lapsista ja nuorista usein hersyvä ilo ja optimistisuus. Hymy, nauru ja ilo tarttuvat. Kyynisinkin ihminen usein piristyy rennon hersyvässä seurassa ja jopa unohtaa kontrolloida itseään liikaa. Ehkäpä kaikki ei sittenkään taas mene pieleen. Jokaiselle päivälle on omat huolensa ja niitä voidaan ratkoa ajallaan. Huolissaan olemalla emme voita mitään. Miksi siis käyttää aikaamme jatkuvaan huolissaan olemiseen. Vaikka elämä olisikin joskus potkinut päähän, ei ole mitään takeita, että se taas kohta potkii. Juu... ja vaikka se kohta potkisikin, niin miksi pilata siitä huolehtimisella tämäkin hetki. Jos suinkin on mahdollisuus, eletään tässäkin hetkessä ja iloitaan kaikesta ihanasta, mitä ympäriltämme ja jopa meistä itsestämme löytyy. Monessa asiassa olisi hyvä olla lapsen kaltainen. Lapselle uusi päivä on aina mahdollisuus iloon!