Jekyll and Hyde

Ei aina voi eikä kannata miellyttää kaikkia! Mikä vapauttava tunne tajuta ja ennen kaikkea sisäistää, ah! I'm free!

Perinteisesti olin pikku pirpanasta se opettajien silmäterä, runotyttö, joka näytteli, lausui, urheili ja veteli  kokeista kymppejä. Tai jos ei vedellyt, niin maailma mustui ja kaikki oli pilalla.

Halusin olla kiltti ja osaava sekä yrittää olla loukkaamatta tai ärsyttämättä ketään, paitsi, kun joku tärkeä asia oli minusta niin tärkeä, että sitä piti puolustaa "viimeiseen hengen vetoon" asti! Kaikki mätäpaiseet piti tietenkin puhkaista ja epäloogisuudet ja harhakuvat paljastaa  ynnä tuoda päivänvaloon. Sitten saattoikin iskeä nolotus ja hirveä moraalinen krapula. "Mitäs mie nyt noin läksin mesomaan!"

Ja sitä paitsi tarvitseeko minun rientää joka ainutta mätäpaisetta puhkaisemaan. Eivätköhän ne usein paljastu ja puhkea muutenkin. Joko ihan itsestään tai jonkun muun tulisielun toimesta.

Halu olla kiltti ja miellyttää kaikkia (tai ainakin välttää olemasta kovin ärsyttävä), on melkoisen hankala yhdistää ajoittaiseen intoon puhkaista kaikki valheelliset kuplat. Ja kun vielä välillä niin tyynen ja ajoittain  hämäävän rauhallisen pintakuoren alta oikeasti löytyykin tempperamenttia vaikka muille jakaa..., kun sille päälle satun...niin siinä onkin sitten mehevä keitos valmiina. Itsekään ei aina arvaa, mihin fiksuun tai vähemmän fiksuun tempaukseen se veri seuraavaksi vetää.

Yksi ystävä tuossa lausahtikin, että niin... oletkos sitten niin kuin Jekyll ja Hide. Kas, kas...samaa on tullut itsestäni kerran sun toisenkin sanottua eikä syyttä. Kerroin samaiselle ihmiselle, että todellakin: en aina tule pitäneeksi puoliani, koska tiedän, että kun alan oikein kunnolla pitää puoliani, niin osaan sen vähän turhankin tehokkaasti: sanan säilä lentää ja kohta kellään ei ole enää kivaa: Ei niin sillä, joka erehtyi hiukka liian pahasti urputtamaan tai yrittämään syöttää täyttä pajunköyttä eikä allekirjoittaneellakaan, koska huono mielihän siitä tulee, jos sanoo toiselle liian pahasti...vaikka tavallaan seisoisi joka ajatuksensa, joka sanansa takana vankasti edelleen. Mutta, mutta, asiat voi muotoilla niin monin eri tavoin. Lasillisen vettä voi joko ojentaa tai heittää päin naamaa.

Kun sille päälle satun, voin olla varsin ymmärtäväinen ja pyrkiä auttamaan ja tukemaan monin tavoin. Kun minut taas saa ärsyyntymään tai jopa suuttumaan, niin joo...turhan suoraa tekstiä on yleensä tiedossa. Tai niin...on ainakin ollut.

Olen (omasta mielestäni ;) ) vuosien varrella harjaantunut ymmärtämään hyvin ihmisluontoa, näen helposti motiivien, vaikuttimien, syvimpien halujen, vahvuuksien ja heikkouksien maailmaan. Olen opetellut ymmärtämään minän defenssimekanismit ja muut salatut kuviot, jotka kietoutuvat hurmaaviksi joskus hyytäviksikin vyyhdeiksi. Olen näitten perusteella oppinut ennustamaan melkoisella tarkkuudella ihmisten todennäköisiä reaktioita ja tekoja...ja jo siis ihan vaistomaisesti. Monista itseään ja ajatuksiaan paljon esille tuovista ihmisistä voin havaita tosi selvästi, että aha, jäbä on niiiin stramonium-tilassa ja rankasti tai että kappas vaan, kun lachesistila pistää piikittelemään tai että, hupsista... toivottavasti tuo staphysangriatila lähtee kevyesti purkautumaan ilman sen suurempia räjähdyksiä.

Olen halunnut ja tavallaan joutunutkin opettelemaan havaitsemaan ja ymmärtämään mm ihmismielen delusion-harhoja, jotka ajavat helposti tiettyihin ajatuskuvioihin, toistamaan niitä samoja rakkaita tai piinaavia maneereita usein sekä ajatuksissa että teoissa.

Jotta todella osaisi homeopaattina toimiessaan löytää sen yhden tarkasti juuri ihmisen tilaa vastaavan homeopaattisen aineen, on pakko ymmärtää hyvin ihmismieltä...muuten ei voi onnistua, ainakaan kerta toisensa jälkeen. Rajan Sankaran kirjassaan The Spirit of Homeopathy kuvaa upeasti tuota etsimistyötä, tuota tarvetta löytää ne ihmistä vankinaan pitävät delusionit, syvimmät harhaolot ja vääristymät ajattelussa, ne tunnusmerkit, jotka kuvaavat tapaa, miten elimistön energeettinen tasapainotila on poissa raiteiltaan. Kun tuon tilan pystyy hahmottamaan..naks...kaikki loksahtaa paikoilleen...ja homeopaattisen aineen saatuaan ihmisen elinvoima alkaa voimistua ja häiriintynyt energiakenttä lähtee tasapainottumaan. Tämä kaikki näkyy sitten pian niin mielessä kuin fyysiselläkin tasolla.

Tuntuuhan se upealta, kun näitä asioita on oppinut ymmärtämään niin psykologian kuin homeopatiankin viitekehyksistä. On usein onneksi niin helppo ymmärtää, nähdä läpi ja auttaa. Mutta asia on kaksiteräinen miekka. Kun vähän karkeammasta puusta veistetty suuttuu, ne sanalliset sivallukset eivät ehkä ole niin sattuvia, eivät onnistu haavoittamaan niin paljon. Mutta, kun ihminen, joka on virittänyt koko olemuksensa ymmärtämään ja havainnoimaan toisten mielenliikkeitä ja tekee sitä jopa työkseen...niin huh, huh, siinä on melkoinen arsenaali käytössä, jos suuttuu.

Ehkäpä tosiaan juuri se, että olen niin analysoiva luonnoltani, on saanut minut aiemmin monissa tilanteissa araksi olemaan tarvittaessa topakka. Olen jossitellut liikaa, miettinyt mahdollisia seurauksia ja reaktioita. Pelännyt omiakin sanojani, kun lähtisin oikein kunnolla perustelujen tielle.

Ennen kävi helposti niin, että en tarpeeksi nopeasti kertonut kantaani ja vastakkaisia näkemyksiäni ynnä perustelujani, etten loukkaisi tai ärsyttäsi. Mutta voi, sitten kävikin yllätys, yllätys usein niin, että tilanteet saattoivat kehittyä juuri tämän toimintatapani takia niin pitkälle, että sitten suutuinkin (esim epäoikeudenmukaisuuden tms takia) oikein kunnolla ja sanavalintani oli sen mukaista. Ja vieläpä ihmismielen koukeroitten miettimiseen harjaantuneen ihmisen vaistoin turhankin osuvaa.

Tätä olen paljon pohtinut ja tehnyt töitä asian kanssa. Nykyään olen huomannut selvää edistystä asiassa. Olen alkanut tarvittaessa uskaltaa sanoa paremmin: Ei! Olen uskaltanut heti alkuunsa kertoa vapaammin kuin ennen mielipiteeni. Ja jos se toisia harmittaa, joskus pahastikin, hyväksyn asian entistä paremmin. Minun ei tarvitse miellyttää kaikkia. En yritä enkä halua tahallaan omasta mielestäni ärsyttää tai saada toisia harmistumaan. mutta joskus niin käy ja nyt tuntuu, ettei se minusta ole enää katastrofi. Toisilla on oikeus  tunteisiinsa ja ajatuksiinsa ja minulla on oikeus tunteisiini ja ajatuksiini. Aina ne eivät kohtaa, aina halumme ja toiveemme eivät ole sopusoinnussa keskenään, mutta ei se ole niin vaarallista! Pystyn näkemään ja kokemaan sen näin ja olen siitä iloinen.

Ja sitä paitsi, on kaikkia osapuolia ajatellen parasta, että sanomme mahdolliset vastalauseemme ja meitä liikaa vaivaavat asiat jo ennen kuin ne ovat hautuneet mielessämme uhkaavaksi myrskyksi, jolla voisi olla paljon enemmän haitallisia vaikutuksia kuin sillä, että yksi sun toinenkin voi mahdollisesti, siis ehkä pahastua, kun ilmaisemme heti alkuunsa erinevän kantamme.

Jos en olisi nuorempana yrittänyt miellyttää monissa tilanteissa turhan pitkään, vaan olisin heti ollut avoimempi, monelta isommalta, raskaalta myrskyltä olisi tullut säästyttyä. Oppia ikä kaikki! On se  korkea aika päästä tässä elämän vaiheessa eroon kiltin (ynnä vähemmän kiltin) tytön syndroomasta. Bye bye doctor Jekyll and mr. Hyde! En jää kaipaamaan.