lauantai 17. maaliskuuta 2012

Homeopatia & allopaattiset lääkkeet ?



Sain Olivialta kiinnostavia kysymyksiä kommenttiosiooni. Viimeisimmän kysymyksen ja tässä tulevan  vastaukseni  ajattelinkin sitten siirtää ihan tänne varsinaisen bloggauksen puolelle:


Olivia:
 Minulla tilanne on nimenomaan sellainen, etten usko että minulla on varsinaista elimellistä vikaa kilpparissa...vaan seurausta pitkään jatkuneesta syömishäiriöstä ja stressitilasta. Tuntuu, että lääkkeillä olen saanut kehoni entistä pahemmin sekaisin...ja tuon rt3-ongelman takia lääkäri määräisi minulle jälleen uuden lääkkeen. Kysyn vielä,että miten homeopatia suhtautuu lääkkeisiin -eli jos menen homeopaatille, niin tarkoittaako se lääkkeiden poisjättämistä, ja häiritseekö lääkkeet homeopatian toimintaa? 

Klassinen homeopatia tuntuisi Olivia siltäkin osin hyvältä tilanteeseesi, että oikea, täsmäävä aine voisi tasapainottaa kokonaistilannettasi niin, että myös henkisen puolen ongelmat helpottuisivat. Onkin tärkeää kertoa tarkkaan niistäkin homeopaatille, samoin myös modaliteeteista eli esim onko sinulla helposti kuuma vai kylmä, mikä helpottaa oloasi ja mikä huonontaa, mitä inhoja, pelkoja ja mieltymyksiä sinulla on jne. Hyvin moninaiset ovat ne piirteet ja tuntomerkit, jotka kertovat ihmisen kokonaistilasta ja johdattavat oikeaan aineenvalintaan.

 (Lisäisin vielä, että homeopatian lisäksi terapeuttinen keskustelu ja tilanteen kartoitus psykologin ym syömishäiriöihin erikoistuneitten asiantuntijoitten kanssa saattaa olla tilanteessasi tarpeen, mikäli tuo syömishäiriö sinulla edelleen on. Tosin tiedät tämän varmaan itse muutenkin ja ehkäpä oletkin jo käynyt terapiassa tms keskusteluissa. Esim anoreksiasta toipuminenhan on usein pitkällinen prosessi, jota on usein kyllä pystytty edistämään hyvin myös homeopatian keinoin. )

Laitan tähän vielä linkin osoitteen siitä, miten parhaiten elimistön kokonaistilaan vaikuttava aine voi haastattelun avulla löytyä:

http://mustikkatytto.blogspot.com/2011/05/kuinka-oikea-homeopaattinen-laakeaine.html

Tuohon ylläolevaan bloggaukseeni olen koonnut tietoja mm seuraavista selkeistä, mutta syvällisistä teoksista:

 Samuel Hahnemann: Paratamistaidon Organon, Rajan Sankaran: The Spirit of Homeopathy, Thomas Genneper / Andreas Wegener (toim.) : Homeopatian oppikirja

Näihin tai muihin lähteisiin, joissa kerrotaan tarkasti homeopatian lainalaisuuksista ja periaatteista olisikin  hyvä tutustua, jotta voi sitten pohtia ja päättää minkälaista homeopatiaa kannattaa ja pitää hyvänä sekä miten osaa erottaa aidon homeopatian vain pinnallisesta ns homeopaattisten aineiden käytöstä.

 Niinkuin joskus aiemmin olen kirjoittanutkin homeopatia tarkoittaa, että samankaltainen parantaa samankaltaisen. Mikäli vain käytetään ns homeopaattisia valmisteita, mutta niillä ei ole kuitenkaan tarkkaa vastaavuuttaa potilaan tilaan, kyse ei oikeastaan edes ole homeopatiasta. Ei se, että käytetään homeopaattisia valmisteita, tee toiminnasta homeopatiaa vaan se, että pystytään löytämään ja käyttämään tilaa vastaavaa ainetta, joko laimennettua ja potensoitua tai joissain tapauksissa jopa alkutinktuurana.

Usein, kun kuulee sanottavan, että homeopatia ei toiminut, onkin niin, että homeopaatti ei vain yksinkertaisesti kyennyt löytämään tilaan täsmäävää ainetta, jolloin mitään homeopaattista reaktiota ei elimistössä edes tapahtunutkaan. (Varsinkin, jos aine on hyvin kaukansa täsmäävästä.)

 Joskus taas aine stimuloi elimistöä hyvin vahvistaen ja tasapainottaen sen energiatilaa, mutta voi tulla alkuhuononemisreaktio tai sellaista reagointia, että juuri tuo tietty toivottu asia ei heti helpotukaan vaan jokin vielä tärkeämpi asiantila lähteekin ensin paranemaan ja alkuperäisen valituksen ongelmakohta saattaa pysyä samalla tasolla tai jopa tilapäisesti pahentua. Aito homeopatia on hyvin syvällistä ja tarkkuutta vaativaa. Siinä pitää todella kyetä hahmottamaan myös suuria kokonaisuuksia ja prosesseja.

Mitä ns allopaattiseen lääkitykseen tulee, niin homeopatian periaatteiden mukaan on tietenkin ihanne, ettei mitään koululääketieteen edustamia kemiallisia lääkkeitä käytettäisi. Joskus on kuitenkin nykyään niin, että potilas on jo tottunut käyttämään joitain lääkkeitä ja niitten äkillinen poisjättäminen olisi jopa vaarallista. Joskus on niinkin, ettei jotain lääkettä  tai ainetta voi koskaan jättää enää ainakaan kokonaan pois.( Näin on esim ykköstyypin diabeteksessä insuliinin kanssa.)

Allopaattiset lääkkeet, esim kortisoni, mielialalääkkeet jne eivät homeopatian periaatteiden mukaan koskaan varsinaisesti paranna ihmistä vaan ne vain tukahduttavat oireita. Aina, kun aitoa paranemista tapahtuu, täytyy tapahtua tasapainottumista elimistön energeettisellä eli elinvoiman tasolla. Mitä voimakkammin ja tasa-painoisemmin elinvoima virtaa, sen terveempi ihminen on. Terveys ei ole vain oireiden puuttumista. Terveys on elinvoiman tasapainoa ja riittävää voimakkuutta. Käytännössä terveys on toimintakykyä ja hyvää oloa.

Kun ihmiseen tupataan tarpeeksi synteettisiä lääkeaineita, lähes mikä tahansa kipu tai vaiva saadaan ainakin tilapäisesti tukahdetuksi. Sen sijaan, kun ihminen alkaa oikeasti parantua, hänellä voi olla yhtä sun toistakin reagointia, mutta kokonaisolotila kuitenkin paranee, tärkeämmät elimet alkavat vahvistua ja vaivat siirtyvät vähemmän tärkeille alueille. Homeopatialla ei keinotekoisesti pyritä tukahduttamaan mitään vaan pyritään vahvistamaan elinvoimaa, jotta elimistö alkaa siis parantaa itse itseään.

Synteettisten lääkkeiden syönti voi kyllä jossain määrin heikentää homeopaattisen parantumisprosessin kulkua elimistössä ja jotkut erittäin voimakkaat lääkkeet voivat erittäinkin vahvasti estää homeopaattisten reaktioiden luontaista kulkua. Esim jatkuva kortisonin sisäinen käyttö voi usein melkoisen tehokkaasti estää homeopaattisen reaktion kulkua. Samoin esim voimakkaat psykoosilääkkeet jne. Itse asiassa useat homeopatian asiantuntijat ovat sitä mieltä, että mikäli ihminen olisi esim syönyt vaikkapa vuosia, jopa kymmeniä vuosia, voimakkaita psykoosilääkkeitä, ei enää kannata yrittää parantaa homeopaattisesti, koska jo ihan pelkistä lääkkeistäkin on jäänyt tosi vahvat miasmat eli omat piintyneet haittavaikutukset elinvoiman tilaan ja alkuhuononemiset tulisivat olemaan erittäin rankat ja pitkälliset ja siltikään paranemisesta ei olisi noin rankkojen tukahduttamisten jälkeen enää takeita.

Aikoinaanhan esim Hahnemann ja J.T. Kent kyllä paransivat puhtaasti homeopatialla vakavastikin psykoottisia henkilöitä täysin terveiksi, mutta Hanemann itsekin kuvasi erästä tapausta sellaiseksi, että parantamisprosessi kesti tosi kauan  ja vaati homeopaatilta jatkuvaa valvomista ja hän kertoi olleensa ihan uuvuksissa itsekin tuon prosessin jälkeen. Nykyäänkin myös vakaviakin mielenterveydenongelmia on saatu toki homeopatialla parannettua, mutta ainakaan vuosien rankkojen psykoosinestolääkekuurien jälkeen moni homeopaatti ei kyllä yleensä edes halua lähteä yllä mainituista syistä yrittämäänkään.

Sen sijaan, mikäli potilaalla ei ole ollut käytössä neuroleptejä tai antipsykootteja (ainakaan jo pitkiä aikoja, lyhyehköjen käyttöjen jälkeen on toki myönteisiä kokemuksia) vaan esim vain miedohko annos jotain SSRI- mielialalääkettä ja potilas haluaa hoitoa, monet homeopaatit kyllä yleensä lähtevät tähän. Tokihan tuonkaltainenkin lääkitys voi vaikuttaa homeopaattiseen prosessiin, mutta tälläisissä tapauksissa on kuitenkin siitä huolimatta saatu usein erittäin hyviäkin tuloksia. Usein potilas on pikku hiljaa vähentänyt mielialalääkitystään ja lopulta usein onnistunut jättämään sen kokonaan pois.

Tietenkään mitään kroonisten lääkkeitten vähennyksiä ja mahdollisia poisjättämisiä ei pidä tehdä ilman neuvotteluja hoitavan lääkärin kanssa. Eli homeopaatit eivät kyllä voi kehottaa ketään jättämään allopaattisia lääkkeitään pois ilman lääkärin valvontaa ja konsultointia.

Mutta esim mikäli homeopaattinen lääke alkaa vaikuttaa potilaan kokonaisvointiin niin, että aiemmin korkeana ollut verenpaine alkaakin selkeästi laskea, niin tottahan toki jo siitä syystä koululääketieteen verenpainelääkkeitä voi joutua lääkärin valvonnassa vähentämään tai kokonaan lopulta poistamaan. Muutenhan verenpaine menisi ehkä jopa liian alhaiseksi. ( Tietenkin verenpaineeseen ja muihinkin ongelmiin voi vaikuttaa paljon myös ruokavaliolla ja liikunnalla.)

On joitain tapauksia, jolloin homeopatiaa ei pidä lainkaan käyttää, esim silloin, kun potilaalle on tehty joku elinsiirto ja tällöinhän hän käyttää myös hylkimisenestolääkkeitä. Homeopatian avulla elimistölle pyritään antamaan sykäys, joka auttaa sitä parantamaan itse itsensä mahdollisimman hyvin  ja luonnollisesti. Kun ihmiseen on siirretty vieras elin, elimistö ei tunnista sitä itseensä kuuluvaksi ja mikäli elinvoimaa yritettäisiin saada virtaamaan mahdollisimman tasapainoisesti ja luontaisesti homeopatian avulla, elimistö voisi esim alkaa hylkiä siirrettyä elintä. Niinpä ihan joka tilaan homeopatia ei käy. Se ei käy silloin, kun elimistön luontaisia voimia ja prosesseja joudutaan joskus jostain syystä keinotekoisesti tukahduttamaan.

Eli summa summarum: Vaikka ihanne olisikin homeopaattisten periaatteiden mukaan, ettei mitään allopaattisia lääkkeitä olisi käytössä, tilanne voi usein vaatia, että ainakin aluksi joudutaan käyttämään yhtäaikaa sekä homeopaattista hoitoa että allopaattisia lääkkeitä. Jää sitten nähtäväksi kuinka paljon homeopatia pystyy tälläisessä tilanteessa toimimaan. Usein onneksi se toimii näissäkin tilanteissa ihan hyvin.

Kaikkia tiloja ei edes kannata yrittää hoitaa homeopaattisesti ja jotkut lääkkeet ovat niin voimakkaita, ettei homeopatialle jää juurikaan toimintatilaa, vaan keho on ja joutuu toimimaan hyvin luonnottomassa tilassa.

Loppujen lopuksi tilanteet ovat usein niin yksilöllisiä, että ne pitää aina arvioida tapauskohtaisesti, mutta yritin tässä selittää jotain suuntaviivoja.

Olen kohdannut monia tapauksia, joissa hoidettava on päässyt pikku hiljaa jopa kokonaan eroon allopaattisista lääkkeistä ja voi lopulta oikein hyvin. Olen myös kohdannut tapauksia, joissa homeopatia on toiminut oloa helpottaen allopaattisen lääkityksen rinnalla. Olen myös kohdannut tapauksia, joita ei heidän pyynnöistään huolimatta voi eikä kannata missään nimessä alkaa hoitaa homeopaattisesti.

Kiitos Olivia tästä kiinnostavasta ja tärkeästä kysymyksestä, jossa on monia puolia, kuten varmaan huomasit. Usein ja useimmissa tilanteissa homeopatia auttaa. Näin sen olen nähnyt. :)


Kiitoksia ihanista kuvateoksista

Kuvia matkalta- blogin Annelle! ♥



perjantai 16. maaliskuuta 2012

Hormonihäirintää ja tunnustuksia

Liebster tarkoittaa ''rakkain'' tai ''rakastettu'', mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa. 


Sain ilokseni Tunnustuksen koskettavalta kirjoittajalta Lauralta blogista Pienin askelin elämään . Tuhannet kiitokset Laura!

Tunnustuksen säännöt:


1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset, joille lähetit palkinnot antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!



Minulla on monia suosikkeja blogimaailmassa ja olen jo aiemminkin muistanut erinäisiä upeita blogeja tunnustuksilla.

Valinta osuu nyt seuraaviin viiteen inspiroivaan ja ajatuksia herättävään blogiin:
haitulitallaa 

Kello viiden kahvi

Kohti terveellisempää elämää

Matkaloki - matkanaisen seurassa

 RIIK RIIK 

Onnittelut teille! Bloggaatte upeasti! 


Sain tässä pikkasen aikaa sitten Tunnustuksen (http://mustikkatytto.blogspot.com/2012/02/blogipalkinto-persoonallisuustyypin.html) myös ihanalta Marialta  ja kerroin palaavani Tunnustuksen eteenpäin jakamiseen myöhemmin. Tässäpä tulos:

Tämän palkinnon,( jonka vastaanottamiseen & jakamiseen tiedot löytyvät siis täältä), saa bloggaaja, jonka säkenöivä älynlento ja argumentoinnin jouhevuus ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Blogissa on pohdintaa ja analyysia laajalti elämän eri ilmiöistä ja kommenttiosiossa on yleensä aina hyvin kiinnostavia keskusteluja. En ole bloggaajan kanssa aina läheskään samaa mieltä, mutta se ei ole lukemisintoani vähentänyt. Olen ollut blogissa enimmäkseen tarkkailulinjalla, niin kuin monissa muissakin kiintoisissa blogeissa.  Useinhan blogia saattaa lukea kuussa jopa tuhannet ihmiset, mutta kommentoimaan lähtee kuitenkin yleensä vain pieni prosentti lukijakunnasta. Täältä paljastui siis yksi hiljainen lukija  Ironmistressin tuotannolle. Blogi kantaa nimeä Takkirauta.



Haluan vielä vinkata todella kiinnostavasta ohjelmasta:



Dok: Kemikaalikuorma | Ohjelmat | yle.fi


"86 min Ihmisverestä on löydetty satoja kemikaaleja, joita ympäristöön on päästetty liki sata vuotta: palontorjunta-aineita, pinta-aktiivisia aineita ja muovien pehmittimiä. O: Stefan Jarl. Ruotsalainen dokumentti vuodelta 2010. "

Katsoin kyseisen dokkarin tänä aamuna. Se oli vaikuttava.

Tässäpä joitain dokumentin herättämiä ajatuksia ja huomioita teemasta:

Meillä jokaisella on satoja kemikaaleja veressämme ja niidenhän ei kuuluisi olla siellä! Ihmiskunta on keksinyt jo yli 100 000 kemikaalia, joiden vaikutuksista ei olla vielä edes kovin tarkkaan tietoisia.

Yhtä ja toista on kuitenkin jo saatu selville: 

Palonsuoja-aineet voivat aiheuttaa mm kilpirauhasen sairastumisen. DDT.n hajoamistuotteet taas vaurioittavat esim lisämunuaista heikentäen tätä.

Ftalaatit ovat muovin pehmentimiä, joita saattaa olla joissain muovileluissa jopa 40 prosenttia massasta. Mikäli muovilelu tuntuu rasvaiselta syynä ovat usein ftalaatit. Aina, kun lapsi koskee tälläistä lelua hän altistuu näille helposti irtoaville aineille. ja vielä ikävämpää, mikäli pienokainen imeskelee näillä pehmentimillä kyllästettyjä muovihärpäkkeitä. Monilla on tapana hiljentää vauvelinsa kitinä antamalla tälle imeksittäväksi lähin harmittoman näköinen esine tahi muovinen härpäke. Kannattaisi kuitenkin miettiä kaksi kertaa.


" Viime vuosina useita pehmeitä muovileluja on Suomessa vedetty pois markkinoilta haitallisen suurien ftalaattipitoisuuksien vuoksi." (Wikipedia)

Monet kurahanskatkin  ovat pehmeämmäksi käsiteltyä PCV-muovia, jolloin lapsi imee hanskansa mukana näitä ftalaatteja.

Wikipedia:" PVC on kovaa muovia, joka saadaan pehmeämmäksi ja taipuisammaksi lisäämällä siihen pehmittimiä, joista yleisimpiä ovat ftalaatit." Vedenpitävyytensä vuoksi PVC:stä valmistetaan myös mm putkia, sadeasuja ja laukkuja.
Mitä taas vettähylkiviin hanskoihin, vaatteisiin ja teflonpannuihin tulee, niissä on yleensä erilaisia fluoriyhdisteitä, jotka ovat myös varsin haitallisia. Yksi havaittu ongelma löytyy täältä: Tanskassa tehdyn tutkimuksen mukaan rasvaa ja vettä hylkivien pinnotteiden sisältämä perfluorioktaanihappo (pfoa) häiritsee etenkin tyttöjen painoa. Aine vaikuttaa häiritsevästi insuliinin ja leptiinin tuotantoon. Nämä taas ovat painoon vaikuttavia hormoneita.

Kemikaalien aiheuttamasta hormonihäirinnästä on vieläkin vakavampia esimerkkejä:

Tiedemiesten havaitessa, että tietyt kemikaalit toimivat kuin hormonit on alettu pohtia seuraavaa: Hormonien vaikutukset eivät ole suurilla määrillä samoja kuin pienillä määrillä. Kun toksikologit ovat tajunneet, miten kemikaalit käyttäytyvät (eli usein hormonien tavoin), on pitänyt luopua perusoletuksesta, että myrkyllisyys on kiinni määrästä.

Määrät, jotka jo vaikuttavat, ovat niin pieniä, että niitä on vaikea käsittää. Esim biljoonasosaa pienempi hormonipitoisuus voi käynnistää rintasyöpäsolujen kasvamisen. Ja jo nyt olemme saaneet tietää, että bisfenoli A, jota käytetään yleisesti kovamuovissa ja säilykepurkkien materiaaleissa, voi käynnistää rintasyöpäsolujen kasvun biljoonasosaa pienemmällä pitoisuudella. Aivan kuten luonnollisten hormonien tapauksessa! Bisfenoli A on xenoestrogeeni eli kemikaali, joka osaa matkia estrogeenihormonin toimintaa elimistössä. On todisteita siitä, että bisfenoli A pystyy vaikuttamaan monin tavoin häiritsevästi kehon hormonijärjestelmään.

Kemikaalien määrää vieläkin ratkaisevampi tekijä on usein altistumisen ajankohta. Teollisuus on toitottanut, että biljoonasosat ovat vaarattomia määriä. Nykyisten tutkimusten valossa näin ei kuitenkaan ole. Hyvin pienetkin määrät kemikaaleja voivat onnistua häiritsemään elintärkeitä kehitysvaiheita, jolloin seuraukset ovat dramaattisia ennemmin tai myöhemmin ilmetessään.

Esim miespuolisen sikiön kehityksessä on tietty kehitysvaihe, jolloin sikiö on hyvin herkkä hormonihäiriöille. Tämä on havaittu niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Niin kivessyöpä, sukupuolielinten epämuodostumat, lisääntymisongelmat kuin huono sperman laatukin ovat yhteydessä samaan mekanismiin, joka liittyy kivesten kehittymiseen. Kaikkien näitten aiheuttaja on usein jo sikiöaikainen häiriö, esim äidin altistuminen hormonitoimintaa häiritseville kemikaaleille. Tutkimuksissa on havaittu mm, että tanskalaismiesten sperma on nykyään jo paljon menneitä vuosikymmeniä huonompilaatuista.


Nykyään nuorempi sukupolvi on keskimäärin edeltäneitä sukupolvia altistuneempaa kemikaaleille. Myös monet sairaudet ovat lisääntyneet lapsissa ja nuorissa. Tutkijat ajattelevat, että yhtenä tärkeänä syynä tähän on ympäristömme ja ravintomme saastuminen. Aiemmat sukupolvet olivat kemikaalivapaampia. Meidän lapsemme altistuvat runsaasti jo kohdussa. ADHD:n, autismin, allergioiden, diabeteksen, syövän ja erilaisten neurologisten häiriöiden kerrotaan lisääntyneen verrattuna aiempiin sukupolviin. Myös lisääntymisongelmat ovat kasvaneet. Hormonihäiritsijät aiheuttavat kaikkea tätä eläimillä. Kemikaalialtistus esim saastuneissa vesissä voi jopa muuttaa eläinten sukupuolen muista häiriöistä puhumattakaan. Myös me ihmiset, myös meidän lapsemme altistuvat kaikelle tälle.

Mitä voimme tehdä?

Ainakin jo yksi askel parempaan suuntaan on pyrkiä kulutusvalinnoillaan suosimaan puhtaampaa ja myrkyttömämpää. Muovileluista voi siirtyä suosimaan puisia maalaamattomia tai laatutuotteilla maalattuja leluja. Metallipurkkiruuista, joista liukenee mm bisfenoli A:ta, voi siirtyä käyttämään lasipurkkeihin säilöttyjä tuotteita. Makuuhuoneissa ei tulisi säilyttää muovileluja (ilmaan ja huonepölyyn siirtyy mm ftalaattijäämiä) eikä elektroniikkaa palonestoaine- ym päästöineen. Mikäli tuttipulloja tarvitsee piltilleen, kannattaa siirtyä vaikkapa lasisiin pulloihin, kuten tässä mainiossa bloggauksessa suositellaan. Suomessa tuttipulloasiaa ei ole  pidetty paljoakaan esillä, sen sijaan Ruotsissa luonnonsuojeluliitto ehätti jo suosittamaan jatkossa käytettäväksi vain lasisia ja teräksisiä tuttipulloja.

Ja jälleen kerran: Voimme edistää hyvinvointiamme sekä ympäristömme puhdistumista kemikaaleista, mm haitallisista kasvinsuojelumyrkyistä, suosimalla luomutuotteita. Myös monet meikit ja shampoot, hiusvärit sekä voiteet sisältävät terveydelle haitallisia yhdisteitä. Iholleen kannattaa laittaa sitä, mitä voisi syödäkin. Luomulaatuiset tuotteet ovat parasta, luonnollisuus valttia! On myös mahdollista syödä ravintoa, joka puhdistaa ja vahvistaa elimistöämme. Näitten asioitten miettiminen kannattaa.

Tarkkaillaan, mitä ympärillämme tapahtuu!

Ps. Löysin juuri yhden aiheeseen liittyvän artikkelin, jonka piipahdin vielä lisäämässä tänne:
http://www.iltasanomat.fi/terveys/osaatko-varoa-hormonimyrkkyja/art-1288455519793.html



Kuvien lähde: Wikipedia

torstai 8. maaliskuuta 2012

Muistoja selvittämässä, unelmia noutamassa

 

 Rakastan lukemista, rakastan sitä paljon enemmän kuin elokuvien katselua. Kirjan tarinaan uppotuessaan voi luoda juuri niin mahtavan maailman kuin oma mielikuvitus suinkin säveltää ja mikään valmiiksi kuvitettu ei ole sitä koskaan kyennyt voittamaan. Kirjalliset teokset ovat vaikuttaneet minuun aina paljon vahvemmin kuin valmiimmiksi saatetut elokuvat. Nautin toki niistäkin, mutta ne ovat rajatumpia. Kirjat ovat kaikkein parasta. Niissä on sopivasti virikettä sielulle ja tilaa ajatuksen lentää.


Päivä päivältä olen huomannut rakastavani yhä enemmän myös kirjoittamista. Se on kulkenut mukanani jo pikkutytöstä asti. Silloin syntyivät ensimmäiset runoni ja tarinani. Myöhemmin on tuntunut hyvältä päästä aistimaan aika ajoin pieneksi tuokioksi lapsen ja nuoren tytön maailmaa. Usein tunnen myös hellyyttä sitä pientä tyttöä kohtaan. Tyttöä, joka odotti tulevan elämänsä muodostuvan paljon helpommaksi kuin sitten osoittautui. Onneksi en tiennyt kaikkea, mitä elämä toisi tullessaan, sillä se olisi ollut liian raskas taakka tietää ennalta. Tuskin monikaan odottaa menettävänsä puolisonsa kuolemaan vain kahdeksan yhteisen avioliittovuoden jälkeen. Harva ajattelee päätyvänsä elämään nuoren lesken eloa yksin tai niin kuin minä, vauvan ja pikkupojan kanssa.

Muistan, kun joskus kauan sitten katsoin naista, joka oli puolta vuotta aiemmin menettänyt miehensä. Muistan kuinka hän nauroi ja ihmettelin, miten nainen voi nauraa ja kokea iloa, vaikka hänen miehensä on kuollut. Heidän vahva liittonsa hävinnyt. Miten enää mikään voi tuntua miltään?

Myös mummoni nauroi paljon. Hän oli myönteisin, lempein ja iloisin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Kaikki tuntuivat pitävän hänestä. Hän oli auttavainen ja vieraanvarainen, syvällinen ihminen täynnä tarinoita menneiltä ajoilta. Hän tuntui olevan hyvin tyytyväinen eloonsa ja kaikenkaikkiaan hyvin onnellinen. Rakastin hänen seuraansa. Rakastin niin kovin mummoani! Kasvoinkin lapsuuteni hänen hoidossaan. Tiina-mummoni  asui meillä ja teimme yhdessä kaikenlaista mukavaa, kun äitini ja isäni olivat töissä. Mummoni elämän ajattelu tuo minulle mieleen usein sen , että ihmisen onnellisuus ei ole kiinni vain eikä edes pääasiassa ulkoisista tapahtumista.

Kaikesta myönteisyydestään huolimatta mummoni oli kokenut kovia elämässään. Hänen ensimmäinen miehensä oli menehtynyt jo alle kolmekymmenvuotiaana keuhkotautiin ja myös tästä avioliitosta syntynyt poika kuoli ihan pienenä. Mummo löysi uuden rakkauden, tulevan ukkini Sampon. Heille syntyi kolme lasta, joista kuitenkin kaksi kuoli alle kouluikäisinä. Mummoni kaikkiaan neljästä lapsesta vain yksi, äitini, jäi eloon.

Viidenkymmenen hujakoilla mummoni jäi vielä toistamiseen leskeksi eikä enää koskaan avioitunut. En ehtinyt nähdä Sampo-ukkiani. Vain kertomukset ja vanhat valokuvat yhdistivät meitä. Erityisesti sukulaisistani minä olen ikävöinyt nähdä äitini pikkusiskoa Airia. Hän oli kaunis, hento, rinkilälettipäinen tyttönen. Niin useat kerrat olen katsonut kuvaa, jossa tuo suloinen tyttö katsoo suoraan silmiini pää kallellaan. Hän oli luonteeltaan hyvin herttainen ja tunteikas. Kun Anja- sisko oli koulussa Airi sanoi äidilleen:" Et arvaakaan, miten minulla on sitä tyttöä ikävä." Siskokset olivat hyvin läheisiä ja tärkeitä toisilleen.

Kerran Anja- äitini sairastui vakavasti ja mummoni lähti mukaan sairaalaan. Sillä aikaa viisivuotias Airi-tyttönen, jolla oli sydämessä jotain heikkoutta, oli kotona isänsä kanssa kahdestaan ollessaan vilustunut  ja jotenkin sen vilustumisen seurauksena mennyt heikkoon kuntoon. Ja niin siinä kävi, että äitini ollessa sairaalassa  pikkusisko sairastui ja vietiin myös sairaalaan. Siellä hän kuoli pian kuumetautiin. Silloin ajateltiin , että heikko sydän ei kestänyt. Näin minulle on kerrottu.

Tuntuu kummalliselta, että voi ikävöidä jotain, jota ei ole koskaan nähnytkään. Mutta jo aivan pienestä olen pikkuista Airia ikävöinyt. Sittemmin myös muita rakkaita.

Monet sanovat, että kannattaa ajatella iloisia, pitää kirjoittaa lähinnä vain myönteistä. Mutta elämässä on myös kipua ja rankkoja asioita. Minusta tuntuu hyvältä välillä muistella myös menetyksiä ja käydä niitä läpi. Itken aikani ja muistan kuolleita rakkaitani. Sitten olen taas kuin uudistunut, sisälleni hautautuneet taakat ovat pienentyneet ja voin kevyemmin elää tätäkin päivää.

Tietty taipumus ajoittaiseen melankoliaan on ollut minussa aina mukana. Varmasti näin olisi, vaikken olisi edes kohdannut niin paljon kuolemaa, myös ystävieni. Jotkut meistä ovat hersyväluontoisempia, jotkut herkemmin haikeutta tuntevia, en tiedä onko kumpikaan sen parempi. Meille kaikille löytyy sijaa. Yksi ymmärtää yhtä paremmin, toinen osaa tukea toista helpommin. Meille kaikille on elämässä käyttöä ja paikkansa.

Ja aina kaikki ei näy päälle päin. Nauravan sydän voi itkeä. Itkevän sydän voi sisältää paljon onnea. Niin on rakkaudenkin kanssa. Kirjoitin kerran: "Sillä niin minut on tehty, ilo ja kipu kietoutuneina yhteen syleillen toisiaan kuin panhuilun laulu, yhtäaikaa haikea, yhtäaikaa villi." Näin koen edelleen.

Siitä on nyt yli kahdeksan vuotta, kun ensimmäinen mieheni Jouni kuoli. Aluksi en pystynyt edes katsomaan valokuvia perhe-elämästämme. Tuska oli niin suurta kestää muutenkin. Pitkään aikaan en voinut ottaa valokuvia rakkaista ihmisistäkään. Tuntui liian pahalta säilöä mitään, mikä huomenna voisi olla viereltäni kadonnut. Kevään tullessa vihasin krookusten elinvoimaa. Sieltä ne mullan alta tunkivat esiin, vaikka mieheni oli kuollut. Mikä oikeus niillä oli niin kukoistaa, kun jotain paljon tärkeämpää oli hävinnyt viereltäni.

Mutta kuitenkin, elämä jatkui näinkin. Ilman Jounia rinnallani. Ilman isää lapsillani. Kaikkein pahinta oli mennä eskarin talviriehaan ja katsoa, miten kaikki muut lapset saivat nauttia isänsä seurasta. Ainakin siinä tilanteessa se näytti siltä, vaikka näinhän ei välttämättä kuitenkaan ollut. Oli rankaa seurata, miten muitten lapset näyttivät isilleen kivoja juttuja, miten lapset katsoivat isiään silmiin ja saivat hymyn vastaukseksi, kokivat yhteyden ja lämmön.

Oli kauheaa menettää oma miehensä, mutta kaikkein rankimmalta tuntui se, että lapseni menettivät isänsä. Se oli tuska, jota oli vaikeinta kestää. Se, että eläydyin lasteni suruun repi sisintäni pahiten.

Juho oli oppinut kahdeksan kuukauden iässä kävelemään ja kymmenkuukautisena hän jo juoksi, sellainen liikunnallinen vilperi. Aina, kun Jouni tuli töistä Juho juoksi häntä vastaan ovelle ja Jouni kaappasi hänet syliinsä halaukseen.

Sen yhden kohtalokkaan yön jälkeen, kun mikään ei ollut enää niinkuin ennen, Vili tiesi, Vili oli nähnyt,  mutta Juho-vauva heräsi etsimään jotain, joka oli kadonnut. Ainakin viikon Juho-poikani , joka osasi jo juosta, ryömi pitkin talomme nurkkia ja etsi isäänsä ulisten ja uikuttaen kuin pieni koiranpentu. Se oli näky, jota en koskaan pysty unohtamaan. Ne olivat ääniä, joilta toivoisin jokaisen äidin säästyvän.

 Ja niin jouduin tajuamaan, mitä olin menettänyt, mitä me olimme menettäneet. Jouduin myös miettimään,  mitä tärkeää ja hyvää oli jäljellä. Yksi ihminen oli kuollut, mutta kaikki, ihan kaikki ei ollut maailmastani hävinnyt.  Ja mitä enemmän aikaa kului, sitä enemmän näin kauniita asioita, ilon pisaroita, elämässä kiinni pitäviä tuokioita. Ihminen on sitkeä olento kun niikseen tulee ja naiset ovat usein vielä erityisen sitkeää sorttia. Kuinka moni nainen onkaan joutunut luopumaan puolisostaan ja jatkamaan elämäänsä pimeän yön keskeltä ponnistaen, kuinka moni äiti onkaan kohdannut jotain ehkäpä vielä pahempaakin, oman lapsensa menetyksen, joka on niin luonnotonta kuin olla ja voi.

Usein sanotaan, että kuolema on luonnollista. Ei, sanon minä. Kuolema, ihmisen kuolema ei ole luonnollista. Kuolema on vihollinen. Alunperin ei ollut määrä käydä näin ja ikuisesti ei tule jatkumaan näin. Elämä on luonnollista ihmiselle, ikuinen elämä. Näin minä uskon ja näin tiedän sen olevan. En siitä täällä enempää puhu, mutta olen onnellinen, kun voin tietää, että kuolema on vihollinen, joka lopulta tullaan hävittämään. Ja eromme rakkaistamme ei tarvitse olla lopullinen. Vielä kohdataan!

Mustimmista hetkistäni on jo yli kahdeksan vuotta, mutta vasta nyt tuntuu, että pystyn kunnolla kirjoittamaan kaikesta siitä, mikäli haluan. Tai pystyn halutessani kirjoittamaan muusta, vaikkapa vain tärkeimpien asioitten vierestä, niin että rivien välistä löytyy enemmän kuin itse sanoista konsanaan.

 Mitä minä haluan kirjoittaa ja tarkalleen ottaen mistä, ei ole vielä täysin varmaa, mutta sen tiedän , että haluan kirjoittaa ihmisistä.  Haluan kirjoittaa kestämisestä, kohtaamisesta, ikävästä ja kaipuusta, surusta ja  rakkaudesta. Haluan kirjoittaa ystävyydestä ja lojaalisuudesta, juonitteluista ja rehellisyydestä, pettymyksistä ja toivosta. Sanalla sanoen haluan kirjoittaa elämästä. Haluan kirjoittaa romaanin. Nyt olen siihen valmis.