Reissullamme pohjoiseen saimme nauttia sukulaisperheemme rehevän puutarhan kauneudesta. Tässä pihassa viilettelee myös perheen iloluontoinen villakoira Peku. Kuka vielä sanoo, etteivät pohjoisen puutarhat vedä vertoja etelän pihojen viihtyisyydelle.
Ja entäs pohjoisen luonto! Soiden ja kangaslampien karussa kauneudessa, suopursujen huumaavassa tuoksussa, juolukoiden ja variksenmarjojen sitkeydessä on jotain. Jotain, joka vetoaa, ainakin minuun.
Pohjoisen ihmiset ovat jo vuosituhansien ajan oppineet olemaan läheisessä yhteydessä luontoon. Onhan halla, yllättävä pakkanen voinut helposti vaarantaa jopa koko seuraavan vuoden toimeentulon. Erityisesti katovuosina turvauduttiin perinnetietoon. Miten jo esi-isät pärjäsivät, haettiinko pettua, mistä luonnon kätköistä löydettiin ravintoa, miten kannatti säilöä. Mitä parantajanaiset hakivat metsän uumenista. Lähiluonnosta etsittiin kaikkea, mikä auttoi elämään kaukana sivistyksestä, kun tiet olivat vain kinttupolkuja, myöhemmin hevosteitä.
Relletin kylän tuntumassa mummo tiesi kertoa lapsenlapsilleen, miten tiet olivat muotoutuneet niin mutkikkaiksi. Miten tohtoria ei ennen niin vain saatu apuun. Kuinka synnytyksissä pärjättiin. Millaista elämä oli ennen nykyisin tuntemaamme kulttuuria.
Ne ajat kiehtovat minua ja tuntuivat kiehtovan lapsianikin. Sekin, miten silloin oli kokemusperäisesti opittu hyvin paljon luonnon antimista. Paljon sellaista, jonka nykytiede vasta nyt osaa selittää. Kaikkea se ei osaa selittää vieläkään, tuskin koskaan. Tieto siirtyi silloin sukupolvelta toiselle ja auttoi selviytymään haastavissa olosuhteissa usein ankarankin luonnon keskellä.
MIten ihania kuvia rehevistä puutarhoista! Suomen kesä on niin lyhyt ja intensiivisen kaunis,ja jäin nyt taas ikävöimään sitä...
VastaaPoistaYaelian,minustakin tämäkin kuvissa näkyvä puutarha on niin ihana! Ja monet muut, joissa olen tänä kesänä voinut vierailla.
VastaaPoistaPoikien kanssa juuri puhuttiin, että kunpa tämä kesä vaan jatkuisi ja jatkuisi. Ei olla vielä lainkaan valmiita syksyyn. Mutta onneksi on vielä kesää jäljellä, vaikka Suomen kesä on kuten kuivailit. Jotenkin sitä suvea haluaa säilöä niin paljon talven kylmiin, pimeisiin päiviin.
Sinulla on siellä niin jännittävän erilaista. :)
Voi ihana, mitä kuvia! Kyllä Suomen kesä on kaunis, mutta voi, niin kovin lyhyt! Voisin ottaa uusintakierroksen, tuntuu ettei mieli eikä kehokaan ole vielä valmis syksyyn. Mutta vaikka aina sanon näin, silti ne hämärät ja ensimmäiset syksysateet kynttilöineen - niihinkin rakastuu aina uudelleen. <3
VastaaPoistaTotta Jutta, Suomen kesä on aivan mahtava, mitä kauneutta, mitä tuoksuja täältä lötyykään...
VastaaPoistaMutta niin, kyllä niissä syksyisissäkin hetkissä on sitten oma viehätyksensä.Kuulaat, kirpakat päivät, ruskan värihehku ja iltojen lempeä hämäryys. Silloin on mukavaa tosiaan tunnelmoida kynttilän tai muun valkean ääressä teekuppi käsissään.Sitä tiettyä aikaa syksystä oikeastaan rakastankin.
Mutta marraskuu, sitä en osaa kaivata, loskaa ja harmautta. Kaikkissa muissa kuukausissa on paljon mukavaa. Marraskuu ei vielä minulle avaudu, se tuo esiin ajatuksia, muistojakin, joista en pidä.
Ehkäpä siinäkin on oma hyötynsä, jos sen osaa ottaa niin. Ja toisaalta, voisinhan yrittää kehitellä erityisen kiinnostavia juttuja juuri marraskuuksi. Täytyykin miettiä, jotenkin se marraskuu on usein päässyt yllättämään vähän puskista, sittenkin. Minä ja marraskuu emme ole tulleet kavereiksi.
Kylläpä kiehtoisi minuakin kuunnella tuollaisia tarinoita vanhan kansan selviytymisestä omillaan, ilman täysin järjestäytynyttä modernia sivilisaatiota. Niin piristäviä kuvia, taas! :)
VastaaPoistaihania kuvia :)
VastaaPoistaMukavaa saada kommentteja Hanna ja Jenniina! Piristitte iltaani!
VastaaPoistaOn kyllä usein niin jännittävää eläytyä menneen ajan tarinoihin ja kertomuksiin, miettiä millaista olisi ollut elää silloin... Kiva kuulla, että kuvat miellyttivät. :)