Pintapaikkailua vai kokonaisvaltaista parantamista

Kokemus on osoittanut, että hoitomenetelmät ja lääkkeet, jotka synnyttävät sairauden oireille vastakkaisia muutoksia, kuten tapahtuu palliatiivisissa menetelmissä, saavat aikaan vain lyhytaikaista lievitystä. Tämän jälkeen oireet nousevat ennemmin tai myöhemmin uudelleen esiin ja yleensä vieläpä entistä voimakkaampina. 

Homeopaattisessa hoidossa sen sijaan toimitaan elinvoiman suuntaisesti eikä sitä vastaan. Tällöin oireita ei pyritä tukahduttamaan vaan valitaan aine, joka kykenee muodostamaan oireiden kokonaisuutta läheisesti muistuttavan tilan, tavallaan keinotekoisen sairauden, joka vastaa sairaan ihmisen tilaa.

Oikein valmistettu ja valittu potensoitu aine, jonka on huomattu lääkeainekokeissa aiheuttavan  koehenkilöille tilapäisesti kyseisen sairauden kaltaisen tilan, parantaa samaisen sairauden perusteellisesti.

Heikompi dynaaminen ärsyke poistuu elävästä organismista vahvemman ärsykkeen vaikutuksesta, mikäli vahvempi ärsyke on ilmaisultaan varsin samankaltainen. Homeopaattiset lääkeaineet parantavat siis siksi, että ne pystyvät tuottamaan oirekokonaisuuden, joka vastaa parannettavaksi haluttua oirekokonaisuutta mahdollisimman tarkasti.

Sairaus on pohjimmiltaan aina elinvoiman dynaamista epävireisyyttä. Otettaessa homeopaattista lääkettä elinvoimaan kohdistuu hyvin samankaltainen, mutta hiukan voimakkaampi "keinotekoinen sairaus", joka resonoi elimistön tilan kanssa ja antaa sille tarvittavaa informaatiota, impulssin, joka saa parantumisen käyntiin. Elinvoiman tila harmonisoituu, aiemmin vallinut sairaalloinen energeettinen tila lähtee tasapainottumaan. Pian myös alkuperäistä tilaa hieman voimakkaamman keinotekoisen sairaudentilan vaikutus lakkaa ja elinvoima on tämän prosessin jälkeen vahvistuneempi ja tasapainoisempi. Tämä alkaa sitten näkyä kokonaisvoinnissa ja lopulta ihan biologisella tasollakin. 

Koska homeopaattisten lääkeaineiden vaikutusaika on suhteellisen lyhyt, elinvoima ei jää pysyvästi kiinni lääkeaineen aiheuttamaan "keinotekoiseen sairauteen", toisin, kun on tapahtunut heikomman, mutta pitkäkestoisemman "luonnollisesti " syntyneen sairauden kohdalla.

Potentiaalisesti sairastuttavat vaikutukset pystyvät aiheuttamaan sairastumisen vain, mikäli ihmisen elimistö on sille otollinen. Tiedämmehän, että, jotkut sairastuvat altistuessaan tietyille viruksille, mutta toiset eivät menetä vakaata terveydentilaansa, vaikka altistuisivat suuremmillekin määrille samaa virusta. Samoin, jotkut kärsivät enemmän huonoista elämäntavoista kuin toiset. Elimistömme värähtelytila ja elinvoimaisuutemme  ovat  yksilöllisiä, samoin siten sairastumistaipumuksemmekin. Eri tiloissa olemme eri asioille herkkiä ja alttiita. Tietenkin ääritilanteet ovat asia erikseen, esim kun radioaktiivista säteilyä kohdituu ihmiseen kuin ihmiseen rankkoja määriä,  seuraukset ovat kaikille kohtalokkaat.) 

Hoitomuodot ja lääkkeet, jotka tuottavat yksittäiselle oireelle tai vaivalle vastakkaisen tilan vaikuttavat usein aluksi lieventävästi, palliatiivisesti. Tila on kuitenkin ohimenevä ja jättää jälkeensä yleensä  alkuperäistä vointia huonomman tilan. 

Jos jokin yksittäinen oire saataisiinkin tukahdetuttua, mutta elinvoima onkin vääränlaisella hoidolla jopa heikentynyt , oireilu siirtyykin vain syvemmille tasoille, tärkeimpiin elimiin.

Elinvoiman myötäisesti toimiva hoito, joka antaa elimistölle tarvittavaa informaatiota , tuo todellista paranemista. Se, ei pyri tukahduttamaan oireita, ne voivat tilapäisesti voimistuakin. 

Ssäisesti elinvoima on tällöin kuitenkin jo alkanut vahvistua ja oireiden helpottumisen suunta tulee  olemaan oikea.Tapahtuu todellista parantumista.

Homeopaattisella menetelmällä on tarkoitus aiheuttaa  mahdollisimman pienellä lääkeaineannoksella vallitsevaa sairaudentilaa vastaava hyvin samankaltainen tila. Tätä kautta sairaus poistetaan mahdollisimman hellävaraisesti ja seuraava tila on edellistä tasapainottuneempi. Elinvoima, elimistön energeettinen tila on näin vahvistunut, ei heikentynyt kuten tukahduttavissa hoidoissa usein käy.

Onko kaikki homeopaattisten lääkeaineiden käyttäminen sitten todella homeopatiaa, hoitoa, jossa tapahtuu todellista paranemista,  elinvoiman vahvistumista? Ei, jo homeopatian perustaja Samuel Hahnemann varoitti siitä, samoin James Tyler Kent, Vithoulkas ja monet muut todelliset taitajat.

Se, joka määrää homeopaattisia lääkkeitä sairausdiagnoosien mukaan, harjoittaa allopaattista lääkemääräysten tekoa homeopaattisilla lääkkeillä. Tarkasti ottaen se ei ole homeopatiaa. Vain esim dynamisointi ei tee lääkkeestä homeopaattista, vaan lääkkeestä tulee homeopaattinen vasta sitten, kun sillä on tietty homeopaattisesti määritelty samankaltaisuussuhde  hoidettavan oireistoon.

Homeopaattisen hoidon tuloksellisuus riippuu siitä, kuinka tarkasti lääkeaine pystyy aiheuttamaan potilaan sairaudentilaa vastaavan sairauden. Lääkettä ei voida löytää esim vain koululääketieteen puolella diagnosoidun sairausnimikkeen avulla tai pelkästään lokaaliset eli paikallisoireet huomioiden. Oikea parantava aine kulloiseenkin tilaan on löydettävissä kokonaisvaltaisen, huolellisen ja yksilöllisen potilaan tilaan paneutumisen avulla. Pikainen päätyminen rutiiniratkaisuihin ei ole tarkoituksenmukaista ja osuukin harvoin kohdilleen.

Luonnonlakeja emme voi muuttaa.Ne on tunnustettava ja niitten mukaan toimittava. Vain tällöin harjoitetaan homeopatiaa. Homeopatia, joka yritetään irottaa omista periaatteistaan ja jota yritetään käyttää paranemisen lainalaisuudet huomioimatta ei ole enää homeopatiaa.

Jos homeopaattisia aineita käytetään toistuvasti jopa pitkään vastoin paranemisen lainalaisuuksia joitain vaikutuksia toki usein ilmenee, muttei tavoittelemisen arvoisia. Joskus lopputulos voi olla jopa lähtötilannetta heikompi. Voidaan esim tulla suorittaneeksi vahingossa lääkeainekoe, jolloin potilas vain saa sopimattoman aineen oireita itselleen. Suhteellisen harvoin, mutta joskus kuitenkin voi käydä niinkin, että uudet oireet jäävät hoidettavan kokonaisoirekuvaan eivätkä poistukaan lääkityksen jälkeen. (Varsinkin ,jos lääkitys on kestänyt pitkään ja ollut korkeahkoa potenssia.) Tällöin, väärin käytettynä, aine pahentaakin sairaudentilaa eikä suinkaan paranna sitä.

 Yksi riski on myös, että melko alhaisen elinvoiman omaava potilas saakin liian korkean potenssista lääkettä. Seuraukset voivat olla tällöin dramaattisen ikävät. J.T. Kent ja Vithoulkas ovat valottaneet mainiosti tätäkin riskiä ja opastaneet kuinka karikoilta vältytään. Kun ollaan vaikuttamassa ihmisen elinvoimaan, huolellisuus ja harkitsevuus ovat ymmärrettävästi todella tärkeitä.

Paranemisprosessissa viimeksi tulleet vaivat parantuvat yleensä ensin ja vanhat vaivat tulevat usein vähintään välähdyksenomaisesti esiin uudelleen, kuin filmirullaa kelattaisiin taaksepäin. 

Paranemisprosessi kulkee lisäksi yleensä (ns. Heringin lain mukaan) sisältä ulospäin, tärkeimmistä elimistä kohti vähemmän tärkeitä sekä yleisvoinnin paranemisesta lokaalioireiden suuntaan. 

Potilasta tälläinen asiaintila ei aina miellytä. Monet haluaisivat pikaisesti lievitystä heitä eniten rasittaviin vaivoihin.  Taitava ja vastuullinen homeopaatti ei voi kuitenkaan antaa periksi potilaan aneluihin, tosin ymmärrettäviin sellaisiin.

Jos homeopaatti antaisi periksi potilaan toiveeseen saada pikaista helpotusta lokaalioireisiin ja valitsisimme vain paikallisoireisiin vastaavan samankaltaisen lääkeaineen, voisi käydä niin, että paraneminen olisi vain palliatiivista, pinnallisesti lievittävää. Tällöin hoito ei ulottuisi potilaan "parannusta tarvitsevaan sairaalloiseen perusmaaperään". Elinvoiman häiriötila ei kunnolla vahvistuisi vaan terveydentila jatkaisi syvemmällä tasolla kehittymistään negatiiviseen suuntaan. Entistä tärkeämmät elimet voisivat alkaa vahingoittua tai samanlaiset vain tilapäisesti poistuneet lokaalioireet uusiutuisivat jatkuvasti. 

Tälläinen kehityksenkulku voisi ilmetä silloinkin, kun homeopaatti ei edes olisi yrittänyt palliatiivista homeopaattista hoitoa vaan kokonaisvaltaista parantamista, mutta lääkevalinta ei olisi onnistunut. Jos homeopaatti huomaa, että potilas on alkanut toipua vain pinnallisesti ja vakavamman tason oireita ilmaantuu eli suunta on väärä, hänen täytyy arvioida tilannetta uudestaan ja etsiä syvävaikutteisempi , paremmin sopiva lääke.

 Tämä voi olla henkisestikin haastavaa, koska potilas voi esim suuresti iloita häntä eniten ärsyttäneen pinnallisen vaivan poistumisesta ja olla välinpitämättömämpi muista vaivoistaan. Vaikka potilas olisikin tyytyväinen, vastuuntuntoinen homeopaatti joutuu tälläisessä tilanteessa etsimään  sopivamman lääkkeen, jonka saadaan sitten havaita alkavan parantaa vaikkapa pahentunutta sydän- tai keuhko-ongelmaa ja nostavan taas pintaan ennen häirinnyttä iho-ongelmaa.

 Kent kirjoitti paljon siitä, että homeopaatilta vaaditaan lujaa luonnetta potilaalle edullisten ratkaisujen puolesta, vaikka se vähentäisi tienestin ja kiitoksen määrää, ainakin tilapäisesti. Todellinen homeopaatti saa ilonsa siitä, että pyrkii tinkimättömästi ajamaan hoidettavansa etua, vaikkei aina tulisikaan ymmärretyksi tai saisi mitään kiitosta. Aina kuitenkin osa ihmisistä tajuaa ja huomaa tunnollisen homeopaattisen hoitamisen arvon. Tulokset puhuvat lopulta puolestaan. Akuuteissa sairauksissa paraneminen on toisaalta usein hyvin nopeaa.

Pelkästään palliatiivinen hoito on mahdollista siis homeopatiassakin, muttei todellakaan yleensä  tavoittelemisen arvoista. On tosin myös mahdollista ja melko useinkin sattuvaa, että jos palliatiivinen hoitotyyli on niinkin huteraa, etteivät edes modaliteetitkään täsmää, hoitoyritykset eivät vaikuta  mitenkään.Tarvitaan nimittäin edes kohtalaista vastaavuutta, että jonkinlaisia tuloksia ilmenee.

Pelkästään palliatiivinen eli lievittävä hoitotyyli ilman syvällistä parantumista voi olla järkevää kuitenkin kahdessa tapauksessa:

Kun parannettavassa sairaudessa oireisto on niin rasittava jopa hälyttävä, ettei helpotusta voida jäädä odottelemaan, voidaan pitää palliatiivisen hoidon käyttöä perusteltuna. Jatko kannattaa sitten hoitaa mahdollisimman ihanteellisin metodein.

Toinen syy palliatiiviseen hoitoon on se, että voidaan havaita, että sairaudentila on parantumaton. Tällöin annataan ymmärrettävästi parasta mahdollista lievitystä tilanteeseen.

On myös hyvä muistaa kuten jo Hahnemann aikoinaan painotti: Täysimmin parantuakseen ihmisen olisi tarpeellista muuttaa myös elinolojaan. Terveellinen ravinto, raikas ilma ja sopiva liikunta ovat asioita, joita ihminen tarvitsee. 

Aina, kun suinkin mahdollista homeopaattisen hoidon tulisi olla syvällistä, paranemisen lait huomioivaa, yksilöllistä ja kokonaisvaltaista. Näin toimittaessa on nähty aivan hämmästyttäviä paranemisia ja yleensä ainakin suurta edistystä lähtötilanteeseen.

Klassinen homeopatia on mahtavaa parantamisen taitoa. Kuinka rakastankaan sitä!  

Ps. Kuvat ovat mummolan matkaltamme. :)

Lähteet: Samuel Hahnemann: Parantamistaidon Organon, Thomas Genneper, Andreas Wegener (toim.): Homeopatian oppikirja, George Vithoulkaan ja J.T. Kentin teokset