perjantai 23. syyskuuta 2011

Kohti terveellisempiä tietokoneen käyttötapoja




Sain salaperäiseltä anonyymiltä seuraavan kommentin blogiini: Moi Mustikkatyttö! Kiva blogi sulla. Olet ilmeisesti kirjoitellut jonkin verran EMF-kentistä ja niiltä suojautumisesta. Luin myös jonkun postauksen, missä kerroit kestäväsi niitä nyt paremmin. Kerro mulle sun vinkit siihen, miten suojautua tietokoneen säteilyltä!? Mitä olet itse tehnyt ja mikä on auttanut eniten? Kivaa syksyä!


Kiitos hyvästä kysymyksestä. Kaikkea mahdollista en ole itsekään vielä tehnyt, esim tietokoneen ruudun kalvottaminen on vasta suunnitteilla.  Yksi tärkeimpiä asioita minulle on ollut välttää langattomia yhteyksiä ja suosia niitä langallisia vaihtoehtoja.


Ihmiset reagoivat eri tavoin sähkömagneettisille kentille, mutta vaikka mitään ilmiselviä haittoja ei heti ilmenisikään, liiallinen altistuminen ionisoimattomallakin säteilylle on aina terveysriski ja rasittaa elimistöämme monin tavoin. Tutkimukset tuovat aiheesta jatkuvasti lisävalaistusta. Itse huomaan selvästi voivani huomattavasti paremmin, kun pyrin välttämään liiallista tietokoneella oleskelua ja otan joitain oleellisia asioita kunnolla huomioon.






Tässäpä vinkkejä, miten suojautua tietokoneen säteilyltä:


Kaikkein tärkeintä on ensinnäkin, että tietokoneen johto menee maadotettuun pistorasiaan.
Oleellista on myös, että johdollinen tietokone aiheuttaa huomattavasti vähemmän sähkömagneettista kenttää kuin langaton eli kannattaa välttää wlan- yms langattomia yhteyksiä. 


(Itselleni tulee helposti huono olo  wlan-yhteyksisen koneen vieressä, joten käytän vain langallisia koneita.)


Tietokoneen näppäimistönkin olisi ehdottomasti paras olla langallinen eikä esim wlan- tai bluetooth -yhteyksinen, jottei näppäimistökin lisäisi huomattavasti säteilyn määrää. Langallinen hiiri on luonnollisesti paras vähäisemmän säteilytasonsa vuoksi.


On erittäin tärkeää, että johdot eivät osu lattialla kiemurrellessaan jalkoihisi tai muutenkaan sinuun, koska niiden lähellä on myös suhteellisen kovat sähkö-ja magneettikentät.


Johtojen olisi parasta olla myös kiertymättä keskenään vyyhdiksi, koska näin voi muodostua vieläkin haitallisempia kenttiä.


On mahdollista hankkia myös  suojattuja kaapeleita ja johtoja, jotka vähentävät huomattavasti  saamaasi altistusta.


Tietokoneen ruudun voi myös suojata suojakalvolla, joka vähentää selkeästi säteilyn määrää.








Lisätietoja tietokoneen säteilyltä suojautumiseen ja muitakin vinkkejä ja neuvoja sähkömagneettisiin kenttiin liittyen saa myös säteilysuojaukseen erikoistuneista firmoista, joista henkilökohtaisesti pidän erittäin laadukkaina varsinkin seuraavia:


Erja Tamminen: Kodin suojaus säteilyltä  sekä Mikko ja Sari Ahosen Suomen säteilykontrolli.


Näitten firmojen puoleen voi kuulema ottaa yhteyttä halutessaan lisätietoja säteilyltä suojautumisesta. En saa itse mitään provikkoja klikkauksista. Omasta taustastani ja kokemuksistanikin johtuen pidän todella tärkeänä pitää esillä sähkömagneettisten kenttien riskejä ja sitä kuinka niiltä voi suojautua mahdollisuuksiensa mukaan. Joskus voin saada tuotenäytteitä, joita esittelen blogissani. Mutta silloin mainitsen erikseen asiasta.


Euroopan neuvostokin on kannanotossaan kannustanut vähentämään lasten altistumista ionisoimattomalle säteilylle terveysriskien vuoksi. Euroopan Parlamentti on myös todennut, että Suomen voimassaolevat raja-arvot sähkömagneettisille kentille eivät riitä suojaamaan kansalaisiamme ja suosittaa siksi 10 000-kertaa pienempiä arvoja ja säteilyriskien minimoimista.


 Myös WHO on herännyt ionisoimattoman säteilyn riskeihin. Kannattaa tosiaan välttää "kärventämästä" itseään tai lapsiaan liikaa tietokoneen, kännykän tms laitteiden sähkömagneettisilla kentillä. Onneksi asioista voi ottaa selvää ja niille voi tehdä jotain. Tyhmintä olisi laittaa päänsä pensaaseen ja leikkiä, ettei mitään haittoja itselle ehkä kovin mieluisista asioista voi olla.




Elimistöämme voimme suojata myös sisältä päin. Itse pidän mahdollisimman luonnonmukaista ja ravinnetiheää ruokaa mainiona suojana ulkoisiakin rasitteita vastaan. Turhaa lisäaine-ja kemikaalirasitusta sen sijaan kannattaa välttää. Yleisvointiani ja sähkömagneettisten kenttien sietokykyäni olen onnistunut vahvistamaan huomattavasti myös klassisella homeopatialla, joka käy hyvin myös lapsille ja raskaana oleville. 


Värikäs, kasvisvoittoinen ravinto, joka on antioksidanttipitoista ja jossa on paljon erilaisia karotenoideja suojaa jo itsessään elmistöämme. Spirulina, chlorella, värikylläiset marjat, hedelmät ja vihannekset - ne tekevät todella hyvää. Olen huomannut, että kun olen syönyt ja niin, juonutkin tosi paljon marjoja esim marja-aronioita ja mustikoita, melkeinpä mitä vain voimakkaan värisiä aitoja herkkuja, niin silmänikin, jotka ovat alunperin hyvin herkät, ovat kestäneet paremmin tietokoneen ruutua.


 Omega-rasvahappoja sisältävät ruuat ja laadukkaat öljyt ovat myös selvästi hyväksi. Juon myös paljon pakuriteetä sekä muita teelaatuja. Pakurista toisella kertaa vielä enemmän. Käytän myös adaptogeenejä kuten ruusujuurta ja macaa. Mitä ravinnetiheämpää ja aidompaa ruokaa, sen parempi olo. Näinhän se yleensä menee.




Ps. Olin Pohjois-Tuusulassa kahden ystäväni ja poikieni kanssa sieniretkellä ja kylläpä niitä metsästyksen kohteita taas löytyikin. Paistoimme sitten illemmalla kotona oikein urakalla lampaankääpiä, nummitatteja ja yksi herkkutattikin löytyi. Rouskuista teimme jälleen sienisalaattia sipulin kera. IIllan hämärtyessä kokoonnuimme ystäväperheen kotoisaan keittiöön rupattelemaan, tutkailemaan sienikirjoja ja nauttimaan emännän itsetehdyistä herkuista teekupposten ääressä.


Lämpimät ihmissuhteet ovat hyvinvoinnillemme tosi tärkeitä. Viihdyn hyvin yksinkin, samoin perheen kesken, mutta kyllä sitä kaipaa välillä kivaa yhdessä tekemistä ja keskusteluhetkiä  ystävienkin kanssa. Aionkin nyt talven tullen suunnitella yhtä sun toista vaihtelua pitkien, pimeiden päivien piristykseksi. Ja useinhan suunnittelu onkin jo puolet hauskuudesta. :)


Tunnelmallisia iltoja teille rakkaat lukijani!




Kiitokset jälleen Kuvia matkalta-blogin taiteilija-Annelle ihanista töistä!

8 kommenttia:

  1. kiitos tästä postauksesta, en ole edes tullut ajatelleeksi tietokoneista aiheutuvaa säteilyä. olen vain ollut keskittynyt pauhaamaan kännykän säteilyn vaaroista. hyvä kirjoitus!

    VastaaPoista
  2. Sanoisin tuosta 'säteilystä' - paras tapa suojautua olisi ettei koskisi tähän aparaattiin edes 'pitkällä-seipäälläkään'...!
    Muuten *AR 2011* (Anne) - kuvasi ovat hienoja...!

    VastaaPoista
  3. Jenniina: Kiva kuulla, että tästä kirjoituksesta oli sinulle hyötyä! Kännykkäsäteilyn haittoja lisää tietenkin myös se, että yleensä suurin osa pitää sitä itsesssään ihan kiinni. Kaiutintoiminto tai airtube-handsfree auttavat jo paljon. Ja onhan niitä onneksi vielä lankapuhelimiakin sentään, jos oikein haluaa terveyttään vaalia.

    Mutta niin, kaikki eivät tosiankaan tule ajatelleeksi ,että varsinkin langattomat tietokoneet aiheuttavat yllättävän voimakkaita sähkömagneettisia kenttiä.

    Eko: Älä muuta virka! Tuo olikin tosi tärkeä pointti, joka olisi ollut hyvä minunkin laittaa esille jo bloggaukseenikin... mutta tässähän se nyt tuli sinulta hyvin sanottuna! :D

    Yleensähän sitä tietsikalla olemistaan voi tiivistää pienempää aikaan varoen päämäärättömästi haahuilemasta sinne tänne. Tosin ,jos työssään käyttää tietokonetta, niin tietsikka-ajan vähentäminen on vaikeampaa.

    Olisi tosi tärkeää, etteivät varsinkaan lapset olisi kovin pitkiä aikoja tietokoneen ääressä. Eihän se ole pelkästään se säteily se ongelma, vaan myös ulkoleikkien ja kavereiden kanssa käytetyn ajan liiallinen väheneminen. Monet lapsillekin suunnatut pelit ovat myös liian levottomia tai aggressiivisia ja niihin voi helposti jäädä koukkuunkin.

    Juu, kyllä tämän masiinan käyttöä on hyvä pohtia. "Hyvä renki, mutta huono isäntä",sopii kyllä tähänkin yhteyteen. :)

    VastaaPoista
  4. Ja Eko:Minäkin tykkään todella paljon Annen raikkaasta ja värikylläisestä,kertakaikkiaan upeasta piirrostyylistä!

    VastaaPoista
  5. Kiva ja hyvä postaus.Olen tietokonetta käyttänyt todella monta vuotta,ja kyllä tietoinen noista haitoista,joita ei aina muista.Hyviä ohjeita annoitkin tuolla.Ja oi kun kadehdin sitä,että voi mennä metsään poimimaan sieniä!
    Ihanaa viikonloppua Mustikkatyttö!

    VastaaPoista
  6. Sinulle on jotain blogissani...

    VastaaPoista
  7. Kiitos Yaelian, mukava kuulla, että vinkit kuulostivat hyviltä.

    Vautsi, ylläri odottamassa! Ihanaa viikonloppua sinullekin Yaelian! :)

    VastaaPoista
  8. Ps.Yaelian, ei sitä tule täällä Suomessa ajatelleeksikaan, että joka paikassa niitä sieniäkään ei niin vain voi mennä poimimaan.

    Kun alkaa olla ystäviä ympäri maailmaa, se avartaa pikku hiljaa monella tapaa ajattelua. Tavallaan monet asiat tietää, muttei vain tule ajatelleeksi ennen kuin joku toinen ottaa puheeksi. Eipä pidä ottaa noita sieniäkään enää niin itsestäänselvyyksinä. :)

    VastaaPoista