keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Gotu kola eli brahmi - ajattelumme upea kirkastaja




Gotu kola eli brahmi on maineikas lääkinnällinen yrtti. Sitä on käytetty hoitamaan mitä erilaisempia tiloja jo tuhansia vuosia Intiassa, Kiinassa ja Indonesiassa. Sitä käytettiin perinteisesti vahvistamaan henkistä keskittymiskykyä, lieventämään ahdistusta ja hermostollisia häiriöitä sekä unettomuutta. Sillä parannettiin myös hengitysteiden infektioita sekä haavoja ja monenlaisia ihovaivoja. Jopa lepraa ja psoriasta hoidettiin tällä mahtavalla kasvilla. Sen on kerrottu hidastavan ikääntymistä ja antavan uutta vireyttä ja valppautta.



Gotu kola, (Centella asiatica) ,myös brahmiksikin   kutsuttu, on moninvuotinen mehikasvi, jolla on suikertava ja juurehtiva varsi. Kasvista käytetään sen versojen kärjet, joista tehdään yleensä jauhetta. Myös uutteet ovat tehokkaita.

Gotu kolalle on annettu  arvonimi "elämän lähde". Legendan mukaan muinainen kiinalainen yrttitietäjä eli yli 200 vuotta gotu kolan intensiivisen nauttimisen seurauksena ja luonnollisesti moisen kertomuksen jälkeen  kasvin maine kohosi entisestään.

Perinteisessä yrttilääkinnässä gotu kolaa on käytetty hoitamaan myös hepatiittia,vatsahaavaa, epilepsiaa, ripulia, kuumetta ja astmaa. Nykyään Euroopassa ja USA.ssa gotu kolaa käytetään hyvin paljon hoitamaan erilaisia verisuonisairauksia ja edistämään haavojen sekä psoriaksen paranemista. Myös
keuhkoputkentulehduksiin, ärtyneeseen paksusuoleen, stressin oireisiin sekä ADHD -ongelmiin kasvin on huomattu tuovan helpotusta. Nykyaikainen terveydenhoito on tunnustanut monissa maissa yrtin arvon myös paikallisissa tulehdusreaktioissa ja leikkausten jälkeisessä toipumisessa.

Yksi tärkeimmistä käyttöalueista nykyään on ollut laskimoiden vajaatoiminnan hoito. Menettäessään kimmoisuuttaan verisuonet voivat muuttua myös läpäisevimmiksi. Tästä taas seuraa turvotusta esimerkiksi jalkoihin. Useissa tutkimuksissa on havaittu,että gotu kola parantaa verenkiertoa ja auttaa vähentämään turvotusta. Esimerkiksi eräässä 94:ää laskimoiden vajaatoimintaa sairastavaa potilasta koskevassa  tutkimuksissa Gotu kolaa ottaneitten oireet lieventyivät selvästi verrattuna lumelääkettä saaneisiin.




Kaikkein kuuluisin gotu kola on kuitenkin vaikutuksistaan ihmisen mielen toimintoihin. Gotu kolan eli brahmin on havaittu parantavan kognitiivisia kykyjä ja parantavan aivoverenkiertoa. Kasvia onkin käytetty parantamaan keskittymistä ja muistia sekä ehkäisemään henkistä uupumusta. Gotu kola on upea kasvi  monipuolisuudessaan, sillä se sekä lisää energiaamme että myös rentouttaa. Koska yrtillä on rentouttavia ominaisuuksia, se on hyödyllinen myös unettomuuden hoitoon.

Yrtin kyky edistää yhtä aikaa sekä keskittymiskykyä että rentoutumista& rauhoittumista selittääkin mainiosti, miksi kasvia on käytetty menestyksekkäästi ADD:n Ja ADHD:n hoitoon. Gotu kolan piristävä vaikutus aivoihin auttaa nostamaan keskittymiskykyä uudelle tasolle samalla, kun sen rentouttavat vaikutukset rauhoittavat yliaktiivista hermostoa. Eikö olekin loistavaa! Eipä ihme, että yksi englannin kieleinen luonnehdinta gotu kolasta on "food for the brain" eli "ruokaa aivoille".



Sukumme on ollut täynnä ADHD-tapauksia ym samantapaisia sankareita ja minä en ole ainakaan aikoinaan ollut kaukana näistä määritelmistä itsekään. Tietyillä kokonaisvaltaisilla, luontaisilla hoitomuodoilla olen kuitenkin saanut huomattavaa edistystä aikaan. (Mutta siitä joskus myöhemmin lisää.) Olen myös havainnut, että pieni gotu kola-kuuri silloin tällöin tekee todellakin terää. Ajatus juoksee entistä kirkkaammin, mutten mene silti ylikierroksille. Pystyn selvästi myös rentoutumaan entistäkin paremmin.

Gotu kola siis stimuloi keskushermostoamme ja tukee verenkiertoamme. Gotu kolan on havaittu vahvistavan immuunijärjestelmäämme ja lisämunuaistemme toimintaa. Tämä taas tekee ymmärrettäväksi sen, että yrtti on tunnettu stressin lievittäjä. Lisämunuaisethan kuorikerroksineen tiettyjen hormonien tuottajina ovat kovilla, mikäli stressaavat tilanteet kestävät kauan. Lopulta liiallisen paineen alla lisämunuaisilla on taipumus väsähtää, mikä taas näkyy mm uupumuksena. Onneksi on monia tapoja vahvistaa itseämme ja niin, myös lisämunuaisiamme. Gotu kolan on tutkittu sisältävän mm K-vitamiinia, magnesiumia ja kalsiumia.




Yrtit ja myös nämä lääkinnällisemmätkin kasvit voivat usein olla oiva tuki elimistöllemme. Kannattaa kuitenkin muistaa, että elimistömme on kokonaisuus, jota ei tulisi kuormittaa yksipuolisesti pitkiä aikoja millään yhdellä vaikuttavalla yrtillä, jottei kokonaisuuden tasapaino kärsisi. Yrttejä suositellaankin käyttämään monipuolisesti ja vaihdellen. On yleensä hyvä pitää taukoja monien yrttien käytössä, jotta elimistö ei rasitu jatkuvasta siihen tietyllä tavalla kohdistuvasta vaikutuksesta.

Erään suosituksen mukaan gotu kolaa kannattaisi käyttää yhteen menoon enintään kuusi viikkoa ja sitten olisi hyvä pitää vähintään kahden viikon tauko.

Olemme myös yksilöitä ja yhdelle hyvä ei välttämättä sovi toiselle. Siksi elimistönsä kuunteleminen onkin  niin tärkeää.

Asiaticoside, yksi gotu kolan tärkeimmistä vaikuttavista pääkomponenteista omaa solujen muodostumista ja   kasvua kiihdyttäviä ominaisuuksia. Niinpä yrtti onkin toiminut menestyksekkäästi mm haavojen ja ihovaurioiden hoidossa sekä leikkausten jälkivaikutusten lievittämisessä. Tämän kasvua kiihdyttävän ominaisuutensa vuoksi Gotu kolaa ei kuitenkaan suositella esim. ihmisille, joilla on tai on ollut jonkinlaisia kasvaimia. Gotu kola ei välttämättä sovi parhaalla mahdollisella tavalla myöskään diabeetikoille, koska kasvi saattaa nostaa joissain tapauksissa verensokeriarvoja.

Monelle yrtit sopivat hyvin ja tuovat tarvittaessa uuttaa virkeyttä ja rentoutta päiviimme!

Yrtteihin, niin miedompiin kuin lääkinnällisempiinkin, on todella kiinnostavaa tutustua lähemmin. Yrteistä voi olla arvaamatonta hyötyä mitä moninaisimpiin elimistömme toimintoihin. Yksi minua innostava yrtti on ashwagandha, jota olen jo pitempään käyttänyt aika ajoin. Perhosjahti- blogin Maija tekikin siitä juuri loistavan postauksen  Ashwagandha! Suosittelen tutustumaan!


Sitten vielä hunajana pohjalla VIIDAKKOMIEHEN  vinkit yrttien käyttöön:

"Yhdistely ja yleinen sekakäyttö (ja oma testailu) on varmin keino saada kaikki puolet, tehot ja vaikutukset irti itse kunkin maanosan supereimmista yrteistä. Ja kannattaa perehtyä useampaankin yrttiin, niin ei tarvi koko aikaa käyttää samaa. Kuten olen viime päivinä selittänyt useille kavereille, C-vitamiinia (Camu Camu) kannattaa ottaa päivittäin, eikä ubikinolikaan pahaa tee – mutta yrtit puolestaan toimii parhaiten kun niitä kierrättää ja vaihtelee – sekä merkkejä että lajeja. Tosin pakuri-inkivääriteen juomista aion jatkaa edelleen päivittäisenä tapana, etenkin kun se maistuu niin mahtavalle keraamisessa kattilassa, Tammisaaren lähdeveteen duunattuna, ja Sun Fire Suolalla viimeisteltynä."


Itse tykkään käyttää yrttejä mukana tuhdeissa marjapirtelöissä sekä erilaisissa lämpimissä liemissä - eritoten juurikin pakuria sisältävissä. Myös raakasuklaaversiot antavat oivallisen maaperän yrttikokeiluille!


Virikkeellisiä syksyn päiviä kaikille!






Kiitokset kuvataiteesta blogin Kuvia matkalta Annelle !
Lisätietoja gotu kolasta löytyy näistä lähteistä:
Antani JA, Kulkarni RD, Antani NJ. Effect of abana on ventricular function in ischemic heart disease. Jpn Heart J. Nov 1990: 829-835.
Anonymous. Centella asiatica (Gotu kola). Botanical Monograph. American Journal of Natural Medicine. 1996;3(6):22-26.
Ahshawat MS, Saraf S, Saraf S. Preparation and characterization of herbal creams for improvement of skin viscoelastic properties. Int J Cosmet Sci. 2008 Jun;30(3):183-93.
Belcaro GV, Rulo A, Grimaldi R. Capillary filtration and ankle edema in patients with venous hypertension treated with TTFCA. Angiology. 1990;41(1):12-18.
Biswas TK, Mukherjee B. Plant medicines of Indian origin for wound healing activity: a review. Int J Low Extrem Wounds. 2003;2(1):25-39.
Bradwejn J, Zhou Y, Koszycki D, Shlik J. A double-blind, placebo-controlled study on the effects of Gotu Kola (Centella asiatica) on acoustic startle response in healthy subjects. J ClinPsychopharmacol. 2000;20(6):680-684.
Brinker F. Herb Contraindications and Drug Interactions. 3rd ed. Sandy, Or: Eclectic Medical Publication; 2001.
Brinkhaus B, Linder M, Schuppan D, Hahn EG. Chemical, pharmacological and clinical profile of the East Asian medical plant Centella asiaticaPhytomed. 2000;7(5):427-448.
Cauffield JS, Forbes HJM. Dietary supplements used in the treatment of depression, anxiety, and sleep disorders. Lippincotts Prim Care Pract. 1999:3(3):290-304.
DerMarderosian A, ed. Gotu Kola. In: Facts and Comparisons The Review of Natural Products. 5th ed. Philadelphia, Pa: Lippincott Williams & Wilkins; 2008
Fetrow C, Avila J. Professional's Handbook of Complementary & Alternative Medicines. 2nd ed. Philadelphia, Pa: Lippincott Williams & Wilkins; 2001
Ivanov V, Ivanova S, Kalinovsky T, Niedzwiecki A, Rath M. Plant-derived micronutrients suppress monocyte adhesion to cultured human aortic endothelial cell layer by modulating its extracellular matrix composition. J Cardiovasc Pharmacol. 2008 Jul;52(1):55-65.
Jana U, Sur TK, Maity LN, Debnath PK, Bhattacharyya D. A clinical study on the management of generalized anxiety disorder with Centella asiatica. Nepal Med Coll J. 2010 Mar;12(1):8-11.
Kuhn M, Winston D. Herbal Therapy and Supplements: A Scientific and Traditional Approach. Philadelphia, Pa: Lippincott; 2001.
LaValle JB, Krinsky DL, Hawkins EB, et al. Natural Therapeutics Pocket Guide. Hudson, OH:LexiComp; 2000: 449-450.
Pittella F, Dutra RC, Junior DD, Lopes MT, Barbosa NR. Antioxidant and cytotoxic activities of Centella asiatica (L) Urb. Int J Mol Sci. 2009 Aug 26;10(9):3713-21.
Pointel JP, Boccalon H, Cloarec M, Ledevehat C, Joubert M. Titrated extract of centella asiatica (TECA) in the treatment of venous insufficiency of the lower limbs. Angiology 1987;38(1 Pt 1):46-50.
Shukla A, Rasik AM, Dhawan BN. Asiaticoside-induced elevation of antioxidant levels in healing wounds. Phytother Res. 1999;13(1):50-54.
Singh RH, Narsimhamurthy K, Singh G. Neuronutrient impact of Ayurvedic Rasayana therapy in brain aging.Biogerontology. 2008 Dec;9(6):369-74.
Subathra M, Shila S, Devi MA, Panneerselvam C. Emerging role of Centella asiatica in improving age-related neurological antioxidant status. Exp Gerontol. 2005;40(8-9):707-15.
Wollina U, Abdel-Nasar MB, Mani R. A review of the microcirculation in skin in patients with chronic venous insufficiency: the problem and the evidence available for therapeutic options. Int J Low Extrem Wounds. 2006;5(3):169-80.
Wojcikowski K, Wohlmuth H, Johnson DW, Rolfe M, Gobe G. An in vitro investigation of herbs traditionally used for kidney and urinary system disorders: Potential therapeutic and toxic effects. Nephrology (Carlton). 2008 Sep 22. [Epub ahead of print].

4 kommenttia:

  1. Hiukan myöhäinen kommentti, mutta tuo Cocovin Brahmi taitaa olla Bacopa monnieri -yrttiä, eli ei Gotu kolaa... :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti kommentistasi! On todellakin hämäävää, että brahmi-nimitystä käytetään sekä Centella asiatica-kasvista eli Gotu kolasta ja myös Bacopa monnieri-kasvista kuten seuraavastkin Wikipedian lainauksesta ilmenee.:

    "Bacopa monnieri (Waterhyssop, Brahmi, Thyme-leafed gratiola, Water hyssop) is a perennial, creeping herb whose habitat includes wetlands and muddy shores. Brahmi is also the name given to Centella asiatica, particularly in north India,[2][3] although that may be a case of mistaken identification that was introduced during the 16th century.[4]"

    Ja toden totta: Cocovin Brahmi-jauhe on pikkubakopakasvia eli Bacopa monnieri-yrttiä, joka on siis eri yrtti kuin tuo Centella asiatica eli Gotu kola. (Pikkubakopalla on sitten kyllä omat terveysvaikutuyksensa...)

    Kiitokset vielä kerran anonyymi, kun nostit tämän asian esiin! :)

    VastaaPoista
  3. En ole satavarma onko artikkelin kuvassa pikkubakopa Gotu kola:n sijasta , mutta useilla Gotu Kola -aiheisilla sivuilla on kuva toisesta kasvista !

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun valistit asiasta! Voit olla hyvinkin oikeassa! Jos ehdin tässä, niin paneuden joku päivä tarkemmin asiaan. Mutta joka tapauksessa hyvä, että täältä kommenteista löytyy vinkkiä siitä, että kuvassa voi mahdollisesti esiintyäkin eri kasvi kuin pitäisi. :)

    VastaaPoista