tiistai 19. huhtikuuta 2011

Mitä keittiöstä löytyy...


Rakastan luomua, vihreää, yleensäkin värikästä, kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Ruuan tulee minusta olla aitoa, alkuperäistä ja puhdasta, vieläpä mieluiten raakaravintopainotteista. Esittelen tässä joitain nykyisen "ruokakaappini" perusjuttuja :



Tavalliseen päivääni kuuluu usein greippi ja avocadoja ruususuolan ja sitruunan kera. Usein teen salaatin, jonka perusaines juuri tuo ihana täyteläinen hedelmä on. Iltapäivällä on vihersmoothien tai pakuri-maca-raakakaakaojuoman aika. Juomassa voi olla mukana hampun-tai seesaminsiemeniä, pähkinöitä tai manteleita .Mausteeksi aitoa vaniljaa, inkivääriä, kardemummaa ja joskus ripaus Ceylonin kanelia.


Chia-siemen- raakapuuro, jossa on mustikkaa, vadelmaa, banaania ja opti- MSM-jauhetta on yksi vakioruokamme. Myös pastoroimattomasta maidosta tehdyt juustot, luomukananmunat sekä kala ovat meillä käytössä. Lisukkeeksi on usein höyrytettyjä vihanneksia tai quinoaa ja tuoreita yrttejä sekä useinmiten ainakin tomaattia ja kurkkua. Välillä herkutellaan itsetehdyllä raakasuklaalla tai juuressipseillä.








Salaatit: varsinkin tammenlehti ja lollorosso



Yrtit:  persilja, tilli, basilika, korianteri, ruohosipuli ym


Luonnonyrttejä ja kasveja kuten  nokkonen ja rautanokkonen, maitohorsma, vadelman- ja mustaherukan lehdet, kuusenkerkät, nuoret koivunlehdet, voikukan lehdet jne... pakurikääpiä teehen voi metsästää lehtipuista.


mausteita: Sun Firen Fiesta Mole,  tuore inkivääri, aito vanilja, kurkuma, chili, cayanne, mustapippuri, kumina, korianterin siemen, lipstikka jne


hunaja
stevia
erilaisia luomuteelaatuja
ruususuola ja Celtic Sea Salt





tomaatti, tomaattimurska
kurkku
lanttu
nauris
bataatti
maa-artisokka
paprika
munakoiso
parsa
sipuli
valkosipuli
purjosipuli
kevätsipuli


vihreä papu
 porkkana
parsakaali
kukkakaali
lehtikaali, hapankaali
punakaali
pinaatti
kesäkurpitsa
retiisi
herne
idut
oliivi



granaattiomena
avokado
greippi
sitruuna
lime
appelsiini
mandariini
banaani
vesimeloni
ananas
luumu
kuivattu viikuna, aprikoosi ja taateli
mustikka
vadelma
mustaherukka
punaherukka
kirsikka
tyrni ym marjat


shiitakesieni
kanttarelli
tatit, rouskut ym sienet

quinoa
villiriisi
 täysjyvä basmatiriisi
quinoa-riisipasta
hampunsiemenet
chia siemenet
seesaminsiemenet
kurpitsansiemenet



parapähkinät
pekaanipähkinät
saksanpähkinät
macadamiapähkinät
pinjansiemenet


linssit
kidneypavut, härkäpavut ym pavut
kikherneet

kylmäpuristettu oliiviöljy
kylmäpuristettu kookosöljy, kookosmaito
voi,  parasta on pastoroimaton luomukirnuvoi
pastoroimattomat juustot
silloin tällöin raakamaitoa tai  luonnonjogurttia
 kananmunat
kala

raaka tahini
pesto


Superfoodit, joita juuri tällä hetkellä löytyy kaapista (myös muita vaihtelevasti) :

siitepöly
hampun siemenet        
chia siemenet
raaka kaakaojauhe
kaakaonibsit
kaakaomassa
maca
lucuma
Toco-riisinlesejauhe
ohranorasjauhe
Inner Light Super Greens
spirulina
mulperimarjat
gojimarjat
opti-MSM
pakurikääpäjauhe
tulsi
brahmi
ashwagandha

Käyttämämme lisäravinteet tms. ovat vuosien varrella vaihdelleet, mutta olemme jo vuosia kokeneet hyväksi käyttää koko perhe laadukkaita D-vitamiinivalmisteita, kalaöljykapseleita ja maitohappobakteereita.


Pyrimme ostamaan mahdollisimman paljon luomuna,
mutta esim avokadot, ananakset ja vesimelonit hankimme useinmiten ihan perustarjonnasta. Ne on todettu varsin hyviksi siltikin.

Sen sijaan pähkinöitä (paitsi para) ei haluta ostaa kuin luomuna, sama juttu suuressa osassa hedelmiä ja paprikoissa sekä mansikoissa. Näissä on usein paljon jäämiä. Myös superfooditkin kannattaa ostaa luomuna.


Tällainen ruokavalio tuntuu sopivan minulle hyvin. Se tekee kylläiseksi poistaen jatkuvan halun napostella jotain. Uskon, että saan nykyään ravinnerikkaasta ruuasta nopeasti itseni niin täyteen luonnon tehoaineita,  että kehoni osaa alkaa viestiä kylläisyydestä entistä nopeammin. Ja minä olen ilmeisesti oppinut kuuntelemaan sitä!

Nykyään on tavoitteena opetella tekemään lisää erilaisia raw food - herkkuja ja lisätä perusruokavalioon enemmän erilaisia meren hedelmiä eli ravinteikkaita leviä sekä tutustua mm Udo's oil tuotteeseen ja  ennen kokeilemattomiin viherjauheisiin. Kyllä tätä hienosäätöä voi aina kehittää!

 Pian pääseekin taas luonnonyrttien ja oman pihan viljelysten kimppuun! Kesä on niin lähellä, että kohta voi upottaa kätensä kasvimaan multaan!




Juusto-melonisalaatti

350 g pastoroimatonta juustoa
250 g vesimelonia
100 g kiinteitä luomumansikoita tai granattiomenan palasia
makean tulisia chilejä
erilaisia lehtisalaatteja revittynä
rucolaa tai vesikrassia
Kastike
2 rkl sitruunan mehua
6 rkl saksanpähkinäöljyä
luomu(suola)pähkinöitä tai  kurpitsansiemeniä
Kuutioi juusto, paloittele meloni ja leikkaa mansikat sekä chilit puolikkaiksi. Sekoita kastike. Rakenna salaatti laakealle tarjoiluastialle. Alimmaiseksi salaattisekoitus, sitten meloni, mansikat, juusto, chili, rucola ja pähkinät. Kostuta kastikkeella.

6 kommenttia:

  1. Näyttääpäs hyvältä:) Samoja aineita löytyy meidänkin kaapista!

    VastaaPoista
  2. Kiitti. Sun blogisi Peikkojen maailmassa on muuten tosi ihana! Mukavia juttuja, lämmin tunnelma ja aivan mahtavia Raw Food- herkkureseptejä! Ja mitä kuvia! Wow!

    Toivon, että oisin itsekin jo aiemmin löytänyt nämä raakaruokajututkin. Menneenä talvena vasta olen alkanut perehtyä näihinkin jutskiin. On ollut kiva löytää herkkuja, jotka maistuu hyvältä ja joitten nauttimisen jälkeen on vieläpä oikein hyvä olokin!

    VastaaPoista
  3. Nam! TODELLA hyvät ainekset! Nämä kun saisi jokaisen kaappiin niin oltaisiin jo huippuhyvissä voinneissa koko Suomi ;-) Täysin ilmaiset ainekset alkavatkin jo pikkuhiljaa löytymään luonnosta, ihanaa!

    VastaaPoista
  4. Kiitti!Juu, on ollut ilo oppia syömään tällä minulle uudella tavalla. Kyllä olo kohenee, kun vaihtaa valkaistut hiilaripläjäykset näihin luonnon ihaniin antimiin.

    Jotkut lähiseudun kaverinikin ovat jo sanoneet samaa ja niin vain macalla ja marjoilla ryyditetyt itsetehdyt raakasuklaat on heilläkin jo herkkuina ja valkoiset gluteiiniviljat jääneet vähemmälle.

    Tosiaan ihanaa, kun meilläkin pihalla ja lähimetsässä jo vihreetä pukkaa... Tästä se lähteee, ou jee, nokkoset ja horsman versot, teitä ootellaan! :)

    Kattelin ihastuneena sunkin koivun mahlan juoksutuskuvia ja muita mahtavuuksia taas! Kyllä pitäs munkin päästä mahlahommiin... näin sitä saa toisilta upeasti inspistä! Ja ne lähdereissukuvatkin oli silloin aivan ihania! Sulta tulee supermahtibloggausta kovaa tahtia!♥

    VastaaPoista
  5. Hieno ruokakaapin sisältö! :)

    Olen oppinut itseäni viisaammilta, että kala ja kananmunat (tietenkin myös muu liha, mutta sitä et taida syödäkään) olisi ihan hyvä diskata ruokavaliostaan.

    Siihen on montakin syytä eikä niistä nyt sen enempää paitsi yhden sanan verran: väkivallattomuus.

    Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kiitti kovasti kommentistasi Hoo Moilanen!
    Olemme tosiaan viime kuukausien aikana kovasti muuttaneet syömistottumuksiamme ja uudistaneet ruokakaappimme sisältöä.

    Juu, itse olen jättänyt lihan omasta ruokavaliostani, mutta laadukkaat luomukanan munat ja kalan olen edelleen tykännyt säilyttää.

    Kalasta saa mm tosi hyvin omega-3 rasvahappoja ynnä muuta terveellistä. Ja pidän kovasti myös kalaruokien mausta.

    Kananmunissakin on yhtä sun toista terveellistä, mutta kylläkin esim melko runsaasti metioniini-aminohappoa, jonka liikasaanti ei ole terveellistä.( aiheuttaa homokysteiinipitoisuuksien nousua jne) (Erityisen paljon sitä on muuten esim maito-ja maitoherajauheessa.)

    En siis jo tästä syystä ihmettele, että monien tutkimusten valossa ravitsemustieteilijöistä suuri osa ei suosittele ainakaan yli 4 kananmunan syöntiä viikossa.

    Mitä asian eettisiin puoliin tulee, niin itse pohjaan etiikkani Raamattuun ja pidän suuressa arvossa sen ohjeita ja neuvoja meille ihmisille. Siellähän kerrotaan mm tapauksesta, jolloin Jeesus jakoi häntä kuuntelemaan tulleille nälkäisille ihmisille kalaa ja leipää.

    Niinpä tässä onkin yksi syy, miksi en ole oppinut näkemään esim kalanpyyntiä ja -syöntiä mitenkään epäeettisenä toimintana.

    Jos pyynti suoritetaan asiallisesti, kalat eivät joudu kauaa kokemaan kipua. Mutta, jos joku haluaa omaantuntoonsa ja eettiseen näkemykseensä vedoten välttää tätäkin määrää kärsimyksen tuottamista, niin haluan todellakin kunnioittaa tuollaista kantaa.

    Nykykanaloista monet ovat tosiaankin epäinhimillisiä. Luomukanaloissa monet asiat ovat kuitenkin tietääkseni sentään paremmin. Mutta varmasti ilman kananmuniakin ihminen pärjäisi ihan hyvin.

    Kiitos ja aurinkoisia kevätpäiviä sinullekin!

    VastaaPoista