Tuli toinen päivä
Tuhansin sanoin, lukemattomin kuvin
loimme tämän kaiken.
Ja kuitenkin:
sen takana
oli ja on niin paljon muuta, josta tahdoimme vaieta.
Tai ainakin osa meistä.
En minä paljoa puhunut enkä puhu,
en mistään tärkeästä.
Pintahelinää sen rinnalla, mikä merkitsee,
mikä merkitsee oikeasti ja eniten.
Ja elämä ryöppysi taas virtana,
väkevästi,
niinkuin silloin,
kun sinä olit mies ja minä nainen.
Niin kuin silloin, kun jaksoin ajatella tosissani ja tuntea,
katsoa sisään ja ulos, oikeasti. Ja olla myös katsomatta.
Tunsin taas tulen ja veden,
tunsin veren, joka sykki välillämme,
niinkuin silloin kun sinä olit mies ja minä nainen.
Ja ajattelin, josko sittenkin.
Josko tänään.
Näyttäisin ja näkisin,
sen ihmisen, joka kaiken takana on.
Tahi luulee olevansa.
Joskus minä unohdin,
hidastettu kuva hajosi kuin mitään ei olisi,
ei olisi ollut eikä koskaan voisi ollakaan.
Puhuminen erotti meidät vielä kauemmaksi
ja teki näkyväksi sen, mitä ei ollut.
Ei meillä yhdessä, vaikka muuten kyllä,
niin uskoisin.
Tuhannet pirstaleet leijuivat ympärilläni.
Ei minua kukaan tuntenut, sinä kaikkein vähiten.
Ja kuitenkin olit minulle mies.
Ja kuitenkin päätin elää.
Tuli toinen päivä.
Runon kirjoitin tänään. Valokuvat ovat äitini nuoruuden päiviltä. Kiitokset!
Oikein kaunis ja herkka runo, ja voi, miten kauniit kuvat!
VastaaPoistaKiitokset Anni Minerva! Mukava kuulla, että tykkäsit.
VastaaPoistaNuo kuvat ovatkin muuten jo lapsesta asti olleet yksiä suosikkejani valokuva-albumissamme. :)
Upeaa mutta haikeaa.. mitä nyt yritin rivien välistä lukea. Aivan ihanat kuvat! Halauksia!
VastaaPoistaUpea runo,luin sen 2 kertaan,Ja äitisi todella kaunis noisa kuvissa!
VastaaPoistaHei Sarita ja kiitos!
VastaaPoistaHaikeiksi nuo runoni usein tapaavat mennä, sellainen olen ollut jo nuoresta.
Halaukset!
Kiitos Yaelian!
VastaaPoistaMinäkin luen usein samoja runoja useammin, romaaneja sen sijaan harvoin.
Itsekin tykkään niin noista äidin kuvista.
Sinänsähän se on kyllä myös niinkin, että oma äiti tai lapsi näyttää yleensä aina niin kauniilta omissa silmissä. :)
Ihana runo, luin myös kahteen kertaan sen:) Ja miten kaunis äitisi on! Rakastan vanhoja valokuvia. Niissä ihmiset ovat todellakin luonnonkauniita. Jo nuorena tyttönä vanhainkodissa ollessani töissä, katsoin ihastuneena asukkaiden vanhoja valokuvia. En tiedä mikä niissä on, mutta minut ne on aina lumonnut.
VastaaPoistaKiitos Kaisu!
VastaaPoistaMinäkin koen vanhat kuvat usein hyvin samoin kuin sinä niin hienosti kuvailit...
Olet taitava kirjoittaja, runosi tunnelmassa viipyy mielellään. Ja äitisi nuoruudenkuva on todella kaunis.
VastaaPoistaKatja, kiitokset ilahduttavasta kommentistasi!:)
VastaaPoista