On todella mielenkiintoista jopa hauskaa aina välillä analysoida keskusteluja eri foorumeilla. Olipa sitten itse pääteemoista mitä mieltä tahansa, niin keskustelujen kulku kertoo paljon ihmisluonteesta. Ja totta: omasta siinä missä muidenkin.
Maassamme ratsastaa nyt pintalaineilla tiettyjä kiinnostavia vastakkainasetteluja. Joihinkin niistä minulla on selkeä ja helposti muotoiltava kanta, usein asia on kuitenkin sarjaa Toisaalta mutta toisaalta.
Sosiaalisessa ja muussakin mediassa pyörii nyt kuumana perunana tahi lanttuna väittely karppauksen (ja sen eri variaatioiden) ihanuudesta tahi kamaluudesta...ynnä kaikenlaiset kannat tältä väliltä monenmoisin eri painotuksin. Kiintoisaa on ollut seurata eri perustelujen virtaa.
Usein kiihkeääkin keskustelua on edelleen myös siitä, onko nykyinen lisäaineiden määrä ja laatu sekä käyttötapa ravinnossamme OK vai tulisiko tutkimuksia tiettyjen lisäaineiden riskeistä pitää esillä ja edesauttaa näin ihmisten altistumisen vähentymistä niitten aiheuttamille terveyshaitoille.
Tulisiko kulttuuriamme johdattaa kohti läpinäkyvämpää, avoimempaa tiedottamista vai pitäisikö suosia tyyliä, jolloin jätetään ns virallisten asiantuntijoitten huomaan sen päättäminen, millä kansaa voi ja kannattaa"stressata" ja "huolestuttaa".
Tulipa tässä mieleeni, että ennen sikainfluenssarokotteen ottamista, viralliset asiantuntijat onnistuivat hyvin ajamaan läpi sen, mistä kannatti huolestua ja mistä ei.
Kunnon kansalainen huolestui siis sikainfluenssan suuresta riskistä tappaa ja vain hupakkohysteerikot keskittivät huomionsa sikainfluenssarokotteen mahdollisiin riskeihin. Ehkä jo arvasitkin: Minä en ollut kunnon kansalainen, minä kuuluin ja kuulun ilmiselvästi edelleenkin jälkimmäisiin joukkoihin.
Ei tästä nyt tässä vaiheessa enempää, mutta on siis niin humoristista seurata, miten me ihmiset asiamme usein esitämme, varsinkin silloin, kun haluamme, että sanomamme ja meidät otetaan tosissaan, niin tosissaan.
Jätetäänpä keskustelujen räikeimmät tyylirikot sikseen ja käännetään katseemme meidän ihmisten perusarmaaseen, salarakkaaseen, joka keikkuu aina mukanamme niin keskusteluissamme kuin ihmisten välisessä kanssakäymisessä yleensäkin. Halusimmepa kohdata sitä tai emme.
Jotta keskustelut ja yleensäkin ihmissuhteet sujuisivat mahdollisimman joustavasti ja luonteikkaasti, olisi mainiota saada kanssakeskustelijalle sellainen tunne, että arvostamme ajattelussamme häntä aivan samalle tasolle kuin itseämme...mieluiten aika ajoin jopa korkeammalle. On kaunista antaa toiselle hänen tähtihetkensä! :)
Mutta, kun se näyttää olevan niin vaikeaa! Mutta, kun ihmismieleen hiipii äkkiä, usein niin kovin äkkiä tuo tuttu tunne: Pitää päteä, pitää todistaa olevansa hyvä, ainakin pikkuisen parempi kuin tuo toinen... Sitten omaan sanaan luotetaan, sitten minulla ja sanomallani on merkitystä, sitten olen tärkeä.
Halu kokea olevansa tärkeä tai ainakin merkityksellinen tuntuu olevan ihmisen perustarpeita ja moni kokee tarvitsevansa tuon tunteen ja nopeasti sittenkin sekä vieläpä helpoimmalla mahdollisella tavalla. Ja yleensä se pikalääke tuohon ongelmaan on oman statuksen nosto. Mutta kuten arvata saattaa pikaruoka on usein semmoista höttöä huttua, ettei se nälkä kauaa poissa pysy ja olokaan ei ehkä ole sen mätön jälkeen ihan parhainta A-luokkaa.
Varsinkin väittelyiden tiimellyksessä, kun vastakkaiset kannat eivät tunnu kohtaavan, voi tulla äkkiä tuo kuuluisa hätä, statushätä ja pitää juosta, mutta ei pisulle vaan nisulle...syömään itsekorostuksen makoisaa pullaa.
"Tiiättehän te , että oon hirrrveen nätti ja hirrrrveen fiksu ja oppinut ja lukenut ja hirrrveen kokenut ja ja ja... Ja Kaikki mitä sanon on hirrrveen punnittua, tutkittua ja totistettua... ihan Amerikoissakin asti ja ja ja... Aina oon ollut hirrveeen karismaattinen ja suosittu oon ollut ja kaikki tykkää hirrrveesti ja ja ja...
Ja mitäs sitten: Toinen sankari/ sankaritar siihen sitten vastineensa ja mieluiten potenssissa kymmenen ja kunnolla santsaten.
Mutta mitä: Yllättäjä, joku pieni nurkan takaa ilmestyjä, ehkä sanookin: "Oi, SINÄ se oot sitten niin hirrrveen taitava ja hirrrveen nätti ja ihanaa kuulla SUN mielipiteitä...hirrrveen punnittuja. Minä nyt olen kyllä tätä mieltä... mutta siitä huolimatta minä oon aina tiennyt, että SINÄHÄN se oot kyllä hirrrveen tietävä ja osaava ja ja ja..."
Miten sitten suu pannaan? Ehkäpä hymyyn uson ma ja päivä on siten pelastettu. Ja ehkäpä puoli maailmaakin tahi ainakin se yksi ihmissuhde. :)
Tämä statuksen nosto tai laskeminen on teema, jota tykkään aina aika ajoin pohdiskella. Minusta aiheen pohdiskelu tekee hyvää niin ihan yksityiselämän tasolla omia ihmissuhteitamme ajatellen kuin keskustelukulttuuria niin sosiaalisessa kuin muussakin mediassa ajatellen.
Esimerkiksi ravitsemuskeskustelu käy mediassa ja monilla muillakin foorumeilla usein niin kuumana, että suuri osa osallistujista tuntuu kokevan tarvetta ottaa kaikki mahdolliset statuksennostokeinot käyttöön. Itse kuitenkin seuraan erityisen ihailun vallassa heitä, jotka osoittavat huomaavaisuutta ja arvostusta kanssakesksutelijoita kohtaan ja luottavat, että sanoman sisältö ja perustelut puhuvat puolestaan... ilman hirmuista arsenaalia oheisviestintää keskustelijan omista henk.koht. saavutuksista ynnä vastapuoleen liitettävistä uskottavuusongelmaa lietsovista määreistä.
Kirjoittelin statuksenlaskun kauneudesta jo ihan bloggaamiseni alkumetreillä. Tässä pieni ote teemasta viime vuoden puolelta.:
Jotkut joilla on paljon tietoa,kokemuksia,elämyksi
Jos taas Ritva olisi kiinnostuneena kysellyt ensin mitähän siellä oli suunnitelmissa tehdä ja vasta sivulauseessa maininnut,että hänellä saattaisi olla jotain kivoja osotteita kaupungissa, niin kummankin status olisi pysynyt sopivasti tasapainossa. Kertoja olisi onnistunut kokemaan oman tähtihetkensä uuden, tulevan kokemuksen kertojana ja Ritvalle olisi jäänyt ilo avun tarjoamisesta kuitenkin.
Ritva Enäkoski kutsuu tätä toisen tärkeäksi ja "tähdeksi" nostamista Blonditeoriaksi. Se tuli siitä,kun Ritva piti hyvin aikaansaapalle ja säpsäkälle morsiammelle juhlapuheen osaa häissä. Ritva antoi morsiusparille Blondistrategian lahjaksi. Hän sanoi: Kun sinä, Morsian, osaat niin paljon ja hyvin, osaat naulata naulan ja ripustaa taulun, älä tee sitä. Mene rakkaasi luo ja pyydä,että hän naulaa taulun seinään. Älä ensimmäiseksi ota vasaraa ja osoita,miten hyvä olet olet kaikessa. Anna toisen osoittaa taitonsa. Taulun ripustus on vain kuvannollinen "miehen työ". Se voi olla mikä muu tahansa. Sinä tiedät, mitkä asiat saavat miehen tuntemaan olonsa "Kuninkaaksi". Sitten puhe jatkui sulhaselle päin...
Niin minusta tässä Ritva ja Marco osuivat johonkin oleelliseen pointtiin ihmisten välisissä suhteissa ja kommunikoinnissa. Kun on kyseessä tietävä ja taitava ihminen toisten on usein vaikea tuntea olonsa päteväksi tai tärkeäksi tällaisten seurassa. Kuitenkin jokainen yleensä edes alitajuisesti haluaa kokea olevansa hyvä tai ajoittain jopa mielellään itsekin edes jossain määrin tähti. Ja siksipä monet fiksut ihmiset joko joutuvat vähän peittelemään ajoittain tietojensa tai kykyjensä täyttä määrää, jotta toisestakin olisi helpompaa saada se oma tähtihetkensä. Muuten ainakin osa ihmisistä ympärillä voi vähän jähmettyä ja vetäytyä kuoreensa. Tieto,äly ja osaaminen pelottavat monia."
Statuksen laskun edut ihmissuhteissa on aihe, josta soisin keskusteltavan enemmänkin nykykulttuurissa. Tuota taitoa soisin myös niin itseni kuin muidenkin oppivan aina vain paremmin harjoittamaan. :)
Mutta nyt, kun bloggauksessani tuli mainittua maagiset sanat: "LISÄAINEET" , elimistöni ei salli, psyykeni ei anna periksi ( ei, vaikka kuinka yritin ;)) minun olla laittamatta paria niin miun maun mukkaan olevaa kirjoitusta tästä kuumasta, kuumasta, AUTS, lisäaineteemasta:
http://www.kemikaalicocktail.fi/2012/02/3142/
http://uusimusta.squarespace.com/etusivu/2012/2/23/siksi-vouhkaamme-e-koodeista.html
Ja tässäpä vielä linkki lightlimujen haitoista kertovaan uutukaiseen tutkimukseen:
http://www.mtv3.fi/makuja/uutiset.shtml/uusi-tutkimus-vahvistaa-light-limuissa-piilee-vakava-terveysriski?
1499391
Kyllä näitä nykyisin käytössä olevien lisäaineiden haittoja nousee jatkuvasti esiin ja ei: En näköjään millään malta olla nostamatta näitä teemoja esille!
Haittaaks se?
Kiitokset jälleen kuvataiteesta
Hirveän kiinnostavaa: Olen usein pohtinut näitä asioita eli pätemisen tarpeita. Sen mukaan, mitä ihminen antaa itsestään ulos JOKAISELLA KONTAKTIKERRALLA voin hyvin päätellä terveen itsetunnon tain sen puutteen.
VastaaPoistaKuvittele: Luen liikaa ja se siis jo käy työstä ja silmille, mutta luin tämän KOKONAAN.
(Annan sulle uuden aiheen: Tiedän nyt todella monta, jotka ovat hirveiden vatsavaivojen takia rampanneet lääkäreillä ja erilaisissa tutkimuksissa. Näitä ovat olleet juuri paljon liikkuvat ja terveellsiesti syövät sokerin karttajat. Eräs nautti vain yhtä suosittua yskänpastillia, toinen sokeritonta jogurttia etc. Kaikkilla vatsavaivojen syy keinotekoiset makeutusaineet, kuten sorbitoli, maltitoli, mannitoli tai ksylitoli. Sorbitolia jopa kätketään koodilla E420! Minä kuljen nyt kaupassa lukulasit mukana.
Totta Leena, kyllä ihminen viestii itsestään paljon jokaisella kohtaamisella... niin paljon ihan rivien välistäkin ja ehkäpä juuri eniten rivien välistä.
VastaaPoistaPaljon me ihmiset voimme toisistamme päätellä - eikä aina niin kivojakaan juttuja pelkästään- mutta toisaalta armollisuuskin on kaunista. Kaikkihan me olemme epätäydellisiä ja toivomme myös omiin kotkotuksiimme ymmärtäväistä, armollista suhtautumista. Ainakin minä toivon.
Ajattelen, että lienee tuosta peri-inhimillisestä pätemisentarpeesta ollut historian saatossa sentään yhtä sun toista hyötyäkin. Kuinkahan moni keksintö ja muu aikaansaannos olisi jäänyt toteuttamatta ilman tuota toiminnan moottoria...tosin muut vaikuttimet kuulostavat paljon miellyttävämmiltä. :)
Ihmisten välisen viestinnän pohtiminen on kokonaisuutenakin niin perin kiinnostava ja kiehtova aihe.
Olen toki havainnut, että luet todella paljon, en tiedä tunnenko ketään muuta, joka lukee niin hirmuisesti ja tunnut vielä nauttivan siitä. Sitä minä ihmettelen, miten ehdit vielä hoitaa lumoavaa puutarhaasi ja huolehtia kauniista kodistasi...puhumattakaan kuinka aktiivisesti olet löytänyt aikaa kirjoittaa ynnä keskustella blogissasi ja muuallakin. Joidenkin vuorokaudessa tuntuu olevan enemmän tunteja kuin toisten.
Ja Leena: Olen otettu!
Kiitokset myös oivasta vinkistä. Tiettyjen lisäaineitten toiminnallisista häiriövaikutuksistakin olisi hyvä kyllä kirjoitella.
Tuntui niin mukavalta taas jutella! Viimeisestä olikin jo aikaa vierähtänyt. Nettimaailmassa aika tuntuu jotenkin tiheämmältä ja jokunen kuukausi helposti pitkältä rupeamalta.
Hirweeesti tykkäsin taas kirjoituksestasi :)
VastaaPoistaPaljon on tullut myös mietiskeltyä tuota toisten latistamista ja itsensä nostamista. Tahallista tai tahatonta. Jotkut ihmiset eivät edes ymmärrä tekevänsä sitä. Toiset taas aistivat herkemmin keskustelukumppaninsa. Arvaa kumman kanssa keskustelee mielummin :) Keskustelussahan pitäisi olla vuorovaikutusta eikä pelkkää minä-minää.
Tuo Marcon kirja voisi olla mielenkiintoista luettavaa..
Hei Teija!
VastaaPoistaTosi mukava kuulla, että tykkäsit! :)
Kyllä keskustelukumppaneissa osaakin olla eroa. Ja toisaalta jopa ihan samassa ihmisessä eri päivinä tai eri mielentiloissa...tietäähän sen itsestäänkin.Tai ainakin minä voin näin itsestäni todeta.
Joillakin ihmisillä tosin tuntuu olevan erityisen herkät tuntosarvet asetella sanansa lähestulkoon aina fiksusti juttukaverinsa tunteitakin ajatellen. Juu, vuorovaikutusta sen olla pitää, ettei mene ihan monologin kuunteluksi puolin tai toisin. Vaikka joskus kumpikin saisi puhua, voi käydä ettei toinen tai oikein kumpikaan kunnolla kuuntele. Hyvässä kommunikoinnissa monen jutun tulee naksahtaa kohilleen.
Minulla on tai ainakin pitäisi edelleenkin olla ihan omana tuo Marco Bjurströmin ja Ritva Enäkosken viestintää käsittelevä mainio teos, mutta voi, en löytänyt sitä mistään. Lienenköhän lainannut sen jollekin...tai sitten se on jossain liian hyvässä tallessa.En muista nyt yhtäkkiä tarkkaa nimeäkään.Olisikohan ollut Joustoa viestintään tai sitten jotain ihan muuta.
No, jahka ja mikäli sen opuksen vielä tässä löydän, tulen laittamaan sen nimen esille tänne kommenttiosioon. Ihmettelenpä, miksen löytänyt teoksen nimeä edes googlettamalla, ainakaan vielä. Tykkäsin kovasti tuosta kirjasta ja suosittelen sitä mielellään luettavaksi muillekin ,mikäli tuon salaperäisen teoksen vielä jostakin suinkin onnistuu löytämään. :)
Minun silmääni vähän särähtää tuo "statuksen laskeminen".
VastaaPoistaJos minulle tulisi jossakin tilanteessa sellainen olo, että nyt pitää vähän "laskea statusta", niin se kertoisi siitä, että pitäisin itseäni jotenkin fiksumpana, filmaattisempana ja enemmän kokeneena kuin keskustelukumppanini.
Yhdellä on yhdenlaisia taitoja ja kokemuksia, toisella toisenlaisia ja jokainen on prikulleen yhtä arvokas.
En tiedä tuleeko se sitten selkärangasta vai mistä, mutta tuntuisi todella omituiselta alkaa rehennellä joillakin kokemisillaan tai tekemisillään siinä kohdassa, kun keskustelukumppani silmät loisten kertoo jotakin. ("Juu, Intia on hieno maa, toivottavasti sulle tulee hyvä reissu, itsehän olen käynyt siellä neljä kertaa.")
Onneksi en tunne ihmisiä, jotka tuntisivat tarvetta itsekorostukseen. Se tappaisi aidon kommunikaation.
Nämä uudet tuplasanavahvistukset ovat muuten ... ikäviä!
Statuksen lasku on viestintään ja sosiaalipsykologiaan liittyvä termi, josta tosiaan kiinnostuin jo joitakin vuosia sitten alan kirjallisuudesta. Törmäsin juuri myös aihetta hyvin selvittävään artikkeliin, jossa kirjoitetaan statuksesta ja kerrotaan statuksen joustosta mainiona keinona helpottaa yhteistyötä erilaisissa käytännön tilanteissa ja varsinkin silloin, kun liikkeellä on ihmisiä, jotka ovat jonkun alan asiantuntijoita ja on syntynyt tai syntymässä erimielisyyksiä. http://www.lakimiesuutiset.fi/artikkeli?artid=489
VastaaPoistaTuskinpa kauhean moni ajattelee käytännön elossaan tietoisesti tätä statuksen lasku-tekniikkaa ja varsinkaan sillä silmällä, että pitää itseään tietoisesti toista "korkea-arvoisempana" ja alkaa sitten joksikin hämäykseksi ns. laskea statustaan. Monet luontaisesti tunneälykkäät ihmiset toimivat ns statustaan laskevalla ja toisen statusta nostavalla tavalla ihan luonnostaan eli esim antavat toiselle tilaa ja puhevuoroa, kyselevät kiinnostuneina, kuuntelevat tarkkaavaisesti ja eivät kiirehdi osoittamaan koko tieto- tai kokemusmääräänsä, mikäli huomaavat toisen nauttivan omasta "tähtihetkestään kiinnostavan/ hyödyllisen/hauskan tms jutun kertojina.
Monet empaattiset ja tunneälykkäät ihmiset eivät esim aina raaski kertoa, jos tietävät jo tarkkaan jonkun laajankin jutun, jota toinen ihan innoissaan ja iloisena kertoo. Ehkä jossain sivulauseessa sitten tulee esiin, että kuuntelijakin on "hieman" perehtynyt aiheeseen tai sitten ei, ainakaan sillä erää. Ylensä tälläiset tunneälykkäät, tilannetta tuntosarvillaan herkästi aistivat, sopivan statuksen laskun mestarit ovat tosi pidettyjä ihmisinä ja tuleehan niitä tilaisuuksia myös niihin omiin "tähtihetkiinkin."
Tietenkin monet tietävät, että nyt kannattaisi olla hiljaa, mutta syystä tai toisesta esim provosoituvat niin, että tekevät jopa ihan itsekin tiedostamiaan etikettivirheitä.
Loppujen lopuksi on varmaan vielä yleisempää, kuten jopa sympaattiset Marco ja Ritvakin myönsivät, että sinänsä ihan hyväntahtoisessa kommunikointitilanteessa vahingossa lipsahtaa joitain kommentteja, jotka lätsähdyttävät toisen ihmisen innokkaan kertomisen ilon.
Mutta niin varmaan varsinkin herkät ihmiset,( jollaiseksi itsenikin aika lailla lasken), valitsevat mieluummin lähiystävikseen ihmisiä, joitten kommunikointi on miellyttävän ja ystävällisen tuntuista. Sellaista, että toiset kokevat, että heidätkin otetaan huomioon ja ainakaan jatkuvaa suunnitelmallista itsensä korottamista ja toisten alentamista ei esiinny. Kukaanhan nyt ei toisaalta ole ihan täydellinen.
Sain kuitenkin varsinaisesti inspiksen kirjoittaa tämän bloggauksen pohdiskeltuani netin keskusteluja tietyistä kuumista aiheista kuten karppaus, lisäaineet jne. Tällöin kesksutelijoina vai pitäisikö sanoa kirjoittelijoina on usein paljonkin asioihin perehtyneitä ihmisiä, joitten viestinnässä näkee tilanteen kuumentuessa ennemminkin juuri oman statuksen nostoa kuin statuksen joustoa, johon yllä olevassa viittaamassani artikkelissakin kannustettiin. Näin keskustelut säilyisivät usein rakentavimpina ja kaikille jäisi parempi mieli.
Kiitos mielipiteesi ilmaisemisesta Hoo Moilanen. :)
Aihe on minulle tuttu, mutta ehkä luento tuli jollekulle tarpeeseen! ;)
VastaaPoistaKai tässäkin asiassa on loppuviimeksi kyse itsetunnosta - ihminen, jolla on terve itsetunto, ei tarvitse ihailevaa yleisöä ja pystyy ärsyyntymättä ryhtymään ihailevaksi yleisöksi sille, joka tarvitsee.
Lähin esimieheni tietää varmasti itsekin, että meidän porukassamme olisi häntä sopivampia sille paikalle. Siksi hän säännöllisesti korostaa itseään ja tekemisiään. Vaikka se on inhimillistä, niin ei voi olla tuntematta myötähäpeää.
Inhimillisyyden kirjo on monin eri variaation kiinnostavaa pohdittavaa. Sinänsä olen aatellut, että aika harva ihminen on niin kypsä, ettei koskaan, ei sitten kuuna päivänä koe vähintään edes houkutusta esitellä joitain avujaan joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Se, mikä tulkitaan haluksi saada ihailua/ kannustusta ja mikä ihan muuksi on varmaankin aika tulkinnanvarainen kysymys. Onhan toki luonnollista toivoa saavansa myönteistä vastakaikua toisilta ihmisiltä. Jopa jo pikkuvauvelit hymyilevät, ääntelevät ja veikistelevät saadakseen jonkinmoisen myönteisen reaktion aikaan läsnäolevassa ihmisessä, ehkäpä vaikka hymyn ja lämmintä jutustelua. Nämä sanojen ja ilmaisujen määritelmät ovat niin tulkinnanvaraisia.
VastaaPoistaAdjektiivi "ihailevaa" voisi muuntua esim sanaan myönteistä. Eli uskon, että on ihan normaalia, että me kaikki ihmiset kaipaamme jonkin verran myönteistä huomiota ja palautetta tavalla tai toisella. Harva sitä haluaa kokea itseään ihan näkymättömäksi tai merkityksettömäksikään ja tältä voisi tuntua, jos ei saisi keneltäkään missään ympyröissä myönteistä huomiota ja palautetta. Mutta minustakin on tosiaan harmillinen asia, jos se huomion halu menee liian pitkälle ja siihen, että sitä yritettään saada painamalla toisia alas ja nostamalla kaikin keinoin itseään ylös. Tasapaino ja kohtuus on tässäkin asiassa poikaa.
Joskus minäkin olen joissain tilanteissa kokenut myötähäpeää, mutta useammin olen kyllä joutunut nolostelemaan omia hölmöjä sanavalintojani. :D Mutta niittenkin tilanteitten jälkihöyryily helpottuu onneksi kummasti, kun pyrkii olemaan ottamatta itseään liian vakavasti. Oppia ikä kaikki pikku hiljaa, olen usein lohduttautunut nolojen tilanteiden jälkeen. Ja monestihan meistä itsestämme nololta tuntuneet kömmähdykset eivät oikeasti edes ole kiinnittäneet toisissa ihmisissä sen kummempaa huomiota. Joskus sentään niinkin päin. :)
Mustikkatyttö, ´nyt ei tule niin pitkää väliä, sillä luen 30 vuotta syöpälääkärinä toimineen miehen kirjaa siitä, mistä ruoasta tai siinä olevasta syöpä johtuu. Siis perinnöllisiä syövistä on vain 5 % ja sitten on ne muut syyt ja ruoasta johtuu 20 prosenttia tavalla tai toísella. Kirja etenee hitaasti, sillä en halua lukea sitä yölukemisena vaan joskus iltapäiväteen aikoihin...eli luen nyt kahta kirjaa rinnakkain.
VastaaPoistaYritän seurata 300 blogia ja sitten on tämä oma hektinen blogi ja liian suuri taloa ja liian suuri puutarha, joten ei mun aika riitä mihinkään. Siksi olen välillä poissa...Kohta palataan! Ehkä jo ensi viikolla!
Tervehdys Leena!
VastaaPoistaOnpa todella kiinnostavan kuuloinen teos! Tekee kyllä mieli kuulla siitä lisää.
No niin, sitä olen aatellut, että kyllä sinulla puuhaa riittää ja intoa vaikka mihin. Ajatustoimintasikin tuntuu olevan harvinaisen vilkasta ja nopeaa. :D
Palataan taas piakkoin Leena! :)
Heissan! Luin tämän jo toissapäivänä, jäin mietteliääksi ja sanattomaksikin. Oho. Minä, joka keksin aina sanan jos toisenkin asiaan ja asian viereiseenkin asiaan. :) Ensin ajattelin, etten ajattele asiasta mitään, mutta myöhemmin postauksesi nousi mieleen. Aloin miettiä tuota statusasiaa vakavasti ja havahduin, miten totta se onkaan, että itsestään ja kokemuksistaan kertominen leimataan herkästi itsensä ylentämiseksi, etenkin silloin jos kuulija kokee itse "kokeneensa vähemmän" tai joutuvansa jotenkin "vähäisempään osaan." Ihmisen mieli toimii erikoisilla mekanismeilla. Mietimme alati, mitä toinen ajattelee, analysoimme ilmeitä ja eleitä, sanamuotoja ja olankohautuksia kuin suurennuslasien takaa. Homma toimii molempiin suuntiin: sanojen kuulijakin saattaa olla liian herkkäkorvainen (tai omata niin heikon itsetunnon), että ottaa toisen sanomiset "rehentelynä" ja kokee itsensä lyödyksi.
VastaaPoistaTällaiset keskustelut johtavat hedelmällisiin tuloksiin vain silloin kun molemmat osapuolet ovat sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa, haluavat toisilleen pelkkää hyvää ja ovat aidosti kiinnostuneita toisesta ihmisestä. Jos kumpainenkaan kärsii itsetunnon puutteesta, masennuksesta jne., keskustelu kääntyy helposti kilpailuksi valta-asemasta. :P --Tai vaihtoehtoisesti ko. huonon itsetunnon omaava henkilö luovuttaa heti kättelyssä ja päättää alistua kuuntelijan rooliin. Jännä juttu on ihmismieli ja sen tarve korottaa omaa asemaansa ikään kuin pelastaakseen nahkansa joltakin--pahalta? tossun alle joutumiselta? huonommuudentunteilta? Mistä kumpuaa voittamisen ja pätemisen pakko?
Kiitos sinulle kysymysten herättämisestä. Vastauksia jäin etsiskelemään...
Mukavaa maaliskuun jatkoa sinulle!
Heissan Maria!
VastaaPoistaKovin ovat monipuoliset ja ihmeelliset nuo ihmismielen mekanismit todellakin!
Ja jännää, miten jopa jo esim pelkkä leuanasennon hienosäätö voi muuttaa viestintätilanteen tunnelmaa merkittävästi, niinkuin tässä minua ihastuttaneessa artikkelissa kerrottiin. http://www.lakimiesuutiset.fi/artikkeli?artid=489
On myös kirjoitettu, että viestintätilanteessa ( kasvotusten) yli yhdeksänkymmentä prossaa viestistä luetaan eleistä ja ilmeistä ja mikäli sanottujen asioitten ja elekielen välillä on ristiriitaa, ihminen uskoo luonnostaan ennemmin eleitä ja ilmeitä kuin sanoja.
Kirjoitetussa tekstissäkin luetaan usein paljon ns rivien välistä, mutta toki tällöin voi mennä helposti myös väärintulkinnaksi.
Varmastikin me ihmiset vaihtelemme suuresti myös viestinvastaanottajina.
Nämä ovat kiinnostavia kysymyksiä ja eipä siis ihme, että aina aika ajoin tekee mieli mietiskellä tätä statusasiaakin. Mukava kuulla, että sinullakin tämä aihe herätti vipinää aivosoluissa. Itselläni usein joku jännätunnelmainen keskustelu tai nettissä kirjoiteltu vuoropuhelu "kuumista" teemoista nostaa tämän aiheen pohdiskelun pintaan.
Kiitos Maria ja hienoa maaliskuuta sinullekin! :)