torstai 12. heinäkuuta 2012

Jännitystä elämässä- Viltsukka finaalissa


Kohta on edessä lähtö Seinäjoen tangohuumaan. Siellä on aikuisten tangokilpailun (Tangomarkkinat) lisäksi myös nuorempienkin tangokisa; Tangojuniori-kilpailut. Vili on rakastanut laulamista jo pitkään ja poitsu on käynyt laulu-ja pianotunneillakin jo joitakin vuosia. Erinäisissä juhlissa ja kekkereissäkin on tullut esiinnyttyä. Mikäs sen hauskempaa, kun laulamisesta todella nauttii.

Viime lukuvuonna Viltsun musiikinopettaja yläkoulussa ehdotti, että pojan kannattaisi lähteä Tangojuniorikisaan. Vilihän innostui ajatuksesta. Se voisi olla jännä kokemus ja tuollaisesta poikisi aina lisää esiintymiskokemusta ja ehkäpä uusia esiintymistilaisuuksia jatkossakin. Ja niinhän homma lähti sitten kulkemaan eteenpäin. Aluksi poika valitsi kappaleekseen Unto Monosen Satumaan. Ja niin minä ja veljekset suuntasimme Tampereen esikarsintoihin, joissa oli jo yllättävän korkea taso. Ihan hämmästyin nuorten ja lasten (myös Tangovekara-sarjan karsinnat olivat samassa tilaisuudessa.) laulamisen taitoa ja tunnelmallisuutta. Aattelin, että ihanaa, kun tällaiseen tilaisuuteen päästiin, mutta saattaapa homman eteneminen tyssätä jo tähän keikkaan. Kuinka ollakaan, poika selvitti kuitenkin tiensä semifinaaleihin Seinäjoelle ja lauluinto sen kun kasvoi.

Tangokaupunkiin oli määrä matkata kisareisulle isommalla porukalla, mutta pahaksi onneksi pikkuveikkoihin iski juuri silloin vesirokko ja niin me jouduimme jäämään kotosalle. Arvatkaa harmittiko. Nooh, Vili matkasi kuitenkin reippaana poikana yksin Seinäjoen kisaan. Onneksi Relletin mummo ja Raahen setä tulivat pohjoisesta asti kannustamaan Viltsukkaa ja niin vain meidän kaikkien yllätykseksi Viltsukka selvitti tiensä ihan loppukoitokseen asti.

Nyt on sitten jännittävä finaali edessä ensi lauantaina Seinäjoella. Paikat on varattu niin junamatkaan kuin yöksi hotelliinkin. Eilen illalla Viltsu kävi harjoittelemassa laulunopettajallaan ja sitten saatiin kuunnella taas  tiheätunnelmaista tangoa kotona iltasella oikein enemmänkin. Vili valitsi finaaliin hänelle tutun ja mieluisan Tähdet meren yllä -kappaleen. Itsekin tykkään tosi paljon siitä kappaleesta. Piti valita myös joku toinenkin laulu ja Vili valkkasi itselleen Tehosekoittimen biisin Hetken tie on kevyt. Siinä on  minusta monia tosi suloisia lauseita tekstissä ja melodiakin on kaunis.

Aion taas tehdä inkiväärijuomaa, koska olemme huomanneet sen olevan hyväksi Vilin äänelle. Se kirkastaa kivasti ääntä, mikäli käheys uhkaa. Inkiväärihän on tehokas ja tosi terveellinen kasvi ja käytämme sitä usein. Jos et ole kokeillut sitä, tartupa tähän helppoon reseptiin:

Kuva: Wikipedia


          INKIVÄÄRIJUOMA

Lämmitä liedellä vettä. Raasta veteen kuorittua inkiväärin juurta kunnon satsi ja lisää joukkoon myös raastettua luomusitruunan kuorta ja halutessasi pikkuisen mehuakin.

Makeutusta ei välttämättä kaipaa, mutta voit käyttää halutessasi vaikkapa inkkari- tai palmusokeria. Meillä kasvaa steviayrttiä ulkosalla ja joskus makeutan juomia stevian lehdillä. Käytän välillä myös steviasta tehtyä makeaa jauhetta. Sitähän tarvitaan vain pikkiriikkisen ja usein on kätevintä tehdä siitä ensin liuos.

Tämä juoma stevialla tai ilman on laulajapoikamme suosikki ja uskonpa, että se sopii monen muunkin makunystyröille. Kasvi on myös hyvin antioksidanttipitoinen ja elimistö kyllä kiittää inkiväärin tehoaineista! Juomaa voi pullottaa ja säilyttää jääkaapissa. Se maistuu niin kuumana kuin kylmänäkin!

TANGOJUNIORIKISAN finaalia voi seurata joko paikan päällä Seinäjoella tai kuunnella Järviradio-kanavalta. Kanava kuuluu osassa maata ja netin kautta ohjelmaa voi kuunnella koko maassa. Järviradion nettisivuilta voitte löytää sekä tavallisen radion taajuudet että nettiradion. Tangojunioreiden osuus kisassa alkaa näillä näkymin 13.30:stä eteenpäin lauantaina.

Kisan lopputulokseen vaikuttaa kuulema myös osaltaan ohjelman aikainen puhelinäänestys. Ehkäpä innostutte äänestämään suosikkianne ja minä tietty toivon, että se olisi junioripojista Vili! ;) Muutkin ovat toki taitavia laulajia, joten kävi miten kävi, hyvin varmasti käy ja hienot laulajat löytyvät taas esiintymislavoille. :)

Ihanaa loppuviikkoa ja kenties jopa tangomusiikin siivittämiä hetkiä! :)


14 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Onnea lahjakkaalle pojalle! Laulaminen on ihanaa, se tuntuu koko kropassa ja sielussa asti. Ihanaa, että Vili on saanut laulamisen lahjan. =D

    Kiitos tuosta inkiväärijuoman ohjeesta. Olen tehnyt juomaa itsekin, mutta sitruunankuorta en ole hoksannut siihen laittaa. Täytyypä kokeilla! =D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Liisa! Laulaminen voi olla kyllä todella nautinnollista ja eritoten, kun siihen on jo luontaista taipumusta ja intoakin. Se oli yllätys, että Vilille tuli tuo lahja. Itselle laulutaidon vähittäinen kehittyminen on ollut pitkällisen työn takana, mutta tykkään kyllä joka tapauksessa itsekin kovasti laulamisesta. Ja näyttelemisestä, tanssista, kirjoittamisesta,piirtämisestä... luovat jutut ovat niin kivoja ja niistä poitsunikin tuntuvat tykkäävän, kuka mistäkin. Mukavaa, että voimme löytää juttuja, joita rakastamme tehdä ja joista saamme iloa.

    Juu, kiva, että pystyin jonkun pienen vinkin antamaan. Sitruunankuori antaa tosiaan oman raikkaan säväyksensä! :D

    VastaaPoista
  3. Hei! Aivan mahtava juttu. Onnea ja "semaa" Vilille! Mitähän keikkataksa mahtaa olla? Yritykseni täyttää 10 vuotta elokuun 30., ja olisi paikallaan pohjalaisia juuriakin ajatellen, jos paikalla esitettäisiin vähän tangoa. Kaikkea hyvää!

    Erja Tamminen

    VastaaPoista
  4. Kiitos Erja!

    Vili tulee mielellään esiintymään ja taksasta pääsette varmaan helposti yhteisymmärrykseen. Ei paha ollenkaan! :D

    Ajatella, että yrityksesi on kohta jo kymmenvuotias! Hienoa! Ja juu: Tangohan sopisi juhliin mainiosti. Jospa vaikka soittelet Viltsulle tai sitten poika itse ottaa yhteyttä. Kotiin ja lankapuhelimen ääreen palaamme 25. päivä tätä kuuta. Sitä ennenkin voi tavoittaa ainakin tekstiviestillä, koska kuten varmaan arvaat kännykkä ei ole pojalla jatkuvasti päällä.

    Olipa piristävä ehdotus! Hauskaa kesän jatkoa! :)

    VastaaPoista
  5. No onpas teillä tosiaan jännät paikat:) Ihanaa reissua teille! Pitääpä yrittää olla lauantaina kuulolla noitten nettiradioiden kautta.

    Äitini on syönyt inkivääriä jo usean vuoden ajan raakana suoraan lusikalla. En tiedä olisiko parempi juoman muodossa. Jossakin vaiheessa kun äiskä lopetti sen syömisen niin alkoi taas oireita tulla (karvastelua varsinkin syksyisin henkitorveen).

    Lakritsinjuurella on muistaakseni myös ääntä kirkastava vaikutus, mutta lienee inkivääri parempi lapselle.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Kaisu! Juu, jännitystä piisaa ja muutenkin aina ennen reissuja jänskättää unohdanko pakata jotain ja ehditäänkö junan vaihdoissa ja sattuuko jotain kommelluksia jne. Mutta yleensä on mennyt hyvin ja eiköhän taaskin.

    Kiva kuulla kokemuksia inkiväärin hyödyistä! Lapsille en kovin ärhäköitä määriä tosiaan anna. Inkivääri on meillä suosiossa makunsakin puolesta. Monia ruokiakin on niin mukava maustaa inkiväärillä. Laksritsinjuurta on tullut harvemmin käytettyä, mutta hyvän makuistahan se on. Lakritsia kyllä söisivät minkä antaisin. :D

    VastaaPoista
  7. Onpa hieno juttu ja peukut pystyssä täällä Viltsun puolesta!Tuo inkiväärijuoma löytyykin blogistani,se on ihanaa ja teen sitä melkein viikottain:) Syön muutenkin inkivääriä hurjasti enkä muista koska viimeksi kärsin flunssasta....Terveisiä Suomesta tällä kertaa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Yaelian!

    Sinun blogistasi löytyy kyllä vaikka mitä hyvää ja terveellistä! Eipä siis ihme, että inkiväärijuomankin resepti! Flunssaakin voi inkivääri toden totta ehkäistä ja monipuolinen kasvi muutenkin.

    Nyt on sitten kisa käyty ja kiva kokemus laulajalla ja kannustajilla takana. Ihan terävimpään kärkeen eivät tuomarit tässä kisassa Viltsua arvioineet ja sijoitukseksi tuli poikien sarjan kolmonen. Sillä meriitillä ei ehkä juurikaan lisäkeikkoja irtoa, mutta tulipa kuitenkin taas lisää esiintymiskokemusta ja jännitystä elämään!

    Vilillä on kyllä tällä erää äänenmurros aika lailla jo päällä. Ylä-äänien laulaminen vaikeutui paljon puolen vuoden- vuoden takaiseen tilanteeseen ja oma uusi ääniala alkaa tässä sitten pikkuhiljaa hahmottua. Myöhemmin on taas varmaan helpompaa laulaa, kun uusi ääniala vakiintuu ja poika tottuu siihen.

    Tällä hetkellä ollaan hotellissa ja langallisella yhteydellä netissä.

    Hienoa Suomen reissua sinulle Yaelin! :)

    VastaaPoista
  9. Hyvinhän se Vili pärjäsi! Äänenmurroksen jälkeen vaan harjotusta kehiin ja baanalle! Todella, todella varovaisesti pitäisi nyt laulaa ettei tule vahinkoa kehittyvälle äänelle.

    En tiedä mainitsitko jo kun luen nykyään niin hajamielisesti, mutta inkivääriä on käytetty myös pahoinvoinnin taltuttamiseen ja nivelvaivoihin.

    VastaaPoista
  10. Kiitti Ninni! Juu, nyt ääni on aika isossa murrosvaiheessa poitsulla ja se kannatta ottaa huomioon.

    Inkivääri on hieno ruoka-aine ja sillä on tosiaan paljon myös lääkinnällisiä, terveyttä monin tavoin edistäviä vaikutuksia, joista lueskelen aina aika ajoin.Nuo mainitsemasi terveyttä edistävät vaikutukset ovat tosiaan oikein kuuluisia inkiväärin vaikutusalueita !

    Tähän yllä olevaan postaukseen en jaksanut luetella inkiväärin laajasti, mutta olinkin jo aiemminkin ajatellut tehdä inkivääristä ihan oman laajemman postauksensa vielä jossain vaiheessa. Mutta nykyisin kirjoittelen välillä vähän lyhkäisempiäkin juttuja blogiini , koska koko ajan tuntuu olevan niin paljon kaikkea tekemistä, etten ehdi olla kovin pitkiä aikoja tietsikalla.

    Yritän nykyään opetella tekemään pikkuisiakin postauksia, koska jos laajemmille ja perusteellisemmille postauksille on vaikea löytää aikaa kovin usein, niin on riski, että koko bloggailu loppuu kokonaan. Eli ehkä teen pikkuisia postauksia useammin ja laajempia ja tarkemmin perusteltuja juttuja sitten harvakseltaan. Näin kun suunnittelen, niin kynnys bloggaamiseen ei nouse ja voi blogata, vaikkei ehdikään kertomaan läheskään kaikkea, mitä aihepiiristä tietää ja olisi sanottavaa. Äkkiä saisin kulumaan terveysjutuista bloggaamiseen vaikka 8 tuntia päivässä, mutta kun on tuota muutakin elämää elettävänä. :D

    Yritän saada vuoden kuluessa (toivon mukaan) romaaninkin tehtyä ja se on minulle entisten tärkeitten juttujen lisäksi nyt yksi tulevaisuudessa lisääntyvästi aikaa vievä projekti. Tulen kirjoittamaan ajallisesti paljon enemmän romaania kuin blogia, joten joutuu vain väillä karsimaan rönsyilyä... tahi muuten ei saa tavoitteita toteutettua. Olen alunperin vähän semmoinen äärilaitojen tyyppi: joko paljon tai ei ollenkaan-tyyliin, mutta haluan opetella enemmän keskitien kulkua ja välimuotojuttuja.

    Hih, kaikkea ajatuksenkulkua sitä sitten voikin syntyä saamistaan kommenteista...ajatuksenvirta, mitä alkaa ryöpytä, ei toden totta välttämättä aina liity ihan kiinteästi lähtöasetelmaan, mutta liekö tuo niin vaarallista. :D

    Hienoa viikon jatkoa ja kiitti muuten kovasti viimeisestä! Oli tosi mukavaa! :)

    VastaaPoista
  11. Pääsin eilen tietokoneelle vasta kahden jälkeen (ukkonen käväisi päällä), kun 7 kilpailija oli menossa eli Vili oli juuri laulanut. Kuuluttaja luetteli jälkeenpäin, että numerolla 6 lauloi Vili. Noh, sitten jos seuraavalla kerralla olen langoilla ajoissa:)

    Onnittelut Vilille kuitenkin ja tuli ainakin aimo annos taas kokemusta tulevaa varten:)

    VastaaPoista
  12. Hei!

    Olemme hiljattain lanseeranneet sivun Etsiresepti.fi, jossa käyttäjät voivat etsiä reseptejä satojentuhansien ruokasivujen ja ruokablogien joukosta.

    Olemme huomanneet, että sinun blogissasi on monta hyvää reseptiä ja haluaisimme ehdottaa sinulle, että käyt katsomassa ruokablogilistamme kärkeä tästä: http://www.etsiresepti.fi/ruokablogienk%C3%A4rki

    Meidät löydät myös Facebookista https://www.facebook.com/Etsiresepti. Jos haluat lisätä oman ruokablogisi listaan ja listata reseptisi Etsiresepti.fi hakemistoon (ilmaiseksi) sinun täytyy vain seurata ohjeita tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-k%C3%A4rkeen

    Konsepti on jo olemassa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Meidän kauttamme blogit saavat päivittäin tuhansia vierailijoita, ja suosituimmat saavat viikoittain jopa yli 20 000 kävijää.

    Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!

    Ystävällisin terveisin,

    Ann-Sofi
    Etsiresepti.fi, Hittarecept.se,
    Findeopskrifter.dk, Alleoppskrifter.no

    VastaaPoista
  13. Hei Kaisu! Ei noitten yhteyksien kanssa ole aina yksinkertaista. Harmi, kun ukkonen sattui juuri "sopivaan" aikaan!

    Kun olimme reissulla, niin olimma maalla välillä semmoisessa paikassa, jossa ei oikein päässyt nettiin ollenkaa. Oli jotain katvealuetta, mutta toisaalta oli ihan kivakin olla välillä netin uloittumattomissa. :)

    Kiitokset ja tosiaan poitsulle tuli kivasti lisää esiintymiskokemusta!

    Aurinkoista päivää! :)

    VastaaPoista
  14. Hei Ann-Sofi!

    Onhan minulla reseptejäkin välillä, mutta niin paljon ja enemmänkin ihan muutakin juttua.

    Rupesin tässä taas miettimään, että mikäs blogi tämä oikein onkaan. :D Ehkäpä eniten sellainen terveys-ja hyvinvointiblogi. Runojakin löytyy joskus ja kaikenlaista pohdintaa. Omasta elämästäkin tulee juttua kuten lifestyleblogeissa...joten tämä blogi jääköön kunkin koettavaksi niin kuin haluaa. En itsekään niin tarkkaa määritelmää halua antaa.

    Haluan kirjoitella, mistä milloinkin hyvältä tuntuu ja mikä kiinnostaa tai tuntuu kullakin hetkellä tärkeältä tai mukavalta aiheelta. Ruokablogin määritelmään tämä blogiseni ei kyllä puhdasverisesti ainakaan istu, mutta joka tapauksessa kiitos kovasti kutsusta! Mietin asiaa.

    Hyvää jatkoa sivullenne! :)

    VastaaPoista