Kyllä maalla on mukavaa!

Reissusimme halki alavan Pohjanmaan. Seinäjoen tangohuuma koettu, muistoissa elävinä myös hetket ystävien ja sukulaisten kanssa. Kyllä maalla on mukavaa!

Meillähän on asia niin onnellisesti, että monet sukulaiset ja ystävät ovat tajunneet kasautua asumaan tahi lomailemaan toistensa lähituntumaan. Kerrassaan kätevää! Mikäs siinä on sitten reissun päällä tavatessa  kerralla paljon läheisiä ihmisiä. Yksi ystäväpariskunta kylläkin oli tällä kertaa etelässä, kun me olimme  pohjoisessa. Mutta eipä hätiä: ehdittiin sentään nähdä ennen lähtöämme meillä ja heidän sukutalossaan  samalla kylällä. 

Mitäs sitten Pohjanmaalla: Nautittiin luonnonrauhasta, samoiltiin metsässä, rakennettiin majaa, juteltiin porukalla, tehtiin yhdessä ruokaa, pelattiin ja leikittiin. Välillä sitten uitiin ja saunottiin. Vanha ulkosaunakin pääsi jälleen käyttöön. Se on täynnä rakkaita muistoja tunnelmallisista illoista, niin tai välillä jo ihan aamuistakin.

Mummon autolla hurautettiin poikien tädin ja puolisonsa maille läheiselle rannikkoseudulle. Siellä on  rauhaisaa maalaismaisemaa, niin nostalginen, kotoisa mökkikin kuin pian valmistuva, itse tehty huvila. Se on kaunis, itse hyvällä maulla suunniteltu, vuosien varrella pikkuhiljaa rakennettu. Lintutornikin kohoaa omissa korkeuksissaan kaiken yllä. Näkymät ovat merelle ja lintujen salattuihin menoihin. Tykkäsin kovasti tuosta omassa rauhassaan lepäävästä piilopaikasta.

Poikien täti on itseni lailla hurahtanut villivihanneksiin ja keräilee niitä salaatteihin ja keittoihin. Suosiossa oli nyt väinönputkikeitto. Tuosta jo muinoin käytetystä kasvista voi tehdä hilloa ja muitakin herkkuja. Puoliso on yhtä lailla terveyden vaalimisesta ja yrteistä kiinnostunut. On mukavaa havaita, miten monilla pareilla on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Se yhdistää varmasti omalta osaltaan.

Talvisin pariskunta suuntaa nauttimaan Espanjan lämmöstä. Sielläkään eivät yrtit pääse unohtumaan, heidän laajalla kattoterasillaan kun on myös viherhuone. Viltsu on mummonsa kanssa jo päässyt nauttimaan heidän vieraanvaraisuudestaan. Siellä oli kuulema ihanaa! Banaaneja ja sitruunoita voi poimia omalta pihalta ja maku on kuulema vastapoimituissa ihan omaa luokkaansa. Kovasti taas kutsuttiin  Espanjaan. Ehkäpä minäkin koko lapsikatraani kanssa vielä. Aina pitää olla unelmia!

 Mutta niin: Kyllä Suomen kesässäkin voi nauttia olostaan, satoi tai paistoi! Sää ei yhdessä olemista estä. Auringon ilmestyminen esiin ilahduttaa kyllä erityisesti.

Tykkään todella paljon toistenkin sukulaistemme luonnonläheisestä pihasta parinkymmenen kilometrin päässä mummolasta. Sieltä ei löydy viivasuoria kasvirivistöjä. Sen sijaan silmä lepää sulavasti luontoon ja toisiinsa sopivissa vehreissä kukkapenkeissä, pensaissa ja puissa. Silmä ei erota, missä piha loppuu ja metsä alkaa. Hyvä niin. Rakastan tuota rauhaisaa, mutta runsaana ryöppyävää näkyä.

 Piha syttyy välillä todelliseen vilskeeseen, kun lapset nauravat, juoksevat ja kirmaavat koirien kanssa. Talon asukkaat ovat luoneet yhdessä kotinsa täyteen kauneutta. Sisällä seiniä elävöittävät perheen äidin monet hienot maalaukset. Niitä on tilaisuus nähdä välillä näyttelyissäkin.

Mummolaan kokoontui tänä kesänä jälleen yhteen kantavanhempien jälkikasvua ja sukua useammassa polvessa. Oli niin mukava jakaa ajatuksia ja tunnistaa yhteisiäkin piirteitä suvun jäsenissä. Ensi kesänä taas tavataan. Viimeistään!

Kuvat ovat minun ja Viltsun ottamia. Ylin Seinäjoelta, muut pohjois-pohjanmaalta. :).