perjantai 27. huhtikuuta 2012

Nämä tarinat ovat todet!



Olen nyt ihan innoissani keväästä ja viljelylaatikoista. Eilen sain valmiiseen kuntoon sekä täyteltyä karikkeella ja mullalla jo kaksi. Loppukevät ja alkukesä ovat minusta parasta aikaa! Ihanaa iskeä näppinsä multaan ja suunnitella yrttitarhojen laajennusta, kuukausimansikoitten ryöppyäviä rivejä, aromikkaiden mesimarjojen tulvintaa. Sinivuokot ja krookukset kukkivat, perennat työntävät versojaan ilmoille, syreenien silmut pullistelevat. Kohta kukkii lisää, koivujen hiirenkorvat ilmestyvät ja on villikasvisalaattien paras hetki käsillä. Ah, tämä aika on niin mahtavaa!

http://www.viljelylaatikko.fi/tuotteet, Tuosta linkistä löytää edullisia ja ekologisia käytettyjä lavakauluksia, jotka sopivat hyvin viljelylaatikoiksi. Lavakauluksia voi joskus saada ihan ilmaiseksikin esim rakennustyömailta. (http://www.pirkka.fi/comment/14540)


Kaikki eivät ole luonnosta ja puutarhoista yhtä innoissaan. Nimeltämainitsematon mieshenkilö käyskenteli pihallamme ja loihi lausumaan katsellessaan tontin rajamme pensaistoa: "Hei, eikö tässä kohden ollut ennen jotenkin enemmän pensaita ? (Paikka on vieri vieressä pensaita täynnä.)" Johon minä: "Ei suinkaan. Nyt tässä kohdin ei ole vain oikein näkösuojaa ja näyttää harvemmalta, koska lehdet eivät ole vielä puhjenneet." Mies:" Ai, jaa, eipä tullut mieleen. Puhkeaako ne lehdet sitten jotenkin yhtäkkiä?"

JUST! :D

Joitain aikoja sitten käppäilin suuren marketin hedelmäosastolla ja hakeuduin luomupuolelle. Siellä eräs mieshenkilö ihmetteli vaimolleen: "Kuule, tässä banaanitertussa on vain yhdessä banaanissa luomutarra, Pitäiskö kysyä myyjältä, ovatko nämä muut banaanit sitten ollenkaan luomua?" JA KYLLÄ! Vaimo joutui ihan oikeasti selittämään miehelleen joitain karuja tosiasioita kasvitieteen alalta!

Missähän todellisuudessa jotkut meistä vaeltelevat! Ja niin: Mitähän kaikkea itseltäkin jää rekisteröimättä...

Tämä kuva Wikipediasta. Ylin kuva: 
http://www.kekkila.fi/kotipuutarhurit/tuotteet/koti-piha-tuotteet/pieni-viljelylaatikko




21 kommenttia:

  1. Eli voi ne miehetkin olla blondeja :D

    VastaaPoista
  2. Älä muuta virka kte!Uroot suo usein ihanan koomisia hetkiä meidän naisten elämään! :D

    VastaaPoista
  3. Hih,hauska tuo banaanijuttu;D VIljelyslaatikot ovat ihania,ja tosi hyvän näköisiä sitten kun on niissä on satoa. Paljon onnea kesäpuutarhallesi!

    VastaaPoista
  4. Kiitos ihanan innostuneesta jutusta ja hyvästä vinkistä. Keväässä todellakin on taikaa. Kasvun ihmettä on hienoa seurata luonnossa. Aivan mahtavaa olisi seurata sitä omalla kylvöksellä. Voi, ollapa auto, niin käväisisin heti Porvoossa hakemassa muutaman tuollaisen "karsinan" ja värkkäisin pihalle kauniin korotetun keittiöpenkin juureksille, tomaateille, salaateille ja yrteille... Mansikkaakin voisi kokeilla. Mikä voisi olla hienompaa kuin popsia mansikoita suoraan omasta penkistä?

    VastaaPoista
  5. Yaelian: Eikö vain! Välillä kuulee ihan hervottomia kommentteja!

    Kiitos, toden totta, viljelylaatikot kaunistuvat kovasti, kunhan kasvu pääsee vauhtiin. Kiitos, kasvit ja luonto voivat tuoda niin paljon iloa! :)

    VastaaPoista
  6. Liisa: Niin kiva kuulla, että tykkäsit!

    Toivon mukaan noitten Porvoon karsinoitten myyntipisteet laajentuvat kattamaan vaikkapa koko maan, ovat kyllä tietääkseni paljon muita valmiina myytäviä vaihtoehtoja edullisempia.Ja ekologisiakin.

    Toivottavasti saat Liisa vielä omat kohopenkkisi - tavalla tai toisella. Niitähän voi rakennella monin eri tavoin.

    Mansikoille tuollaiset kohopenkkikarsinat sopivatkin kyllä tosi ihanasti! :)

    VastaaPoista
  7. On ne nuo miehet ihanan höppänöitä välillä;) Pihalle on noita lavoja jäänyt, niin ajattelin, että itse nikkaroin niistä omat kasvualustani. En enää myllää isoa kasvimaata, kun on niin hirveä homma pitää rikkaruohot aisoissa.

    VastaaPoista
  8. Sinäpä sen sanoit Kaisu!;)

    Vautsi, miten kiva, että sinulla on noitten nyt niin himoittujen viljelylaatikoiden tarvesaineita ihan omasta takaa.Ja ihanaa, että osaat nikkaroida! Se ei valitettavasti kovin hyvin meikäläiseltä luonnistu, mutta jos kärsivällisyyttä riittäisi ehkäpä voisin minäkin oppia.

    Just rikkaruohojenkin päihittämiseksi (nurmikon leviämisen estämiseksi ym) nuo viljelylaatikot ovat tosiaan niin hyviä ja kokoviljelmäthän lämpiävätkin aiemmin. Kyllä noitten rajattujen kohopenkkien etuihin ihan hullaantuu. :)

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus, keväisiä kuvia ja aurinkoinen tunnelma. :) Luin tämän(kin) jo hyvän aikaa sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kommentoida. Tai ehkä vaan sulattelin ajatuksia.

    Itse en ole vielä päässyt viherpiiperteyyn sisälle, vaikka kovasti olen yrittänyt innostua. Kateellisena katselen äitiäni, jolla on keittiö täynnä erilaisia yrttejä ja joka sai jopa paprikan kasvamaan talven yli pelkistä paprikan siemenistä! Tomaattipuska tuottaa tomskuja olohuoneen ikkunalla ja pihamaalta keräillään nokkoset, apilat ja koivunlehdet talteen. Äiti pakkasikin minulle mukaan itse tekemäänsä nokkosjauhetta, kun lähdin tänne rapakon taakse. En juuri käytä maitotuotteita, joten nokkosesta saan kalsiumvarastot täyteen :)

    Vitsit, ehkäpä minäkin vielä inspiroidun kunhan katselen äidin touhuja kesän ajan. Voipi olla, että syksyllä opiskelijakämppäni ikkunalaudat on yrttipurkkeja täynnä! =)

    VastaaPoista
  10. Minäkin odotan mesimarjan taimiani, jotka tilasin jo kevättalvella jostain postimyyntiliikkeestä. Uusi luumupuu on istutettu sekä vielä (;-) yksi kärhö lisää.

    Minä kaipaan aina syksyä ja pimeitä, omenantuoksuisia iltoja. Tosin jo aikasemman luumulajikkeen kypsymisaika on juhlaa...

    Intoa ja aurinkoa kevääseesi!

    VastaaPoista
  11. http://outi-autio.blogspot.com/2012/05/liebster-blog-kiertopalkinto.html
    Tuolla on kiertopalkinto :-)

    VastaaPoista
  12. Auts...blogissani olikin ollut jo jonkin aikaa kolme kivaa kommenttia odottamassa julkaisua ja minä tyhmeliini en huomannut. Jotenkin tämän uuden bloggerisysteemin aikaan meinaa näköjään unohtua katsoa julkaisemattomat kommentit- kohtaa. Mutta nyt varmaan otin opikseni.

    Olen touhunnut myös tukka putkella erilaisissa menoissa ja ulkosalla, joten tietsikalla ei ole paljon ehtinyt olla. Mutta kyllä välillä kuitenkin. On tosi kivaa saada kommentteja!Kiitokset! :)

    VastaaPoista
  13. Maria: Kiva, että tykkäsit!

    Onpas äitisi oikea viherpeukalo!Häntä, kun seurailet ja saat tilaisuuden ihailla kaikkia mahtavia kasveja, niin eipä ihme, jos pikku hiljaa itsekin innostut! Ikkunalaudallakin saa kaikenlaista hyvää kasvamaan! :)

    VastaaPoista
  14. Ai jai Leena, kyllä mesimarjat osaavatkin olla hurmaavan aromikkaita! Olisihan se pitänyt arvata, että sinäkin haluat niitä puutarhaasi! :)

    Minäkin rakastan myös kärhöjä ja luumupuita. Kärhöjä pitäisi vain saada hommatuksi lisää. Luumupuita sen sijaan on jo ihan mukavasti ja odottelen tänä vuonna muhevaa satoa. Hedelmäsadot sulostuttavat tosiaan syksyä ihanasti!

    Kiitos ja upeaa kesän alkua sinullekin! :)

    VastaaPoista
  15. Tervehdys Outi Kaarina, tämäpä iloinen yllätys! Tuhannet kiitokset! :)

    VastaaPoista
  16. Moikka Mustikkatyttö, jos et ole vielä 11 kysymyksen haastetta muualta saanut, tässä olisi kysymykset sulle :) http://terveemmin.blogspot.com/2012/05/haaste-11-kysymysta.html

    VastaaPoista
  17. Oi, kiitoksia tosi paljon kte! Otan haasteen mielelläni vastaan.

    Nyt on elo ollut täynnä mukavaa ja antoisaa kiirettä. Koko toukokuun olen tehnyt vaikka mitä ja eritoten ulkonakin olen puuhaillut hirmuisesti. Mutta kunhan nämä istutuskiireet ja työhommelit tässä taas vähän hiljenee palailen bloggailemaan ja jossain vaiheessa vastailen näihin kysymyksiinkin. :)

    VastaaPoista
  18. Eipä mitään kiirettä :) Kiva että olet touhuillut paljon - itselläni viime aikoina mennyt liikaakin koneella aika, mutta toisaalta paljon olen täältä netin syövereistä saanutkin. Ja ollaan me muutakin puuhailtu ;) (Mitään en kuitenkaan istuttanut ole..)

    VastaaPoista
  19. Juu, nettimaailmasta voi saada paljon hyvääkin, mm ihania ystäviä ja rohkaisua ja kannustusta. Täällä voi oppiakin yhtä sun toista.

    Istuttamisesta puheenollen. Nytkin on vielä paikat vähän kipeenä, koska huhkin lapion varressa eilen tuntikausia kaivamassa ja istuttamassa, taas. Saas nähdä milloin tämä puutarhakuume hellittää. Se on ollut erityisen pahana tänä keväänä/kesänä. No, talvella on sitten enemmän aikaa minullakin olla koneella, kun lapsetkin ovat koulussa. Tosin koko ajan tuntuu tulevan vaikka mitä uuttakin puuhaa elämääni, mutta kyllä minä vielä bloggaankin jahka vähän rauhoittuu tämä tahti. Poitsutkin kyllä tosiaan keksivät jatkuvasti minulle kaikkea tekemistä heidän kanssaan, mikäli näkevät minun olevan ilman hommia, niin ja usein siltikin vaikka hommat olisivat vielä kesken.:)

    VastaaPoista
  20. Tämä on kutsu tulla mukaan bloggareiden yhteiseen kesäjännäriin. Varjojen Saari, otsikolla sivullani pieniä sanoja. Tule ja tutustu, alutarinan lopussa on vaihtoehtoja miten voi osallistua. Luovuutta ja jännitystä löytyy varmasti koetusta elämästäkin, niin että saamme aikaa jotain yhteistä...jään odottamaan vastaustasi. terv aikku

    VastaaPoista
  21. Oi, mikä yllätys! Kiitokset kovasti Aikku! Täytyypä heti rientää tarkemmin tutustumaan mistä on kyse. :)

    VastaaPoista