torstai 18. elokuuta 2011

Luonnon raikkautta, marjojen hurmaa


Kotipihan pensaat ovat tuoneet ihanasti satoa. Suurin osa marjoista on napsittu suoraan pensaista. Meillä on mm vadelmia, karviaisia, marjatuomipihlajoita, tyrnipensaita ja kirsikkapuita. Eniten satoa on tullut tähän mennessä herukkapensaista. Lasten erityisiä suosikkeja ovat mustanpuhuvat kultaherukat. Kultainen nimi tulee kullankeltaisena ja runsaana vyöryvästä kevään kukinnasta.

Herukkapuolella meillä on lisäksi musta-, puna-,valko- ja viherherukkapensaita. Hih, huomaatte varmaan, että olen ihan marjahullu. Kun kymmenisen vuotta sitten istuttelin pihamme kasvillisuutta, marjapensaat ja hedelmäpuut olivat ihan ykkösinä mielessä. Rakastan oman pihan satoa. Kuinka mukavaa onkaan lähteä  syyskesän kuulaina iltoina vähän napostelemaan eri makuisia marjoja tai yrttejä. Ja toisaalta raikas marjamehu tai -smoothie käynnistää mukavasti päivän. Pojatkin tykkäävät syödä marjapensaittemme satoa porukalla ja jutustella siinä samalla. Välillä vähän jalista, hyppelyä trampalla ja taas marjojen kimppuun. Myös shakki ja maalaaminen sekä lennokkien väsääminen ovat kiinnostaneet poikia viime aikoina. Mutta marjat, ne kuuluvat jokaiseen päivään elokuussa tuoden lapsille iloa, terveyttä ja hyvää mieltä.

Jonkun verran olemme pakastelleetkin marjoja. Ystäväni toi minulle mustikoita suureksi ilokseni ja osa meni heti tuoreeltaan mm mustikkamaitona pojille ja osa pakkaseen. Teemme päivittäin smoothieita ja on kiva vaihdella niitten koostumusta fiiliksen mukaan. Jotenkin tykkään tosi paljon punaherukoitten kirpeydestä juomissa. Usein joukkoon menee myös tyrnijauhetta, luomuappelsiinia, -omenaa ja vesimelonia. Vesimeloni onkin perheemme jatkuva kestosuosikki. Sitä meni hirveästi sellaisenaan ja erilaisissa juomissa ja jätskeissä pitkin kesää.


Juomista puheenollen höyryävän lämmin pakurijuoma on kyllä minun ja siippani jatkuva kestorakkaus. Laittelemme siihen pakuriteen lisäksi nykyään parisen kertaa viikossa joko Puhdistamon Rakkauspakkausta tai Fitnessfirstiltä tilaamaamme Chocolate Blissiä. Sitten tulee usein seesaminsiemeniä, manteleita tai jotain pähkinöitä. Ceylonin kaneli ja aito vaniljajauhe sekä hunaja täydentävät satsin. Myös kardemumma antaa mukavan tujauksen. Muitakin ainesosia tulee välillä vaihtelevasti tähän herkkuumme. Välillä juomme pakuriteetä ihan vain hunajankin kera.




Viltsu oli Tuusulan taiteiden yössä esiintymässä mahtavassa nuorten musikaalissa. Esiintymisestä tulee niin suurta iloa sekä taiteilijoille itselleen että yleisölle! Luontokuvat sivulla ovat Vilin ottamia Tuusulanjärven rannoilta ennen musikaalin alkamista. Tuusulanjärven seutuvilta löytyy lumoavia paikkoja. Kun jotain kaunista tai kiinnostavaa löytyy, Vili kaivaa nykyään nopeasti kameransa esiin. Tai sitten inspiroi "oikea valo".Vaikuttaa homma menneen hänellä jo veriin.

Innostavien ja ilahduttavien asioitten ja elämysten löytyminen on tärkeää oli ikä mikä tahansa. Elämässä kaipaa kohokohtia ja luovuuden, innon virtaa. Joku viisas on sanonut:" Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät." Ajatuksia herättävää. Elämässä kannattaa olla rohkea ja lähteä liikkeelle arvostamiensa ja rakastamiensa asioiden takia. Pelkkä unelmointi tuo elämättömän elämän tuntua. Elämä ja liike ovat yhtä. Ja jos ei ääritapauksissa voisi liikkua ulkoisesti, onneksi myös ajattelun ja puhumisen virta on liikettä.

Eilen illalla ennen nukkumaan menoa poitsut äkkäsivät, että osa marja-aronioista vaikutti jo kypsiltä. Ja ei muuta kuin kimppuun! Noita terveyspommeja onkin kypsymässä tänä vuonna runsain mitoin. Tässäpä pari marjaista reseptiä, olkaa hyvät:



Elokuinen marjasmoothie

2 banaania
puoli desiä marja-aronioita
puoli desiä punaherukoita
noin desi vettä


Sekoita ainesosat tehosekoittimessa samettiseksi herkuksi.



Marja-aronia leivokset


pohja:
1dl parapähkinöitä
1 dl hasselpähkinöitä 
ripaus kardemummaa
puoli desiä vettä tai tuorepuristettua mehua


täyte:
2 desiä vadelmia
2 desiä marja-aronioita
6 taatelia
hieman vettä


kuorrute:
2 dl kookosöljyä
1,5 desiä raakakaakaojauhetta
puoli desiä vaahtera-  tai agavesiirappia tai maun mukaan hunajaa


Hienonna pähkinät jauheeksi. Lisää kardemumma ja vesi. Jatka hienontamista. Painele pohjataikina leivosvuokiin.

Hienonna täytteen ainekset esim tehosekoittimessa. Levitä täyte leivospohjien päälle.

Tee kuorrute. Pehmennä kookosöljy juoksevaksi tarvittaessa vesihauteessa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja siirappi tai hunaja. Kaada kuorrute vuokiin täytteen päälle.

Laita leivokset jääkaappiin tai pakkaseen siksi aikaa, että suklaa jähmettyy. Koristele lopuksi leivokset tuoreilla marjoilla ja nauti! Halutessasi voit täydentää makuelämystäsi vaniljakastikkeella:



Lempeä & raaka vaniljakastike

3 desiä cashewpähkinöitä
puoli avocadoa
1,5 tl aitoa vaniljajauhetta
1 rkl hunajaa
vajaa rkl lucumaa
2, 5 desiä vettä
puoli desiä kookosmaitoa


Jauha pähkinät veden kera hienoksi blenderissä. Lisää avocadon puolikas ja hienonna edelleen.

Lisää vaniljajauhe, hunaja, lucumajauhe ja kookosmaito. Surauta tasaiseksi.

Nauti leivosten, kakkujen tai ihan pelkkien marjojenkin kera!




Marja-aronian superominaisuuksia:

Marja-aronian tuntemus on lisääntymässä Suomessa. Marja onkin varsinainen hyvää tekevien ominaisuuksien aarreaitta. Erityisesti Venäjällä aroniaa on käytetty jo pitkään luonnonparannuskeinona. USA:ssa aroniamehu on erittäin suosittu terveysjuoma. Erään tutkimuksen mukaan marja-aronia sisältää antioksidantteja jopa viisi kertaa enemmän kuin jo hyvin terveellinen mustikka.

Marja-aroniassa on runsaasti polyfenoleja ja antosyanideja, joilla se puollustautuu mm sienitauteja, bakteereita ja solujen hapettumista vastaan. Marja-aronia onkin harvinaisen terve ja kestävä kasvi.

Tutkimuksissa on havaittu marja-aronian vaikutuksista mm seuraavaa:

Marja-aronia

- vaikuttaa ehkäisevästi mm influenssaviruksiin
- estää solumutaatioita, viitteitä syövän ennaltaehkäisykyvystä
- stimuloi verenkiertoa
- vahvistaa verisuonistoa ja sydäntä
- alentaa merkittävästi korkeaa verenpainetta
- auttaa suolistovaivoissa
- suojaa liiallisen UV-säteilyn haittavaikutuksilta
- vahvistaa maksan ja munuaisten toimintaa
- vaikuttaa myönteisesti diabetikkojen hiilihydraattiaineenvaihduntaan
- vahvistaa immuunijärjestelmää

Olen aivan vaikuttunut tästä upeasta marjasta!

Aronian maku on vahva ja jakaa siksi mielipiteitä. Lapseni rakastavat sen voimakasta aromia. Itse tykkään
usein pehmentää makua muilla marjoilla tai vaikkapa omenalla.

Aroniasta saakin mainiota mehua sekoittamalla joukkoon muita mieluisia marjoja ja omenaa. Aroniamehun puristusjäte kannattaa todellakin hyödyntää. Kuivattamisen jälkeen siitä saa erittäin ravinnerikasta jauhoa. Marjan flavonoidit sietävät hyvin kuivattamista ja pysyvät jauhossa visusti tallessa. Aronia sopii hyvin myös (raaka)puuroihin antamaan makua, väriä ja ravinnekylläisyyttä.

Jos aronia on sinulle tuntematon, suosittelen lämpimästi lähempää tuttavuutta. Jos olette jo sinut, älä unohda tätä terveytesi arvokasta liittolaista! Marja-aronian aika alkakoon!





Kiitokset Vilille! Tuusulanjärven maisemakuvat ovat Viltsun  tekosia blogista Viltsun filmirulla.

21 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Alkoi tehdä mieli mennä uimaan :)

    Herkullisen kuuloisia reseptejä, täytyy testata...

    VastaaPoista
  2. Kiva, että tykkäsit Anne!

    Minäkin aivan ihastuin noihin Viltsun ottamiin maisemakuviin. Uimaan, sinnepä olisikin mukava mennä! Tuli taas niin lämpöinen päiväkin. :)

    VastaaPoista
  3. Voi taivas, kuvat lumos mutkin ihan täysin. Ja täällä on taas niin paljon tosi mielenkiintoista luettavaa, mun pitää tulla ihan ajan ja ajtuksen kanssa uudelleen. :)

    VastaaPoista
  4. Kerrassaan mukava kuulla *itKuPiLLi*!
    Tuli muuten mieleen, että kaikkein ylimmässä maisemakuvassa taitaa muuten olla sitä sävymaailmaa, jota lumoavasta taiteestasi usein löytyy...ellen pahasti erehdy. :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kovin herukka ja aroniaohjeista, testiin menevät!

    VastaaPoista
  6. Ole hyvä vain Sannis! Itselläsi on blogi täynnä toinen toistaan parempia raakaruokaherkkuja ja muuta kiintoisaa! :)

    VastaaPoista
  7. Täällä yksi liittyy kuvista inspiroituneiden ja lumoutuneiden kerhoon. Kyllä vähän kolkuttaa omaatuntoa, kun taidan tänä syksynä ehtiä keräämään lähinnä pihlajanmarjoja takapihalta ja isä on raatanut mustikoiden parissa koko loppukesän. No, jospa vielä tässä joku viikonloppu.

    Haluan kyllä testata aroniaohjeita. Ei muuta kuin etsimään aronioita. :)

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia! ja maukkaita ohjeita! Marja-aroniaa en ole koskaan maistanut,olisi mukava joskus maistaa niitä.Mutta täällä on kaupan pakastehyllyissä mustaherukoita ja puolukoita,joita käytän ahkerasti,vaikkeivät lähiruokaa olekaan.

    VastaaPoista
  9. Hanna: Ilahduttavaa, että kuvat miellyttävät sinunkin silmiäsi!

    Pihlajanmarjatkin ovat kyllä kunnon terveyspommeja. Ihana marjaintoilija sinulla isänä!

    Marja-aronioita on monilla pensasaidat pullollaan ja kaikki eivät tykkää käyttää niitä, vaikka ne olisivatkin saasteilta vapaalla paikalla. Olen huomannut, että monet sellaiset, jotka eivät noista aarteista innostu, antavat usein kuitenkin mielellään toisten poimia marjat parempaan talteen. Ehkäpä sinukin kohdallesi löytyy tälläisiä apajia! :)

    Yaelian: Hieno kuulla, että tykkäsit! No onpa päiviin eletty, kun löytyi maku, jota maailmankansalainen Yaelian ei ole maistanut! Sinä tunnet niin laajasti sekä Suomen, että Israelin alueen herkkuja ja varmaan muutenkin makuja ympäri maailmaa.

    Ties vaikka ensi kerralle Suomessa pääsisit jo marja-aronian makuun...

    Jännää, että puolukat ja mustaherukat taitavat olla siellä aika eksoottisia. :D

    VastaaPoista
  10. Itsekin ihastuin kuviin. Kivoja marjaisia ohjeita olet myös rustannu. Marja-aroniaa laitan lähes joka päivä drinksun sekaan, kun pakkanen on niitä pullollaan. Äidille myös niitä jossakin vaiheessa raahasin, kun verenpaineet nousivat. Enää ei toki ole verenpainetta. Åitini on kokenut jotain niin kaunista ja saanut sisäisen rauhan niin sillä lienee se suurin merkitys verenpaineseen ja omaan hyvinvointiin.

    VastaaPoista
  11. Mukava kuulla Kaisu!Juu, marjoista tekee nyt mieli miettiä reseptejä.Olen muuten huomannut, että sinulla on tosi mahtavasti myös marjaisia ohjeita herkullisessa blogissasi.

    Oletkin siis oikein marja-aronian tosi ystävä! Minäkin aion nyt pakastella niitä kunnolla.Toivottavasti onnistuu nyt viime vuotta paremmin. Silloin linnut ehtivät pahasti syömään ison osan noista marjoista.

    Marja-aroniat tuntuvat auttavan monien lähteiden mukaan erityisen hyvin juuri korkeaan verenpaineeseen. Mutta totta, että tuollaiset sykähdyttävät kokemukset, mitä kerroit äidistäsi, vaikuttavat varmasti kokonaisvaltaisen voimakkaasti ihmiseen.Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja henkinen tila ja kokemukset niin paljon fyysiseenkin olotilaan.Hienoa että hän voi nyt hyvin!

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia täälläkin, tulin vastavisiitille!

    Minä poimin viime syksynä marja-aronioita, mutten lopulta oikein keksinytkään niille käyttöä. Ehkä suuntaan jälleen viimevuotiseen apajaan sittenkin, vaikka olinkin jo unohtanut asian. Kiitos muistutuksesta! Ai niin, ja kohta tulevat pihlajanmarjatkin. Viime syksynä pohlajanmarja-lakritsinjuurismoothie oli lempparini. Kohta sitäkin saa taas. Kesä oli ihana, mutta niin on syksykin! <3

    VastaaPoista
  13. Tervetuloa Jutta, hienoa kuulla! Kyllähän noissa marja-aronioissa on paljon vetovoimaisia piirteitä.
    Ja niin pihlajanmarjat, siinäpä toinen ytyisä vitamiinipommi! Tuota ihanaista lakritsinjuurta täytyykin kokeilla pihlajanmarjojen kanssa. Kiitti vinkistä!

    Niin, oikeastaan minäkin rakastan alkusyksyn kuulaita päiviä, metsän mehevää tuoksua, ruskaa ja sienisatoa! Ja sitä suloista raikkautta! :)

    VastaaPoista
  14. Elmer Diktonius on sanonut, että 'Kesyt linnut kaipaavat, villit lentävät'.

    Tulin juuri puskista eli syömästä mustia viinimarjoja sekä karviaisia. Karviainen ei ole mikään turha marja, mikä sekin käy ilmi kirjasta Suomalaiset marjat.

    Marja-aroniaa minä en syö, mutta äitini tekee siitä vaikka mitä.

    Kun asuin vielä merenrantakylässä, kotipitäjässäni, oli tyrnimarjakiisseli ja mehu ihan joka viikkoista nautintoa. Nyt se on täällä kuin jotain erikoista.

    Ostin tänään vielä lisää mustikoita, osa on poimittu itse. Hinta oli yllättäen pudonnut yllättävästä 12 eurosta/litra 6 euroon. Myös kantarelleja ostimme niin että huomenna syömme kuin ruhtinaat kuhaa ja kantarelleja.

    Ensi viikolla alkaa luumujen syönti, sillä ne ovat nippanappa kypsiä nyt. Ja sitten aletaan odotella puolukoita ja tedhään vispipuuroa...

    Vuoden yksi parhaimmista ajoista on sadonkorjuun aika.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  15. Niin Elmerhän se oli, juu... :D

    Puskista juuri mekin rymyttiin takaisin kotio...oltiin nääs koko poikaklaanin kanssa metsästämässä kasviokasveja esikoiselle.Löysimme vaikka mitä kassin täydeltä ja nyt ne ovat menossa litistyksiin kuivumaan. Samalla Jullinkainen, keskimmäiseni, löysi aivan upean tattikatraan, niin hyvin säilyneitä etten ole kuunaan nähnyt. Paistelen pannulla pikku iltapalaksi. Tatit ovat niin maukkaita.

    Kylläpä teillä onkin oikea sadonkorjuun juhlakausi menossa. Kuulostaa herkulliselta! Tämä on monin tavoin mahtavaa aikaa!

    Kiitos Leena, ihanaista viikonloppua sinullekin! :)

    VastaaPoista
  16. Sinäpä sen sanoit iloa, terveyttä ja hyvää mieltä saapi marjoista kuin myös kuvistasi, kiitos myös ohjeista ja niiden tiedoista.
    Virkistävä vesi kaunista.. upeat kuvat ja kaunis erittäin kaunis lumoava taivas! Aina katselen pilviä, muistelen kun äitini kanssa saaressa viikonloppuna makaamme selällämme ja kerromme toisillemme mitä näemme pilvissä..eläin..tai jotain.. ja vieläkin katson ja näen kaunista alati muuttuvista pilvistä.
    Taivaan sävyt ovat kauneimmat mistä pidän, sävyt vaihtelee päivittäin.

    VastaaPoista
  17. Kiva, kun tulit pistäytymään Sirkka!Ja kiitos itsellesi blogisi aina niin ihanista kuvista! :)

    Onpa sinulla suloisia muistoja! Vesi ja taivas, niitten vaihtelevaa kauneutta ei helposti väsy ihailemaan...

    VastaaPoista
  18. Heippa, laittelin sinulle tunnustusta blogiini. Tarkoituksena levitellä vähän itseäni inspiroivia blogeja eteenpäin. :)

    VastaaPoista
  19. Tämäpä piristi päivääni! Ihanaa, kiitokset sinulle Janna! :)

    VastaaPoista
  20. Kerrotko Mustikkatyttö tuosta pakurijuomasta lisää, mistä se on valmistettu, miten toimii tms... Olen joskus jotain siitä kuullut, mutta en perehtynyt.
    Ja marja-aronia on minullekin uusi tuttavuus. Nyt tänäsyksynä olen siitä kuullut ja mietinkin mistäköhän voisin kyseistä marjaa saada. Näköni kun ei riitä niitä itse poimimaan. Tiedätköm myydäänkö niitä jossain?

    VastaaPoista
  21. Kiitos hyvistä kysymyksistä Hepa! Nyt pukkaa siinä määrin erinäisiä hommia päälle, että tuohon pakuriasiaan voisin tulla vastailemaan lähiaikoina joko tänne tai omana postauksenaan. Kunhan siis saan parit hommat ensin tehtyä. Eli palailen asiaan mahdollisimman pian. :)

    Marja-aronia on superpakkaus, johon kannattaa tosiaan tutustua! En kyllä ole vielä huomannut kauppoja, joissa sitä olisi myynnissä. Mutta vinkkaan,jos löydän. Ehkäpä niitä voisi ostaa sellaisilta tutuilta, joille niitä tulee paljon ja itse eivät tarvitsisi.

    Jos oikein kova into on, niin mikä estää panemasta jonnekin ostoilmoitusta. Niitä on nopea poimia, joten joku saattaisi innostua poimimaan ja myymään. Voihan olla, että joiltain marjatiloiltakin voisi jo nykyään niitä ostaa. Tutkailen asiaa ja jos jotain ilmaantuu kerron sinulle.Toivottavasti jotenkin tärppää. :)

    VastaaPoista