sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Hei, jotenkin arvasin !


Puutarhamme on hoidossa (tai hoidotta ;) ) ihan luomumeiningillä. Siihen on monia syitä, mutta tässä yksi: kammoan kasvimyrkkyjä! Teininä tunsin rouvan, joka lotjasi alituiseen siistissä puutarhassaan kasvimyrkkyjen kanssa. Harva se päivä hän pyyhälsi myrkkyputelinsa kanssa ruiskimassa sinne tänne. Minun teki jotenkin pahaa. Olin sitten aika järkyttynyt, kun myöhemmin naisen poika ja hoitolapsi kumpikin sairastuivat samaan syöpään. Ehkä asialla ei ollut mitään tekemistä pihan kyllästäneen myrkkysuihkeen kanssa, mutta asia jäi kyllä raksuttamaan takaraivoon.

Sittemmin, kun minulla on ollut oma piha ja lapsiakin siellä myllertämässä, en ole koskaan halunnut käyttää mitään myrkkyjä omassa puutarhassamme. Jonkun kerran on kyllä vinkattu, miten käteviä aineita ja turvallisiksi todistettuja Roundupit sun muut olisivatkaan. Hmm... En silti koskaan innostunut.

Pihani saa olla aika luonnonmukainen, pieni metsikkökin jätettiin ihan tahallaan ja nokkospusikkoja ja voikukkakumpu yms meille sopivaa. Saadaanpa nyt villiyrttejä omaltakin pihalta. Voikukatkin ovat oikeastaan ystäviämme. Ei tarvitse lähteä kauppaan salaatin perään alkukesästäkään, kun nappaa koivinlehtiä, horsman versoja ja voikukkaa salaattiin kuusenkerkistä nyt puhumattakaan.

Ja niin...sanoin jo vuosia sitten kasvimyrkkyjen ylistäjille, että vaikkei haittoja olisikaan vielä löytynyt tai ainakaan todistettu, on hyvin mahdollista, että tuollaiset luonnottomat kemikaalit voivat aiheuttaa ties mitä. Ja kas, kuinka ollakaan: havaitsin, että nyt on suuri uutinen, että aiemmin erittäin turvallisena markkinoitu rikkakasvimyrkky Roundup ja muut glyfosaatit onkin nyt todettu tutkimuksissa vaaraksi elävien olentojen terveydelle.

Brittiyliopiston King's Collegen molekyyligenetiikan professori Michael Antoniou kehottaa äärimmäiseen varovaisuuteen aineen suhteen. Hän työskentelee tutkijaryhmässä, jonka raportin mukaan kasvimyrkky glyfosaatti aiheuttaa laboratorioeläimille sikiövaurioita ja keskenmenoja. Tutkijat ovat havainneet myös, että kananpoikasille ja sammakoille on tullut jo pienistä eristä glyfosaattia syöpää, DNA- sekä hermovaurioita. Aineen vaikutusten tutkimuksissa oli käytetty paljon pienempiä määriä kuin mitä maataloudessa  yleisesti käytetään.

 Glyfosaattiin perustuvan torjunta-aineen Roundupin kehitti aikoinaan Monsanto-yhtiö. Suurin osa Suomessakin käytössä olevista kotipuutarhoihin ja maatalouteen myydyistä torjunta-aineista pohjautuu tähän samaiseen myrkkyyn.


Monsanto-yhtiö on myös kehittänyt ko. torjunta-ainetta kestävän geenimuunnellun viljalajikkeen, jota se yrittää saada hyväksytyksi myös EU:n alueella. Tutkijat ovat kuitenkin jo havainneet glyfosaattia kestävän geenimuunnellun viljan aiheuttavan keskenmenoja eläimille. Ja tätä viljaako sitten ihmisten pitäisi urakalla ruveta nauttimaan, HUH! Kansainvälisen tutkijaryhmän raportissa tuodaan esille myös, että EU:n komissio ja teollisuus ovat tienneet jo 1990-luvulta lähtien glyfosaatin vaaroista, mutta riskit on haluttu salata. Ilmeisesti jälleen kerran: Raha puhui, ihmiset ja eläimet kärsivät.

Glyfosaatti ei suinkaan ole ainoa puutarhoissa käytettävä eläville olennoille haitallinen aine. Lukuisat tuotteet onkin luokiteltu terveydelle haitallisiksi ja kuinka paljon terveysongelmia aiheuttavia mekanismeja torjunta-aineissa onkaan vielä löytymättä.

Eipä ihme, että kaupoissa on jo havaittu ryntäys luomutuotteiden pariin! Kysyntä alkaa olla jo niin suurta, että tarjonta ei monissa tuotteissa millään riitä. Hei, tässäpä tosiaan tulevaisuuden ammatti: luomuviljelijä! Lisää luomuviljelijöitä kiitos! Me janoamme tuotteitanne! Kiitokset teille hyvästä työstänne ja lisää vaan porukkaa puhtaan tuotannon pariin! Toivoisinpa, että yhä enenevässä määrin luovuttaisiin näistä keinotekoisista myrkyistä. Ainakin me jokainen voimme itse päättää tehdä niin omaksi ja lastemme parhaaksi!

  Nyt on hyvä sauma mennä uimaan. Nautitaan kesästä ja auringosta!  :)





4 kommenttia:

  1. Ihanaa kun teillä on oma puutarha ja vielä luonnonmukainen.Täällä käytetään paljon nykyään biologista torjuntaa,eli käytetään myrkkyjen sijasta tiettyjä hyönteisiä ,jotka sitten tuhoavat ne haitalliset hyönteiset,mutteivät kuitenkaan satoa.On ihan sellainen kasvatuslaitoskin näitä hyönteisiä varten.Kuulostaa hassulta,mutta takuulla parempi vaihtoehto kuin myrkyt.Suomessakin kai sellaista käytetään jossain määrissä.Ihanaa kesää teille!

    VastaaPoista
  2. Niin, puutarha on minulle tosiaan tärkeä henkireikä: rentoutumis, peli-ja leikkipaikka;) sekä kaikenlaisen vihreän ja kauniinkin lähde. Se ei ole mitenkään hienostunut eikä huoliteltu vaan rento ja maanläheinen paikka, missä voi olla oma itsensä.

    Lapsena viihdyin parhaiten Kiuruveden mummolassa. Paikka lepää joen mutkaan sijoittuvalla niementapaisella, kumpujen ja lehtojen ympäröimänä. Tuo Jokiniemi oli hyvin luonnonmukainen ja koen sen jotenkin sielunmaisemanani... täynnä monia rakkaita muistoja.

    Kaikenlaiset myrkyt pilaavat mielessäni vähän joka asian: luonnon, kasvit ja ihmisenkin. Kertakaikkiaan haluan välttää kaikkia myrkkyjä.

    Onpas hienoa, että teilläpäin tuo biologinen torjunta on noin laajamittaista! En tiennytkään. Toivottavasti suuntaus leviää vielä enemmänkin tänne Suomeenkin!

    Kiitos samoin Yaelian, ihanaista kesää sinullekin! Täällä onkin ollut suorastaan harvinaisen helteistä. Jopa kolmenkympin tietämillä! Onneksi lähellämme on joki, minne voi aina pulahtaa vilvoittelemaan. :)

    VastaaPoista
  3. Minäkään en koskaan ole laittanut mitään myrkkyjä kasvimaalleni tai kukkapenkkiini. Rikkaruohoja on siellä täällä mutta olkoot;) Ei se ole niin nöpönuukaa. Olen ajatellut että niillä on jokin tarkoitus myös. Alempi postaus elävästä/raakaravinnosta oli myös mahtava!

    VastaaPoista
  4. Tiiätkös Kaisu... jotenkin arvasin, ettet sinäkään ole myrkkyjä käytellyt. :) Ja juu, voi niillä rikkaruohoilla vaikka joku tarkoituskin olla, ainakin monia rikkaruohoja voi syödäkin kuten tiedämme. Monissahan on enemmän vitamiineja ynnä kaikkea muuta hyödyllistä kuin vaikkapa kaupan joissain salaateissa.

    Kiitos ja niin mukavaa, että tykkäsit näistä postauksista! Kyllä nämä kivat palautteet ilahduttavat mieltä. :)

    VastaaPoista