perjantai 27. toukokuuta 2011

Helsingin herkkuja



 Helsingin terveellisiin herkkupaikkoihin...sinne piti löytää. Pääsimme vasta alkuun, mutta ensi kerralla lisää. Puolisolla oli kesälomapäivä ja läksimme nuorimmainen mukanamme yleisiä kulkuneuvoja käyttäen suureen cityyn. Kun sähköherkkyyteni oli jokusen vuotta sitten tosi pahana, karttelin Helsinkiä kuin ruttoa. Olihan  oloni siellä käydessäni ja vielä pitkään sen jälkeenkin varsin surkea. Nyt asiaintila oli onneksi jo toinen! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, kevyt tuulenvire raikasti kulkuamme ja mieliala oli poppoollamme korkealla.

Ensimmäiseksi suuntasimme STOCKMANNILLE. Leluosasto oli Lontun ykköskohde ja sieltä löytyikin nopeasti mieluista hankittavaa. Sitten marssimme Herkkuosastolle, joka oli muuttunut ja laajentunut tosi paljon sitten viime käyntini.


Pian silmiini sattui luomua, ahh...hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä...jopa syötäviä kukkia! JA SIIS KAIKKI NÄMÄKÖ LUOMUA! Olin ihan äimän käkenä ja erittäin vaikuttunut tästä mahtavasta luomurunsaudesta.
Kotikylämme K-kauppaan on tullut jo aika kivasti luomua. Itsekin olin sitä jo monesti toivonutkin kauppiaalta ja Pirkkasarjan luomuomenat sun muut luomutuotteet lämmittävätkin kovasti mieltäni. Mutta tämä Stokkan luomutulva sai minut ihan innosta pökerryksiin. Aionkin mennä paremmalla ajalla tutustumaan vielä tarkemmin tarjontaan.



Siinä oli yrtti ja salaatti poikineen luomuna!


Luomusiitakesienet näyttivät houkuttelevilta. Varsinkin Vili tykkää vokata niitä.
Välistä pistelen menemään ihan raakanakin. Siitakkeet vahvistavat immuniteettiämme.

Suloisia syötäviä luomukukkia.

Homejuustoista löytyy pastoröimattomiakin vaihtoehtoja niitä halajaville.
Rakastan erilaisia homejuustoja!

Suuntasin seuraavaksi juustotarjonnan puoleen. Myyjä tarjoutui ystävällisesti esittelemään erityisesti haikailemiani pastöroimattomia juustoja, joita löytyi jopa luomunakin. Sain myös maistiaisia...mmm...ihania olivat! Saisi Stokka olla meitä lähempänä. :)

Comtea ei ole pasröroitu ja se on taattua luomulaatua.Tykkäsin ja ostin kotiinkin vietäväksi.
Esikoinen on kovien, kunnolla kypsyneitten juustojen ystävä ja ihastui heti tuotteeseen.

Appenzeller on myös maukasta pastöroimattomana saatavaa juustoa.

Jurassic bio on sekä luomua että pastöroimatonta ja hyvin kypsyneen ja maukkaan makuista.
Minulle tuli kuminan vivahde mieleen, vaikkei tuote kuulema sisälläkään sitä. 

Sitten olikin jo aika lähteä lounaalle. Ihanan Satu Silvon kasvisravintola SILVOPLEE oli todella upea paikka. Se oli rakkautta ensi käynnillä! Tarjolla oli sekä kypsennettyä kasvisruokaa että erityisen laaja valikoima elävää raakaravintoa. Minusta on kätevää, että annokset otetaan seisovasta pöydästä ja lautanen punnitaan lopuksi ja hinta määräytyy sen mukaan.



Mm marinoituja sieniä ja erilaisia elävän ravinnon pateita ja salaatteja.





Monenmoisia suussasulavia sekä suolaisia että makeampia kastikkeita oli tarjolla.


Tapenade sopi minusta hienosti erilaisten marinoitujen papujen kanssa yhteen.

Tykkäsin tästä salaatista tosi paljon.

Lonttu-poikasen makuun turhan tulisia, mutta minulle maistui.

Lonttu söi mieluiten kasvispaistoksia ja raikasta, kaunista juustoista salaattia,
josta, hups, jäi kuva nappaamatta. Myös jälkkärikakku maistui hänelle hyvin.

Kakkuja oli sekä luomuisina kypsennettyinä versioina että raakaleivonnaisina.


 Ruoka oli mahtavan makuista ja siitä tuli niin hyvä olo! Ravintola oli myös kauniisti sisustettu ja siellä oli seesteisen hyväntuulinen tunnelma, josta kiitos myös henkilökunnan. Tänne täytyy päästä vastakin, aattelin. Olisin halunnut hankkia paikasta itselleni Satun ja Paula Heinosen kirjan Satumaista voimaa arkeen sekä Juhana Harjun teoksen Luusto lujaksi elämäntavoilla. Tällä kertaa eivät kuulema mahtuneet budjettiin, mutta tarkoitus on vielä hankkia ne.

Jälkkäriksi päätimme nauttia muhevaa raakakakkua! Nams!

Massut täynnä kiertelimme vielä joissain paikoissa ja päädyin sitten Kampin RUOHONJUUREEN. Siinä on myös  yksi kauppa minun makuuni! Luomua, ekologista, superfoodeja...kaikkea hyvää tarjolla! Siellä tutustuin moniin uusiin tuotteisiin ja henkilökunta oli oikein ystävällistä.

Olemme tykänneet käyttää paljon Puhdistamon laadukkaita tuotteita esim Tocoa
eli ravinnerikasta riisinlesejauhetta.

Juustoissa oli myös pastöroimattomia tuotteita. Monilla pientuottajilla taso on Ruohiksen
työntekijän mukaan käytännössä usein luomulaatuista, mutta pientuottajien on ilmeisesti
 kustannus-ja byrokratiasyistä hankala hankkia välillä oikeutta merkkiin, jos oikein ymmärsin.

Pähkinäriisimaito on ollut välillä meillä käytössä mm smoothieiden pohjana.
Se sopii myös tuore- ja kypsennettyihin puuroihin pohjaksi. (Esim chia, speltti tms)

Uusi ihana tuttavuus! Surautimme tuosta luomukookostäysjyväriisijuomasta, kookosmaidosta,
kaakaonipseistä, banaanista ja kardemummasta smoothien. Macaakin laitoimme pikkuisen. Todella maistui! 

 Kuten olin jo pitemmän aikaa haaveillutkin, pääsin nyt lopultakin lähemmin tutustumaan myös COCOVIBARIIN (joka sijaitsee Kampin Ruohiksen sisällä). Se oli minusta tyylikkäs ja viihtyisä. Smoothieitten tekijä oli tosi mukava mies, joka kertoili vinkkejä mm Vitamix-plenderin käytöstä ja smoothieitten sisällöstä.






 Valitsin Valkoisen norsun, joka olikin herkullinen. Se sisälsi siis banaania, mantelimaitoa, aloe veraa, lucumaa, cashewpähkinöitä, camu camua, opti-MSM-jauhetta, vaniljaa ja suolaa. Innostuin näköjään juomastani niin, että unohdin näpätä kuvan. No, voin kertoa, että juoma oli kauniin vaalea ja täyteläinen sekä ulkonäöltään että maultaan. Siippani käy smoothiebaarissa tämän tästä.  Hänen suosikkinsa on Mansikkapusu. Hienoa, että nämä smoothiebarit ovat rynnineet nyt Suomeen! Varmasti tulee vastakin mentyä. Toinen CocoVibar avataan kuulema piakkoin Erottajalle.

Sitten olikin jo aika lähteä kotia kohti. Lonttu oli väsynyt, mutta onnellinen ja nukahti junaan. Maalla on leppoisaa, mutta ison kaupungin tarjonta hurmasi.
 Onneksi kotoa pääsee välillä virkistäytymään ihan Helsinkiinkin asti. Sen verran hiljaiseloa tuli jokunen vuosi vietettyä, että stadireissu vastaa minulle kaiketi toisten ulkomaan lomasta. Jotain hyötyä yksinkertaisesta elostakin! ;)

Ps. Tämmöisiä tuomisia päätyi kotiin reissultamme. Pakurikääpiä emme ole vielä lähistöltämme löytäneet, mutta eiköhän joku kerta vielä onnista. Siihen asti valmistamme juomamme valmiisiin jauheisiin.


Lopuksi vielä pieni tietopaketti Canihuakasvista:

Canihua (Chenopodium pallidicaule) on kvinoan ja amarantin tapaan luontaisesti gluteeniton, runsaasti proteiinia ja antioksidantteja sisältävä siemenkasvi. Siinä on myös paljon rautaa.  Canihua on kylmänkestävä kasvi, joka selviää jopa 4500 metrin korkeudessa. Sitä on käytetty mm  hyönteisten puremien ja vuoristotaudin hoidossa.  Canihuan etuna kvinoaan verrattuna on karvaitten saponiinien puuttuminen. Proteiinia kasvissa on noin 15-19%. ja se onkin mainio aminohappojen lähde (esim mielialalle tärkeän tryptofaanin). 
Canihuajauhoa ja - siemeniä voi  käyttää mm puuroissa, lisäkkeenä, kiisseleissä sekä leivonnassa, jolloin kannattaa  korvata jauhojen määrästä vaikkapa noin 20% canihualla.

 Cañihuaco on hiukkasen paahdetuista, jauhetuista siemenistä tehty kaakaota muistuttava juoma: 

Cañihuaco 
lasillinen (pastoroimatonta) maitoa, riisimaitoa, vuohenmaitoa, manteli- tai pähkinämaitoa
2 rkl Canihua-jauhoja
Sekoita jauhot kylmään tai lämpöiseen veteen ja makeuta esim. hunajalla.

10 kommenttia:

  1. KIva ja antoisa reissu teillä oli Helsingissä.Stockan herkku on kyllä nyt aika mahtava,vaikka pidinkin entisen Herkun ilmapiiristä enemmän,se oli kodikkaampi...Mutta uudessa on niin hyvä tarjoilu.
    Silvopleessä olen pari kertaa käynyt lounaalla ja ihan hyvä tarjonta;en vaan pidä tuosta punnitussysteemistä,joka mielestäni tekee ruuan siellä aika kalliiksi.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, kun piipahdit kommentoimaan Yaelian! Juu, ehkä Herkussa on kodikkuus kärsinyt, mutta tarjonta tosiaan innosti tosi paljon.

    Silvoplee ihastutti niin kovasti, etten oikein hintoja edes paljon miettinyt. Hintalaatusuhde tuntuu kyllä hyvältä moniin tavanomaisiin ravintoloihin verrattuna.

    Ajattelin, että jos joku, esim lapsi tai no aikuinenkin, haluaa joskus syödä vain pikkaisen, niin sitten pääsee toisaalta edullisemmin. Minulla ei kyllä ole hirveästi vertailukohtia mihin vastaaviin paikkoihin, joihin voisi hintatasoa verrata. Sinulla varmaan saattaa olla, kun on tuota eri kulttuurienkin tuntemusta kertynyt niin mahtavasti kuten ihanista blogeistasikin käy ilmi. On teillä siellä etelässä sitten kaikkia mahtavia tuoreita hedelmiä ja kauniita kukkia seutukunta tulvillaan! :)

    VastaaPoista
  3. Äääk! Ihan varmana en saa nukuttua kun mietin vaan noita teidän kokemia ruokaelämyksiänne! nimim. *ei se nälkä vaan se ruoan himo*

    VastaaPoista
  4. Hi hii! Ei muuta, kun pikku reissulle tai kotona kokkaamaan. Oon ihan intona mm. noista raakaravintojutuista tuon reissun jälkeen! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia, hienon näköistä menoa ja tulipa muuten tässä itsellekin innostus päästä seuraavalla Helsingin reissulla kokeilemaan jotain jännää. Vaikka pirtelöä. Silvoplee on jo kantapaikkani.

    -Hanna

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla Hanna! No enpä ihmettele, että Silvoplee on kantapaikkasi... sen verran mahtava ravintola todella!

    Juu, pirtelöt ja smoothiet ovatkin tosi ihania! Siippa on tutustunut muuten myös Tampereen Shasaan ja kehui paikkaa kovasti! Ihanaa raaka omenapiirakkaa taisi olla ja upeita, isoja smoothieita laatuaineksista. Nyt kuulema Punavuoressa avautuu Silverclubin tiloissa Shasa Helsinki kesäsmootila 3.6. eli ensi perjantaina 19-23. Paikka on auki jatkossa ke-la 12-19. Elokuun lopussa tila muuttuu taas Silverclubiksi.

    Uskonpa, että tuolta löytyy tosi laadukkaita smoothieita myös kuten CocoVibareistakin! Tosi mahtavaa, kun tälläisiä paikkoja tulee! Tulisipa vain useammallekin paikkakunnalle Suomessa. Ja samoin toivoisin näitä kasvis- ja elävän ravinnon ravintoloita tulevan enemmänkin Suomeen. :)

    VastaaPoista
  7. Voe taivas, olisin varmaan pyörtynyt tuollaisten luomuhyllyjen edessä;) Tarjoilut Silopleessa näyttävät aivan mielettömiltä!

    VastaaPoista
  8. He hee, Kaisu...olin kyllä niin positiivisesti "järkyttynyt", ei näilläkään kotikulmilla tuollaisiin näkyihin ole tosiaan aivan tottunut! :)

    VastaaPoista
  9. Voi että mitä ihania herkkuja!
    Vaikka asun Helsingissä, en ole vielä koskaan käynyt Silvopleessa :(
    Ruohonjuuren Cocovi-baarissa sentään olen käynyt - join Hulk- smoothien. Se maistui terveelliseltä ;)

    VastaaPoista
  10. Juu Anne, todella kipin kapin vaan tutustumaan! Oli oikein elämys tuo Silvoplee ja aion sinne suunnata itse vastakin. CocoVi-barin Hulk on vielä kokeilematta, aattelinkin, että kuulosti just terveellisen makuiselta.:D Olo on varmaan hyvä Hulkin kiskaistuaan. Siippa on tänään ollut Helsingin kesä-Shasan avajaisissa ja soitteli jo ensivaikutelmista hyväntuulisena, kohta saan kuulla lisää makuelämyksistä ja muusta meiningistä. :)

    VastaaPoista