Näinä kuulaina, kasteisina aamuina
matkasimme läpi tuulessa leikkivien metsiköitten,
halki kullankeltaisten niittyjen kuljimme niin kuin vain harvat.
Yhdessä me rakastimme metsiä ja niittyjä, rakastimme rantaa, josta näki kauas.
Rakastimme tuulta ja kukkia.
Polttavaa aurinkoa ja rientävää tuulta me rakastimme.
Olimme kuin lapset, osasimme puhua.
Osasimme puhua totta. Me emme olleet unohtaneet.
Aurinko voi olla lempeä, kun saa maalata väreillä, jotka hehkuvat.
Aurinko rakasti siskoaan, aurinko rakasti veljeään ja me olimme yhtä.
Sinä ja minä tahoillamme. Aika pysähtyi.
Mongolianvaahteran lehdet, kohta purppuranpunaiset, lentävät tuuleen ja kysyn: "Oliko niin?
Oliko kaikki todella niin?"
Oliko tämä kauneus vierasta vai oliko se tuttua,
tutumpaa kuin mikään ennen?
Hiljaisuudessa voi olla eniten läsnä.
Vapaus. Vapaus päättää tai olla päättämättä.
Vapaus, vaikka siihen ei uskoisi,
tietää kaikki ne mahdollisuudet, polut, joille ei ole loppua.
Kaikkeudelle ei ole äärtä ja me tiedämme sen. Me emme unohda.
Miten kaunis runo Mustkkatyttö! Ja oikein hyvää syksyä sinulle!
VastaaPoistaKiitos Yaelian! Hienoa syksyä sinullekin! :)
VastaaPoistaPs :Nyt se sanavahvistus lähti sitten!
Hieno runo, pidän juuri tuollaisista :)
VastaaPoistaMukava kuulla, että pidit runostani Jani! Kiitos kommentistasi, ilahduin kovasti.
VastaaPoistaTervetuloa myös blogini lukijaksi! Toivottavasti löydät lisää runoja ja kirjoituksia, jotka tuntuvat kiinnostavilta. Inspiroivaa talven jatkoa sinulle! :)
Luin lisää runojasi ja tekstejäsi.Olen vaikuttunut. Runot ovat inspiroivia. Ja muutamia upeita kuviakin siellä oli, varsinkin heinäseiväskuva oli jotenkin voimakas. Hieno löytää tälläisiä blogeja. Ja varsinkin kun jotakuinkin kaikki aiheet ovat tärkeitä/kiinnostavia itsellenikin.
VastaaPoistaKeep up the good thing!
Kiitos Jani! Palautteesi on todella kannustavaa! Päiväni alkoi hyvillä mielin ja hienoa päivää toivotan sinullekin! :)
VastaaPoista