perjantai 25. marraskuuta 2011

Marraskuun kuulumisia ynnä goitrogeenisiä kasveja.


Marraskuu on perinteisesti ollut minulle vuoden haastavinta aikaa. On pimeää ja valkoinen lumipeitekään ei vielä tuo valoaan, ainakaan näillä korkeuksilla. Heti, kun kaunis, pysyvä lumipeite tulee, se tuo mukanaan suloisen raikkaan tunnelman. Nyt on ollut niin ihmeellisen leutoa, että onneksi ei toisaalta ole ollut loskaakaan. Olisikin mahtavaa, jos se loska-aika jäisi kokonaan pois. Pieni pakkanen ja sopivan muheva lumipeite...eikä sitten kuitenkaan mitään liioittelua sen lumenkaan kanssa kuten joskus viime vuosina... että tämmöisiä toiveita. :)

Tässä kuussa on pitänyt aikamoista haipakkaa. Kiinnostavia töitä on ollut riittämiin. Minulla on siitä onnellinen tilanne, että teen työtä, josta olen aidosti tosi innostunut ja jota jopa rakastan. Pääasiassa tarkoituksena on kuitenkin tehdä töitä lähinnä päivisin. Iltaisin kun on yleensä yleensä paljon touhua lasten kanssa. Tykkäämme mm pelata yhdessä lautapelejä ja tehdä porukalla ruokaa sekä lueskella kirjoja ja jutella niistä. Marraskuu on se kuukausi, jolloin tulee oltua eniten sisällä. Lumen tultua viihdymme sitten  mäkeä laskemassa ja ladullakin. Pojat odottelevatkin jo kovasti lunta.

Yksi tämän kuun kohokohtia on ollut illanvietto, jossa oli noin viitisenkymmentä ystävää. Ne olivat nyyttärit, jonne jokainen toi erilaisia herkkuja. Ohjelmassa oli mm musiikkiesityksiä, laulua ja näytelmiä, sketsejä, kilpailuja jne. Itsekin osallistuin kahteen esitykseen. Pojatkin nauttivat kovasti mukana olosta ja esiintymisestä. Välillä aina jutusteltiin ystävien kanssa ja lopuksi oli tanssia, jota satun suuresti rakastamaan.

Minulla olisi paljonkin mielessä aiheita, joista tykkäisin kirjoittaa ja aion vielä kirjoittaakin, mutta sopivia saumoja on ollut vaikeaa löytää tässä kuussa. Aika aikaansa kutakin ja varmaan taas tulee suvantovaiheitakin, jolloin ehdin olla enemmän koneen ääressä. Jokuseen viime viikkoina esiin nousseeseen asiaan tekee tässä mieleni kiinnittää lyhykäisesti huomiota:

Kuvani lukioajoilta, jolloin suhtauduin vielä
huolettomasti hiusvärien riskeihin.

Olen jo vuosia sitten tajunnut, että hiusvärit ovat yleisesti ottaen todella epäterveellisiä kemikaalicoctaileja ja monin tavoin haitallisia elimistölle. Jo ammoin luin tutkimuksen, jossa kerrottiin hiusvärien käytön lisäävän haimasyövän riskiä.Olin lukenut myös hiuksiaan säännöllisesti värjäävien kohonneesta leukemiariskistä. (http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/22785-hiusvareista-syopaa)

 Tässä kuussa tuli julkisuuteen myös seuraava surullinen tieto:


Jos haluat tietää tarkemmin hiusvärien terveysriskeistä suosittelen tutustumaan HaLo:n valaisevaan kirjoitukseen aiheesta: Hiusvärien kemikaalit voivat tappaa

Mielestäni tavallisia kemianteollisuuden hiusvärejä ei kannata käyttää lainkaan niin, että ne osuvat ihoon. Kampaajilla on menetelmiä, joitten avulla ihokosketuksen voi välttää. Kaikkein parasta olisi tietenkin olla käyttämättä niitä lainkaan ja siirtyä tarvittaessa luonnollisempiin vaihtoehtoihin. Nykyään Suomessa on jo kasvava määrä ekokampaamoita. On olemassa kampaamoita, joissa voi saada ekologista hiushoitoa, joka perustuu puhtaiden, luonnollisten raaka-aineisen käyttöön. Pesuaineet, hoitotuotteet ja värit eivät halutessamme sisällä lainkaan synteettisiä kemikaaleja.Sen sijaan hiuksia hoitava kääre voi sisältää vaikkapa nokkosta, peltokortetta, rosmariinia, laventelia ja poimunlehteä. Kaalin lehdet ja savikin ovat käytössä. :)

Toinen tässä kuussa erityisesti huomiotani kiinnittänyt asia on ollut se, että Helsingin sanomat julkasi belgialaisen vihreän talouden yrittäjän ja kirjailijan Gunter Paulin artikkelin Juomaveden lääkejäämät ovat terveysuhka. Mainio juttu Hesarilta! Aiheesta kirjoitti kiinnostavasti myös RawQueen: Tärkeää asiaa vedestä ja sen puhdistamisesta

Tällä alati lisääntyvällä kemikaalien ja synteettisten lääkeaineiden käytöllä on laajat haitalliset vaikutukset niin ympäristöön, eläimiin kuin ihmisiinkin. Onneksi sentään yhä useammat ihmiset ovat myös heränneet tai heräämässä miettimään kulutustottumuksiaan ja itsensä ja perheensä suojaamista mahdollisuuksien mukaan ainakin pahimmilta kemikaaliriskeiltä. Yleisessä käytössä olevat shampoot, hoitoaineet, hiussuihkeet ja hammastahnatkin sisältävät yllättävän usein haitallisia aineita, joten on hyvä tutustua luonnollisempiin vaihtoehtoihin. Siitä joku kerta taas enemmän.

Lopuksi laitan esiin kirjoitukseni goitrogeenisistä kasveista ja niitten vaikutuksista ihmisiin. Tämä ehti jo piipahtaa kerran hetken blogissani, joten joillekin lukijoille saattaa tulla nyt tuttua asiaa:



Saan aika ajoin kysymyksiä joko blogiini tai muuta kautta. Aina välillä kirjoittelen vastauksiani kommenttiosioon, mutta usein tekee mieli postata kysytyistä aiheista vähän laajemminkin. Kilpirauhasen ongelmia käisttelevässä aiemmassa bloggauksessani mainitsin, että runsas kaalien syönti saattaa lamaannuttaa kyseisen elimen toimintaa. Sain juuri aiheesta seuraavan kysymyksen:

"Mikä asia noissa kaaleissa aiheuttaa kilpirauhasen toimintahäiriöitä???Itse käytän runsaasti kaaleja eri muodoissa."

Lähdetäänpä siis goitrogeenien pariin...
Goitrogeenit ovat luonnossa esiintyviä aineita, jotka voivat häiritä kilpirauhasen toimintaa ja hormonituotantoa. Ja mikäli kilpirauhasella on vaikeuksia muodostaa kilpirauhashormonia, se voi laajentua yrittäessään kompensoida tätä riittämätöntä hormonituotantoaan.


Kaksi yleisintä ryhmää, jotka sisältävät goitrogeenejä ovat ristikukkaiset kasvikset (esim kaali!) ja soijatuotteet. Lisäksi myös persikat, maapähkinät, retiisit, mansikat ja pinaatti sekä hirssi ja bataatti sisältävät goitrogeenejä.

Soijaa sisältävät ruuat

Soijaa on nykyään monenlaisina tuotteina ja usein myös tuotteissa, joissa emme arvaakaan. Soijaa on saatavilla niin teollisesti pitkälle prosessoituina tuotteina kuin esim  tofu-, natto- ja tempeh-muodossakin.

Erityisesti soijan isoflavonit on liitetty alentuneeseen kilpirauhashormonin tuotantoon. Isoflavonit  ovat luonnossa esiintyviä aineita, jotka kuuluvat flavonoideihin. Ne ovat pigmenttejä, jotka antavat kasveille värit. Useimmissa tieteellisissä tutkimuksissa on keskitytty flavonoidien hyödyllisiin ominaisuuksiin ja näitten fytoravinteiden onkin toistuvasti todettu olevan monin tavoin terveyttä tukevia.

Joillakin soijan sisältämillä flavonoideilla on varsinkin laajoissa aasialaisissa väestötutkimuksissa havaittu olevan esim osteoporoosia, eturauhassyöpää, rintasyöpää ja hormonihäiriöiden aiheuttamia vaihdevuosivaivoja estävä vaikutus.

Toisaalta soijan flavonoideissa on myös goitrogeenisia eli kilpirauhasentsyymin toimintaa estäviä vaikutuksia. Jotkut asiantuntijat epäilevät yleistyneen soijan käytön olevan mahdollisesti yksi syy lisääntyneisiin kilpirauhasongelmiin. Maitoallergiset pikkulapset, soijaa pääasiallisena proteiinin lähteenään käyttävät kasvissyöjät ja vaihdevuosi-ikäiset soijan suurkäyttäjänaiset ovat ilmeisestikin kaikkein suurimpia soijan haittavaikutuksille altistuvia ryhmiä.


Ei ole ihme, että soijasta on niin monia mielipiteitä liikkeellä. Soijan terveysvaikutuksethan ovat selvästikin kaksitahoisia.(Asiaan liittyy toki paljon muutakin kuin tämä goitrogeenisyys, mutta siitä toiste lisää.) Kaikki soijan flavonoidit eivät ole siis hyödyllisiä vaan osa on haitallisia ja edesauttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa ja muidenkin umpieritysrauhasten toimintahäiriöitä.

Tämä isoflavonien ja lisääntyneen kilpirauhasen vajaatoiminnan välinen linkki on yksi harvoja alueita, jolloin flavonodien terveysvaikutuksista ei puhuta vain positiiviseen sävyyn. Isoflavonit (esim genistein) vähentävät kilpirauhashormonin tuotantoa salpaamalla kilpirauhasen peroksidaasi (thyroid peroxidase)-nimisen entsymin tuotantoa. Tämän entsyymin vastuulla on jodin lisääminen kilpirauhashormoneihin. Kilpirauhashormonin tulee tavallisesti sisältää rakenteessaan kolme tai neljä jodiatomia toimiakseen kunnolla.


Ristikukkaisten heimoon kuuluvat kasvit (Cruciferous vegetables) voivat myös lamauttaa kilpirauhashormonien tuotantoa. Näiden kasvien sisältämät ainesosat  (isothiocyanates) näyttävät vähentävän kilpirauhasten toimintaa salpaamalla sen peroksidaasia sekä häiritsemällä kilpirauhassolujen lävitse kulkevaa viestintää.


Heimoon kuuluvia kasveja ovat mm kaali, parsakaali, kukkakaali, ruusukaali, kyssäkaali, sinappi, piparjuuri, vesikrassi, nauris ja lanttu.


On kuitenkin huomionarvoista, että vaikka ristikukkaiskasvit toisaalta voivat varsinkin raakoina ja runsaasti käytettynä lamata kilpirauhasen toimintaa, niin toisaalta tämän kasvisuvun edustajat ovat erityisen kuuluja myös terveyttä edistävistä ominaisuuksistaan. Monissa tutkimuksissa ristikukkaisten kasvisten runsas käyttö on yhdistetty useiden sairauksien (esim eturauhassyövän & muidenkin syöpien) alentuneeseen riskiin. Eipä siis ihme, että nämä kasvit mainitaan usein maailman terveellisimpien ruoka-aineiden listoilla.


Tutkimuksia goitrogeenisten ruokien käytön ja kilpirauhasen vaajatoiminnan yhteydestä ei ole vielä niin runsaasti, että asiantuntijat olisivat saavuttaneet suosituksissaan mitään konsensusta. (Josko koskaan saavuttavatkaan, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät... ;) ) Osa asiantuntijoista suosittelee kilpirauhasongelmia potevia ihmisiä karttamaan goitrogeenisia kasviksia, suuri osa esim lääkärikunnasta taas ei tule kiinnittäneeksi mitään huomiota asiaan. Melkoisen monet arvostamani asiantuntijat kannattavat asian suhteen kohtuullisuutta ja  käyttävät sanontoja "runsasta" tai "liiallista" kuvaillessaan millaista kilpirauhasen ongelmiin taipuvaisten ihmisten goitrogeenisten kasvisten käyttö ei saisi olla. Ja tuskinpa niitten liiallinen käyttö kovin monille yleensäkään sopii...kukapa nyt olisi täysin immuuni hormonien epätasapainotiloille, mikäli alkaa tankkaamaan yksipuolisesti näitä kasveja.

 Mutta toistaalta harvan kannattaa jättää näin loistavia, monin tavoin terveyttä kohentavia kasveja kokonaan pois ruokavaliostaan. On kuitenkin varmasti hyvä kiinnittää huomiota tähänkin asiaan, jotta balanssi säilyy. Raaoissa kasviksissa on eniten sekä hyviä vaikutuksia että näitä goitrogeenejä. Kypsentäminen näyttää tutkimusten mukaan inaktivoivan goitrogeenejä, mutta samalla monet vitamiinit ynnä muut tehoaineet vähentyvät. Jokaisen kannattaa siis punnita kokonaistilanteensa mukaan paljonko näitä kasviksia haluaa käyttää ja miten: raa'assa vai kypsennetyssä muodossa vai ehkäpä yhdistellen.

Itse tykkään käyttää aika paljonkin piparjuurta, retiisiä ja retikkaa raakana sekä erilaisia kaaleja niin raakoina kuin välillä höyrytettyinäkin. Mutta mikäli minulla olisi kilpirauhasen vajaatoimintaa vähentäisin varmaan jonkin verran ainakin piparjuuren ja retiisien sekä raa'an kaalin käyttöäni verrattuna nykyiseen. 

Niinhän se on , että monipuolisuus ja kohtuus ovat taas tässäkin asiassa yleisesti ottaen mainio juttu!

Sain jo aiemmin tälläisen aiheeseen tiiviisti liittyvän kommentin:

"Auts, kun löytyi taas kiintoisa blogi, harmi, kun ei ennätä kaikkea lukea.


No pakko jättää tähän harakanvarpaani.. Lukaisin kirjoituksen kiireessä vain puolihuolimattomasti, mutta kilpparin vajaatoimintajuttuja olen mielessäni pähkäillyt ja hiukan googlaillutkin.

Tuo termi goitrogeeninen on jäänyt minulle epäselväksi. Netissä olen törmännyt jonkinlaisiin listoihin, että älä syö näitä ja näitä.. siis mm. noita ristikukkaisia kaaleja jne.

Itse olen päätynyt ajattelemaan niistä goitrogeenisistä kasviksista siten, että en kiinnitä niihin erityistä huomiota, vaikka vajaatoiminta minulla onkin. Syön kaaleja ja muita kasviksia kuitenkin mielestäni monipuolisesti mutta tuskin ihan järjettömiä määriä, vaikka paljon syönkin :) Viljaa tai viljatuotteita sen sijaan en syö juuri lainkaan.

Se kysymys mikä mielessäni leijuu on kuinka paljon esim. kilpirauhasen toimintaan lopulta voisi vaikuttaakin kasveja enemmän kaikki muu?

Kuten esim. erilaiset kemikaalit, keinolannoitteet ja kasvinsuojeluaineet, ympäristömyrkyt ja saasteet, lukemattomien erilaisten lisäaineiden yhteisvaikutukset, kosmetiikkateollisuuden käyttämät säilöntäaineet jne., tehotuotantoeläinten jalostaminen ja ruokkiminen ei lajityypillisellä ruualla jne. jne.

Täytyy palata blogiisi paremmalla ajalla uudestaan. -Hömppis"

Ja tähänpä vastailin:


Hömppis: Onpa hauska kuulla, että tykästyit blogiini! Ja tervetuloa taas uudestaan tutkailemaan, mitä täältä löytyy. :)

Pääasia yleensä ei olekaan karttaa täysin noita goitrogeenisiä kasveja, vaan mikäli on kilpirauhasen vajaatoimintaa, kannattaa ainakin pitää huolen , ettei ainakaan tankkaa juuri niitä kasveja erityisen runsaasti. Jotkuthan ovat esim aivan hullaantuneita esim soijaan tai kaaleihin tai maapähkinöihin jne ja syövät niitä ihan hirveästi. Jos vajaatoimintaa on, minusta asiaan kannattaa jossain määrin paneutua...ihan maalaisjärkeä käyttäen.

Ja juu, olen ihan samaa mieltä, että juurikin noilla mainitsemillasi asioilla voi olla paljonkin merkitystä. Kirjoitin muuten aiheesta jo kaikenlaista yhdessä aiemmassa bloggauksessani, josta otan nyt vielä lainauksen...


Kilpirauhasen häiriöt ja homeopaattinen lähestymistapa-bloggauksessani kirjoitinkin aiheesta jo seuraavaa:

"Kilpirauhasen epätasapainotilojen mahdollisia taustavaikuttajia tai syitä:


-puutteellinen jodin, B-vitamiinien, D-vitamiinin tai kivennäisaineiden saanti
- ravinnon toksiinit, ympäristömyrkyt, mikro-organismit, joittenkin lääkkeiden tai lääketieteellisten toimenpiteiden haittavaikutukset
-aivolisäkkeen sairaus
-synnytyksen laukaisema tulehdustila kilpirauhasessa
- muu hormonitasapaino-ongelma esim estrogeenin liiallinen määrä
- soijan liian runsas käyttö
- kaalien liian runsas, jatkuva käyttö
- maatalouden myrkkysuihkutukset, kloori- ja fluoriyhdisteet ( esim vedessä)
-säteily: ydinvoimaloitten, korkeajännitevoimalinjojen, mikroaaltouunien, tietokoneitten, kännyköiden jne.
-raskasmetallit, kuten elohopea, kadmium, rauta ja arseeni
-coxsackie-virus tai muut virukset,candidasienen liikakasvu elimistössä, steroidien käyttö sekä ehkäisypillerit ja antibioottien runsas käyttö
- heikentynyt immuunijärjestelmä
-piilevät ruoka-aineyliherkkyydet kuten vilja-allergia
- mahdollinen perinnöllinen taipumus"

Tämä on melkoisen kiintoisa ja moniulotteinen aihepiiri.

Mukavia ja lämminhenkisiä marraskuisia hetkiä kaikille lukijoilleni ja tervetuloa kaikille uusille lukijapaneelini jäsenille! Kiitos teille ja kaikille, jotka olette halunneet tustustua teksteihini. Tavataan taas ja voikaahan hyvin, toivon. :)




(Valo)kuvataide on Nimuelilta blogista Free Textures by Nim. Lämpöiset kiitokset! :)
Kuvat kasveista ovat Wikipediasta. 

Lähteitä, mm:

Conaway, C. C.; Getahun, S. M.; Liebes, L. L.; Pusateri, D. J.; Topham, D. K.; Botero-Omary, M., and Chung, F. L. Disposition of glucosinolates and sulforaphane in humans after ingestion of steamed and fresh broccoli. Nutr Cancer. 2000; 38(2):168-78.
Fowke, J. H.; Fahey, J. W.; Stephenson, K. K., and Hebert, J. R. Using isothiocyanate excretion as a biological marker of Brassica vegetable consumption in epidemiological studies: evaluating the sources of variability. Public Health Nutr. 2001 Jun; 4(3):837-46.
Getahun, S. M. and Chung, F. L. Conversion of glucosinolates to isothiocyanates in humans after ingestion of cooked watercress. Cancer Epidemiol Biomarkers Prev. 1999 May; 8(5):447-51.
Liggins, J.; Bluck, L. J.; Runswick, S.; Atkinson, C.; Coward, W. A., and Bingham, S. A. Daidzein and genistein contents of vegetables. Br J Nutr. 2000 Nov; 84(5):717-25.
Toda T, Uesugi T, Hirai K, Nukaya H, Tsuji K, Ishida H. New 6-O-acyl isoflavone glycosides from soybeans fermented with Bacillus subtilis (natto). I. 6-O-succinylated isoflavone glycosides and their preventive effects on bone loss in ovariectomized rats fed a calcium-deficient diet.Biol Pharm Bull 1999 Nov;22(11):1193-201



12 kommenttia:

  1. Hyvä postaus taas:) Toivottavasti se valoa antava valkoinen lumipeite pian ilmestyy.Ja on ihana lukea,että nautit työstäsi:) Mainitsemasi illanvietto kuulostaa myös mukavalta tilaisuudelta.
    Olen aiemmin lukenut tuosta hiusvärien terveysriskeistä ja olenkin siirtynyt terveyskauppoejen vähemmän haitallisiin väreihin,joissa ei pitäisi olla vaarallisia aineksia.

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Yaelian ja kiitos!Lumipeite kirkastaisi tosiaan hienosti maisemaa tähän kaamosaikaan.

    Hiusväreissä ja hiusväreissä on varmasti paljon eroa. Ne ovatkin monella suurin haitallisten aineitten imeyttäjä ihon kautta. Kiva kuulla, että sinäkin olet havainnut tämän.

    Juu, illanvietot ystävien kanssa ovat yleensä tosi mukavia ja piristäviä tapahtumia. :)

    VastaaPoista
  3. Lunta odotetaan täälläkin :)

    Aivan ihana illanvietto teillä ystävien kanssa!

    Mun kaveri on käynyt ekokampaajalla Myyrmäessä ja mua on alkanut kiinnostamaan kokeilla kanssa. Maanantaina tosin menen ihan "tavalliselle", mutta ehkä sitten korvaoperaation jälkeen :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hepa!

    Niin olikin. :)

    Korvaoperaatio onkin jännittävä juttu. Sen ohi menoa voisikin varmaan juhlistaa mukavasti ekokampaajakäynnillä. Toivon mukaan saamme lukea näistä tapahtumista sitten blogistasi.

    Tänään satelikin jo hippusen lunta. :)

    VastaaPoista
  5. Täälläkin odotellaan kovasti lunta, että pääsisi mäkeä laskeen:) Tällä hetkellä on kovin pimeää ja tuulista kun ulos katsoo.

    Nuorempana tuli itsekin värjättyä hiuksia aikalailla, mutta nyt ei ole useampaan vuoteen tullut tehtyä oikein mitään. Pari kertaa olen ottanut kevyet raidat ja se on ollut siinä. Jossakin vaiheessa harkitsin hennatuotteiden ottamista tuotevalikoimaamme, mutta ajattelin, että pitää vielä tutkailla tarkemmin mitä lopen sisältävät...

    Nätti tyttö hymyilee lukion kuvassa:)

    VastaaPoista
  6. Hei Kaisu, tosiaan hassu sää koko maassa.

    Raidoituksessa on etuna, ettei väri välttämättä osu lainkaan ihoon.Se on tosi hyvä asia mielstäni.

    Minäkin olen miettinyt noita hennavärejä... Niissähän väitetään olevan omat riskinsä myös, muttei ilmeisesti ainakaan niin suuret lähellekään kuin perusväreissä.Ja joittenkin tutkijoiden mukaan hennavärien käytössä ei ole käytännössä kuitenkaan mitään todellisia riskejä. Mene ja tiedä, en ole itsekään siihen asiaan kovin syvällisesti perhtynyt.

    Kiitos. Sinusta ja lapsistasi on ihana kuva tuossa esillä. :)

    VastaaPoista
  7. Kuinkakohan monta kiloa viikossa kaalia pitää syödä, että siitä tulisi ongelmia muutenkin kuin ruuansulatuksen kannalta?

    VastaaPoista
  8. Hei Mustikkatyttö! Et ole pitkään aikaan postaillut,joten toivon kaiken olevan ok.Toivotan sinulle oikein hyvää ja rauhallista Joulua ja mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  9. Miten Mustikkatytön Joulu meni, kun ei vähään aikaan ole kuulunut mitään:)Onko kaikki kuitenkin hyvin...

    VastaaPoista
  10. Mikko: Hei! Kiitos kysymyksestäsi, mutta en ole perehtynyt asiaan niin tarkasti, että osaisin sanoa tuohon mitään täsmällistä. Määrät, jotka häiritsisivät ovat varmaan myös yksilöllisiä...joku kestää enemmän joku vähemmän.

    VastaaPoista
  11. Yaelian: Tervehdys!

    Elo on ihan tavallisella mallillaan, kiitti kysymästä, on vain tuntunut olevan jotenkin niin paljon tehtävää ja touhua, etten oikein ole kokenut ehtiväni olla paljoa tietokoneella...ei oikein ole tuntunut löytyvän sopivia saumoja ja/tai mielentilaa postaamiselle...

    Nyt, kun lapset ovat lomalla koulusta ja eskarista teemme paljon asioita yhdessä...mm laitamme ruokaa ja pelailemme paljon, joten se aika vain hurahtaa jotenkin niin äkkiä... ja sitten on ollut viime kuukauden aikana tavallista enemmän myös homeopatiahommia...joten touhua on riittänyt ja
    se sitten näkyy tietsikalla käytetyn ajan lyhentymisenä.

    Olen jotensakin epätyypillinen naisihminen siinä suhteessa, että minun ei ole koskaan ollut helppoa keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa... monet muut tuntemani naiset omaavat tälläisen hienon taidon. Minulle sen sijaan on tyypillistä, etten osaa kovin hyvin jakaa huomiotani moniin asioihin vaan tuppaan keskittymään joihinkin tiettyihin aina kerrallaan selkeästi eniten. Ja nyt on ollut niin paljon monenlaista muuta...mutta luultavimmin taas jonkun ajan päästä alkaa löytyä bloggausaikaa ja -fiiliksiä.

    Kiitokset muistamisesta ja oikein ihanaa loppuvuotta ja uuden vuoden alkua sinullekin Yaelian! :)

    VastaaPoista
  12. Kaisu: Hei ja kiva, että huomioit! Tämä rentouttava loma-aika on mennyt hyvin, ei mitään hätää, kiitos kysymästä. Olen tehnyt paljon kivoja juttuja perheen kanssa.

    Kuten ylempänäkin Yaelinille kerroin minulla on tuntunut olevan viimeisen kuukauden ajan tosi paljon tekemistä ja touhua, joka on vienyt huomioni, joten en ole kokenut ehtiväni ottaa aikaa postaamiselle.Mutta uskoisin, että tulee taas hiljaisempia hetkiä, jolloin lapsetkin ovat taas koulussa ja ei ole töitäkään. Silloin on paras hetki minun luonteellani postailla... jotenkin haluan myös olla sopivissa bloggausfiiliksissä, kun bloggaan...sama juttu kuin runojen kirjoittamisen kanssa.

    Hups...nyt minulle tuli puhelu ja täytyy mennä...Kaikkea hyvää sinulle ja teidän porukoille! :)

    VastaaPoista