tiistai 8. helmikuuta 2011

Pohjalaisen uhon sietämätön kauneus.

Suuntasinpa taas eräänkin kerran Caritsaisen Fb-laitumille ja kas, johan siellä oli ehtinyt nousta taas vaihteeksi esiin varsinainen makupala tutkailtavaksi.Sankarittaremme puolsi etelä-pohjalaisten paikkaa jopa kansamme ykkösheimona ja se taas ei sopinut kaikkien pirtaan.Kovin ankea oli se kuva,jota eräskin mies maalaili eteemme seutukunnan asukeista.Ylpeitä ja kovin itseensä tyytyväisiä kuuluivat olevan... No,enpä tietenkään malttanut pitää lusikkaani erossa näin mehevästä keitoksesta...eritoten, kun vasta vähää aiemmin oltiin painiskeltu statuksen lasku -mietteitten parissa.Seuraavassa otoksia etelä-pohjalaisuuden ytimen etsinnästä...

Tuo pohjalaisuus on tunteita nostattava teema kuten eritoten (etelä-)pohjalaisiksi mielletyt ominaisuudetkin. Toiset tykkää sata lasissa,  toisia voi ärsyttää..Olen puoliverinen savolainen, mutta suvussa ja ystävissä on myös pohjalaisia ja olen asunutkin Pohjanmaalla jonkin aikaa...Tekeepä mieleni laittaa esille joitain löytöjä ja mietteitä aiheesta:

"Pohjalaisille kehittyi 1800-luvulla omalaatuinen kulttuuri, johon olennaisena osana kuului voimakas talonpoikainen itsetunto."

Kaarlo Hänninen:Kansakoulun maantieto ja kotiseutuoppi... : " Pohjalaiset ovat erikoinen heimohaara,joka näyttää syntyneen hämäläisten, savolaisten ja ruotsalaisten sekoittumisen kautta.Pohjalaiset ovat tarmokkaita urhoollisia, tulisia ja kerskailevaisia.He ovat kestäviä maatyössä ja taitavia käsitöissä."
 
Etelä-pohjalaisen blogista "Matkalla maailmassa"  löydettyä: "Me etelä-pohjalaiset olemme järkiään muita parempia ... ainakin omasta mielestämme. Ehkäpä siinä syy miksi esi-isämme ovat asettuneet lakeuksille ...ettei tule niin pahoja yhteentörmäyksiä ! :) Ihan tavallinen en taida olla minäkään-kotikasvatus on ollut vahva vaikuttaja. "Pirättäyry asiooren yläpuolella.Näjet enempi ekkä jouru joka myllerryksehen mukahan."  Etelä-pohjalaisuus vaikuttaa minussa vahvasti itseluottamusta ainakaan ei puutu. Aina olen kokenut ,että "Mä oon meiltä ja muut meidän krannista."

Ainakaan itseironiaa pilke silmäkulmassa ei tältä pohjalaiselta tunnu puuttuvan... :D
Mitä taas tuohon pelottomuuden maineeseen tulee, niin ymmärrän kyllä mistä se voisi nousta. Nimittäin samasta kulttuurihistoriallisesta taustasta kuin etelä-pohjalainen puukkojunkkari-ilmiö.Näitä kuuluisia ja joskus romanttisessa valossa ihannoitujakin häjyjä nousi kaikista yhteiskuntaluokista.Aina piti tehdä jotain, jotta mainittais...Häjyt tappelivat kunniansa vuoksi, Mitään tai ketään ei saanut pelätä,  vaan kunnon mies ryntäsi aina uskaliaasti tappeluun.Kavahtamisen ja vihan ohella he saivat myös ihailua ja kunnioitusta osakseen, koska he uskalsivat vastustaa yhteiskuntaa ja virkavaltaa.Ja tuolloin valtion lakien lisäksi alueella vallitsi myös moninaisia tiukkoja pitäjäkurin säännöksiä, jotka ennemminkin yllyttivät monia kapinaan. Maakunta oli muuten 1800-luvulla henkirikollisuustilastojen kaikkien aikojen huippu Suomessa!

Yhtenä syynä häjyilmiön nousulle pidetään alunperin sosiaalista alemmuudentuntoa ja nuorten miesten turhautumista. Pohjanmaalla kaikille nuorille ei ollut usein mahdollisuutta oman tilan perimiseen ja oman varallisuuden luominen saattoi olla erittäin vaikeaa. Vauras väki taas intoutui kilpailemaan keskenään rakennuttamalla toinen toistaan komeampia taloja. Kaikki tämä aiheutti jännitteitä ja itsetuntoa opittiin kohottamaan,  kuka pelottomasti tappelemalla,  kuka ominaisuuksillaan tai varallisuudellaan uhoamalla.
Niin tuli muuten mieleeni, että tässä kulttuuripiirissä statuksen alennus osana keskustelua ei todellakaan ollut tapana, vaan alettiin pitää luonnollisena, että jokainen toi avoimesti ja suoraan esille niin hyvät puolensa, onnistumisensa kuin mielipiteensäkin. Varovainen,pehmeä tai arkaileva puhetyyli ei saanut ymmärrystä,  vaan nähtiin ennemminkin epäilyttävänä tai heikkouden merkkinä. Näkisin,että arvot ja kulttuuritaustat; jotka ympäristö tai sukupolvet toisensa jälkeen siirtävät eteenpäin, vaikuttavat luonnollisesti siihen,  miten tämä pohjalaisuus siirtyy eteenpäin. Geenithän ovat meissä suomalaisissa jo heimoja ajatellen aika sekoittuneita.

Ajattelisin,että vaikka suurin osa etelä-pohjalaisista kannatti lain kunnioittamista ja toisaalta tärkeinä arvoina pidettiin juuri rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä, niin jotenkin häjyjen pelottomasta mellastamisesta valtavirrankin ihanteisiin siirtyi tuo pelottomuuden arvostus. Oli paljon tappeluita, vaikkeivat  häjyt olisikaan olleet asialla. Ja koska pitkään oli niin vaarallisia ja levottomia aikoja tulisten häjyjen riehuessa, tavallisenkin kansan piti pyrkiä pelottomuuteen voidakseen esim tarvittaessa puolustaa läheisiään hyökkäyksiltä. Vaati myös pelottomuutta tehdä viranomaisilmoituksiakin häjyistä, koska seurauksena oli usein kosto ,Etelä-Pohjanmaa onkin oikeastaan ollut yhteen aikaan Suomen lähin vastine villille lännelle Jenkeissä!

Aikanaanhan tilanne rauhoittui eteläisellä Pohjanmaallakin, mutta minustakin alueelle tai pohjalaisiksi itsensä tunteviin on jäänyt selvästikin tuota tunnistettavaa pohjalaisuutta. Monet (etelä-)pohjalaiset rohkenevat keskimääräisestä avoimemmin ja nolostelematta tuoda avoimesti esiin vahvuuksiaan ja mielipiteitään. He arvostavat usein edellen kovasti myös rohkeutta,ahkeruutta ja yrittelijäisyyttä. Etelä-Pohjanmaalla on suurin yrittäjätiheys koko Suomessa ja eräänkin tilastotutkimuksen valossa kaikista suurin osuus pörssiyhtiöiden johtajista on pohjalaisia. Niin, että vaikka joittenkin pohjalaisten ajoittainen uho tai itsevarma tyyli voi joitain ymmärrettävästi välillä ärsyttääkin,  niin olen ainakin itse halunnut nähdä nämä ominaispiirteet raikastuttavina, piristävinä ja välillä jopa viihteellisinäkin elementteinä. Kun olen joskus sattunut tilanteeseen,jossa kaksi tai useampi pohjalaista on päässyt oikein uhon ja "kilpalaulannan" parhainpaan vauhtiin, niin ei siinä enää muuta viihdykettä kaipaa...moni elokuvadraama jää kakkoseksi..:D 



Kuva 1: Vili
Kuva 2: Tiinuliinu

2 kommenttia:

  1. Hieno diaknoosi pohjanmaalaisista(en mää kyl itte oo tuommonen)vaik keskeltä EP:tä oonkin

    t:Ari

    VastaaPoista
  2. Hei Ari! Kiva kuulla, että diaknoosi miellytti ja vieläpä ihan etelä-pohjalaista!

    Pohojalaaset ovat toden totta kiinnostavaa porukkaa! :)

    VastaaPoista