torstai 24. helmikuuta 2011

Maitorasvat pois pannasta!



"Rasvainen maito, juustot, voi, kerma...Vaarallista, tappavaa rasvaa!  Karta näitä ja tilalle margariinia ja rasvatonta maitoa!" Näinhän meitä on jo vuosikaudet opetettu ajattelemaan ja ikävä kyllä sama meno tuntuu jatkuvan margariiniteollisuuden suureksi iloksi. Mutta väitettä maitorasvojen suuresta vaarallisuudesta ei ole oikeasti koskaan pystytty todistamaan, vaikka toisin tosin laajalti on väitetty. Onneksi julkisuuteen on yhä enenevässä määrin alkanut tulla myös toisenlaista tietoa.

Esimerkiksi Harvardin yliopiston johdolla tehty uusi tutkimus osoittaa, että maitorasva sisältää transpalmitoleiinihappoa, joka ehkäisee tyypin 2 diabetesta. Uusi tieto on levinnyt mm sosiaalisessa mediassa ja monissa maissa  voin myynti onkin jo kasvanut räjähdysmäisesti.

Myös ruotsalaistutkija Eva Warensjön kollegoineen julkaisi tutkimuksen maitorasvojen eduista. Tutkimuksen mukaan maitorasvat alentavat sydänkohtausriskiä selvästi. Tutkimukset toivat myös esille, että runsaasti maitorasvaa sisältävien tuotteiden säännöllinen käyttö vähensi metabolisen syndrooman riskiä, lihavuutta ja diabetesta.

Ruotsissa on kehitelty  menetelmä, jonka avulla voidaan mitata ihmisen kudoksista täsmällisesti kuinka paljon tutkittava oli käyttänyt maitorasvoja elämänsä aikana. Tutkimuksia oli toista kymmentä ja havaittiin selkeästi seuraava tulos: Mitä enemmän maitorasvoja oli käytetty sitä vähemmän ilmeni sydäntautia, diabetesta, rintasyöpää ja lihavuutta.


http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/ajcn.2009.29054v1


Rasvattoman maidon ja margariinin käytöön kannustavat perustelut ovat selvästikin horjumassa. Seuraavaksi lisää tutkimustuloksia, joita  Antti Heikkilä on ansiokkaasti tuonut esille kirjoituksissaan.

"Göteborgin yliopisto totesi taannoin, että lapset, jotka juovat säännöllisesti täysmaitoa ovat laihempia kuin muut." (Antti Heikkilä)

http://www.sahlgrenska.gu.se/english/news_and_events/news/News_Detail/Children_who_often_drink_full-fat_milk_weigh_less.cid901191


" Rasvattomat maitotuotteet lisäävät miehillä eturauhasen syöpää ja naisilla munasarjasyöpää." (Antti Heikkilä )

http://www.ajcn.org/cgi/content/abstract/74/4/549

aje.oxfordjournals.org   "

 Ylläolevat todistelut vain lujittivat näkemystäni siitä, että rasvattoman maidon käyttöön ei ole aihetta! Viime aikoina on ollut esillä myös tuloksia, joissa rasvattoman maidon käyttö on yhdistetty  akneongelmiin. Ettäs kehtaavat nykyään kouluissakin tyrkyttää nuorisollekin ykkösvaihtoehtona juuri tuota rasvatonta ja muutenkin kovin luonnottomaksi käsiteltyä litkua! Kyllä harmittaa!


Mitä taas kuuluisaan Pohjois-Karjala-projektiin tulee, niin se on kyllä puhdasverisesti sarjaa Keisari ilman vaatteita. Sydäntautikuolleisuuslukemat laskivat kyseisenä aikana ympäri maailmaa ja esim. Suomen muissa maakunnissa vielä enemmän kuin Pohjois-Karjalassa. Lasku ei siis sielläkään johtunut kovan rasvan käytön vaihtamisista kasvisrasvoihin, ( jotka usein vielä etenkin tuolloin olivat silloisten margariinien, nykyään jo kaikissa leireissä haitallisiksi todettuja transrasvahappoja sisältäviä kovetettuja kasviöljyjä.) Kuolleisuuden lasku johtui muusta,  mutta sitä käytettiin väärin todisteena. Laitan halukkaita varten faktaa aiheesta kommentointiosioon .

MOT-ohjelman mukaan kolesterolilla ja sen määrillä ei ole kausaatiota (syy-ja seuraussuhdetta) sydän- ja verisuonitautikuolemiin; korrelaatio kyllä - mutta paljon enemmän asiaan vaikuttavat muut elämäntavat, kuten liikkumattomuus, ylipainoon päätyminen ja tupakointi.

Ja sitä paitsi : Yleistymässä oleven käsityksen mukaan terve verisuoni ei ahtaudu, vaan  kolesterolin kertyminen verisuoniin on tulehdusoire... Kolesterolihan on mm elimistön omaa korjausmassaa, jolla paikataan kudosvaurioita.  Niinpä kolestrolilääkkeilläkään ei korjata syytä vaan puututaan seurannaisvaikutukseen.

Tällä voi olla arvaamattomia haittavaikutuksia, niin kuin monissa tutkimuksissa onkin jo alkanut paljastua. Kolestrolilääkkeitten käyttö yllätys, yllätys...ei tutkitusti laskekaan kokonaiskuolleisuutta!!! Niin, jos jokunen sydänkuolema (hyvin harva kuten tilastot osoittavat) on jostain syystä estynytkin, niin tilastollisesti ottaen näillä jollain tavoilla sairailla ihmisillä, kuoleman syy vain muuttuu toiseksi, kun elimistön epätasapainoon puututaan keinotekoisella tavalla.


Elimistön epätasapainotila ei siis poistu, se vain muuntuu ja alkaa  ilmetä toisella tavalla. Kolestrolilääkkeissä on paljon haittoja ja riskejä ja ne eivät edes laske kokonaiskuolleisuutta. (Kuoleman syy tilastollisesti ottaen vain muuttuu toiseksi joillain .) Miksi kolestrolilääkkeitä siis käytetään. Bisnes on bisnestä, ja kun hyvä bisnes on löydetty, siitä taistellaan kynsin hampain. Raha ratkaisee ja monet tutkijat laulavat sen lauluja kenen leipää syövät. Onneksi löytyy yleensä aina riippumattomampaakin tutkimusta ja tiedotusta.

Ja sitä paitsi hieman korkeahko kolestroliarvo ei välttämättä edes ole edes minkään epätasapainotilan merkki aina ollenkaan.Usein on jopa havaittu, että kovin alhainen kolestrolilukema korreloi moniin sairauksiin ja ennenaikaisen kuoleman riskiin. Nämä ovat hienosyisiä ja monimutkaisia asioita.

Mitä maitotuotteisiin tulee, niin toisaalta edes luonnollisetkaan maitotuotteet eivät ole täysin ongelmattomia. Maitoproteiini on voimakas allergeeni, ja melko monille maitosokeri aiheuttaa laktoosi-intoleranssia.Myös piilevien maitoyliherkkyyksien on epäilty aiheuttavan oireiluja ja runsaan (ainakin käsitellyn) maidon käytön on arveltu saattavan mm edistää hengityselimistön limaisuutta ja korvatulehduskierteitä. Mikä kaikki olisi tällöin vaikuttamassa ei ole varmaa, mutta tämäkin puoli kannattaa nostaa mietinnän alaiseksi joissain tapauksissa... Maitotuotteet eivät ole siis mikään ihmeratkaisu meidän kaikkien ravitsemukseen.  Mutta rasvaisessa ja eritoten luomulaatuisessa raakamaidossa näyttää olevan paljon vahvuuksia!

Niin... itse kallistuisin sille kannalle, että kohtuus ja luonnonmukaisuus ovat jälleen kerran valtteja. Siis kannattaa syödä kohtuudella ja mahdollisimman prosessoimatonta, luonnollista ruokaa sekä juomaa. Rasvan poistaminen muuttaa maidon luonnollisen harmonista, tasapainoista rakennetta. Tällöin  maitorasvan monet terveysedut, jotka saattavat kompensoida maidon joitain mahdollisesti epäedullisiakin vaikutuksia, jäävät saamatta. Myös pastorointi tuhoaa monia ruuansulatusta edistäviä entsyymejä ja erityisesti homogenoinnin epäillään muuttavan rasvapalloset sellaiseen muotoon, että niistä voi olla monenlaista haittaa suolistossa.

Ihminen pärjää halutessaan käyttäessään kalsiumpitoisia kasviksia ja siemeniä ym, hyvin ilman maitoakin. Alunperinhän maito on tarkoitettu poikasille. Mutta mikäli haluaa käyttää maitoa, kannatan ehdottomasti mieluiten luomulaatuista raakamaitoa ja eritoten  hapanmaitotuotteina. Mainioita vuohenmaitotuotteita unohtamatta!

Läheskään kaikissa maissa ei julkisuudessa suhtauduta näin fanaattisesti maitorasvaan kuin Suomessa. Esim sveitsiläiseen kulttuuriin kuuluu maitorasvojen monien terveysetujen laaja julkinen ylistys ja täysrasvaisilla, raakamaidostakin tehdyillä juustoilla herkuttelu on yleistä. Eliniän odote tuossa maitorasvojen luvatussa maassa on kuitenkin selvästi korkeammalla sijalla kuin Suomessa. Vuohenmaitojuustot , yrttien käyttö ja kaikkinainen luonnollisuus ovat myös sangen arvostettuja Sveitsin alppikansan keskuudessa. Hyvä Sveitsi !

Loppujen lopuksi usein havaitaan, että lähes kaikissa asioissa on puolensa ja puolensa.Ajatellaan nyt vaikkapa suolaa ... suolan puute tappaa, mutta niin tappaa myös yliannostuskin. Samoin laadukas vesihän on superterveellistä, mutta jopa veden yliannostukseen voi menehtyä. Uskoisin siis kohtuukäytön olevan maitotuotteissakin parasta. Ja huomion kiinnittämisen laatuun!

Siispä ei rasvattomalle, homogenisoidulle maidolle! Ja kyllä mahdollisimman luonnolliselle, rasvaiselle maidolle! Mutta kohtuus kaikessa ja jokaisen omat tuntemukset kunniaan!  Olemmehan yksilöitä


Ps. Olemme kovasti tykänneet raakamaidosta, jota Miika siippani on usein hakenut meille perjantaisin Eat&Joy maatilatorilta. Nyt pohdiskelemme raakamaidon hakemista suoraan eräältä tilalta. Myös raakamaidosta tehdyt juustot ovat suosikkejamme. Niitä olemme löytäneet jopa isommista marketeista. Ihania erikoiskauppojakin löytyy kuten juustokauppa Lentävä lehmä Hakaniemen kauppahallissa Helsingissä.

Lähteinä blogissa ja kommenttiosuudessa mm Antti Heikkilän ja Matti Tolosen kirjoitukset sekä Duodecim ja Luontaisterveys.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. POHJOIS-KARJALAPROJEKTIN NOUSU JA TUHO

    Jo 70 vuotta sitten ihmeteltiin, miksi Itä-Suomessa miehet kuolivat keskimäärin selvästi nuorempina kuin Länsi-Suomessa. Itä-Suomessa syötiin myös rasvaista ruokaa ja eritoten sydäntautikuolleisuus oli suurta. Myös suolaa käytettiin runsaasti ja tupakkaa kului. Kaikkia muuttujia ei osattu kuitenkaan vielä tuolloin ottaa huomioon.Vaan tutkimuksessa vedettiin aluksi mutkat suoriksi.(Myöhemmin yhdeksi erottavaksi tekijäksi itäisen ja läntisen Suomen välillä on ajateltu myös erilaista geneettistä pohjaa.)

    Yksi oleellinen pimentoon jäänyt tekijä oli ravinnon sokeripitoisuus.Hiilihydraattien määriä ei oltu tajuttu tutkia, koska sitä ei oltu osattu vielä yhdistää sydän- ja verisuonitauteihin. Myöhemmin onkin havaittu, että sydänkuolleisuus olikin suurinta juuri siellä, missä myös hiilihydraattien kulutus oli suurinta.(rasvan lisäksi).

    Aiemmin analyyseistä vain jätettiin pois ne maat, jotka eivät mahtuneet hypoteesiin. Esim Meksikossa sydäntautikuolleisuus ei ollut suurta, vaikka rasvankäyttö oli runsasta!

    (Nykyään on myös myös tunnettua, että monissa alkuperäiskulttuureissa on käytetty hyvällä menestyksellä runsaastikin tyydytettyä rasvaa ja kansojen sydänterveystilanne pysyi hyvällä tasolla kunnes siirryttiin länsimaiseen tapaan syödä runsaasti prosessoituja hiilihydraattituotteita...)

    Teoria, joka nyt on siis jo osittain murtumassa kuului Pohjois-Karjala-projektiin lähdettäessä: Maissa ja alueilla, joissa on korkea tyydytetyn eli kovan rasvan(kuten maitorasvan)saanti ja korkeat seerumin kolesteroliarvot on myös paljon sydän-ja verisuonitauteja ja näihin tauteihin kuolleisuutta. Jos kovan rasvan saantia rajoitetaan, niin sydäntautikuolleisuus saadaan laskemaan arveltiin. (Myös tupakanpolttoa ja normisuolan käyttöä pyrittiin vähentämään,mikä onkin todella hyvä juttu)

    Pohjois-Karjala projekti alkoi vuonna -72 ja ruokavalion rasvapitoisuutta saatiin vähenemään. Sydänkuolleisuus alkoikin vähetä, mutta kaikkien yllätykseksi niin tapahtui muuallakin, esimerkiksi Länsi-Suomessa ja Savossa,joissa projekti ei ollut meneillään. Sama toistui myös mm Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissakin, joissa ei ollut myöskään mitään hanketta käynnissä.

    Vieläkään ei olla lopullisesti ratkaistu, miksi sydänkuolleisuus alkoi vähetä samaan aikaan ympäri maailmaa -70-luvun alussa. Maailmansotien jälkeen kuolleisuus näihin tauteihin lisääntyi ja alkoi yllättäin sitten laskea.

    Erään hypoteesin mukaan sotien jälkeisen sepelvaltimotautiepidemian yksi syyllinen olisi ollut odottavien äitien heikko ravitsemustilanne puoli vuosisataa aiemmin. Tulevien äitien kohentunut ravitsemus taas näkyi viipeellä jälkeläisten vähentyneessä sairastumisriskissä sydäntauteihin.

    Uusi tieteenala epigenetiikka tuo jatkuvasti juuri tämänkaltaisia tutkimustuloksia esiin. Mutta näitä monisyisiä vaikutsmekanismeja ei tajuttu vielä edes etsiä menneinä vuosikymmeninä.Joka tapauksessa kyseisellä projektilla ei ymmärrettävästi ole todistusarvoa maitorasvojen oletettuun haitallisuuteen.

    On kuitenkin surullista, että kansaa turhaan patisteltiin luonnollisten, rasvaisten maitotuotteiden käytöstä mm epäterveellisten, luonnottomaksi käsiteltyjen margariinien ja rasvattoman maidon käytön pariin.

    Valtamediassa haastatellaan vielä paljon vanhan teorian kannattajia,joitten on todella vaikea perääntyä näkemyksistään toitotettuaan vuosikaudet omaa totuuttaan.

    Useat tutkimukset ja käytännön esimerkit osoittavat, että liian korkeat sokeriarvot ja korkea verenpaine ovat yleensä ennemminkin normalisoituneet ja terveys muutenkin kohentunut runsasrasvaisia maitotuotteita käyttävillä ja valkaistua tärkkelystä ja runsasta hiilihydraattimäärää karttavilla ihmisillä.

    Saa nähdä kuinka kauan kestää, ennen kuin nämä tiedot ja tutkimustulokset tulevat yleisesti esille... jopa oppikirjoihin ja käytännön suosituksiin asti. Miten suuri on lääke- ja elintarviketeollisuuden mahti maassamme?

    VastaaPoista
  3. Kas vaan... sattuipa silmiin taas kiintoisaa aineistoa Valion!!! sivuilta tilamaidon hyödyistä. Seuraavaksi joitain otteita. :

    "Käsittelemättömän maidon käytön yhteyttä allergioiden ja astman esiintyvyyteen on tutkittu erityisesti Englannissa, Kreetalla ja Uudessa Seelannissa sekä Alppimaissa kuten Itävallassa, Saksassa ja Sveitsissä. Myös suomalaislapsia on ollut mukana yhteiseurooppalaisessa PASTURE-kohorttitutkimuksissa. Osassa tutkimuksista käsittelemättömän maidon käytön on havaittu suojaavan lapsia astmalta, heinäallergialta ja atooppiselta oireilulta. Tilamaidon käyttö ja maatilalla asuminen yhdessä saattavat selittää suojan astmaa ja allergiaa vastaan, mutta joissakin tutkimuksissa tilamaidon käytöllä oli hyötyvaikutuksia asuinpaikasta riippumatta.

    "Maitotuotteiden laadulla saattaa myös olla merkitystä, sillä muutamassa tutkimuksessa rasvaisempien tilamaitotuotteiden kuten kerman ja voin käyttö näytti suojaavan astmalta."



    " Pastöroimattoman maidon mahdollinen hyöty allergiasairauksien ehkäisyssä voisi perustua ns. hygieniahypoteesiin. Sen mukaan lapsuuden maatalousympäristö ja vahva yhteys karjaan ja sen jalostamattomiin tuotteisiin, kuten käsittelemättömään maitoon, voisi suojata allergialta ja astmalta."



    "Maidon rasvahappokoostumukseen vaikuttavat lypsykarjan ruokintatavat ja olosuhteet. Alpeilla laiduntavan karjan ja nurmiruokinnassa olevan luomukarjan maito sisältävät runsaammin n-3 rasvahappoja kuin säilörehulla ruokitun karjan maito. Luomukarjan maidossa on myös enemmän konjugoitua linolihappoa (CLA). N-3 rasvahappojen ja CLA:n on todettu ehkäisevän tulehdus- ja allergiareaktioita, joten niiden pitoisuus maidossa saattaa selittää yhteyttä allergiariskiin. Myös maidon heraproteiineilla kuten laktoferriinillä voi olla edullisia vaikutuksia elimistön puolustuskykyyn. Toistaiseksi heraproteiinien vaikutuksia allergisten sairauksien syntyyn ei kuitenkaan ole tutkittu ihmisillä."


    Lähde: Braun-Fahrländer C, von Mutius E. Can farm milk consumption prevent allergic diseases?
    Clin Exp Allergy 2011;41:29-35.





    . Otteita Valion sivuilta:

    VastaaPoista
  4. Meille kans kokeiluun raakamaitoa! Voidaanko hakea teiltä jos Miika toisi enemmän? Tietty annettaisiin hakupalkkiota.

    VastaaPoista
  5. Juu,kannattaa kokeilla ihanaa raakamaitoa! Yhteiskuljetushan olisi fiksu idea...toivottavasti kohta päädytään suoraan maitotilalle asti. Juttelen Miikan kans ja hän voipi varmaan vaikka soitella. Teijän kotikin on kyllä aika lailla maidonhakumatkan varrella uskoisin... :) Palaillaan asiaan!

    VastaaPoista