Elimistön sisäistä ja ulkoista suojaamista

Terttuselja vetää katseet puoleensa hehkuvilla väreillään. Intiaanikesän tunnelmissa tänäänkin...

 Rynnistin tänään  hellittelemään elimistöäni heti aamutuimaan marja-aroniasmoothiella. Siippa vietti  lomapäivää ja tuolla terveyspommilla lähti hänenkin päivänsä hyvin käyntiin.

Marja-aronia sisältää suuria määriä mm antosyanideja, joilla kasvi puolustautuu solujen hapettumista sekä sieni- ja bakteeritauteja vastaan. Meillä  marja-aronia pensaat ovat nyt aivan tulvillaan satoa, joten nuo marjat kuuluvat jokaiseen päiväämme. Poimin yleensä myös yhtä sun toista vihreää virkistystä pihaltamme juomiemme joukkoon. Uskonpa, että tuo pirteä, marjainen juoma antoi aimo annoksen sisäistä suojaa elimistölleni.

Marja-aronioita on vielä paljon jäljellä pihamme pensaissa. Alkavaa ruskaa on jo näkyvissä.

  Marjaisa yrttismoothie

lasillinen marja-aronioita 
kourallinen lollo rosso-salaattia
sitruunamelissan lehtiä
mintun lehtiä
pikkaisen salviaa
pikkaisen tilliä
verigreippi palasina
1-2 banaania
ripaus valkosipulijauhetta
loraus hunajaa
vettä

Sekoita ainekset blenderissä. Nauti!

Hyvä olo tuosta tämän aamuisesta juomaversiosta ainakin tuli!

Mintut kukkivat edelleen luumupuun juurella.

Elimistöä kannattaa suojata ulkoisestikin. Sain Erja Tammiselta airtube-handsfreen, joka meni heti testaukseen ja Vilin käyttöön.

WHO suosittelee eritoten lapsille handsfreen käyttöä. Lasten hermosto on vielä kehitysvaiheessa ja säteilyä imeytyy lapsiin myös enemmän kuin aikuisiin.

Ilmaputki-handsfree ei johda säteilyä aivoihin niin paljon kuin monet mallit tekevät , vaan se vähentää päähän kohdistuvaa säteilyä enemmän kuin tavalliset laitteet, jopa 98 prosenttia. Systeemi perustuu patentoituun tekniikkaan, jossa ääni johdetaan onttoa ilmajohtoa pitkin korvaan. Laite soveltuun myös musiikin kuunteluun MP3-soittimesta.

Vili on kovasti tykännyt tästä airtube-handsfreestä! Sitä on miellyttävä käyttää ja ääni kuuluu puhelun kummallakin osapuolella mainiosti. Minäkin olen kokeillut  ja hyvältä vaikutti.

Tässä vielä lisää näytteitä sähkömagneettisilta kentiltä suojaavista materiaaleista tai laitteista. :

Daylite –suojakankaat toimivat ilman maadoitusta suojaten radiotaajuiselta mikroaaltosäteilyltä. Kangas sisältää hiuksenhienoja metallikomponentteja, joihin kankaan suoja vaikutus perustuu. Kangas antaa 99 prosentin suojan mikroaaltosäteilylle taajuudella 1,8 GHz. Daylite on hyvin valoa läpäisevää, hengittävää ja kevyttä kangasta, joka sopii mainiosti esimerkiksi ikkunaverhokankaaksi tai hupuksi baldakiinivuoteeseen.

Nefa 16- plus

"Virranpysäytysautomaatti on pieni sähkötauluun asennettava rele, joka katkaisee jännitteen virtapiiristä ja sähkölaitteista kun sähköä ei käytetä. Virranpysäytysautomaatti syöttää sähköverkkoon pienen määrän tasavirtasähköä, joka toimii verkossa ”paimenena”.

Jos haluat käydä yöllä vaikkapa jääkaapilla ja kytkeä yölampun päälle, jännite toimii tunnistimena ja virta palaa hetkessä verkkoon. Kun taas sammutat yölampun, virta ja jännite katkeavat verkosta.

Virranpysäytysautomaatti vähentää merkittävästi altistusta etenkin öiseen aikaan. Tällainen rele onkin käytössä standardivarusteena jo monissa saksalaisissa makuuhuoneissa."

Cornet-radiotaajuusmittari mittaa kaikki laitejärjestelmät taajuusalueella 100 MHz - 6 GHZ (kännykkäsäteilyn, laajakaistat (Wlan), langattomat kotipuhelimet, paikantamisjärjestelmät, tutkat, Digi-TV.n, mikroaaltouunin )

Olen sitä mieltä, että omaan ja lastensa terveyteen jos mihin kannattaa satsata. Olen iloinen, kun nykyään alkaa löytyä jo mukavasti tietoa siitä, miten omaa terveyttään voi parhaiten vaalia. Ravinnerikas, puhdas ja luonnollinen ravinto on yksi terveytemme kulmakivi ja toinen tärkeä perusasia on elimistöjemme suojaaminen ympäristön saasteilta - oli kyseessä sitten kemikaalit, raskas metallit tai sähkömagneettinen saaste.

Raikkaita ja aurinkoisia alkusyksyn päiviä kaikille! :) 

Erja Tammisen haastattelu - sähköä ilmassa!

Sain tilaisuuden haastatella yhtä maamme suurinta uranuurtajaa sähkömagneettisten kenttien riskeistä tiedottamisen alalla: Erja Tammista.

M: Kuinka oikein päädyit sähkömagneettisten kenttien riskeistä tiedottamisen pariin?

Erja Tamminen:

Kuten usein on, ajoi tähänkin sydämenasiaan alunperin omakohtainen kokemus. Vuonna 1997 herkistyin itse sähkömagneettisille kentille. Silloin alettiin hankkia GSM-puhelimia ja niiden antenniverkkoa laajennettiin. Kotiani vastapäätä Helsingissä asennettiin 2 tukiasemaa ja silloinen kumppanini hankki samanaikaisesti GSM-kännykän.

Aloin oireilemaan monin tavoin. Noihin aikoihin näin myös uutislähetyksen, jossa toimittaja Leena Roussek kertoi australialaisesta Michael Repacholin rottakokeesta, jossa havaittiin lymfoomariskin 2, 4 kertaistuvan muuntogeenisillä rotilla, joita oli altistettu kännykkäsäteilylle. Lähetyksessä haastateltiin erästä suomalaista professoria, joka kiisti tällöin terveysriskit.

Tuo rotille "vaaraton kännykkäsäteily" aiheutti minulle voimakkaita reaktioita. Aloin tajuta selkeän yhteyden oman kehoni reagoinnin ja sähkömagneettisten kenttien välillä. Oireilin altistukseen korreloiden. Minulla esiintyi mm verenpaineen vaihtelua, voimakasta painontunnetta kilpirauhasessa, hengenahdistusta ylähengitysteissä sekä rintakipuja. Reaktiot tulivat selkeästi altistuksen mukaan.

Sähköherkkyyteni mullisti hetkeksi kaiken. Vuonna -97 tietoa ja apua oli vaikea löytää Suomessa, oli vain vältettävä sähkömagneettisia kenttiä parhaansa mukaan. Monien vaiheiden, mm tilapäisasunnoissa ystävien luona asumisen jälkeen, sain asumistilanteeni järjestykseen. Asun nykyään sähkösuojatussa rivitaloasunnossa.

Ympäristömme tila - myös säteilyrasituksen suhteen - vaikuttaa niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvointiin.

Valistamisesta tuli pian elämäntehtäväni. Perustin viiden muun sairastuneen kanssa potilasyhdistyksen – Suomen Sähköyliherkkien tuki ry:n –  marraskuussa 1997. Olen toiminut yhdistyksen sihteerinä (1997–2000), tiedottajana (2000–2007) ja puheenjohtajana (2007–2011 edelleen). Tiedottaminen sähkömagneettisten kenttien riskeistä on tuntunut sydämenasialta. Aktiivinen toiminta on ollut luonnollinen jatkumo aiemmalla toimenkuvalleni, jolloin työskentelin eräässä kansainvälisessä yrityksessä tiedottamisen parissa.

Haittavaikutusten esille tuominen Suomessa ei ole ollut pelkästään palkitseva tehtävä. Olin pioneeri 2000-luvun alussa, jolloin Nokian asema ja yhtiön sankariteko suomalaisen yhteiskunnan nostamisessa jaloilleen lamasta 1990-luvun lopulla painoivat puntarissa. Riskeistä ei keskusteltu.

Tiedottaminen työllisti minua laajalti alusta asti. Helsingin yliopiston tiloissa järjestetty seminaari, johon osallistuivat Säteilyturvakeskuksen ja Työterveyslaitoksen edustajat Kari Jokela ja Maila Hietanen oli ensimmäinen yleisötilaisuus, joka sai laajaa mediahuomiota vuonna 2001. Kaikkiaan 30 tiedostusvälineiden edustajaa oli paikalla. Aamu-TV:ssä haastateltiin Kari Jokelaa ja Matti Wirmanevaa, joka toimiyhdistyksen puheenjohtajana 2000-luvun alussa.

Järjestimme paneelikeskustelun, jossa Kari Jokelalta pyydettiin kirjallinen vakuutus, että sähkömagneettiset kentät ja erityisesti kännykät ovat täysin turvallisia myös lapsille. Jokela ei allekirjoittanut paperia, mutta kielsi terveyshaitat. Kun hänen kollegaltaan professori Maila Hietaselta tiedusteltiin, miksi säteilysuojakomissio ICNIRP (International Commission on Non-Ionizing Radiation Protection), jossa Hietanen toimi, ei ollut kutsunut jäsenikseen lääketieteen edustajia samassa suhteessa kuin esimerksiksi Venäjän vastaavassa järjestössä, Hietanen vastasi, että oli vaikea löytää riippumattomia lääkäreitä. Kommentti huvitti kriittisesti ajattelevaa yleisöä.

Paikallislehtemme Keski-Uusimaa teki seminaarista ison jutun. Se oli ensimmäinen julkinen esiintymiseni. Kynnys oli ylitetty – omia artikkeleita ja yleisönosastokirjoituksia on sittemmin syntynyt vuosien varrella kohtalaisen paljon.Olen ollut valistamassa aiheesta myös lukuisia kansanedustajia ja vaikuttajia yli puoluerajojen sekä vaihtelevasti suhtautuvaa lääkärikuntaa.

Tuntui suurenmoiselta, kun yhdessä professori Osmo Hännisen kanssa panimme liikkeelle Pathophysiology-tiedelehden erikoisnumeron sähkömagneettisista kentistä. Lehdestä ilmestyi online-versiona kolme erilaista julkaisua ja myöhemmin paperilehti. Myös suomalaiset lääkärit saivat nettiversionsa. Joskus sanoma tuntui uponneen erityisen otolliseen maaperään ja hyvää  vuorovaikutusta syntyi.

Kun kännyköistä tai sähkömagneettisista kentistä on tehty TV- tai radio-ohjelmia, toimittajat usein ovat ottaneet yhteyttä. Olemme keskustelleet tuoreista tutkimuksista ja poliittisista kannanotoista sekä viranomaistapahtumista eri maissa. Koen tämän miellyttäväksi tavaksi vaikuttaa. Tiedonkeruu helpottui, kun taas pystyin käyttämään tietokonetta ja pääsin nettiin kansainvälisten organisaatioiden sähköpostilistalle. 

(Tässä vain kuva.)

Kirjojen teon myötä syntyi hyvä yhteistyö ruotsalaisen journalistin Mona Nilssonin kanssa. Mona on aikamme vaikuttajanaisia. Hän on tehnyt ansiokasta tutkivaa journalismia sähkömagneettisten kenttien riskejä selvitettäessään. Hän esiintyi myös FSTV:n keskusteluohjemassa Spotlight yhdessä kansanedustaja Astrid Thorsin kanssa. Aiheena oli ionisoimattoman sätelyn turvanormit ja kännyköiden riskit. Nilsson yöpyi Suomessa ja vietimme mukavan illan ystävien kesken. Myös Mona reagoi matkapuhelinsäteilylle.

Tiedotuksen rinnalla on kulkenut yhdistystoiminta. Olemme päässeet lausunnonantajiksi Viestintäviraston lakialoitteisiin. Olemme myös tavanneet muutaman muun yhdistyksen jäsenen kanssa ja aloitteesta Säteilyturvakeskuksen ja ympäristöministeriön edustajia sekä sosiaali- ja terveysministeriä.

Uskon, että meidän pieni aktivistijoukkomme on pystynyt vaikuttamaan muun muassa siihen, että valokuitua laajennetaan koko Suomeen. Kiinteä kaapeliteknologia on langatonta turvallisempaa sähköherkillekin.

Kirjoittelun ja TV-ohjelmien myötä asiat ovat menneet eteenpäin. Viiden vuoden aikana tietoisuus riskeistä on huomattavasti lisääntynyt. Lehdet seuraavat asiaa, tekevät omiakin juttuja. Media on herännyt uuteen ympäristöongelmaan.

Kuvaa klikkaamalla voit ladata kirjan! :)

M: Monet meistä ovat alunperin perehtyneet ionisoimattoman säteilyn riskeihin teostesi kautta. Mitä kirjoja olet julkaissut?

Erja Tamminen:
Teokseni Sähköä Ilmassa ilmestyi 2002. Sen käsikirjoitus syntyikin mekaanisella, vaaleansinisellä Adlerilla ja osittain käsin. Siinä vaadittiin sisua. ”Suo, kuokka ja Jussi”. Minun kuokkani oli Adler. Kun herkkyyteni alkoi vähitellen antaa myöten ja pystyin käyttämään tietokonetta, ilmestyivät Sähköä Ilmassa, 2. painos (2003), Ihmiskunta ja Langaton peli (2005) ja Matkapuhelinteknologia (2007). Olen parhaillaan kirjoittamassa viidettä kirjaani.

Tutkimusten mukaan ionisoimattoman säteilyn taso vaikuttaa paljon lintujen pesinnän onnistumiseen.

M: Olet perustanut myös yrityksen. Kertoisitko siitä tarkemmin? 

Erja Tamminen:
Sähköä Ilmassa -kirjan yhteydessä perustin oman yrityksen vuonna 2002.  Perehdyin materiaaleihin, joiden avulla voidaan madaltaa kodin sähkömagneettisia kenttiä. Sähköä Ilmassa -kirja sisältää asiaa aiheesta myös arkkitehti Päivi Rekulan ja sähkötekniikan DI Matti Juuselan kertomana. Suojasin ensin omaa kotiani. Tuntui suurenmoiselta naulata työpisteen oveen kyltti ”Erja Tamminen Ay”.

Nykyisin käyn mittaamassa kodin ja työympäristön säteilytasoja ja tuon maahan sähkömagneettista säteilyä madaltavia kankaita, maaleja ja tapetteja sekä mittalaitteita. Sähkömagneettisten  kenttien ympärille on muodostunut mielenkiintoinen työ. Ihmiset kyselevät ja ovat kiinnostuneita asioista.

Vuonna 2004 järjestin alan ensimmäisen seminaarin Suomessa. Rakennustietosäätiö, joka rahoitti myös Sähköä Ilmassa -kirjan ensimmäisen painoksen, avasi Terve talo -seminaarille ovensa. Esitelmiä pidettiin valaistuksesta, rakennusmateriaaleista, maadoituksesta ja säteilyn madaltamisesta. Paikalle oli tullut noin 70 henkeä tavallisista omakotirakentajista rakennus- ja sähköalan ammattilaisiin. 

Saukko Korkeasaaren kodissaan

M: Asuinympäristömme on hyvinvointimme kannalta varmasti tärkeä. Kun suunnittelemme asumisolosuhteitamme, mitä kaikkea voisimme tehdä vähentääksemme sähkömagneettisille kentille altistumistamme?

Erja Tamminen:
Kun teen asiakkaan toimeksiannosta konsultaation asunnon etsimisessä, niin selvitän ensin, ettei 1 km lähempänä ole suurjännitelinjoja, tai 500 m lähempänä rautatietä tai muuntamoa, pikkumuuntajiin on hyvä olla parinsadan metrin matka, jos mahdollista.

Isojen mastojen osalta selvitän niissä olevien lähetysantennien tehon ja kuinka ne on suunnattu ja mitä uutta mastoon vielä on suunnitteilla. Etäisyyttä on hyvä olla mahdollisimman paljon, muutama kilometri.
Nykymaailman aikaan ihanteelliset etäisyydet vain eivät useinkaan onnistu.

Säteilyltä suojaavilla kankailla voi auttaa tilannetta huomattavasti. Swiss Shield Naturell madaltaa säteilyä noin 15-20-osaan lähtotasosta riippuen käyttötavasta. Näin huomattavaa säteilyn laskua on havaittu varsinkin tukiasemaa vastapäätä olleissa asunnoissa.

Suojakankaasta tehdyt ikkunaverhot tai baldakiinivuode ovat suositeltavia. Baldakiinivuode on kuin Faraday-häkki, jossa säteily on suljettu tiiviin rakenteen vuoksi ulkopuolelle.

Naapureiden vastaiset seinät kannattaa suojata, jos asuu esimerkiksi rivitalossa keskimmäisessä huoneistossa. Itse olen toiminut siten, että suojasin huoneiston uloimmat seinät ja ikkunat ja asennutin releen (virranpysäytysautomaatin) sähkötauluun.

Sähköverkon häiriöt voidaan eliminoida protec-sähköasennusjärjestelmällä.

Releellä taas pystytään vaimentamaan sähköverkko yöksi.

 Nyt ovat tulossa 4G- ja lisää muitakin langattomia verkkoja - mikroaalloilla toimivien
laitteiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Naturell-kangas on erinomainen tapa vähentää erityisesti ikkunoista tulvivaa säteilyä. Makuuhuoneen suojaus on tärkeintä, koska olemme siellä niin suuren osan vuorokaudesta ja elimistön olisi hyvä saada levätä jatkuvalta säteilyrasitukselta. Suosittelen jousipatjan vaihtamista muunlaiseen, sillä jouset resonoivat herkästi mikroaaltojen kanssa. Metallisänky vetää myös sähköä puoleensa, joten puinen vaihtoehto on parempi. Vähentämällä meihin kohdistuvan säteilyaltistuksen määrää unenlaatummekin usein paranee huomattavasti.

Kannattaa myös vaihtaa kännykkä mahdollisuuksien mukaan lankapuhelimeen ja kännykkää käyttäessä tulisi suojata itseään käyttämällä airtube-handsfreetä tai kaiutintoimintoa. Langalliset laitteet säteilevät yleisesti ottaen langattomia vähemmän. Sähkölaitteet olisi hyvä myös muistaa sulkea, kun niitä ei käytä.

M: Voit nykyään jo paljon paremmin kuin vuonna-97, jolloin herkistymisesi puhkesi. Olet ollut jo pitemmän aikaa varsin toimintakykyinen joistain rajoitteistasi huolimatta. Minkä uskot auttaneen tässä?

Erja Tamminen:
Uskon, että vastaus löytyy pitkälti hyvistä elämäntavoista ja asuinympäristöstä, jossa sähkömagneettisen säteilyn kenttävoimakkuudet ovat alhaisella tasolla. Huolehdin yleiskunnostani liikkumalla päivittäin, nautin terveellistä, monipuolista ravintoa, lisäravinteita, rasvahappoja ja silloin tällöin käyn akupunktiohoidossa. Vältän lisäaineita, kemikaaleja ja raskasmetalleja.  Hammaspaikkani vaihdettiin muovisiksi ja keraamisiksi heti sairastumisen alussa.  

M: Sähköherkätkin ilmeisesti sietävät säteilykenttiä hyvin yksilöllisesti?

Erja Tamminen:
Näin on. Ikävä kyllä, kaikki eivät selviydy yhtä hyvin kuin minä. Uskon, että sähköherkkyyttä on montaa alalajia. Jotkut sairastuvat vaikeasti, eivätkä palaa yhteiskunnan toimiviksi jäseniksi. Toiset herkistyvät vain vähän.

Näen tällä hetkellä tilanteen huolestuttavana, koska niin monella on lieviä, alkavia oireita:

korvan kuumotusta kännykkään puhuttaessa,  päänsärkyä, ajoittaista huimausta. Unettomuus on yleistynyt ja nukahtamislääkkeidenkulutus on lähtenyt jyrkkään kasvuun. Suuri joukko nuoria on tuntemattomasta syystä yhteiskunnan ulkopuolella. En usko työ- ja koulutusmahdollisuuksien kaventumisen tai masennuksen selittävän kaikkia nuorten ongelmia.

Kaikki eivät toki reagoi. Ymmärrän myös nettiriippuvaisia, sillä nyt kun itsekin kohtalaisesti pystyn käyttämään tietokonetta, on mukavaa käväistä facebookissa, lukea sähköpostit ja vähän surffailla. Tietokoneelle jää helposti ”koukkuun”.

Moni uskoo, ettei sähköherkkyydestä ole sairauden olemassaoloa tukevia tieteellisiä tutkimuksia. Niitä on paljonkin. Arvostan amerikkalaisprofessori Andrew Marinon ärsyke-vaste-testejä sähkömagneettisen säteilyn vaikutusten selvittämiseksi. Ensimmäisessä tutkimuksessa kaikki koehenkilöt reagoivat matalataajuiselle magneettikentälle ja vaikutukset ilmenivät aivojen potentiaalien muutoksina (evoked potentials). Toisessa tutkimuksessa Marino käytti samaa tutkimusmenetelmää ja selvitti matkapuhelinsäteilyn vaikutusta aivojen vasteeseen. Tutkittavista 90 prosentilla ilmeni muutoksia aivojen potentiaaleissa, kun tuloksia analysoitiin epälineaarisin menetelmin.

Tutkijat ovat sitä mieltä, että väestötasolla voi olla herkemmin reagoiva ryhmä, kuten esimerkiksi kemikaalien osalta on todettu. Myös yhteisvaikutuksia kemikaalien, säteilyn, raskasmetallien ja homeen kanssa voi olla. Venäläiset tiedemiehet ovat selvitelleet jo 1940-luvulla sähköherkkyyttä, jota kutsutaan myös mikroaaltosyndroomaksi, työperäisen altistuksen aiheuttamana sairautena.

Europarlamentissa on käyty keskustelua 2009 sähköherkkyyden hyväksymisestä Ruotsin mallin mukaisesti. Ruotsissa sähköherkät luokitellaan toimintarajoitteisiksi.

Kaikkia uuden teknologian vaikutuksia ei vielä läheskään tunneta. Mielenkiintoista, että langattomissa WLAN-yhteyksissä sekä reititin että tietokone lähettävät 10 hertsin taajuutta. Myös ihmisen aivojen sähköiset toiminnot ilmenevät näillä hyvin matalilla taajuuksilla. WLAN-säteilyllä on havaittu vaikutusta työmuistiin ja aivojen toiminnan heikkenemiseen alpha- ja beeta-alueella.

Kanadalainen professori Magda Havas on todennut sylissä olevan WLAN-päätteen heikentävän sperman laatua ja WLAN-tyyppisen säteilyn muuttavan sydämen lyöntitiheyttä herkillä henkilöillä.

Näiden tietojen valossa myös sähköherkkien neurologiset oireet langattomien päätelaitteiden lähellä ovat selitettävissä. Itse en voi käyttää WLAN-päätettä lainkaan. Saan huimausta ja käteni puutuvat langattoman päätteen äärellä.

Kun näytteilleasettajana osallistun messutapahtumiin, pyydän järjestäjältä paikan, joka on kaukana reitittimistä. WLAN-reitittimen antennien ympärille voi myös kääräistä säteilyltä suojaavaa kangasta, jolloin laitteen tuottama kenttävoimakkuus laskee kymmenenteen osaan, mutta WLAN toimii silti hyvin. 

Monissa maissa on Suomea tiukemmat ionisoimattoman sähkömagneettisen säteilyn turvanormit. Sähköherkkyyden hyväksyminen merkitsisi suurta muutosta yhteiskunnassamme. Etenkin se koskettaisi elektroniikkateollisuutta. Vastassa ovatkin suuret taloudelliset intressit. Teollisuuden olisi kuitenkin aika kohdata haasteet ja panostaa uusiin, riskit minimoiviin innovaatioihin.

Yhteiskuntamme rakenteita on syytä punnita vakavasti etenkin nyt, kun Maailman terveysjärjestö, WHO, on luokitellut radiotaajuiset kentät ”mahdollisesti karsinogeenisiksi”. WHO:n päätöstä ei voida sivuuttaa. Varovaisuusperiaatteen huomioiminen konkreettisine ohjeineen uuden teknologian käytössä on parasta ennalta ehkäisevää työtä sähköherkkyyden ehkäisemiseksi. Etenkin lapset herkkänä ryhmänä on suojeltava.

 M: Tuhannet kiitokset Erja tästä haastattelusta! Uskon, että se antaa monille kaivattua lisätietoa aiheesta.

Ps. Kiitokset Viltsulle eläinkuvista! :)

Ihania tunnustuksia ja helpotuksen huokailuja

Sain ilahduttavia yllätyksiä ...kaksi ihanaa bloggaria muisti minua tunnustuksin. Kiitokset näille todella kiinnostaville bloggaajille eli kaunis päivä tänään  -blogin Jutalle ja World around us -blogin Jenniinalle!

Vastailen kysymyksiin mielelläni. Vastaukseni voivat vaihdella hyvinkin tiuhaan kuvaten sen hetkisiä tunnelmiani. ;)

Jutan antamaan tunnustukseen liittyen, kerron teille seuraavaa:

Lempiväri: Valkoinen ja punainen ovat edelleen pinnalla. Valkoisessa on rauhaa ja seesteisyyttä, joita rakastan. Punaisessa on voimaa ja intohimoa, jotka vetävät puoleensa.

Lempiruoka: Rakastan luomua ja yleensäkin luonnollisia, aitoja makuja. Rakastan myös erityisesti marjoja monina eri versioina sekä erilaisia salaatteja ja smoothieita. Kaikkein ihastuttavin maku maailmassa on mielestäni auringon kypsäksi hellimän mesimarjan omaperäinen aromi. Näitä ihanuuksia nautiskelin mummolan kultaisiksi vaalenevien niittyjen pientareilla lapsuuteni pitkinä kesinä.

Paikka, jonne haluaisin matkustaa: Cap Verde, Uusi Seelanti, Ranskan Provence, Intia, eräs tietty saari Kanadan kupeessa... Niitä on paljon ja lisää tulee koko ajan. :)

Intohimoni: rakkaus, terveys, luonnollinen ravinto, kirjoittaminen, kirjallisuus, pitkät keskustelut, kesäsateessa juoksentelu ...

Suosikkikukka: kielo, ruusu ja kissankello

Suosikkiviikonpäivä: Lauantai tuntuu edelleen niin mukavalta.

Jenniinalta sain tämän yllä olevan aurinkoisen tunnustuksen, mutta tällä kertaa hän ei liitä mukaan kysymyksiä. No, olin otettu palkinnostani ilman kysymyksiäkin. :)

Tällä kertaa haluan jakaa tunnustuksen kaikille, jotka bloggaavat intohimosta rakastamiinsa asioihin tai elämään. Napatkaa ja vastatkaa aiempiin kysymyksiin!  :)

Mihin otsikossa vihjaamani helpotuksen huokaukset liittyvät... Ette ehkä arvaa, tästä en ole paljon puhunutkaan. Asiat, jotka jäävät roikkumaan ja jotka pitäisi saada valmiiksi, saattavat viedä turhaan energioitamme, olla mielemme pohjalla rasitteina. Parastahan olisi tehdä mitä voi ja lopettaa huolehtiminen niistä asioista, joille ei voi mitään. Ja kuten joku fiksu on sanonutkin, on suurta viisautta vieläpä osata erottaa nämä kaksi asianlaitaa toisistaan.

Yksi kauan keskeneräisenä lillunut asia oli proosallisesti keskeneräinen autotallimme ja eritoten siihen liittyen koko rakennushankkeemme lopputarkastuksen vuosittainen siirtyminen aina hamaan tulevaisuuteen.  Ensimmäinen puolisoni Jouni rakensi asumamme talon lähes valmiiksi ennen äkillistä, yllättävää kuolemaansa vuonna -03. Jäin silloin Juho-vauvan ja Viltsu- eskarilaisen kanssa yhtäkkiä niin kovin yksin. Tavallaan jäin. Ystäviähän minulla on onneksi aina ollut paljon.

Siinä tilanteessa talon ja keskeneräisen autotallin loppuunsaaminen tuntui ongelmista vähäisimmältä. Nooh, kyllähän ne rempsottavat, puolivalmiit kohdat aina aika ajoin naputtivat takaraivossa, mutta kun oli aina niin paljon muuta...ja itse en ole mikään nikkaroinnin ihmelapsi. Onneksi lopulta sain niin paljon kokoon, että perheystävämme ja välistä apuahkeroijankin työn tuloksena autotallikin lopulta valmistui ja meni viime perjantaina rakennustarkastajan loppukatselmuksesta läpi. Vaaditut rappauksetkin  ovat nyt itse talon kivijalassa siniharmaana pintana, kivijalan tuuletusaukot peitetty ritilöin, viimeisissäkin portaissa on nyt uudet valkoiset kaiteet ja sähkökeskus on kiinnitetty oikeaoppisesti autotallin seinään. Enää nimi yhteen muutoslupapaperiin (Piti saada lupa olla tekemättä yläkertaa lämpimäksi tilaksi. Se jäi nyt ullakoksi.) ja sitten, kun se on käsitelty, rakennustarkastajaherra lupasi, että koko höskän pitäisi mennä läpi lopputarkastuksesta.

Jihuu! Kyllä tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa! Ilmeisesti olin ottanut asiasta vähintään alitajuisesti aikamoisia paineita, koskapa nyt on alkanut tuntua tosi vapautuneelta. Ehkä nuo tunteet kytkeytyivät monin tavoin myös niihin vuosituhannen alkupuolen rankkoihin tilanteisiin. Ehkäpä tuo tallin valmistuminen symbolisoi minulle jotain tärkeää.

 Niin sitä vaan tavalla tai toisella selviää monesta vaikeasta asiasta, vaikka voisi luulla, ettei koskaan onnistu, ei koskaan enää. Ja vaikka tuntuisi, ettei elämä koskaan enää hymyile minulle ... tuntuisi, että kaikki kaunis ja hyvä  elämässä on kuollut.

Ei se ole. Niin kauan kuin on elämää, kaikki ei ole kuollutta. Aina on mahdollisuus, että herää päivään, jolloin ei koske, jolloin aurinko paistaa ja on hyvä olla.

Uskon, että jos vastakin tapahtuu jotain rankkaa, muistan miten selvisin. Muistan myös miten ystäväni selvisivät. He selvisivät asioista, jotka olivat vielä kauheampia kuin omani, tapahtumista, jotka raastoivat vieläkin syvemmältä.

Elämä on ihmeellistä ja ihmisen kyky toipua, joskus se mykistää kauneudellaan. En halua koskaan unohtaa sitä. En halua koskaan luopua toivosta. En halua koskaan enää unohtaa kuinka rakastankaan elämää.

Ps. Kiitokset Viltsulle kuvasta!