perjantai 16. lokakuuta 2015

Perhosia vatsassa


Syksy on alkanut monessa suhteessa mukavasti. Keskimmäisellä poitsulla on alkanut kotitalous koulussa. Osittain sen innoittamana olemme kokkailleet yhdessä ja nuorinkin poika on usein touhussa mukana. Olemme myös pelailleet lautapelejä, shakkiakin, joka on joidenkin lastemme suosikkipelejä. Pojat ovat myös rakennelleet majoja, hyppineet ja leikkineet trampalla ja olleet erilaisia pihapelejä ja-leikkejä kavereittensa kanssa. Itsekin tykkään esim kirkonrotasta yms, mutta vauvan takia sellaiset jutut ovat toistaiseksi jääneet vähemmälle itseltäni.

Olen kannustanut lapsiani leikkimään mahdollisimman pitkään...miksi sen pitäisi koskaan katketa. Nykyään puhutaan paljon siitä, että lapset lopettavat pihaleikit tosi aikaisessa vaiheessa. Itse lapsena leikin pitkään (ja edelleenkin aikuisena) ja olen iloinen, että lapseni ovat samaa maata tässä asiassa. Leikkiminen on hauskaa, terveellistä ja kehittävää.

Syksy on ollut jännittävääkin aikaa. Yksi jännäämisen kohde on ollut esikoisen ylioppilaskirjoitukset, joista osa oli jo nyt syksyllä. Hänen yksi suosikkiaineitaan on ruotsi. En tiedä mistä se innostus on saanut alkunsa, mutta jostain syystä hän tosiaan rakastaa ruotsin kieltä ja käyttää sitä mielellään. Poika katselee ruotsalaisia ohjelmia ja lukee kirjoja ruotsiksi yms. Välillä hän jopa heittelee erinäisiä kommentteja ruotsiksi kotona, mistä kaikki eivät kyllä ole kovin innoissaan. Esikoinen on ollut koulunsa kautta ruotsiprojektissakin ja hän matkaillut sen tiimoilta läntisessä naapurimaassamme sekä Liettuassa. Se on ollut hauskaa ja antoisaa. Kun ruotsi nyt on hänelle jotenkin niin tärkeä juttu, toivoin kovasti, että varsinkin se menisi hyvin. Ja menihän se. Alustavien laskelmien mukaan, ruotsin ylppärikoe meni noin 20 pistettä yli ällän rajan, jesss! Jos kaikki muut eivät menisikään ihan nappiin, niin ainakin on jo takataskussa yksi piristävä tulos.

Esikoinen on ahkeroinut jo aika kauan töissä opiskelujen ohella. Minä en siihen ole kannustanut, mutta hän itse halusi, joten en ole toisaalta estellytkään. Nykyiseen työpaikkaansa häntä pyydettiin, kun hän oli syömässä ravintolassa. Poika oli ollut siellä yläkouluaikoinaan työharjoittelussa ja hän oli kuulema jäänyt mieleen hyvänä työntekijänä. Tälläisenä aikana tuntuu niin uskomattomalta, että nuori saa noin vain työtarjouksen, joten eihän hän sitä raaskinut olla ottamatta vastaan. Hyvin hän on töissä viihtynytkin.Vähän liiankin hyvin mielestäni, sillä hän ottaa mielellään liikenevät lisävuorotkin. Tämä juttu on varmasti vähentänyt opiskeluihin käytettyä aikaa, mutta koska koulu menee kuitenkin tarpeeksi hyvin, niin olkoon. Lisäksi hän on halunnut tehdä vielä erilaisia vapaaehtoistöitä.

Esikoisella on jo mielessään mitä hän hakee opiskelemaan. Vaihtoehtoina esillä ovat ainakin Helsingin yliopisto ja Åbo Akademi. Yksi muukin opinahjo kiinnostaa. Alakin on jo selvillä. (Ei kuitenkaan ruotsin kieli, vaikka voisi luulla.) Opon mukaan lähtöpisteet Turkuun tulevat olemaan niin hyvät, että on ihme, jos hän ei pääse halutessaan ainakin sinne. Vielä on kuitenkin miettimistä mihin poika hakee ykkösvaihtoehtona. Keväällä on vielä kirjoitettavaa ja sitten pääsykokeet.

Muutakin jännitettävää on ilmaantunut. Erityisesti yksi lapsistani on puhunut jo pitkään, että hänestä olisi kivaa olla malli. Poika tykkää muutenkin esiintyä, näytellä, tanssia ja laulaa. Hän tykkää myös kehitellä erilaisia sketsihahmoja, esittää niitä ja pukeutua hahmoon sopivasti. Se on hauskaa viihdettä koko perheelle! Vähän aikaa sitten ajattelin, että pitäisi varmaan alkaa ottaa tosissaan tuokin haavejuttu. Oli vähän huono mieli, kun en ollut saanut aiemmin aikaiseksi mitään asian suhteen.

Sivulla on kuvia blogistani vuosien varrelta. Kylläpä aika rientää. Lasten muuttumisesta sen huomaa.

No, ei sitten muuta kuin härkää sarvista ja asiaan. Stailaukseen emme jaksaneet tässä vaiheessa hirveästi keskittyä, leikkasin hieman hiuksia ja sitten vähän kammattiin, valitsimme pirtsakan sävyiset puhtaana olevat vaatteet ja ehjät sukat. Raikkosimme yhden olohuoneen nurkan kuvausstudioksi ja niin sitten alettiin ottaa kuvia... profiilikuvia, kasvokuvia, kokovartalokuvia, hymykuvia, naurukuvia, vakavia ilmeitä... Loppujen lopuksi päädyimme ottamaan kuvia toisestakin lapsestani.

Sain selville, että malleiksi hakee moni, mutta aika harva valitaan. Kanattaahan sitä silti kuitenkin yrittää, ajattelin. Soitin kolmeen mielestäni vakuuttavan oloiseen ja hyvämaineiseen mallitoimistoon. Kaksi niistä ei ottanut  juuri tällä hetkellä uusia lapsimalleja ollenkaan listoilleen, mutta yksi niistä sanoi ottavansa listoilleen myös uusia. Lähetimme sinne sähköposin ohessa kuvat. Yleensä on ilmeisesti ensin kotoa lähetettyjen kuvien esikarsinta ja sitten koekuvaukset.



 Seuraavana aamupäivänä tuli vastaus. Siinä luki, että lapseni ovat lähettämieni kuvien perusteella sellaisia kasvoja, joilla he uskovat löytyvän kysyntää kuvauksissa  ja mallitoimisto ottaa molemmat mielellään edustuslistalleen. Hupsista! Olin yhtä aika ilahtunut ja innoissani sekä vähän säikähtynyt. Koko homma tapahtui niin äkkiä.

Soitin toimistoon ja nyt on sitten sovittu aika, jolloin edustuslistalle tulevat kuvat otetaan. Studiossa on sitten oikea ammattikuvaaja ja itselleen saa myös ostaa noita kuvia. Kuvauksiin pitää ottaa kummallekin lapselle mukaan kolme hyvää ja istuvaa vaatekertaa, joista kuvaaja valitsee parhaat. Taitaa olla kauppareissu edessä, sillä meillä on ollut käytössä pääasiassa isommilta saatuja kierrätysvaatteita, joista monet ovat toki oikein kivoja ja kauniitakin vaatteita, mutta  usein hieman löysiä tai isohkoja vielä...jos nimittäin vaaditaan juuri sopivaa ja istuvaa kokoa kuten ymmärsin. Olen aina suosinut kierrätystä ja olen ostanut tosi vähän lapsilleni vaatteita uusina. Kolme lapsistani ei myöskään koskaan ole käynyt vielä kampaamossa, vaan olen itse aina leikannut heidän hiuksensa (kuten omani ja miehenikin). Tässä mielessä on kyllä oikein pystymetsästä repäistyjä mallinalkuja nyt lähdössä isoon kaupunkiin. :D

Tuo mallitoimisto välittää malleja tv-ja lehtimainoksiin sekä catwalkeille, näyttelijöitä ja avustajia kotimaisin elokuviin ja sarjoihin, juontajia ja tapahtumamarkkinoijia jne. On kiinnostavaa odotella, mitä töitä tarjotaan ja mitä mahdollisuuksia aukenee. Toisaalta olen toppuutellut, että vaikka onkin listoilla, ei ole sataprosenttisen varmaa tuleeko tehtäviä. Ja aina voi ilmaantua vaikkapa joitain odottamattomia esteitä ja mallin/esiintyjän hommat pitää lopettaa. Sekin on mahdollista, että huomaa, ettei haluakaan jatkaa. Jokatapauksessa tämä juttu kannattaa ottaa kiinnostavana tilaisuutena nähdä ja kokea uutta ja ainakin tässä vaiheessa aika ihmeellistäkin. Pääsee kurkistamaan kulissien taakse tiettyyn erilaiseen maailmaan. Vaikka homma ei jatkuisikaan pitkään, jää varmastikin muistoihin mukavia, jänniä hetkiä ja katsottavaksi kivoja kuvia. Näin ainakin uskoisin.

Tänään on suunnitelmissa ottaa tytteli elämänsä ensimmäiselle sieniretkelle metsään. Vauvamme on voinut hyvin ja tyttö on jo ottanut ensi askeleensa, peräti neljäkin yhtäsoittoa! Aurinko paistaa lupaavasti ja lapsikatras on hyvällä tuulella. Onhan syyslomakin. Mukavia syksyisiä hetkiä kaikille!





3 kommenttia:

  1. Onnea tulevalle mallille,hän on kovin suloinen ja kuvauksellinen:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jael! Lapset ovat niin kivoja kuvattavia ja mukavaa, jos he löytävät itselleen mieluisia harrastuksia. Mallina olo tai yleensäkin esiintyminen tavalla tai toisilla on monista lapsista hauskaa ja hyvä jos siihenkin löytyy tilaisuuksia.

    Itse olen tykännyt kovasti mm näyttelemisestä, runojen lausumisesta sekä tanssista. Minusta on kuvia, kun tanssin jo jotain yksivuotiaana ihan innoissani. Tuntuu hyvältä, että omillekin lapsille on löytynyt monenmoisia esiintymistilaisuuksia, jos intoa vaan riittää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo edellinen kommentti oli siis minulta. :)

      Poista